lauantai 16. syyskuun 2017

Pasta bella carbonara -terkut Tallinnasta

MOIMOI IHANAT!

Ja hei vitsit, että tuntuu kuin olisin ollut pois blogista monta viikkoa. Olette olleet mielessäni, vaikka blogissa onkin vähän hiljaisempaa ollut. Täällä ollaan Tallinnassa naisväellä jo toista kokonaista päivää. Huomenna suunnataan kotiin. Tämä(kin) Tallinnan matka ollaan otettu täysin rentoutumisen kannalta; ollaan syöty, juotu, kävelty ja istuttu kahviloissa. Ihmetelty ihmisiä ja maailman menoa. Käyty jalkahoidossa hemmottelemassa kävelystä väsähtäneitä jalkoja. Vaikka säätiedotus lupaili vähän kissoja taivaalta, niin säät ovat suosineet. Tänään on vähän pirskotellut vettä, mutta muuten on ollut ihan jopa nättiä ja aurinkoista.

Muistatteko, kun viikolla vähän juteltiin kielletyistä tunteista? Siitä, että on vaikea sallia itselleen tällaiset irtiotot? Kyllä se vaan niin on, että tämä tekee pirskatin hyvää meille äideille. Meillä on niin maailman paras jengi koossa, että välillä sitä ihmettelee, että mistä nämä ihmiset ovat tupsahteneet elämääni. Sisarellista naljailua ja ihan tasan yhtenevät mielipiteet ja intressit. Yksi laulaa omaa luritustaan nimeltään pasta bella carbonara (yritän saada tästä insta storyyn näytteen :D) ja toinen höpöttää jostain jalkapallopelin kokoonpanoista. Yksi avaa läppärin ja sulkeutuu aivan omaan maailmaansa. Kirjoittamaan tätä postausta.

Vuosia on tullut lisää ainakin miljoona. Siinä missä kuoharin ansiosta ainakin yhtä monta aivosolua on samalla delannut. Soisin kyllä ihan jok’ikiselle kerran vuoteen tällaisen reissun. Ihana reissu ollut, mutta kyllä koti on aina koti. Se, että ne elämän peruspilarit on kunnossa tekee niin paljon. Se, että saa olla reissussa hyvillä mielin. Se, että siellä kotona on se perhe odottamassa 

Palataan myöhemmin vielä Tallinnan hotelli- ja ravintolasuosituksiin, jookos? Huomenna junassa otan edellisten postausten kommentit haltuun. Ensi viikolla meillä kotona nähdään astetta leppoisampi äiti, töissä astetta tehokkaampi työntekijä ja blogissa astetta höpsähtäneempi bloggaaja 🙂 Nyt suihkuun ja sitten syömään. Italialaisella mennään tänään. Pasta bella carbonaran tahdissa.

LEPPOISIN LAUANTAI-ILTATERKUIN,


torstai 14. syyskuun 2017

Syysflunssan ehkäisy- ja hoitokeinot

HEIPPAHEI!

Se tunne, kun aamulla herää ja huomaa, että kaktusperhe on yön aikana vallannut kurkun. Kun työpäivän aikana lihaksia kolottaa ja silmiä kirvelee. Kun työkaverit riisuvat villatakkejaan pois sitä mukaa, kun itse kaivat lämpimämpää päälle. Tuttu tilanne? Minä olen aina vannonut, että en juuri koskaan sairasta. Tai jos sairastan, niin teen sen joulu- tai kesälomalla. Ja tämä pitää edelleen paikkansa. Yksi poikkeus kyllä on; syysflunssa iskee eittämättä aina jossain muodossaan päälle. Niin tänäkin vuonna. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa ja sen myötä aloin pohtimaan luonnolisempia keinoja syysflunssan selättämiseen ja ennaltaehkäisyyn.

Viime viikon lopulla se kaktusperhe muutti kurkkuuni, mutta onneksi viikonlopun aikana tajusi pakata kamansa ja muuttaa pois. Jättäen jälkeensä kaverinsa hätsiun ja nuhajuhan. Jälleen kerran epäonnistuin ehkäisemään syysflunssan. Helppo olisi syyttää työn alkamisesta johtuvaa väsymystä. Immuniteetti on varmaan ollut alhaalla ja pöpöt tarttuneet sen takia herkemmin, mutta olisinko silti voinut tehdä asialle jo jotain?

Olisin toki! Tutustutaan flunssan ehkäisykeinoihin vähän myöhemmin. Veikkaan, että siellä ruudun toisella puolella on tällä hetkelläkin kohtalotovereita, joilla nuhajuha jyllää ja yöt ovat tuskaa, kun ei pysty hengittämään nenän kautta 🙂 Kerron siis ennen flunssan ehkäisykeinoja ne keinot, joiden avulla helpotan oloani ja mahdollisesti lyhennän myös flunssan kestoa. Itselläni harvoin nousee kuume ja nytkin flunssa alkoi ilman lämpöä. Kovassa kuumeessa toki sitä tulisi levättyä, mutta näin ilman kuumetta minun on vaikea rauhoittua aloilleni. Ehkä pitäisi, tiedä häntä.

Kuulin ystävältäni, että hänen espanjalainen miehensä alkaa juomaan aina runsaasti vettä kun flunssa pyrkii päälle tai viimeistään silloin kun flunssa on jo päällä. Vesi kuulemma huuhtoo pöpöt pois elimistöstä. Ehkä tämä on taas niitä uskomusasioita, mutta voipi olla että tuo vedenjuonti hieman auttaa. Yritän juoda vettä ilman flunssaakin päivittäin sen pari litraa, joten flunssan aikana täytyy pitää huoli, että juo vettä, mutta ei liikaa. Toki kovassa kuumeessa nesteytyksen tarve kasvaa.

Jotkut parantavat flunssansa raa’alla valkosipulilla. Vanhan kansan rohto, jota muistan Oriveden mummuni syövän päivittäin ympäri vuoden. Enkä kyllä muista, että mumski olisi koskaan flunssassa ollut. Itse en raakaa valkosipulia tykkää syödä. Mutta huomaan flunssakauden jyllätessä suosivani keittoja, joissa valkosipulia saa olla reilusti. Itämainen kananuudelikeitto, josta valkosipulin lisäksi löytyy luonnon toista rohtoa eli inkivääriä on omiaan niinäkin päivinä, kun se kaktusperhe pitää kurkussa juhlia. Rauhoittaa ainakin itselläni ärtyneen kurkun nopeasti. Mitä enemmän chiliä keittoon lisää, niin sitä paremmat mahdollisuudet on myös saada se dukossa oleva dokka auki 🙂

Jotkut uskovat höyryhengityksen nimeen, minä uskon lämpimiin suihkuihin. Ollakin, että se ei ehkä ole ekologisimmasta päästä. Viisi minuuttia lämpimän suihkun alla ja tuntuu, että koko kylpyhuone on yhtä isoa höyryhuonetta. Tukkoisen nenän lisäksi auttaa myös avaamaan keuhkoja, jotka rohisevat. Tätä keinoa suosin myös lasten flunssissa, sillä tuo höyryhengittely kuuman kattilan päällä pyyhe pään päällä ei välttämättä ole se kovin turvallisin vaihtoehto.

Jos inkivääriä laitan itämaiseen kananuudelikeittoon, niin laitan sitä flunssassa myös itse keittämääni teehen. Kanelinen tee on erittäin helppo valmistaa; keitän pari desiä vettä ja lisään kiehuvaan veteen 1-2 cm pätkän raastettua inkivääriä. Pari teelusikallista kanelia, puolikas sitruuna viipaloituna ja loraus hunajaa. Annan porista viisi minuuttia. Siivilöin inkiväärit ja sitruunaviipaleet pois ja nautin lämpimänä. Monta kertaa päivässä. Mies sai asiakkaaltaan ihan ehtaa pakurikääpää, joten sitä voisi tähän teehen myös laittaa. Tai vaihtoehtoisesti pakurikääpäjauhetta, josta enemmän tuonnempana.

Kun se flunssa on jo päällä, niin olen todennut, että ei ole oikotietä onneen. Edellisillä keinoilla saa helpotettua oloa ja mahdollisesti lyhennettyä syysflunssan kestoa. Mutta on toki myös asioita, joilla voi ennaltaehkäistä flunssaa. Luonnollisempia tapoja. Kävin tuossa taannoin taas Lielahden Life-myymälässä Maaritin juttusilla.

Tällä kertaa aiheenamme oli varsin ajankohtainen syysflunssa. Tuntuu, että koulujen ja työpaikkojen lomien loppumisen myötä syyskuussa flunssa-aallot jyllää. Monipuolinen vitamiinien syöminen, ympärivuotisesti, on paras keino ennaltaehkäistä flunssaa. Monipuolisesta ravinnosta, levosta ja liikunnasta huolehtimisen lisäksi. Mikä sitten on paras luontaistuotekombo niin flunssan ennaltaehkäisyyn  ja sen hoitamiseen? C-vitamiinihan on luonnollisesti se vitamiini, jota flunssan kourissa kannattaa nauttia. Talviflunssassa meillä kuluu mandariineja pussi jos toinenkin 🙂 Mutta C-vitamiinia kannattaa syödä toki ympäri vuoden, flunssaa ehkäisevästi. Toinen vitamiini, joka ehkäisee myös flunssaa, muiden hyötyjensä lisäksi, on tuo meille suomalaisille elintärkeä D-vitamiini. Pohjoisissa olosuhteissa D-vitamiinia on vaikea saada auringosta etenkin talvisin, ja nykyään viranomaiset suosittelevatkin lähes kaikille D-vitamiinilisää. Se on tärkeää kaikkien kudosten normaalille toiminnalle, muun muassa suolistolle, joka on yksi tapa miten Life D -vitamiini vaikuttaa vastustuskykyyn.  

Siinä missä D-vitamiini auttoi immunitettiin suoliston kautta ovat myös maitohappobakteerit elintärkeitä suoliston kunnon ylläpitämisessä. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa 80% vastustuskyvystä perustuu suoliston kuntoon, siksi on tärkeä huolehtia suoliston kunnosta ja hyvästä bakteerikannasta. Koko perheelle soveltuva Probiootti Comp sisältää kuusi miljardia maitohappobakteeria päiväannoksessa ja Probiootti Strong huikeat 100 miljardia.

Maarit antoi mukaani myös Lectinect-paketin, joka myös se lisää ohutsuolen sietokykyä ja puhdistaa huonoja bakteereja pois suolen pinnalta.  Se sisältää aktiivisia lektiinejä, jotka ovat peräisin seljanmarjasta sekä kalsiumia, joka tukee ruuansulatusentsyymien normaalia toimintaa.

Jotkut valmisteet jatkavat voittokulkuaan vuodesta toiseen. Yksi tällainen on Vogelin Echinaforce punahattu-uute. Jota jo molemmat mummuni käyttivät aikoinaan. Se on rohdosvalmiste vilustumisoireisiin ja niiden ennalta ehkäisyyn. Echinaforce kohottaa yleistä vastustuskykyä tulehdustauteja vastaan. Sitä voi käyttää tulehduksiin, kurkkukipuun, kylmettymiseen, flunssaan, käheyteen, yskään. 

Syysflunssaa kannattaa ehkäistä myös on sinkillä. Sinkki vahvistaa limakalvoja, mikä taas nostaa kehon kykyä vastustaa ulkopuolisia ärsykkeitä. Kuten funssabakteereja. Perheen aikuisväestölle sopii vahva ja monipuolinen Great Earth Zink -sinkkivalmiste, joka auttaa vastustamaan infektioita edistämällä immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Perheen pienimmille taas sopivat paremmin  Valioravinnon Imeskely -sinkkitabletit. Puhdistamon Mustikkapakurijauhe on todellista suomalaista superruokaa, joka sisältää hurjan paljon antioksidanttisia vaikutuksia tukemaan vastustuskykyä. Kuten kerroin tuossa aiemmin, niin meillä mies toi työreissultaan mukanaan pakurikääpää. Sitä lisäämme puuroveteen yöksi likoamaan ja välillä iltateehenkin. Mutta jotenkin helpommalta tuntuu ottaa pakurikääpä jauheena. Mustikan mausta iso plussa!

HUOM! Lifessä on käynnissä  ”Osta 3 maksa 2” –kampanja, joka koskee kaikkia Lifen omia Life-brändin tuotteita.  Kampanja on voimassa vain Life-myymälöissä (ei verkkokaupassa) ajalla ​11.-.​17​.9. Tarjous koskee kaikkien Life-tuotesarjan tuotteita, joista löytyy laajasti valikoimaa. Life tarjoaa ostajalle kolmesta Life-tuotesarjan tuotteesta edullisimman veloituksetta.

Olisi kiva kuulla teidän vinkkinne syysflunssan ennaltaehkäisyyn tai hoitamiseen! 🙂

TORSTAITERKKUSIN,

 

 


tiistai 12. syyskuun 2017

Kielletyt tunteet

MOIKKA IHANAT!

Hei, siinä missä viime viikolla olin työpäivien jälkeen aivan töttöröö ja naatti, riittää tällä viikolla työpäivien jälkeen energiaa vaikka muille jakaa. Eilinen ilta kului rakkaiden ystävien kanssa arkiruokatreffeillä.Väsymystä ei edes huomannut ennen nukkumaan menoa. Tänä iltana energia on kummunnut ehkä tuosta ihanasta valoilmiöstä taivaalla. Sekä siitä, että vietettiin varsin onnistunut myyntikokous maailman parhaiden työkavereiden kanssa tänään.

Väsymys tai se tunne, että ei jaksa on ainakin itselleni ollut, harmi kyllä, tietynlainen tabu. Aiemmin. Nykyään sitä osaa jo myöntää väsymyksensä, onneksi. Pikkuhiljaa sitä on alkanut pääsemään pois ”kiellettyjen tunteiden” tuntemisesta. Sallinut ne tunteet itselleen. Tajuten, että sitä on vain itse itselleen tehnyt hallaa kieltämällä tietyty tunteet. Tai tehnyt niistä kiellettyjä.  Tulevana viikonloppuna matkataan naisporukalla jo perinteeksi muodostuneeseen syyskohteeseen eli Tallinnaan. Kuvat ovat muuten sieltä viime vuoden reissultamme 🙂 Jossain vaiheessa ajattelin (hölmösti), että mikä oikeus mulla on olla kolme yötä pois kotoota hauskanpidossa? Syödä ravintoloissa ja nukkua aamuisin pitkään.

Viettää laatuaikaa ihanien ystävien kanssa ja aloittaa päivä mimosalla, jos siltä tuntuu. Sitten aloin oikeasti pohtimaan, että keneltä se on pois, että pääsen tuulettumaan. Miksi mä koen tietyt tunteet sellaisina, että en voi niitä sallia itselleni? Ollaan juteltu aiemminkin teidän kanssanne siitä tietystä syyllisyydestä ja huonosta omatunnosta, joka varsinkin meillä äideillä nostaa tämän tästä päätään. Ihan kuin tuo maailman rakkain aviomies ja maailman parhain isi ei täällä pärjäisi tyttöjen ja yhden karvaisen kaverin kanssa kolmea yötä. Näin jälkikäteen ajattelen, että olen ajatuksissani tietyllä tapaa aliarvioinutkin toisen kyvyt. Enkä ole edes usein antanut toiselle mahdollisuutta viettää laatuaikaa tyttöjen kanssa. My bad!

Joten nyt aion heivata roskakoriin ne kielletyt tunteet. Tehdä niistä sallittuja. Aion nauttia täysin rinnoin siitä, että kolmeen päivään mun ei tarvitse tehdä ruokaa. Ei tarvitse viedä koiraa ulos. Kuunnella lasten kinastelua tai etsiä kiireessä kouluaamuna kadoksissa olevaa sukkaa. Aion nauttia siitä, että saan kolme päivää jutella vaan aikuisten juttuja ja syödä muiden tekemää ruokaa.

Saan nauttia ihanien ystävien seurasta, meikattavana olosta (kiitos Nanna jo etukäteen :D) ja siitä, että ei välttämättä ole kiire nukkumaan. Jalkahoidosta enkä kuulkaas edes mistään tavan jalkahoidosta, vaan sellaisesta joka nautitaan kuohuviinilasillisen kanssa. Saan vaihtaa vaatteita sen seitsemän kertaa ennen ulos lähtemistä ilman, että kukaan tuhahtelee 😉 Saan palata sunnuntaina kotiin maailman rakkaimpien ihmisten luokse akut ladattuna. Elämä on kyllä nyt aika kivasti balanssissa ♥ 

IHANAA TIISTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,

 


maanantai 11. syyskuun 2017

Kameraystäväni PEN & OM-D (sis. alennuskoodin)

MOIKKAMOI!

Aloitetaan viikko valokuvausjutuilla. Tuossa taannoin annoin teille vinkkejä tunnelmalliseen valokuvaukseen. Aika paljon olen saanut kyselyitä kamerajutuista ja varsinkin aiemmin käyttämästäni PENistä ja siitä, miten tuo nykyisin käyttämäni OM-D siitä eroaa. Vihdosta viimein pääsen teille vastaamaan. Tällä kertaa luvassa siis Olympus PENin ja OM-D kameran vertailuja. Tähän postaukseen olen taas osaan kuvista kirjoitellut tarkempia speksejä käyttämästäni kamerasta ja objektiiveista. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Olympus:n kanssa. Mutta ennen faktatietoutta haluan kertoa, kuinka minusta tuli ”olympuslainen”.

Elettiin syyskuuta 2014. Olin juuri aloittanut Indiedaysilla bloggaajana ja saanut kuulla kameramerkistä nimeltä Olympus. ”Meillä on kaikki olympuslaisia, kyllä me sustakin sellainen tehdään.” Totesi työkaverini Olympuksen muotikuvauksissa. Ja niin musta tehtiin. Nopeampaa kuin uskalsin toivoakaan. Jännityksellä hain postista paketin, jossa tuo uusi kameraystäväni köllötteli pehmusteiden seassa. Tietämättä vielä, että meistä tulisi bestikset. Postista suuntasin suoraan lentokentälle ja perillä Budapestissä kaivoin tuon uutuutta hohtavan, sisustukseen sopivan, valkoisen Olympus PEN E-PL6 -minijärkkärin paketista ulos. Olin myyty jo ennen kuin olin nähnyt, kuinka hyvää jälkeä kamera tekee. Jos kamera voi olla kaunis, niin tämä sitä oli. Sen kummemmin en ehtinut manuaaleja lukea, vaan päätin ottaa reissun kuvat auto-asetuksella. Siinä missä aiemman kamerani kanssa olin tottunut hieman valjun värisiin kuviin, sain tuon PENini kanssa sukeltaa värien maailmaan. Kuvat olivat niin hienoja, että iltaisin huokailin hotellihuoneessa ne koneelle ajaessani.

Tuosta on tultu pitkä matka eteenpäin kuvausasioissa. Vaikka kamerani on vuosien saatossa vaihtunut, niin merkki on pysynyt samana. Olympus PENin ansiosta bloggaaminen nousi ihan uusiin sfääreihin. Myös käsite fredagsmys sai uutta nostetta. Kuviin sain sitä jotain, mistä en ollut edes osannut haaveilla. Tunnelmaa. Sielua ja sydäntä. Tuntui, että uuden kameran myötä kuvat heräsivät henkiin. PEN oli ihanan helppo ja kunhan olin saanut manuaalin luettua siirryin miltei heti käyttämään manuaaliasetusta. Minä, PEN ja Zuiko 45 mm f/1.8 muodostimme sellaisen tehotiimin, että sähköpostiini ja postausten kommenttiosioihin alkoi virtaamaan kyselyitä kuvista ja kamerasta niiden takana.

Pitkään olin sitä mieltä, että syytön mä niihin kuviin olin. Että kaikki hienot kuvat olivat pelkästään kameran ansiota. Näin jälkikäteen pitää sanoa, että minähän se meistä pomo olen ollut ja näpytellyt asetukset. Kamera on sitten tehnyt toki sen työn 😉 Suosittelen PENiä kaikille aloitteleville kuvaajille. Suosittelen sitä myös paljon kuvanneille. Kompakti minijärkkäri, jolla saa oikeasti hienoa jälkeä aikaan. Toki kannattaa opetella valokuvauksen perusasiat, joista jo viime postauksessa kerroin. Oli kamera mikä tahansa. Jättää auto-asetus vähemmälle, säätää aukkoa, ISOa ja valotusaikaa itse.ID

Keväällä 2016 tutustuin Olympus OM-D  -kameraan. Tuntui, että vaikka PEN oli kamerajutuissa unelmieni täyttymys, niin silti tuo OM-D toi hieman lisäulottuvuutta valokuvaukseen. Lähinnä lisäominaisuuksiensa ansiosta. Siinä on kaksi säätörullaa yhden sijaan, mikä mahdollistaa valotuksen nopeamman ja kätevämmän hallinnan. PENillä kuvasin vain takanäyttöä käyttäen, koska siinä ei ollut etsintä. Nyt tykkään OM-D:ssä käyttää vallan etsintä. Se helpottaa valokuvausta esimerkiksi kirkkaassa auringonpaisteessa. OM-D:lla voi lisäksi kuvata täysin äänettömästi ilman kameran sulkimen aiheuttamaa ääntä. Tämä on hyvä ominaisuus esimerkiksi juhlissa tai henkilökuvauksessa, missä ei haluta tilanteen häiriintyvän kameran äänten kanssa. OM-D:ssä on kuulemaa monipuolisemmat videokuvausominaisuudetkin kuin PENissä. Itse en ole vielä videoiden maailmaan sukeltanut, mutta ehkä joku päivä 🙂

Mutta muuten nuo kamerat ovat ihan yhtä korkealaatuiset. Mikä ihaninta niin se, että PENiin ostamani objektiivit käyvät myös OM-D -kameraan. Koska olin liki parin vuoden ajan ollut jo olympuslainen, niin OM-D:n käyttöönotto oli verrattain helppoa. Peruskuvausominaisuudet ovat kameroissa samat tutut. Molemmissa kameroissa on WiFi (E-PL 6 -kamera tarvitsee Flash Air muistikortin WiFiin), joka helpottaa ihan arkipäivää. Kamerasta saa kätevästi siirrettyä kuvat mobiililaitteeseen ja siitä esimerkiksi instagramiin. Kuvanlaatuhan on molemmilla sama eli erinomainen. Molemmat kamerat ovat siroja ollakseen järkkäreitä. PEN on aavistuksen pienempi ja kevyempi kuin tuo tällä hetkellä käyttämäni OM-D E-M Mark II.

Tätä postausta varten lainasin tytöiltä tuota PENiäni. Se kun on ollut heillä käytössä. Milloin kuvailevat nukkekodin uutta järkkää, milloin ottavat mökillä videoita ruoanlaitostaan. Jep, meillä lapset ovat innostuneet videokuvauksesta. Otin PENin käteeni ja silloin tuntui kuin ei oltaisi edes oltu erossa. On se vaan edelleen niin ihana! Laitoin molemmat kamerat testiin ja testasin kolmea eri objektiivia. Zuiko 45 mm f/1.8:a, 30 mm f/3.5 Macroa ja 25 mm f/1.8:a. Näistähän tuo 45 mm on ollut kautta aikain se suosikkini. ”Fiilislinssi”, johon turvata perjantai-iltaisin saadakseni tunnelman välittymään sinne ruudun toiselle puolelle. Kuitenkin kesän korvalla saamani 30 mm f/3.5 Macro on kiilannut ohi tuosta 45 mm -objektiivista. Sillä kun saa fiiliksen lisäksi myös laajemman kulman. Molemmat objektiivit ovat erittäin valovoimaisia, kuten on tuo 25 mm -objektiivikin.

Hassua, mutta aina ennen kuvittelin, että tuo f/1.8 on se mun juttuni. Macro-linssin kanssa olen huomannut, että kyllä tuo f/3.5 riittää aivan mainiosti. Hei, mikäli tässä vaiheessa tipuitte kärryiltä näitten äffien sun muiden kanssa, niin lukaiskaahan tämä postaukseni! Alla olevissa kuvissa ensiksi Olympus PEN E-PL6 -kameralla ottamani kuvat. Hämyiset ruokakuvat ovat heikkouteni ja myönnettäköön, että vaikka tuolla Marian bistrossa alakerrassa ei juuri valoa näy, niin näissä kuvissa se oli positiivinen juttu. Kuvista huomaa sen, että kuinka oikeasti kameralla ja objektiiveilla on väliä. Yritin ottaa kännykällä kuvia tuosta bataattisosekeitosta, mutta sain aikaiseksi vain kuvan täynnä tummaa rakeista pintaa. Ja miettikää, en käyttänyt kameralla kuvatessani edes jalustaa (don’t try this at home, suosittelen jalustaa aina kun kuvaa hämärissä olosuhteissa :)).

Seuraavaksi vastaavat kuvat, jotka on otettu Olympus OM-D E-M Mark II -kameralla:

Omiin silmiini ei laadussa ole juurikaan eroa. Huomaatteko te eroa näiden kahden kameran välillä? Jep, suurin ero taitaa olla siis tuo ulkomuoto ja ne OM-D:n säätörullat. Vaikka PENistä tykkäänkin ihan hirmuisesti, niin jatkan kuitenkin kuvailuja tuolla OM-D:llä. Nyt kun on tottunut helposti säätämään mm. valotusta kameran päällä olevasta rullasta samalla kun katsoo etsimen läpi niin ei ole paluuta entiseen 🙂

Kamera- ja objektiivikuume on tarttuvaa. Minä jos kuka tiedän sen. Sen takia olen onnesta soikeana, kun saan vinkata teille huikeasta alennuskoodista, olkaahan hyvät:

Alennuskoodilla ”OMDjaPEN” saa Olympuksen verkkokaupasta 8.10.2017 saakka  seuraavat alennukset (+ ilmaiset toimituskulut):

OM-D E-M10 Mark II -kamera -15%
PEN E-PL8 –kamera -15%
25mm f1.8 –objektiivi -20%
45mm f1.8 –objektiivi -20%
30mm Macro-objektiivi -20%

Valokuvaus on harrastus, jota suosittelen kaikille. Parhaimmillaan se on rauhoittumista hetkeen. Keskittymistä, jossa maailman murheet unohtuu. Siinä saa ylittää itsensä kerta kerran jälkeen ja mikä parasta, huomaa kehityksen itsessään valokuvaajana. Kuitenkin, loppupeleistä ei voi ikinä olla täysin tyytyväinen. Aina löytyy jotain parannettavaa ja uutta, mitä opetella.

KUVAUKSELLISIN MAANANTAITERKUIN,

 


sunnuntai 10. syyskuun 2017

Syypäät mun sunnuntaihymyyn

HEISSAN!

Olenkin tainnut kertoa aiemmin, että siinä missä jossain vaiheessa koin sunnuntaisin sellaista hieman apeaa sunnuntaioloa, niin nautin nykyään sunnuntaista täysin rinnoin. Tänä sunnuntaina varsinkin on monta syytä hymyyn. Pikavisiitti mökillä ja olo on kuin muutaman viikon loman jäljiltä. Ihan hassua. Aamulla heräiltiin hitaasti tähän päivään ja mikäs sen mukavampaa kuin heräillä uuteen päivään oman miehen kainalossa. Sadetta kuunnellen. Saari oli suloisen syksyinen, mutta kuitenkin sillä tavalla syksyinen että suuntasimme tänään kotiin suunniteltua hieman aiemmin. Etelätuuli puhalsi pitkästä aikaa kylmästi ja vettä vihmoi. Edes tuo koiruli ei suostunut käymään ulkona kuin pikaisesti. Yleensä rymistäisi menemään mökillä vapaana päivät pitkät 🙂

Myös se hymyilyttää, että sain eilen uuden ystävän. Ollaanhan me Minnan kanssa blogin kautta tunnettu jo pidempään, tai ainakin hän tuntenut minut ;), mutta eilen kun treffattiin niin tuntui kuin oltaisiin tunnettu oikeasti jo vuosikaudet. Jutusta ei tullut loppua ja lopulta löysin itseni pitkästä aikaa Nokian jäähallista hurramasta Minnan pojan joukkueelle. Musta tuntuu, että me molemmat saimme loppuelämän ystävät toisistamme.

Smoothiebowlia on kiittäminen myös hymystä. Ollakin, että spirulinaa lurahti pikkuisen liikaa, mutta ei anneta sen haitata 😀 Miehen kanssa kuittaamme iltaruoan smoothiebowlilla. Lapset kun lähtivät isommalla porukalla ystäviensä kanssa leffaan ja sitä ennen syömään. Mikä saa taas aikaan sen, että meillä on miehen kanssa laatuaikaa. Laatuaikaa rymsteerata ja kenties myös pestä ikkunat. Vähän pitää pyykkisavottaakin tehdä, mutta sen jälkeen suunnitelmissa on pari jaksoa Boschia. Oletteko muuten katsoneet Boschia? Tuli telkkarista joskus keväällä ja nyt HBO:lla näkyy jo kolmaskin kausi. En tiedä onko se tuo charmikas rikostutkija Harry Bosch vai mikä, mutta olen koukuttunut. 

Huomiset rakkaat arkiruokavieraat ovat myös vahva syy siihen, miksi olo on innostuneen odottava. Syy siihen, miksi tänään on syytä hieman kohennella paikkoja. Vaikka hyvät ystävät kun tulevat kylään, niin siinä on ihan sama miltä koti näyttää. Pieniä suuria asioita, jotka vetävät suupielet hymyyn. Sen sijaan että listaisi asioita, jotka kaipaavat elämässä petraamista kannattaa listata niitä asioita, joista on onnellinen. Joista tuntee kiitollisuutta. Vaikken mitään varsinaista kiitollisuuspäiväkirjaa tällä hetkellä pidäkään, niin alitajuntaisesti sitä tulee päivien mittaan mietittyä näitä kivoja juttuja. Niiden avulla myös ne tulevan viikon askareet, kenkummatkin sellaiset, tuntuvat vähemmän kenkuilta. Kokeilkaahan! 🙂

HYMYJÄ HYMYJÄ HYMYJÄ,