sunnuntai 13. toukokuun 2018

Ihanaa äitienpäivää ♥

HEIPPAHEI

ja onnea kaikille äideille, mummuille, mummoille, isoäideille ja ihan kaikille, jotka ovat saaneet kunniatehtävän nimeltä äitiys 

Kolme vuotta sitten vietettiin äitienpäivää täällä mökillä maailman parhaimman äidin ja maailman parhaimman anopin (ja appiukon) kanssa. Siitä seuraavana vuonna äitienpäivää vietettiin sairaalassa. Suuren suuri tuska rinnassa, sillä siinä vaiheessa äidin tauti oli uusiutunut eikä toivoa annettu. Äiti ei ollut enää se äiti, joka äiti oli ollut minulle 40 vuoden ajan. Ei ulkokuoreltaan eikä sisältäkään. Silti äitienpäivänä oli vielä olemassa äiti, jota juhlia. Viime vuonna äitienpäivää vietettiin hieman uusia traditioita luoden. Hieman ehkä hapuillenkin.

Tänä vuonna äitienpäivänä olo on kuitenkin levollinen. Tuolla jossain sisälläni on se rauha, josta olemmekin teidän kanssa jutelleet. Kiitollinen olen siitä tunteesta. Ihan helpolla sitä ei ole saavutettu, mutta näin jälkikäteen ajateltuna loppuviimein olen saavuttanut sen helpommin kuin ikinä olisin uskonutkaan. Tämä rohkaisuna teille kaikille, keillä tämä äitienpäivä on syystä tai toisesta hieman vaikea. Vielä se siitä helpottaa…

Haikeutta voi olla ilmassa tänään monella eri tavalla. Eilen vietettiin lapsettomien lauantaita. En edes pysty kuvittelemaan sitä tuskaa heidän puolestaan, jotka äidiksi kovin haluavat, mutta syystä tai toisesta eivät äidiksi ole vielä tulleet. Siitäkin syystä aion jälleen rutistella noita meidän kullannuppuja. Niitä jotka vielä välillä punkeavat syliin oivan tilaisuuden tullen. Äitiys on suuri kunnia, eikä todellakaan mikään itsestäänselvyys.

Monasti sitä lukee, että kenenkään ei pitäisi esitellä itseään äitinä tai vaimona. Vaan omana itsenänsä. Kyllä, olen Maria, mutta ihan hemmetin ylpeä olen siitä, että olen myös äiti (ja vaimo). Ja vaikka sitä kuinka pitäisi elää elämäänsä itsenäisesti ja olla onnellinen ilman riippuvuutta kenestäkään, niin ihan varmasti elän tietyltä osin elämääni noiden meidän lasten kautta enkä voisi kuvitellakaan elämäämme ilman heitä. Lapset ovat parasta mitä meille on tapahtunut.

Nyt äitienpäivää viettämään aurinkoisissa merkeissä. Mansikkakakkua, saunomista, uimista ja grillihamppareita luvassa. Todellakin erilainen äitienpäivä jo senkin takia, että kerrankin ei tarvitse villapaitaa pukea päälle. Niin kuin ei tarvinnut silloin 16 vuotta sittenkään äitienpäivänä, kun ensimmäisen kerran tapasin tulevan anoppini. Kyllä, äitienpäivälounaalla ravintolassa. Monasti jälkikäteen ollaan puhuttu, että oli tuokin aika ja paikka esitellä uusi tyttöystävä. Mutta hei, onneksi esitteli 🙂

Tänään juhlitaan äitienpäivää melkein samalla porukalla kuin tuolloin 16 vuotta sitten. Lapsia on vain siunaantunut maailmaan enemmän. Eikä tänä äitienpäivänä tarvitse jännittää niin kuin tuolloin 

AURINKOISIN ÄITIENPÄIVÄTERKUIN,


lauantai 12. toukokuun 2018

Mökkikukkasia & yksi kuviin eksynyt

HYVÄÄ HUOMENTA IHANAT!

Kesäaamuissa on sitä jotain ♥ Tänä aamuna tosin meillä on herätty tavanomaista lauantaiaamua aiemmin, sillä pian on lähtö tyttöjen tanssin kevätnäytökseen. Sitä ennen veli ja heidän esikoisensa tulee meille hiustenlaittoon. Siis esikoiselle ja meidän tytöille laitetaan hiukset, ei veljelle. Onni on naapurin Anne, joka ne tulee laittamaan. Pitäisi itsekin opetella nuo lettitouhut, mutta kun on kyse muidenkin kuin vain omien lasten hiuksista, niin parempi turvautua henkilöön, joka saa kaksi ranskalaista lettiä / tanssijan pää tehtyä niin, että kestävät tanssin pyörteissä 😀

Jos kesäaamuissa on sitä jotain, niin sitä jotain on ehkä vielä vähän tuplaten enemmän kesäisissä illoissa. Toissa iltana karkasimme miehen kanssa kaksistamme mökille. Lapset halusivat jäädä kotiin ja se heille tällä kertaa suotiin. Mikäs tuolla mökillä kaksistaan oli ollessa. Istutimme kesäkukkia ja saunoimme ilman, että koko ajan joku lähti viilentymään saunan kuistille. Paistoimme ennen kaupunkiin lähtöä grillissä makkarat ja dippasimme niitä sinappiin, jonka päiväys oli aikapäiviä sitten mennyt umpeen.

Mökkikukat tuottavat joka vuosi vähän päänvaivaa, sillä välillä saattaa olla liki pari viikkoa, ettei mökille ehditä. Tänä vuonna päädyin mökkikukissa pelargonioihin. Punaisiin ja valkoisiin. Lisäksi otin riskin ja ostin tuollaista pientä valkokukkaista roikkuvaa ruukkuihin sekä sitten tuollaista toista, ilman kukkia. Huomaatteko tästä mun sangen sujuvasta kukkaslangista, kuinka ammattilainen mä näiden asioiden suhteen olen? 😉 Sen osaan onneksi kertoa, että sinisiä orvokkeja ostin myös. Laiturille yhteen ruukkuun sekä tuohon keittiön ikkunan alle olevalle pöydälle.

Mansikka pääsi roikkumaan kesähuoneen katosta ja 10 Polka-mansikkavarpua (varpua?) istutin mökin entisten omistajien jättämään istutuslaatikkoon. Runsasta satoa odotellessa. Tänään otan mökille mukaan takapihalta vielä raparpereja. Ne kun tuntuvat olevan sellaista sorttia, että kestävät kylmää, kuumaa, sadetta ja kuivaa. Täydellisiä siis tuonne saariolosuhteisiin.

No mitäs tuo yksi sitten? Tuo kesäkukkien joukkoon eksynyt lippispää? Jäättekö te joskus tuijottamaan kumppanianne ja tunnette sellaisen lämpimän tuulahduksen tuossa rinnassa? Sellaisen, joka saa sukatkin pyörimään jaloissa? Tuon hetken jälkeen nappasin kameran ja pyysin toista katsomaan kameraan. Eipä se sitä tunnetta teille välitä, mutta kuvaa katsoessani omat suupielet kääntyvät hymyyn ja nenän varsi nyrpistyy hieman. Ehkä se on tuo parransänki, tiedä häntä…

Mutta hei sen tiedän, että ellei nuo mun tämänvuotiset kesäkukat selviä hellässä huomassani, niin nuo pari kauniin punaista silkkihortensiaa takuuvarmasti selviää. Kukat ovat vähän niin kuin rakkaus, niitä pitää helliä ja hoivata 

AURINKOISTA LAUANTAITA TOIVOTELLEN,

PS. täytyy vielä hehkuttaa, että vaikka en nyt ihan hirmuinen Cheek-fani ole ollutkaan, niin eilisen keikan jälkeen musta taisi sellainen kyllä tulla 🙂 Menin sinne asenteella, että ”mitä sitä nyt ei lasten eteen tekisi” ja huomasin loppujen lopuksi olevani ehkä eniten fiiliksissä meistä neljästä. Se eka näkemäni konsertti oli hyvä, mutta kyllä tuo eilinen oli sata kertaa parempi!


perjantai 11. toukokuun 2018

Siivousintoilijan pieni ja pippurinen ystävä (sis. arvonnan)

*Yhteistyössä: Bissell

PERJANTAI-ILTAPÄIVÄÄ IHANAT!

Te, jotka olette seuranneet blogiani pidempään tiedätte, että saman katon alla kanssani asuu yksi siivousfriikki, kaksi tavaroitaan sinne tänne jättelevää neitokaista sekä yksi karvainen kaveri, jolla on yllättäen tänä keväänä ollut jonkinsortin karvanlähtöaika. Minä olen se, joka rakastaa siistiä kotia, mutta en näe sotkuisesta kodista punaista, niin kuin tuo mieheni. Kaupallisen yhteistyön myötä Bissellin kanssa pääsin kertomaan teille pienestä, mutta pippurisesta laitteesta, josta on suuren suuri apu ihan joka päivä. Sen ansiosta kotityöpäiväni sujuvat harmonisemmin ja sen ansiosta säästän silkkaa aikaa siivouksen suhteen.

Ennen kuin esittelen teille tuon kuvissa vilahtelevan siivousapulaiseni, niin ajattelin kertoa teille hieman meidän siivousrutiineistamme. Meillä käy siistijät kerran kuussa, torstaisin. Joten he tekevät sen perussiivouksen ja meille jää ylläpitosiivoukset. Jo aikoinaan ennen siistijöitä joka viikon torstai oli koko perheen siivouspäivä. Silloin siivottiin koti viikonlopuksi kuntoon. Nyt meillä siivotaan silloin, kun siihen on tarvetta. Niistä paikoista, kun on tarvetta. Yleensä miehen aloitteesta. Ei ole lainkaa tavatonta, että pomppaamme sohvalta ylös iltakahdeksan maissa ja aloitamme tunnin tehosiivouksen. Se vaatii sen tietyn hetken, mutta ah, miten puhdasta tulee 🙂

Vaikka en itse ihan niin siivousfriikki olekaan kuin tuo mieheni, niin silti rakastan kotia, jossa tavarat on järjestyksessä ja jossa on päällisin puolin puhdasta. Varsinkin kotitoimistopäivinä. Itse olen tarkka siitä, että sohvatyynyt ovat ojennuksessa ja että sohvat ovat puhtaat. Tuon karvaisen kaverin kanssa tämä on asia, josta olen joutunut hieman joustamaan. Hän kun tykkää nukkua päivisin sohvilla. Tehdä majoja tyynyjen taakse tai sitten ihan vain huvikseen tiputella tyynyjä lattialle. Tänä päivänä, kun ulkona on kaiken maailman kuivunutta kasvustoa, tuo koiruli masu- ja jalkakarvoissaan sisälle jos jonkinmoista roskaa. Vaikka kuinka yrittäisi ne jo ulko-ovella ennen sisään tulemista putsata.

Näiden roskien imuroimisessa tuo pieni pippurinen siivousapulaiseni on ihan ykkönen. Ainakin kerran päivässä surautan olohuoneen lattialta ja sohvilta roskat pois. Meidän valkoisissa sohvissa ei näy koirankarvat, mutta tuossa harmaassa lepotuolissa näkyy. Siinä, missä hän tykkää päivystää kadulle ohikulkevia ihmisiä. Siitä taannoin otin sellaisella vaateharjalla karvoja pois. Enää ei tarvitse, kiitos tuon pienen arjen helpottajan.

Tuo pieni arjen helpottaja, jota olen nyt testaillut, on Bissell Pet Hair Eraser -langaton rikkaimuri. Nimensä mukaisesti se auttaa puhdistamaan lemmikkien karvoja huonekaluista, matoista, autosta tai ihan mistä vaan, missä karvoja on tottunut näkemään.  Sen lisäksi olen kokenut sen olevan oiva apu keittiössä. Mikään ei ole inhottavampaa kuin leivänmuruset ja muut roskat jalkasokkelien edessä. Niiden puhdistamiseen haen joskus imurin alakerrasta, mutta nyt ei tarvitse raahata tuota painavaa rotjaketta yläkertaan. Pieni ja pippurinen rikkaimuri hoitaa aika monta työtä, joihin aiemmin olen käyttänyt kunnon imuria.

Paketin mukana tuli kolme eri suutinta; irrotettava moottoroitu suutin, rakosuutin ja verhoilusuutin. Tuon moottoroidun suuttimen huopa antaa lisää imutehoa ja vangitsee enemmän lemmikkien karvoja ja uppoutunutta likaa. Menin tekemään sen virheen, että trimmipöydän sijaan harjasin Tobyn tässä eräänä kauniina päivänä meidän sängyllä, päiväpeitteen päällä. Kauhuissani huomasin, että tuon operaation jälkeen koko päiväpeitto oli täynnä koiran karvoja. Sellaisia hentoja, joita ei tuosta vaan nypitäkään pois. Moottoroidun harjarullasuuttimen avulla päiväpeitteestäkin saatiin jälleen karvaton. Kuten myös tuosta hankalasti puhdistettavasta keittiön matosta.

Matoistamme on tullut liki uudenveroisia nyt kun olen niitä puhdistellut rikkaimurilla. Kuten tiedätte, niin ruokailuhuoneessamme on kaunis itämainen matto. Matto, joka on mummulan peruja ja jonka kauneutta haluan vaalia. Mutta kun lähemmin tarkastelee, niin jopa sekin on täynnä valkoista pientä koirankarvaa. Välillä kuulkaas tuntuu, että olisi hyvä käydä suurennuslasilla läpi koko koti ja jynssätä se jokaista karvaa myöden. 
Huonekalujen tekstiilien ja lattian lisäksi tulee rikkaimurilla putsattua myös pöytätasoja. Yksi paikka, jossa koiran karvat näkyvät myös, on tuo autoni. Musta verhoilu ja valkoinen koira ei ole ehkä kaikista ihanteellinen ratkaisu. Mutta kuten kerroin, niin Tobysta ei ole aiemmin lähtenyt näin paljon karvaa kuin tänä keväänä. Liekö vauvaturkki nyt vihdosta viimein pian vaihtunut aikuisen koiran karvaan. Tiedä häntä, mutta ellei tuo karvanlähtö helpota, niin onneksi on edes apu, jolla poistaa karvat pinnoilta nopeasti.

Koti kolmessa kerroksessa on unelmamme. Sen siivoaminen on tosin ollut huomattavasti työläämpää kuin mitä ennalta ajattelin. Ehkä se on osiltaan sen takia, että meidän imuri painaa niin paljon ja koen työlääksi raahata sitä paikasta toiseen. Bissell Pet Hair Eraser -rikkaimuri on meillä helpottanut arkea jo senkin takia, että sillä saa hienosti imuroitua rappusille kertyvät pölypallot ja koiran karvat. Meillä kun on nuo yhdet rappuset niin pitkät, että imurin johto ei riitä kummastakaan suunnasta sen vertaa, että rappuset pystyisi täysin imuroimaan. Rappusten askelmiin kertyy yllättävästi karvoja ja muita roskia. Tuolla rakosuuttimella pääsee onneksi niihin kulmiinkin, mihin tavallisella imurilla ei yllä.

Näiden kuvien myötä silmäni avautuivat; onko meillä oikeasti noin likaista? Huh 🙂 Se on tämä kesä ja armoton aurinko, joka saa joka vuosi ne kodin nurkat kiiltelemään. Kevätsiivous on meillä se, mistä ei laisteta. Yleensä. Tänä vuonna sellainen on näemmä jäänyt tekemättä.

Löytyykö sieltä ruudun takaa koteja, joissa olisi tarvetta kevyelle ja kompaktille rikkaimurille? Sellaiselle, jolla saa niin lemmikkien karvat kuin pienet roskatkin kätevästi pois tekstiileistä? Leivänmurut lattianraoista ja pölypallot rappusten askelmilta?

Jos nyökyttelit päätäsi, niin kannattaa jättää kommenttia tämän postauksen kommenttiosioon. Nimittäin sain arvottavakseni yhden Bissell Pet Hair Eraser -rikkaimurin teidän lukijoiden kesken 🙂 Arvonta-aika loppuu viikon päästä sunnuntaina klo 23.59. Arvonnan säännöt löydätte täältä!

Bisselliltä löytyy monia muitakin tuotteita, joilla helpottaa arkea. Kannattaa käydä tutustumassa tuotteisiin täällä!  Itse haaveilen sellaisesta tekstiilipesurista, sillä aina silloin tällöin käy niin, että Toby ehtii hyppäämään valkoiselle sohvalle ennen kuin jalat on lenkin jälkeen pesty. Noh, onneksi on pestävät päälliset sohvissa 🙂

PERJANTAITERKUIN,

PS. iso plussa vielä laitteen äänestä; ääni on niin miellyttävän hiljainen (ollakseen imurin sukulainen), että tänä aamuna kävin läpi koko keskikerroksen vielä muun perheen nukkuessa yläkerrassa. Niin, että on kiva palata töistä kotiin siistiin kotiin. Tai ainakin siistiin keskikerrokseen!


torstai 10. toukokuun 2018

Kesän ekat ♥

MOIKKAMOI IHANAISET!

Tiedättekö, minkä takia tällä hetkellä eletään maailman kaikkeuden, tai ainakin vuoden, ihanimpia päiviä? Sen takia, että liki jokainen asia on ”tämän kesän eka”. Tämän kesän ekoja on tänään ollut raparperipiirakka sekä tämän kesän eka pirtsakka kynsilakka. Se viininpunainen sai varpaankynsissä vaihtua hieman oranssihtavaan punaiseen. Kirkkaaseen ja kiiltävään. Sitä samaa tuli sutaistua kesämielellä myös sormien kynsiin.

Kesän eka itseruskettava on levitetty myös tänään purkista ja kesän ekaa kertaa on päällä mekko ilman sukkahousuja. Tai pidempi tunika tuo taitaa pidemminkin olla. Siinä rajoilla pituutensa suhteen, että pystyykö sillä lähteä puutarhalle ostamaan kesäkukkia mökille. Tätä nykyä, kun jotenkin kaikki ylipolven helmat tuntuvat hieman liian ”hempsankeikoilta”…itselle puettuna tarkoitan 😀 ID

Äkkiä kävin aamulla tuolla takapihalla pelastamassa muutaman pikkuisen raparperin varren. Toivottavasti nuo loput ehtivät ennen piharemonttia kasvamaan siihen mittaan, että niitä voisi pakkaseenkin laittaa. Olen nimittäin todellinen raparperifani. Raparperipiirakka on parhautta, mutta sitä on myös raparperikiisselikin. Voiskohan raparperia laittaa smoothieen? Piirakan tein samalla vanhalla ohjeellani, tosin valkoisen sokerin korvasin intiaanisokerilla. Intiaanisokerin ja voin pyhä liitto tekee tästäkin piirakasta ihanan kinuskisen. Makeutta taittamaan raparperin lisäksi laitoin muutaman vadelman (niitä ei ihan vielä takapihalla ollut 😉 sekä vaniljarahkaa.

KESÄN EKA RAPARPERIPIIRAKKA

Pohja
100 g huoneenlämpöistä voita
1 dl intiaanisokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Päälle
raparpereita
(vadelmia)
1 prk vaniljarahkaa
1 dl turkkilaista jugurttia
2 munaa
2 tl kanelia
3 rkl intiaanisokeria

-sekoita voi ja sokeri, lisää muna
-sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voisokerimunaseokseen
-levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle
-sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada piirakkapohjan päälle
-paista 200 asteessa noin 30 minuuttia
-anna jäähtyä!

Vaikkei itseäni elämässä ole juuri täytynyt muistuttaa niistä elämän perusasioista, niin silti tuo muistutus ranteessa on hyvä olla olemassa. Näin kiireaikoina kuin ei välttämättä aina ole itsestään selvää muistaa elää, nauraa ja rakastaa. Kesän ekaa kertaa huomasin eilen illalla, että oli ollut niin kiire päivä töissä, etten ollut edes Insta Storya päivittänyt. Toisaalta on ihana huomata, että sitä vaistomaisesti tulee karsittua tietyistä jutuista kiireen keskellä. Niistä sellaisista, joita ehtii kyllä tekemään myöhemminkin. Blogikin jäi päivittämättä ja muutenkin somekäynnit oli laskettavissa yhden käden sormilla. Nekin suurin osa liittyivät töihin. Sängyssä nukkumaan mennessäni mietin, että pitäisi ehkä useammin pitää someton päivä.

Nyt kohti puutarhaa ja mökkikukkasten ostoa. Josko sitä löytäisi sen sortin kukkia, jotka rakastaisivat kuivuutta  tai rankkasateita. Sellaisia, jotka huolehtisivat itse itsestään 😉 Sitten kohti mökkiä illaksi laittamaan kukkia ja saunomaan. Hassua muuten, että kroppa ja sisäinen kello on jotenkin ihan lauantaissa. Parastahan on se, että se lauantai on vielä edessä 

HELATORSTAITERKUIN,


tiistai 08. toukokuun 2018

Kesäisiä (piknik)herkkuja & arvonta

*kaupallinen yhteistyö: Hellmann’s

TIISTAI-ILTAA IHANAT!

Huomaan, että nyt kun kesä (kyllä, kesä!) on vihdosta viimein saapunut, niin sitä on tullut viritettyä ajatuksetkin kesäruoan tasolle. Jätetty taka-alalle ne pitkään haudutetut lihapadat ja lämmittävät sopat. Mieli on siirtynyt salaatteihin, grilliruokaan ja muutenkin nopeasti valmistettaviin kesäherkkuihin. Mökkikauden aloituksen myötä sellaisiinkin ruokiin, jotka valmistuvat vaivattomasti myös mökkiolosuhteissa ja jotka sopivat nautittavaksi kesäillassa viltin päällä laiturin nokassa. Meillä majoneesi kuuluu kesän ruoanlaittoon jos ei nyt päivittäin, niin ainakin viikottain. Yleensä siitä valmistetaan herkulliset dipit ranskiksille tai tujautetaan sitä hampurilaisen väliin. Tällä kertaa kehittelin majoneesista pariin kesäiseen salaattiin salaatinkastikkeet sekä käytin sitä pikkusuolaisten sulostuttajana. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Hellmann’sin kanssa.

Rakastan pikkusuolaisia yli kaiken. Voisin elää kaiken maailman sormiruoalla. Kun näin tämän kampanjan kampanjahaun istuin Dubain hotellimme cocktailtunnilla. Tuota cocktailparituntista odotin joka päivä. En suinkaan sen juoman takia vaan niiden suussa sulavien kanapeiden, pikkusuolaisten takia. Ne veivät kielen mennessään. Tuossa hetkessä päätin, että ei olisi hassumpi idea alkaa kotonakin tekemään pikkusuolaisia useammin. Ei vain juhliin vaan ihan myös arkenakin. Niille ex tempore -piknikeille ja retkille, jota kesä toivottavasti tuo monet mukanaan.

Tuon hotellimme kokit olivat niin taitavia, että ihan sellaisiin suorituksiin tämä lifestyle-bloggaaja ei yltänyt. Mutta mielestäni sain kehitettyä neljä aika ihanaa ja erilaista kanapeeta. Lisäksi kaksi salaattia, jotka ovat kesäisen raikkaita. Kesällähän ruoanlaitossa on parasta se rentous. Se, että voi huiskia tuoreita yrttejä ja marjoja vähän joka ruokaa. Maistella ruoanlaiton keskellä ja mutustella makumaailmaa. Freesata ruokaa hieman sitruunamehulla ja tuoda siihen samettisuutta Hellmann’sin majoneesilla. Joissa muuten käytetään 100% vapaan kanan munia ja jotka  sisältävät paljon hyviä, tyydyttymättömiä rasvoja.

Tein alla olevat pikniksapuskat noin neljälle nälkäiselle aikuiselle. Täytteitä kanapeihin tuli ehkä kuudelle tai maksimissaan seitsemälle, mutta se sallittakoon. Kokki apulaisineen makusteli hyvillä mielin ylimääräiset täytteet 🙂

Kesä ja lohi. Kesä ja graavilohi. Ne sopivat yhtä hyvin yhteen kuin lime ja tillikin. Näistä graavilohikanapeista tuli omia suosikkejani. Krustadin rapsakkuus, limen hapokkuus ja majoneesin täyteläisyys saivat aikaan tyytyväistä mmm-äännettä. Myös muissa perheenjäsenissä!

GRAAVILOHIKANAPEET
4:lle

2 rkl Hellmann’s Real -majoneesia
puolikkaan limen mehu ja raastettu kuori
tuoretta tilliä
ripaus suolaa
pala graavilohta
4 krustadia

-sekoita majoneesi, limen mehu + raastettu kuori, pilkottu tilli ja suola keskenään
-jaa majoneesi neljälle krustadille (täytteestä riittää noin kuuteen krustadiin)
-asettele päälle graavilohta ja tuoretta tilliä

 

Tuo Hellmann’s Valkosipulimajoneesi on ollut meillä käytössä sellaisenaan bataattiranskalaisten ja ranskalaisten dippaamiseen. En voi vastustaa sitä. Voisin syödä sitä ihan pelkältäänkin. Tällä kertaa se pääsi jättikatkaravun pyrstöjen, avokadon, tillin ja sitruunan kanssa solmittuun liittoon rapsakoiden ruisnappien päälle.

KATKARAPUKANAPEET
4:lle

3 rkl Hellmann’s Valkosipulimajoneesia
puolikkaan sitruunan mehu
mustapippuria
tuoretta tilliä
8 jättikatkaravun pyrstöä
1/4 avokado
4 ruisnappia

-sekoita majoneesi, sitruunan mehu ja muutama kierros mustapippuria myllystä
-lisää majoneesiseokseen jättikatkaravun pyrstöt, palasteltu avokado sekä tuoretta tilliä
-asettele ruisnappien päälle
-koristele tuoreella tillillä sekä sitruunan viipaleella

Kaikille ei kalaruoat maistu. Meillä pienempi on ilmoittanut, että ei ole kalan ystävä. Paitsi lohisopassa. Kana onneksi hänellekin maistuu. Joten niitä ”ei kalaruokien” -ystäviä varten tein myös broilerinleikkeistä pikkusuolaisia. Näissä majoneesin pehmeys saa rinnalleen kirpsakan punaposkisen omenan, kielenkantoja vienosti kutkuttelevan tulisen kastikkeen sekä makua ja väriä antavan curryn. Tarjoiltuna tuorean ruisleivän päällä.

KANAKANAPEET
4:lle

3 rkl Hellmann’s Real -majoneesia
1/4 punainen omena
tuoretta korianteria
1 tl tulista kastiketta
1 tl currya
4 siivua broilerinleikettä
salaattia
1 ruisleivän pala
voita

-leikkaa ruisleipä neljään osaan ja voitele ne
-pilko omena, korianteri ja broilerinleike pieniksi
-sekoita ne majoneesin, tulisen kastikkeen ja curryn kanssa
-asettele ruisleivälle salaattia pienisteltynä ja lusikoi sen päälle broilerimajoneesiseosta
-koristele tuoreella korianterilla

Minttua, aurinkokuivattua tomaattia ja vuohenjuustoa. Pehmeän täyteläistä majoneesia ja suloisen makeaa hunajaa. Tarjoiltuna raikkaan kurkkuviipaleen päältä. Näissä lihattomissa kanapeissa maistuu kuulkaas kesä! Mutta koska kesä on aika lämmin, niin nämä kannattaa täyttää vasta juuri ennen tarjoilua, ettei kurkun nesteen turhaa valuta täytettä kurkulta pois.

KASVISKANAPEET
4:lle

2 rkl Hellmann’s Chilimajoneesia
3 aurinkokuivattua tomaattia
tuoretta minttua
vuohenjuustoa maun mukaan
loraus hunajaa
mustapippuria
4 cm pala kurkkua

-sekoita majoneesi, pilkotut aurinkokuivatut tomaatit, pilkottu minttu, murusteltu vuohenjuusto, loraus hunajaa ja mustapippuria myllystä
-leikkaa kurkku neljään laakeaan palaan
-asettele kasvismajoneesitäyte kurkuille
-koristele tuoreella mintulla

Onko mitään ihanampaa kuin varhaisperunat? Mitään ihanampaa kuin eilisen päivän perunoista tehty perunasalaatti? Eipä juuri tule montaa asiaa mieleen. Se, kun ne eilisen päivän perunat sekoitetaan yhteen herneiden, papujen, retiisien ja avokadon kanssa, lisätään siihen kastikkeeksi hieman makeantulista sinapilla höystettyä majoneesia ja annetaan tuon salaatin tekeytyä jääkaapin viileydessä hetki, lähentelee jo sitä kesäruokaideaa, jota itse olisin valmis toteuttamaan aina toukokuusta elokuuhun.

KESÄINEN PERUNASALAATTI
4:lle

8 pientä varhaisperunaa keitettynä tai
10 keitettyä pariisin perunaa
100 g (pakaste)herneitä
100 g vihreitä papuja
5 retiisiä
pieni avokado

Kastike
3 rkl Hellmann’s Real -majoneesia
1 rkl väkevää sinappia
tuoretta korianteria
loraus hunajaa
tujaus mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan

-sekoita kastikkeen ainekset keskenään
-halkaise jäähtyneet perunat ja sekoita ne pakasteherneiden, papujen ja pilkotun avokadon kanssa sekaisin
-sekoita joukkoon kastike
-anna tekeytyä jääkaapissa noin puolisen tuntia ennen tarjoilua

Parsakaali, tuo pitkäaikainen rakkauteni, kulkee mukana myös tänä kesänä. Aina minulta kysytään, että enkö keitä sitä. En edelleenkään keitä sitä. Tähän salaattiin parsakaali sai kaverikseen pensasmustikoita, kirpsakkaa omenaa ja ihanaa luomusellerin vartta. Siemensekoitus tuo rouheutta ja minttu raikkautta. Kastikkeen suloisuus saa parsakaalin jääkaapissa hieman pehmenemään. Niin että salaatista tulee hetkessä niin kesäkattauksen katseenvangitsija kuin santsauskierroksen kunkkukin!

KESÄINEN PARSAKAALISALAATTI
4:lle

1 parsakaali
2 dl pensasmustikoita
1 pieni omena
1 sellerin varsi
siemensekoitusta
tuoretta minttua

Kastike
3 rkl Hellmann’s Real -majoneesia
puolikkaan sitruunan mehu
loraus hunajaa
mustapippuria ja suolaa

-pilko parsakaali, selleri ja omena
-sekoita joukkoon pensasmustikat varovasti
-sekoita kastikkeen aineet keskenään ja lisää salaattiin
-koristele siemensekoituksella sekä tuoreella mintulla

Sitten ei muuta kuin essu pois kaulasta, hiukset kikkuralle, huuliin punaa ja kesämekko ylle. Kesäiset piknikit odottavat! Rakkauteni majoneesiin on yltänyt siihen pisteeseen, että ajattelin sen moninaisia käyttötapoja tämän tästä. Tälle kesälle ajattelin vielä kehittää reseptit bbq-majoneesista, jolla maustaa taivaallinen grillipitsa sekä testata elämäni ensimmäisen kerran, miten majoneesi sopii suklaakakun leivontaan.

Minkälaisen reseptin sä tekisit majoneesin ympärille?

Vastaamalla tähän kysymykseen tämän postauksen kommenttiosiossa sinulla on mahdollisuus voittaa Hellmann’s tuotepaketti ja päästä testailemaan majoneeseja eri käyttötarkoituksiin! Kilpailuaika alkaa nyt ja loppuu viikon päästä tiistaina 15.5. klo 23.59. Löydät arvonnan säännöt täältä. Onnea arvontaan!

TIISTAIN ILTATERKUIN,

PS. pysykäähän kuulolla; kesäkuussa meitä kokoontuu tämän kampanjan tiimoilta viisi bloggaajaa saareen tuonne meidän mökille. Viiden tähden illallista herkkureseptien kanssa luvassa siis myöhemmin kesällä! 🙂