Moikkelista!
Hirrrrmuista vauhtia ollaan suhailtu tämä viikonloppu paikasta toiseen. Ollaan käyty Turkkusessa, aamupalalla mummutaatalassa (josta juoksin kotiin sen himpun verran vajaan 17 kilometriä!) ja juhlittu pikkuisen kummitytön 2-vuotisjuhlia. Pakkailut on siitä huolimatta hyvällä tolalla. Jälleen kerran luotan mustaan, valkoiseen, beigeen, farkunsiniseen, raitaiseen, harmaaseen ja tällä kertaa mukaan pääsee yksi turkoosikin toppi sekä yksi turkoosin kukertava mekko 🙂
Joka ikinen kerta pakkaan tuon Madridin Zaran alesta yli 10 vuotta sitten ostamani beigen neulostopin mukaan. Kuten myös nuo ihanan ohuet farkun siniset housut. Ja joka ikinen kerta ne jää käyttämättä 😀 Silti ne pääsee taas mukaan. Tuolla Thaimaassa kun on kosteus ja lämpö sitä luokkaa, että ihan suosiolla jätän pitkät housut kotiin. Sortseja, mekkoja ja toppeja tulee kulutetetua sitäkin enemmän. Eniten tosin tulee hilluttua bikineissä. Tänäkin vuonna, sillä Khao Lakiin on luvattu joillekin päiville 37-38 astetta ja Phuketiin sitten tokalle viikolle samoja lukemia.
Ekasta paikasta mulla ei ole hajuakaan, että miten siellä toimii wifit sun muut, mutta ainakin tokalla viikolla yritän tehdä reissupostausta. Jos kuvat latautuvat bloggeriin. Mutta ainakin
Instagramissa ja
Facebookissa kannattaa käydä vilkuilemassa kuulumisia 🙂 Jos yhteydet sallivat niin tekisi mieleni tehdä reissupäiväkirjaa kuvien avulla päivittäin. Katsotaan rauhassa….
Postauksia en ole tehnyt tällä kertaa ajastettuna, mutta huomenna/tiistaiaamuna laitan vielä arvonnan käyntiin reissun ajaksi. Kiitoksena siitä, että teitä lukijoita on jo siunaantunut tänne sellainen määrä, josta en ole uskaltanut edes unelmoidakaan. Ja lisäksi kolkutellaan taas jo tuota kahden miljoonan kävijän rajaa. Justhan me pidettiin miljoona-arvonta! Huh. Kiitos kaunis ihan joka ikiselle teistä ♥ Parasta antia ovat nämä vuoropuhelut teidän kanssanne. Mutta yhtä paljon lämmittää sydäntä se, että näen teitä välillä olevan täällä yhtäaikaa niin paljon. Enkat taitaa olla 79 kävijää lukemassa samaan aikaan postauksia. Se on kuulkaas ihan kamalan paljon 😀
Nyt vielä pakkailemaan loput tavarat ja sitten unelle.
Huomenna suuntaan kukonlaulun aikaan töihin, jotta saan pöydän puhtaaksi loman ajaksi 🙂
Suloista sunnuntai-iltaa
ja
ihanaa alkavaa viikkoa ♥