”Elettiin pimeää ja sateista lokakuun loppua vuonna 2005. Kaarsimme vanhempieni pihaan autolla, kun huomasin tien toisella puolella olevan asuntoesittelykyltin. Pienen suostuttelun jälkeen sain miehen ”ihan vain katsomaan” asuntoa. Sillä eihän meillä ollut uudelle kodille tarvetta. Silloinen kotimme riitti vallan hyvin meille ja pienelle puolivuotiaalle prinsessallemme. Jos nopeasti mennään, kun F1-lähtökin on viiden minuutin päästä – sanoi mieheni. Astuimme sisään asuntoesittelyn kohteeseen tietämättä, että pari kuukautta myöhemmin olisimme tuon valoisan ja ihanan kodin uudet asukkaat. Kodin, jonka takapihalle paistaa aina aurinko. Jonka seinien sisällä asuu rakkaus. ”

Tuo liki 12 vuotta sitten missattu F1-osakilpailulähtö oli yksi elämämme parhaimmista tapahtumista. Silloin emme vielä tienneet, että nuo seuraavat vuodet tässä tien toisella puolella tulevat olemaan kultaakin kalliimpia. Laatuaikaa puolin ja toisin. Lastenhuoneiden ikkunoista näkyy lapsuudenkotini. Joka yhtäkkiä onkin tyhjillään. Innolla odottamassa seuraavia asukkaita. Meitä. Tuo rakas aviomieheni on ollut sekä minun että lasten tuki ja turva. Niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Kivimuuri, joka ei ole horjunut niinäkään päivinä, kun on hetken tuntunut siltä, että paletti on hajoamassa. Kaupallisen yhteistyön myötä Rollingin kanssa pääsin yllättämään mieheni iloisesti.

Näiden 12 vuoden aikana emme ole tainneet kertaakaan olla piknikillä omalla takapihalla, joten vihdosta viimein oli korkea aika 🙂 Oikeastaan nyt oli viimeisiä hetkiä toteuttaa tämä piknik, sillä muuttoon on ihan vain pari viikkoa jäljellä. Maailman parasta seuraa, lasilliset laadukasta punaviiniä ja vähän naposteltavaa. Kesäinen iltapäivä ja linnunlaulu taustalla. Täydellinen piknik. Tiedän, että niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, niin kyllä tie miehen sydämeen vie vatsan kautta. Levittelin viltin omenapuun alle. Puun, jonka mies ja lapset kävivät ostamassa reilut seitsemän vuotta sitten. Ensimmäisellä kerralla palasivat puutarhaliikkeestä päärynäpuun kanssa, mutta toisella reissulla toivat sitten toiveideni mukaisen eli omenapuun. Omenapuu on kukkinut joka vuosi niin kauniisti. Antanut satoa riittämiin piirakoihin ja hilloihin. Liekö sekin haikein mielin meidän muutostamme, mutta tämä vuosi on ensimmäinen vuosi, kun siitä ei löydy kukan kukkaa. Ei edes nuppuakaan. Yhtäkaikki, rakas puu se silti on. Rakkaalla takapihalla.

Tuossa takapihalla istuessamme mieli vaelsi väistämättäkin muistoihin. Tässä kodissa elettyihin vuosiin. Muistoihin ensimmäisistä kesistä, kun helteisistä päivistä nautittiin polttavan kuumalla takapihalla kasvavan ison tammen varjossa. Siitä surusta, kun tammi jouduttiin kaatamaan siinä olleen taudin takia. Muistoissa vaelsin sinne toukokuun puolenvälin iltaan vuonna 2008, kun mies rakensi terassia ja levitti siirtonurmikkoa. Välillä tuli katsomaan telkkarista Suomi-Ruotsi -jääkiekko-ottelua ja sitten taas jatkoi. Sinä yönä heräsin klo 02.37 ja pelästyin, kun mies ei ollut vieläkään tullut nukkumaan. Löysin toisen leikkimökin vierestä kontillaan otsalamppu päässä levittämässä viimeisiä nurmikkokaistaleita. Vain jotta lapset pääsisivät seuraavana päivänä takapihan nurmikolle kirmailemaan.

Kuten olen niin monet kerrat todennut, niin olen onnekas, että olen löytänyt rinnalleni sen minulle maailman parhaimman aviomiehen. Sattuman kautta tapasimme eräänä huhtikuisena lauantaina reilut viisitoista vuotta sitten. Sinä keväänä, kun edessä oli molempien suunnittelema sinkkukesä. Kertaakaan ei kyllä ole tullut harmiteltua tuota elämätöntä sinkkukesää jälkikäteen 😉 Istuessamme auringon paisteessa takapihallamme nautimme jälleen siitä tunteesta, että toisen seurassa voi olla hiljaa. Ei tule vaivaantunutta hiljaisuutta tai tarvetta sanoa mitään. Katselimme sitä paikkaa, jossa aikoinaan kasvoi se iso tammi. Leikkimökkiä, jonka siirsimme hieman syrjemmälle terassin edestä pois. Terassia, jonka mies rakensi ja tuijia, jotka istutimme terassin pieleen. Jotka ovat jo siinä mitassa, että vihdosta viimein antavat näkösuojaa. 

Muistelun lomassa maistelimme täyteläistä ja runsaan hedelmäistä australialaista Rolling Shiraz Viognier-viiniä. Jonka etiketti kuvaa juuri sitä huoletonta kesämenoa, johon itsekin pyrimme. Ex tempore -kesäelämää piknikkeineen ja pyöräretkineen. Rolling-viinit tulevat ns. viileän ilmaston alueelta Australiasta. Rolling Shiraz Viognerin punaisen Shiraz-rypäleen lisäksi siihen on lisätty hiukan myös valkoista Viognier -rypälettä antamaan lisää aromaattisuutta. Tätä viiniä täytyy seuraavaksi testata myös grilliruoan kanssa. Punaisten marjojen ja luumujen täyttämä maku kun kuulostaa aivan täydelliseltä liitolta lempeästi paistetun possunfileen kanssa.

Hienosti se kyllä sopi meidän piknik-herkkujenkin kanssa. Näihin ex tempore -juttuihin sopii parhaiten nopeasti mukaan otettavat herkut. Toki välillä on kiva pitkän kaavan mukaan valmistaa pikkusuolaisia piknikille, mutta tällä kertaa mentiin muutamalla juustolla, valkosipulilla maustetuilla crackereillä, viinirypäleillä, makeilla mansikoilla, pensasmustikoilla ja leipätikuilla. Olimme nähkääs lähdössä liki suoraan piknikiltä kylään naapuriin, jossa tiesin ruokapöydän notkuvan taas tarjottavia.

”Keräsimme piknik-herkkujen loput takaisin koriin, taittelimme viltin ja tuumasimme yhteen ääneen, kuinka kivaa meillä oli. Ei vain piknikillä vaan asua tässä kodissamme. Hyvillä mielin totesimme kuitenkin, että olemme valmiit antamaan tämän rakkaan takapihan ja kodin eteenpäin. Ihmisille, jotka varmasti tekevät täällä myös yhtä ihania muistoja kuin mekin. Uusille asukkaille, jotka toivottavasti myös huomaavat, että se onni asuu ihan lähellä. Omassa kodissa.”

AURINKOISIN TORSTAITERKUIN,

Huom! Suomen alkoholilainsäädännön vuoksi alkoholia koskevia kommentteja ei voida julkaista!