Mitä ihmettä säätilassa tapahtuu? 😀 Ei voi muuta kuin ihmetellä; aamusta paistoi aurinko, sitten satoi lunta ja rakeita. Eikä tässä vielä kaikki, nyt ukkostaa! Kyllä, luitte oikein. Suomi-neito, mikä sua oikein vaivaa? Onneksi mikäli säätietoihin on uskominen, niin ensi viikolla palataan normaaliin tuttuun senkin osalta. Hei, tiedättekö sen tunteen, kun joinain päivinä on niin kiire, ettei ehtisi syödä lounasta? Kun nappaa kiireessä pari ruisleipää, huiskauttaa niille margariinia (koska ei ehdi kuoria avokadoa) ja syö ilman, että keskittyy syömiseen?
Niinä päivinä olen todennut lounaan merkityksen vielä suuremmaksi. Se, että istuu pois tietokoneen ääreltä syömään rauhassa saa kiireen keskellä myös sykkeen rauhoittumaan. Itse ainakin huomaan hengittäväni helposti pintahengitystä, kun on monta hommaa tehtävänä. Lounaan ajan pyrin hengittelemään syvään niin, että koko maha työntyy ulospäin. Lounaan jälkeen jaksaa taas töitäkin ihan uudella innolla.
Olen aina ollut salaattien ystävä ja valikoimiin on kuulunut monia erilaisia ruokaisia salaatteja. Viime aikoina nekin ovat jääneet; salaattipussi + fetakuutiot öljyssä ovat hätsynpikaisesti korvanneet lounaan. Ellei se ole sitten ollut se ruisleipä 🙂 Viime viikolla päätin panostaa salaattiin, etsin uudesta lähikaupasta muutaman aineksen, jota en ollut aiemmin kokeillutkaan. Tulin kotiin ja kokkasin. Vaikka miljoona asiaa odotti tehtäväänsä. Välillä muuten tuntuu, että kiire on korvien välissä. Edelleenkin kun olen sitä mieltä, että ei meille anneta enempää kuin jaksamme kantaa ♥
HELPPO THAISALAATTI
1 rasia thaimaustettuja tofukuutioita broccolinia herkkusieniä tuoretta pinaattia salaatisekoitusta cashew-pähkinää
-paista tofukuutioita paistinpannulla hetki
-lisää puolitetut herkkusienet
-paista, kunnes herkkusienet pehmenneet kivasti
-lisää pannulle broccolinit ja paista muutama minuutti
-asettele em. aineet salaattipinaattipedille ja lisää kastike ja cashew-pähkinät
Kastike 1 rkl luomumaapähkinävoita 1 rkl sushietikkaa 1 rkl kalakastiketta
seesaminsiemeniä loraus hunajaa vettä
-sekoita ainekset keskenään
-lantraa vedellä sopivaksi
-kaada salaatin päälle
Alunperin oli tarkoitus lähteä taas venerantaan katsomaan, miltä se mökkijärvi näyttää. Mutta koska mies on reissussa ja tytsyistä en kuulemma saa seuraa, niin voipi olla että tyydyn kuvittelemaan mielessäni tuon mökkijärven. Liplattavat laineet, lokkien kirkunan ja helteisenä paahtavan iltaauringon 😉 Juu näin on, mutta hyvää kannattaa kuulkaas aina odottaa!
Voi kuinka välillä tuntuu, ettei elämässä tapahdu mitään. Kaikilla muilla tuntuu elämä soljuvan eteenpäin fast forwardina ja itsellä on painettu pause-nappula pohjaan. Tuttu tunne? Tiedättekö, että viimeisen vuoden aikana olisin toivonut omistavani tuollaisen pause-näppäimen. Tuntuu, että muutoksia on saman vuoden sisään nyt tullut enemmän kuin olisi tarpeen. Osa toki itse alulle pantuja, mutta osa sellaisia, joihin ei ole voinut vaikuttaa. Kaipaan sitä elämää, joka liki tappaa tylsyydellään 🙂
Mutta ennen kuin saa nauttia elämän seesteisyydestä on vielä paljon hommia tehtävänä. Vielä muutama muutos kuukauden parin sisään läpikäytävänä ja sitten heitän hanskat tiskiin. Käännän elämän linkousvaihteen minimille ja kävelen eteenpäin kuin hidastetussa filmissä. Läheisen kuolema, hyppy täysipäiväiseksi sisällöntuottajaksi (joka myös bloggaajana tunnetaan), lapsuudenkodin tyhjäys, uusi perheenjäsen, remontointi, lähestyvä muutto. Siinä on jo kymmenelle kuukaudelle tarpeeksi, voisi kuvitella. Mutta ehei, vielä lisätään yksi muuttuva tekijä soppaan. Mies vaihtaa kesäkuun alussa työpaikkaa, joka tuo elämäämme oman jännityksensä. Ihanalla tavalla. Reissuja tosin ehkä vielä enemmän ja kotitoimiston.
Olen tainnut kertoakin teille, että jollain kierolla tavalla tykkään kiireestä ja tykkään muutoksen tuulista. Toki suurin osa näistä viimeisten kuukausien aikana tapahtuvista muutoksia on ollut positiivisia ja itsemme alulle panemia. Ne ovat vain sattuman kaupalla osuneet kaikki saman ajanjakson sisään. Toisaalta osa muutoksista on syntynyt lumipalloefektinä. Syy-seuraussuhteesta. Ihminen tarvitsee kuitenkin kalenteriinsa myös tyhjää tilaa. Elämäänsä mahdollisimman vähän muuttuvia osia. Tuollaisen ajanjakson olen suunnitellut heinäkuulle, joten kyllä se vielä tulee. Toivottavasti siihen mennessä ollaan saatu remppa valmiiksi ja muutto kunnialla loppuun. Tieto tämän turbulenssin keskellä siitä, että vielä tuuli tyyntyy helpottaa hurjasti.
Miten pysyä selväjärkisenä muutoksen kourissa? Pitämällä muun elämän mahdollisemman yksinkertaisena. Turvautumalla niihin rakkaisiin arkirutiineihin. Jauhelihasoppaan ja vastapaistettujen sämpylöiden tuoksuun. Matikankokeisiin lukemiseen esikoisen kanssa ja pienemmän kanssa Suomen maisema-alueiden opetteluun. Leffailtoihin rakkaan kanssa ja siihen tunteeseen, kun yöllä herää ja saa huomata, että toinen on siinä vieressä. Olen paljon miettinyt sitä, miksi rakastan niitä elämän kaikista yksinkertaisimpia asioita. Miten olen niin kovin herkillä huomaamaan ne ja ottamaan niistä kaiken ilon irti. Se on kuulkaas se tuttu sanonta siitä, että Siperia opettaa. Kun kokee elämässä liikaa tai liian paljon liian pienen ajan sisään, sitä on kaksi vaihtoehtoa. Voi mennä lukkoon ja jumittaa. Tai sitten voi avata silmät ja nähdä elämän monimuotoisuuden positiivisella tavalla. Opettavalla tavalla. Jatkaa elämäänsä ja nauttia niistä asioista, jotka on hyvin.
Olen kokenut myös tuon ensimmäisen. Lukon ja jumituksen. Sen laukaiseman ahdistuksen ja paniikkihäiriön. Oli gradua, oli eroa, oli uutta työpaikkaa, oli sitä ja oli tätä. Oli aivan liian paljon liian pienelle ihmiselle. Oli häpeää siitä, että enkö olekaan tarpeeksi vahva. Yhtenä päivänä maailma pyöri ympärillä eikä saanut otetta mistään. Tuntui, että ei saa happea ja jalat ei kanna. Tuosta toipuminen vei niin paljon aikaa, että sen jälkeen päätin muuttaa asennettani elämään. Oli pakko. Ja tässä sitä ollaan, muutoksen kourissa jälleen. Mutta tiedättekö, tällä kertaa iän tuoma viisaus kantaa. Osaa laittaa asiat perspektiiviin. Osaa olla itselleen armollisempi. Tietää, että tukiverkko ympärillä on niin vahva, että ei syytä huoleen ♥
Joten te, jotka ajattelette, että onpas elämä tylsää, kun ei mitään tapahdu; nauttikaa siitä tunteesta. Nauttikaa elämän yksinkertaisuudesta ja hiljalleen eteenpäin hissuttelusta. Mä tulen hissutellen perässä sitten heinäkuussa! Nyt hissuttelen en niin hiljalleen tien toiselle puolelle remppajuttuihin, siitä kaupunkiin työtapaamiseen ja illemmalla hissutellaan ajelulle kohti mökkirantaa. Hitaasti hissutellen kiireen keskellä. Siinä taitaa olla mun uusi mottoni 😉
Näin suklaamunien ja mämmin syömisen kulta-aikaan on hyvä muistaa huolehtia myös hampaista. Kuten joka päivä. Hampaiden pesusta aamuin illoin. Mutta kerran kahteen vuoteen olisi hyvä käydä myös hammastarkastuksessa. Kuinka usein käytte hammastarkastusessa? Itse olen käynyt säännöllisesti kerran vuodessa, kunnes maailmaan putkahti kaksi kääröä, joiden hyvinvointi meni yhtäkkiä omani edelle. Se oli se syyni, miksi lopetin vuosittaiset hammastarkastukset. En muka enää ehtinyt puoleksi tunniksi istumaan hammaslääkärin penkkiin. Ja kun aikaa kului, tuntui kynnys varata aika tarkastukseen ylivoimaiselta. Miten mä nyt muka kehtaisin mennä, kun välissä on vierähtänyt niin monta vuotta? Kaupallisen yhteistyön myötä Terveystalonkanssa pääsin hyvällä syyllä vihdosta viimein keskittymään hampaideni ja suun terveyteen.
Ilomielin hain kampanjaan, sillä olen kokenut huonoa omatuntoa hammastarkastusten laiminlyömisestä. Viime vuosien aikana on käynyt mielessä, että pitäisi varata aika hammatarkastukseen. Mutta aina on tullut jotain muuta tärkeämpää tilalle. Rakastan hampaidenpesua ja hammaslääkärillä käyntiä. Se mitä pelkään on reikien paikkaaminen. Tai lähinnä sitä piikkausporan ääntä muistuttavaa ääntä, joka siitä piikkausporaa muistuttavasta kapistuksesta on lähtenyt 🙂
Omaan harmikseni hammaskaluston, jolla on taipumusta reikiintyä helposti. Ala-asteella olin tuttu näky hammaslääkärin penkissä. Sieltä se kammoni reikien paikkaamiseenkin varmasti on peräisin. Hampaiden reikiintymisen lisäksi puhjenneet rautahampaat eivät mahtuneet suuhuni. Ne sojottivat sinne sun tänne. Kunnalliseen oikomishoitoon en päässyt, mutta onneksi oli isovanhemmat, jotka tulivat apuun. Muistaakseni olin viidennellä luokalla, kun minulta poistettiin neljä hammasta ja lisäksi puhkeamattomat viisaudenhampaat leikattiin pois. Seuraavat kolme vuotta hymyilin suu kiinni, kiitos hammasrautojen.
Hampaiden reikiintyminen jatkui tai oikeastaan provosoitui hammasraudoista. Ehkä en päässyt puhdistamaan hampaita tarpeeksi tehokkaasti rautojen alta. Yläasteella sain vihdosta viimein hammasraudat pois ja peilistä katsoi tasainen hammasrivi, jota olisi kelvannut väläytellä. Kuitenkaan en ikinä oppinut enää hymyilemään hammashymyä. Kunnes vaihto-oppilasvuoden jälkeen kotiuduttuani huomasin, että hei, mähän hymyilen suu auki.
Harmikseni hammashymy on jäänyt viime vuosina taas vähmmälle. Itse näen hampaani kellertävinä, vaikkeivat ne kuulemma sitä ole. PääsinTerveystalonyhteistyön tiimoilta istumaan elämäni tähän astisen miellyttävimpään hammaslääkärin tuoliin. Itse tuoli oli mukavin mahdollinen, mutta hammaslääkäri oli ehkä ihanin, kehen olen hammaslääkärihistoriani aikana tutustunut. Anna-Maaria Lehtonen Tampereen hammaslääkäriasemalla oli heti ensikättelystä alkaen ihanan empaattinen ja huikea ammattitaito kuulsi välittömästi läpi.
Hammaslääkärikäyntihän tuli kreivin aikaan jo senkin takia, että olen alkanut kärsimään yöllisen hampaiden narskuttelun oireista todenteolla. Kerroinkin teille, että toinen korvani humisee ja kipuilee. Korvalääkäri totesi korvan olevan terve. Fysioterapeutti taas totesi tuon vasemman puolen purentalihasten olevan aivan jumissa. Ja kyllä, hammaslääkäri vahvisti minun kuuluvan narskuttelijoiden klubiin.
Ihan ensinnä kävimme läpi hammashistoriaani ja sen jälkeen Anne-Maria kertoi tulevasta tarkastuksesta. Ensin tarkasti leukanivelten toimivuuden ja suun limakalvot sekä ikenet. Totesi, että sen lisäksi, että narskuttelun johdosta vasemman puolen purentalihakseni ovat jukelissa, minulla on myös tapana syödä vasemman puolen poskea. Teen siis tätä ehkä tietämättäni ja nytkin postausta kirjoittaessani huomasin siihen sortuvani. Seuraavaksi tarkastuksen kohteeksi pääsivät hampaat.
Hampaista ei löytynyt niin katastrofaalista löydöstä kuin mitä olin pelännyt. Yksi repsottava paikka, yksi alkava reikä ja yksi pieni reikä. Tuo pieni reikäkin näkyi vasta kuvissa, jotka hampaistani otettiin. Olisin veikannut vähintään viittä reikää, sillä viimeisestä hammaslääkärikäynnistäni oli kulunut ainakin se viisi vuotta. Ja mikä ihaninta, hammaslääkäri ei saanut minua tuntemaan olooni syylliseksi tarkastusten laiminlyömisen takia vaan kertoi sen olevan hyvin yleistä 🙂 Hammastarkastuksen jälkeen kävin vielä röntgenkuvissa, joiden avulla saadaan hampaideni kunnosta vielä tarkempaa tietoa.
Joten seuraavaksi on vuorossa reikien paikkausta ja suuhygienistillä käyntiä. Reikien paikkaukseenkaan kuulemma ei enää tänä päivänä käytetä piikkausporaa vaan toimenpide onnistuu jopa laserilla. Tiedättekö sen ihanan tunteen, kun lähtee pois hammaskiven poistosta ja tekee mieli vain kokeilla hampaita kielellä? Se on ehkä yksi ihanimmista olotiloista, mitä tiedän. Lisäksi narskuttelun johdosta saan yöllä pidettävät kiskot. Josko se antaisi myös miehelle rauhallisemmat yöunet. Tällä hetkellä, kun herää siihen narskutteluuni.
Kaikkihan me tiedämme, kuinka tärkeää hampaiden hyvinvointi on. Kuinka monet sairaudet voivat lähteä suusta liikkeelle. Muistan kouluajoilta sen kuvasarjan, jossa näytettiin, miten hampaalle käy, kun se on yön yli kolajuomalasissa. Se oli aivan syöpynyt. Tuota mielikuvaa olen lapsillenikin koittanut myydä. Kertoa heille, että meillä on vain nämä yhdet hampaat, jotka eivät uusiudu ja joista tulee pitää hyvä huoli.
En todellakaan olisi uskonut, että kuuna päivänä voisin kuvailla hammaslääkärissä käyntiä miellyttäväksi. Mutta nyt sen pystyn käsi sydämellä tekemään. Kyseessä on pidempi yhteistyö Terveystalonkanssa, joten tulen palaamaan seuraavien lähikuukausien aikana vielä hampaidenhoitoon ja sen tärkeyteen. Tulen kertomaan teille koko perheen suunhoidosta ja siitä, miten hampaiden hyvinvointi vaikuttaa itsetuntoon. Terveystalo tarjoaa monipuolisesti hampaidenterveyteen liittyviä palveluita, mikä ainakin oli itselleni ihan uutta tietoa!
Ja ihanaa alkanutta tynkäviikkoa. Kaksi tynkäviikkoa kuulostaa ihanalle. Vielä kun nuo kaksi tynkäviikkoa yhdistyvät toisiinsa miniloman merkeissä. Laskettelun ja yhdessäolon merkeissä. Miten sitä voikaan ihminen tässä välissä kevättä kaivata lunta. Puhdasta lumimaisemaa ja lunta joka narskuu jalkojen alla. Laskettelua ja hiihtoa. Yleensä tässä vaiheessa kevättä sisäinen kelloni on vienyt mua kukkakaupan kautta takapihalle ensimmäisiä kesäkukkia istuttelemaan. Vain todetakseni, että halla vie ne. Tänä vuonna sitäkään ei tarvitse tehdä, sillä uuden kotimme piha on kauniisti sanottuna pommin jäljiltä 😀Hei, mä tulin kertomaan teille kaveristani perunasta. Jep, luitte oikein perunasta. En tiedä olenko se vain minä ja mielipiteeni, mutta jotenkin tuntuu, että tuolla kaverillani on ollut viime vuosien aikana huono maine. Se lihottaa, pöhöttää ja sillä on aivan liian korkea glykeeminen indeksi. Se nostaa verensokeria liian nopsaa ja on muutenkin so last season.
Muka. Mä olen aivan toista mieltä. Peruna on meidän arkiruokien ehdoton kuningas. En tulisi toimeen ilman perunaa. Kaikki markkinoille tulleet trendikkäät hipsteriruoat pitäisi löytyä jokaisen vähänkään linjoistaan huolehtivan jääkaapista. Mutta ei sitä pientä pyöreää perunaa. Joka saattaa joskus vielä olla vähän multainen ulkoilun jäljiltä. Joskus se voi olla jopa punainenkin, mutta sitä makeampi.
Pikkutyttönä pääsin jo papan ja iskän kanssa mummulassa perunapellolle. Keväällä heti maaperän kuivumisen jälkeen istutettiin perunaa. Iskä tai pappa teki traktorilla ne vaot ja me mummun kanssa tiputeltiin niihin siemenperunat. Meidän tulevan kodin, mummulan, takapihalla oli pitkään myös pieni perunamaa. Iskä keväisin möyhensi maan keltaisella Texas Rangerilla (maanmöyhennyskone ;), äiskä teki kuokalla vaot perunoita varten ja sitten tiputeltiin siemenperunat vakoihin. Mikään ei maistunut paremmalle kuin omasta maasta nostettu tuore siikli. Kera voin ja tillin.
Iskän kuoleman jälkeen meillä ei ole ollut perunamaata. Tähän tulee muutos. Ensi keväänä meillä on taas perunamaa. Näin me päätimme miehen kanssa. Rakkaus perunaan ei poissulje sitä, että syö terveellisesti. Jotenkin tuntuu, että ruokatrendeissäkin ehdottomuus on se, joka saa allekirjoittaneen kavahtamaan. Kyllä mulla voi olla sitä härkistä ja perunaa samaan aikaan tarjolla. Peruna on kaiken lisäksi vielä edullista arkiruokaa. Eilen miehen kotiinpaluun kunniaksi vietimme söndagsmyyssejä, kun ei perjantaimyyssejä kummemmin ollut. Tein älyttömän helppoa ruokaa, joka oikeastaan menisi arkiruoastakin ihan heittämällä. Uuniperunat ja rakastamani potato skinssit samassa.
Kaapista löytyi rosamunda-perunoita, joten pesin ne ja halkaisin. Sivelin öljyllä ja ripsotin päälle merisuolaa. Paistoin 225 asteisessa uunissa kiertoilmatoiminnolla noin 25 minuuttia ja tarjoilin kahden eri täytteen kanssa. Toisesta täytteestä löytyi savukinkkurouhetta ja purkki mustapippurituorejuustoa, toisesta katkarapuja ja purkki ruohosipulituorejuustoa. Hyvää ja ah niin helppoa. Jos olisi ollut, niin olisin ehkä vähän keventänyt täytteitä vähärasvaisella kermaviilillä. Nuo täytteet on muuten sellaisia, joita tulee tehtyä aina kaikkiin juhliinkin. Tarjoilen ne juhlissa ruisnappien kera.
Käytiin muuten Tobyn kanssa aamusta ennen työtyöpäivää eläinlääkärillä kyselemässä punkkilääkityksistä sekä siitä, että suosittelevatko kastraatiota. Toinen ulisee tyttökoiraikäväänsä eteisessä, merkkailee sisälle ja nyt on alkanut rähisemään leikkaamattomille uroskoirille vallan kamalasti. Mikä ei ole lainkaan Tobyn tapaista, sillä ei yleensä rähise tai hauku millekkään. Lääkäri oli sitä mieltä, että ehdottomasti kannattaa leikata, kun ei ole pentuhaaveita. Ihan jo koiran omankin terveyden kannalta. Mutta miksi mun sydäntä riipiikin ajatus kastraatiosta? Enkä ole ainoa kenen sydäntä riipii; pikkuisempi tytöistä itki vuolaasti autossa kotimatkalla, sillä on leikkausta vastaan; ”En mä halua äiti, että Toby leikataan, kun sitten se ei voi enää pissata. Mieti nyt ite!” Hups, olenkohan mä joskus päästänyt kiireessä suustani sammakon, kun multa on kysytty, mitä se koiran leikkaus tarkoittaa. Täytynee valistaa toista, että ei sitä pippeliä pois leikata ;D
Hei, nyt takaisin työtyön touhuun. Niin ihania kuin tynkäviikot ovatkin, niin sehän tarkoittaa vaan sitä, että pitää mahduttaa viiden päivän työt neljään päivään. Jaksaa jaksaa! Mutta palatakseni perunaan; hot or not? Meillä hottistakin hotimpaa 🙂
Aamupala, päivän tärkein ateria, jakaa mielipiteitä. Muistan vieläkin ne opiskeluajat, kun aamupalani koostui pims-kekseistä (pötköllisestä pimssejä) sekä kolmesta kahvikupista. Ei hyvä. Muistan myös ajat, jolloin aamupalaa ei tullut syötyä lainkaan. Ei ollut aamuisin nälkä. En tiedä onko tämäkin tottumiskysymys, mutta nykyään aamupalahetki on yksi päivän kohokohdista. Ollakin, että nuo kullannuppuset ovat samanlaisia kuin äitinsä tuossa iässä; saiskos pelkkää kaakaota? No juu, eivät saa vaan aina teen myös leivät valmiiksi (palvelupankki on palvelupankki ;). Itselleni leipä ei maistu aamuisin, lukuunottamatta satunnaista paahdettu ruisleipä tomaatilla -himoa. Joten aika usein aamupalaksi tulee syötyä puuroa, chiavanukasta tai kookossoijajugurttia. Turkkilaista jugurttia söin aikoinaan kaksi vuotta putkeen joka aamu aamupalaksi ja veikkaan, että sen elinkaari on omassa aamupalarepertuaarissani nyt ohi. Toki muuhun ruoanlaittoon ja leivontaan sitä mielelläni käytän.
Kuten ruokailumieltymykset yleensä, niin myös aamupala vaihtelee kausittain. Ajattelin vinkata teille kolme kivaa aamupalaa, jotka saavat suuni hymyyn heti aamusta alkaen. Joiden avulla jaksaa hienosti aamupäivän välipalaan asti. Jonka yleensä syön noin kymmenen aikaan. Pikkuisen pähkinöitä tai vaikka banaani. Sillä jaksaa sitten taas jo lounaaseen asti 🙂
MUSTIKKAINEN VANILJACHIAVANUKAS
2 dl vaniljanmakuista soijamaitoa 0,5 dl valkoisia chiasiemeniä
-sekoita ja anna tekeytyä yön yli
mustikoita
-soseuta sauvasekoittimella chivanukas kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää jäisiä mustikoita
HYVÄN MIELEN AAMUPUURO
gluteenittomia kaurahiutaleita vettä suolaa
-hauduta em aineksista paksu puuro ja mausta suolalla
mantelimaitoa 1 tl kookosöljyä
-ohenna puuro mantelimaidolla ja lisää kookosöljy
n 2 dl kookossoijajugurttia mansikoita mustikoita cashewpähkinöitä kookoslastuja loraus hunajaa
-sekoita keskenään
Mä olen aivan hurahtanut Alpron kookoksen makuiseen jugurttiin. Ei maistu liikaa kookokselle, vaan just sopivasti. Sen myötä kuin olen oppinut nauttimaan aamupalasta olen oppinut nauttimaan myös aikaisista herätyksistä. Aamulla usein nousen klo 06.30 (välillä jopa viikonloppuisinkin), käyn Tobyn kanssa nopean pisulenkin sillä aikaa kun kahvi tippuu. Juon rauhassa aamun ensimmäisen kahvikupillisen ennen kuin menen herättämään koululaisia. Se on jännä juttu, vaikka muuten sosiaalinen olenkin, niin tarvitsen aamulla aikaa sen vartin verran itselleni. Sille, että olen aivan hiljaa ja luen kirjaa.
Hei, nyt kohti sulka- ja piippurassiostoksia! Huomenna olisi tarkoitus koristella virpomisoksat. Jotka nekin tosin ovat vielä visusti pajupuussa kiinni 😉 Palaan illemmalla kommenttien pariin. Nämä on taas niitä päiviä, kun blogi on iltaisin mun elämäni lasten mentyä nukkumaan. Miehen reissut ovat kyllä blogin kannalta antoisaa aikaa. En vain yksinkertaisesti osaa katsoa yksikseni illalla telkkaria, joten käytän hyödykseni ne illan tunnit blogin parissa. Mitä muutakaan sitä ihminen noina tunteina tekisi? ♥
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
Olen aina ollut salaattien ystävä ja valikoimiin on kuulunut monia erilaisia ruokaisia salaatteja. Viime aikoina nekin ovat jääneet; salaattipussi + fetakuutiot öljyssä ovat hätsynpikaisesti korvanneet lounaan. Ellei se ole sitten ollut se ruisleipä 🙂 Viime viikolla päätin panostaa salaattiin, etsin uudesta lähikaupasta muutaman aineksen, jota en ollut aiemmin kokeillutkaan. Tulin kotiin ja kokkasin. Vaikka miljoona asiaa odotti tehtäväänsä. Välillä muuten tuntuu, että kiire on korvien välissä. Edelleenkin kun olen sitä mieltä, että ei meille anneta enempää kuin jaksamme kantaa ♥
Hei, mä tulin kertomaan teille kaveristani perunasta. Jep, luitte oikein perunasta. En tiedä olenko se vain minä ja mielipiteeni, mutta jotenkin tuntuu, että tuolla kaverillani on ollut viime vuosien aikana huono maine. Se lihottaa, pöhöttää ja sillä on aivan liian korkea glykeeminen indeksi. Se nostaa verensokeria liian nopsaa ja on muutenkin so last season.
