MOIKKAMOI IHANAT!
Voisin aloittaa postauksen sanomalla, että heiiii, se olis taas perjantai! 🙂 Mutta taidan aloittaa kertomalla, että nyt ei hommat mennytkään niin kuin Strömsössä. Eka viikko töissä oli ihana. Olinkin sitä kovin odottanut ja niin kiva oli olla ”ihmisten ilmoilla”. Näprätä numeroiden kanssa ja painaa hommia kelloa vastaan. Nauraa työkavereiden kanssa ja huomata, että se sisarellinen naljailu koko työyhteisössä elää yhä. Tykkään, että oli oikea aika palata takaisin töihintöihin.
Kolikon kääntöpuoli on sitten taas se, että siinä missä nautin suunnattomasti töissä olemisesta kaihersi takaraivossa tietynlainen kaiho siitä, että en ehdikään blogin pariin päivittäin. Olin kirjoitellut tälle viikolle postauksia valmiiksi, mutta ei tuntunut oikealta laittaa niitä eetteriin. Yksittäisiä juttuja ilman sen päivän akuutteja juttuja. Tavallaan koen, että blogissani on joku punainen linja. Jatkumo. Jonka varassa blogini hengittää.
Osaltaan senkin takia ehkä uusien lukijoiden on vaikea hypätä mukaan, sillä tarina jatkuu aika usein siitä, mihin se on jäänyt. Historia peilaa teksteissäni vahvasti. Täällä ei nähdä lyhytnovelleja vaan kyseessä on romaani, jolle ei loppua näy. Toki aiheet vaihtelevat (heh, teidän onneksi), mutta oletteko samaa mieltä kanssani, että on mielekkäämpää, kun jutulla on joku juoni? Sisältö, joka kertoo enemmän kuin tuotetietoja tai vain listaa allekkain arkiruokamme ainesosat. Että sieltä tekstin alta paljastuu henkilö, johon samaistua. Iloineen, mutta myös suruineen.
Näin hyvinvoinnin vuotena tuo lempeys ja armo itseään kohtaan on nostanut päätään. Voimakkaammin kuin aiemmin. Tällä viikolla olen joutunut pohdiskelemaan sitä, että miten saavuttaa se kultainen keskitie töiden ja blogin (joka toki vielä on sivutyöni) välillä. Ajanhallinta on noussut yhdeksi isoksi asiaksi. Iltaisin töiden jälkeen en ole halunnut avata tietokonetta. Olen halunnut viettää aikaa perheen kanssa. Uusi arki on ottanut voimille myös lapsille. Koirasta puhumattakaan. Toinen protestoi ja näyttää mieltä siinä, missä ihmislapsetkin 😉
Samalla, niin hölmöltä kun se kuulostaakin olen tuntenut, en nyt varsinaista syyllisyyttä mutta jotain, siitä että ei ole ollut päivittäin resursseja blogiin. Ehkä se jokin on ikävää. Blogi ja te kun olette kuitenkin olleet jo monet vuodet suuri osa päivittäistä elämääni.
Muistelin tuossa, että miten mä aiemmin handlasin näiden kahden lempityöni yhdistämisen. Taisin silloin ruokiksella valmistella postauksia. Nyt tällä viikolla olen ruokiksella, mitäs muutakaan, kuin syönyt 😀 Päätin, että ei tehdä tästä nyt ongelmaa. Jo ihan oman mielenrauhanikin takia. Joten, tästä lähtien en edes yritä tehdä viikon postauksia valmiiksi etukäteen. Ainakaan kokonaan. Olkoon vaikka kuinka ammattimaista tuo suunnitelmallisuus, niin mä tunnen että vaikka se joillekin sopii, niin minulle ei. Postauksia tulee silloin, kun niille on aika tulla. 
Taidan elää hetkessä niin voimakkaasti, että myös tämä bloggaaminen elää hetkessä. Mä ja mun blogi ollaan kokonaisuus eikä niitä voi erottaa toisistaan. Parhaimmat blogipostaukset syntyvät silloin kun tulee tarve avata kone ja kirjoittaa. Tavallaan bloggaaminen on niitä ”kutsumusammatteja”, sillä ainakin itse olen sitä mieltä, että teksteistä kuultaa läpi heti, ellei niitä ole tehty hyvällä fiiliksellä. Pakkopullateksteihin tulee törmättyä valitettavan usein. Itse en halua, enkä suostu sille tielle lähtemään.
Semmoisia mielen päällä tänään. Päivänä, joka on omistettu blogille. Seuraavaksi vuorossa kuvailuja ensi viikon yhtä kamppista varten, tekstin tuottamista, sähköposteihin vastaamista ja hei, siivoamista. Mulla on huomenna sokkotreffit ja kutsuin tuon sokkotreffikumppanin (terkkuja sinne! 🙂 meille kylään! Tänä iltana myysseillään, mutta katsotaan myysseilläänkö blogiin asti. Instagramissa nyt sitten ainakin perjantaimyyssitunnelmia. Ja huomenna, pitkästä aikaa, pääsee mökille. Sitä odotellessa.
IHANAA PERJANTAITA! ♥
Viikko alkoi siis juoksulenkillä ja sitä myöden taas terveellisemmällä otteella elämään. Täysin en ole gluteenia onnistunut pitämään pois ruokavaliosta. Koska mitään oireita selässä ei ole. Sehän on ihan hölmöä, että ajattelen näin. Niitä oireita pitäisi ennalta ehkäistä eikä vasta sitten alkaa tekemään asialle jotain, kun selkä oireilee. Vinkkasitte viimeksi ihania gluteenittomia tuotteita. Nyt mä tulin vinkkaamaan teille uusimman löytöni. Kikhernepastan. Aivan tajuttoman hyvää. En tiedä onko olemassa erimerkkisiä kikhernepastoja, mutta meidän kaapista löytyi kaksi Palmuston kikhernepastapussia, jotka olin aiemmin ostanut. Siinä pastaa keitellessäni tutkailin pussia tarkemmin. Made in Nokia. Ihan tuossa vieressä. Lähellä sitä rakasta elämäntyötäni, perheyritystämme.
