MOIKKAMOI IHANAT

ja moikkamoi maanantai ja sitä myötä uusi ihana viikko! Karvisolosta ei ole tietoakaan tänä maanantaina, kiitos tuon miniloman, joka virkisti kyllä mukavasti. Kuten tapanani on ollut viime aikoina, niin jälleen syvennyin tarkkailemaan ja analysoimaan ihmisiä ja asioita reissussa ollessamme. Pääasiassa itseäni, mutta myös kanssamatkustajia. Monella tapaa olin epämukavuusalueellani, siitäkin huolimatta että reissu oli aivan todella ihana. Huomasin, että laivan illallisbuffett ei ole enää se mun juttu. Ihmismassa sai mut haukkomaan vähän henkeä ja huomasin, että en nauti ihmispaljoudesta. Liian paljon ihmisiä siihen, että olisin nauttinut ruokailusta. Se ihisti, kun ihmisiä ryntäili takavasemmalta, edestä ja sivulta. Ihan kuin kaikki joutuisivat tappelemaan ravinnosta. Ikäänkuin se ruoka loppuisi juuri sillä sekunnilla kesken. Sitten kun itse kärsivällisesti jonotat sen lautasesi kanssa ja joku tönii sinua koko ajan ja etuilee, niin tekee mieli sanoa, että kiitti ja heippa 😀

Nautin buffetissa kuitenkin viherjutuista ihanine salaatteineen ja kalapöydän notkuvista herkuista. Olenkin kertonut, että voisin elää mädillä ja smetanalla. Mutta ei sitä koko reissua ihan viher/kalalinjalla menty, sillä lauantain lounaspaikassa Da Peppessä nautin täysin rinnoin pitkästä aikaa pitsasta. Hiljaisesta ruokailusta ja lasillisesta tajunnanräjäyttävän hyvää punaviiniä. Pitsapohjasta, joka kiilasi top 3 pitsapohjiin ikinä. Tarjoilijasta, joka oli charmantti vanha mies. Siitä, että kaikki toimi ja ruokailusta pystyi nauttimaan. Oppia ikä kaikki, olen joskus nauttinut myös laivan buffett ruokailusta. Keski-ikäinen minä taas ehkä laittaisi muutaman latin lisää likoon ja menisi laivan johonkin muuhun ravintolaan. Se varttuneempi Maria on kuitenkin sitä mieltä, että koska lapset nauttivat buffettruokailusta suunnattoman paljon, niin sen voimin hänkin sen jaksoi tehdä. Kahtena iltana peräkkäin. Aika monet asiat kun ovat sellaisia, että haluaa laittaa itsensä likoon lasten hauskanpidon edessä. Meillä tytöt nauttivat risteilystä niin, että vielä tänä aamunakin silmät kiiluen kertoivat kokemuksistaan. Kallisarvoisia muistoja.

Ehkä se on se uusi minä, joka haluaa elämässä keskittyä juurikin niihin pieniin nautintoihin. Ei suurella mittakaavalla, vaan ihan pikkuisesti vaan. Tästä lähtien tiedän nauttivani enemmän yhdestä laadukkaasta viinilasillisesta ruoan kanssa kuin parista kolmesta ei niin laadukkaasta viinilasista. Tiedän nauttivani enemmän sokerittomista herkuista kuin kourallisesta salmiakkifiguureita. Kukin meistä tablaa tyylillään ja mun mielestä olisi ihan hirmuisen hienoa, että jokainen löytäisi sen oman onnellisuuden ”break-even pointtinsa”. Sen tilan tai kriittisen pisteen, jonka yli tapahtuvat jutut ovat kaikki plussaa. Löytäisivät sellaisen elämäntavan, jossa pysyisi pitkällä juoksulla tuon break even pointin yläpuolella. Jotta elämä olisi mielekästä. Jotta ei tarvitsisi taistella hyvänolon saavuttamiseksi. Vaan voisi todeta, että hei – mä olen siellä jo.

Voin eilen kotiintulon jälkeen jotenkin tosi huonosti. Parina iltana nautitut muutamat viinilasilliset ja se kourallinen salmiakkifiguureita  yhdistettynä pariin huonosti nukuttuun yöhön saivat aivoni johonkin sellaiseen tilaan, ettei ajatus kulkenut. Pitkästä aikaa taas niveliäkin särki ja silmät menivät ihan väkisin kiinni. Iho oli kelmeän veltto ja ihohuokoset kolminkertaistuneet. En löytänyt mitään muuta syytä kuin tuo alkoholi ja sokeri. Vertasin eilistä olotilaani tammikuun tipattomaan ja sokerittomaan ajanjaksoon ja päätin, että ei enää koskaan. Kroppa huusi eilen vihersmoothieta ja kaikkea terveellistä.  Iho huusi puhdistavaa ja kuorivaa naamiota. Täten jatkan siis alkuvuoden linjaa. En orjallisesti noudattaen vaan tilanne ja päivä kerrallaan.

Mutta tänään olo on kyllä jo normaalin euforinen. Ollaan päästy taas sinne onnellisuuskäyrän plussapuolelle. Hymyilyttääkin ihan hassulla tavalla huomata, että mukavuusalueella ollaan. Talvinen Tukholma oli ihana ja antoi huikean paljon lisää energiaa. Aurinkoinen ja tuulinen, mutta silti tosi kiva. Lapset halusivat Zaraan ja Hollisterille, joten niissä kävimme. Kävelimme ympäriinsä, kunnes oli annettava viimalle periksi ja suunnattava laivalle takaisin. Sen verran kylmä oli, että kamerakin pysyi suurimman osan ajasta laukusta. Eräs reissun kohokohdista oli pieni hurmurikummipoika, joka on just nyt niin parhaassa iässä ♥ Jutut ovat sitä luokkaa, että ei tarvitse minkäänsortin lisäviihdykettä etsiä 🙂

Mutta hei, nyt erään projektin pariin. Vilautan tuota projektia myös täällä blogissa tällä viikolla. Siihen liittyy nuo kaikki äiskän reseptit, jotka ovat sikinsokin sekaisin.
Energisen maanantain kunniaksi luvassa vähän organisointia 🙂

ILOISIN MAANANTAITERKUIN,