eilinen joulutunnelma on vielä tallella ja siitä innostuneena virittelin vielä yhdet kausivalot. Taisivat muuten olla viimeiset laatuaan, mitä kaapista löytyi. Tai kai nuo nyt voisivat jo jouluvalotkin olla näin marraskuun paremmalla puolella. Jos ei oteta huomioon kylppäreitä ja saunaa niin ainoa kohta joka meidän kodissa ”sakkaa” tällä hetkellä sisustuksellisesti on tuo olohuoneen iso (pitkä ja korkea) pianoseinä. Kolmijalkavalaisin on tuonut vähän siihen valoa, mutta tuo iso ja tumma piano kaipaa kyllä valaisinta päälleen. Mitään korkeaa valaisinta siihen ei voi kuvitellakaan, sillä se tekee tilan vielä korkeammaksi. Peilistäkin siihen päälle oon haaveillut, mutta toisaalta ei ole kiva jos niitäkin on joka seinällä. Mutta näillä mennään toistaiseksi. Edelleen takaraivossa kummittelee haave siitä, että sen mattamustan pianon tien toiselta puolen meille saisin (terkkuja vaan joulupukille :).

Joten ehdotuksia tuon pianoseinän ”ehostamiseen” otetaan kernaasti vastaan!

Tiedättekö, kun joulun jälkeen tulee se ihan hirmuinen kasvisten syöntikausi, huhtikuulla kevätkukkien istutuskausi, kesällä auringonottokausi ja syksyn pimeillä kutomiskausi. No mulla tulee myös tälleen marraskuulla pianonsoittokausi. Haaveilen aina siitä, että saan verestettyä vanhat taidot ja soiteltua joululauluja silleen nätisti kaksikätisesti lasten laulaessa mukana. (just silleen kuin elokuvissa konsanaan ;). Jälleen kerran kaivoin nuo vanhat Aaronit sun muut pianokirjat esiin ja tapailin nuotteja. Ei ihan mennyt kuin elokuvissa. Taidan nöyrtyä ja lähteä sieltä Aaron 1:sestä liikkeelle. 

Kuten silloin aiemmassa postauksessa mainitsin, niin pianomme on äitini lapsuudenkodista. Mutta niin olivat tämänpäiväiset nuottikirjatkin äitini vanhoja. Kuvan kappale oli tullut kotiläksyksi kesäkuussa vuonna 1960! Nostalgian havinaa…

Tänään on muuten Lapsen oikeuksien päivä. Sen kunniaksi meillä syödään pannaria ja hellitään lapsia. Joka päivähän noita rakkauspakkauksia tulee haliteltua ja suukoteltua, mutta tänään olen ajatellut huomoida pikkuisia vielä vähän enemmän ♥ Tänä vuonna päivän teemana Suomen UNICEFissa on kouluhyvinvointi. Varsin akuutti aihe nyt, kun esikoisemme on aloittanut koulun ja tyypilliseen tyttöjen tapaan kolme tyttöä ei voi leikkiä keskenään. Väkisinkin joku tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Mitenkähän sitä ikinä saisi perille viestin, että kaikkien kanssa pitää leikkiä. Tosin muistaa sitä omastakin kouluajastaan sen, että bestis oli se, jonka kanssa välkät vietettiin. Sano muut siihen mitä tahansa.

Kiitos jälleen kommenteistanne ed.postaukseen,

palaan niihin piakkoin. Nyt lähden hakemaan tuota

koululaista kotiin. Ja sitten parin tunnin päästä 

eskarilaista ja kahta päiväkotilaista.

Tänään saadaan pannarivieraita ♥