MOIKKAMOI

ja jösses – onko sielläkin aloitettu viikko takatalven keskellä? Voi kun voisi sanoa, että uusi lumi on vanhan lumen surma. Mutta näin toukokuussa se ei enää liene pätevä sanonta 😉 Mikäs tässä, kotitoimistopäivä ja kynttilät palavat. Takassa rätisee tuli ja vedenkeitin viheltää sen merkiksi, että teevesi on kiehunut. Fiilistelyilma, tämä jos mikä on taas kuulkaa sellainen!

Keskusteltiin viikonloppuna paljon lasten kanssa koulujen alkamisesta. Ilmassa on jännitystä. Uuden opettelua. Mietin tuossa, kuinka paljon opettajilta ja oppilailta sekä meiltä vanhemmiltakin on viimeisen parin kuukauden aikana vaadittu sopeutumista ja uuden opettelua. Iso hatunnosto opetushenkilökunnalle. Voisin kuvitella, että yhtäkkiä nopealla aikataululla etäopetustaktiikoiden käyttöön ottaminen ei ole helpoimmasta päästä. Ison hatunnoston saa myös nuo oppilaat. Yhtäkkiä on repäisty irti siitä tutusta ja turvallisesta. Monelle koulupäivät kavereineen ovat juurikin niitä arjen kultareunoja.

Mitä olen tässä pientä otosta tarkkaillut, niin yllättävän hyvin on etäopiskelu sujunut. Nuoret ovat nopeita oppimaan ja siinä missä itselläni Teamsista ei ole juuri lainkaan kokemusta, ovat nuo lapset jo konkareita sen suhteen. Hatunnoston saa myös vanhemmat. Tiedän muutamia, jotka ovat joutuneet ottamaan palkatonta töistä, jotta saavat tukea nuorta etäkoululaista koulunkäynnissä. Meiltä kaikilta on vaadittu paljon, mutta mä näen senkin taas vahvistavana asiana. Sellaisena tietynlaisena taistelutahdon kerryttäjänä. ”Kunhan tästä selvitään, niin…”

Siinä, missä opettajat pari kuukautta sitten mullistivat opetustekniikat kertaheitolla, ollaan taas uuden edessä. Kouluihin palataan, mutta ei entiseen malliin. Opetustilanteet ja koko koulunkäynti kokevat jälleen kuperkeikan. Poissa on ne joka toukokuiset remuamiset koulun pihalla isolla porukalla. Kesäloman kutkutus vatsanpohjassa. Ruokasalissa tehdyt jäynät ja tukahdetut kikatukset. Tilalle on tullut jotain muuta. Jonot käsienpesupisteelle, turvavälit ja jälleen uudenlaisen koulunkäynnin opettelu.

Jos nämä pari kuukautta ovat jotain opettaneet niin sen, että vitsit me suomalaiset ollaan sitkeitä sissejä ja sopeutujia. On ollut hieno huomata kotonakin, että yhtään vastahakoista kommenttia ei ole tullut. ”Kun tilanne on mikä on.” Oli pienemmän vastaus, kun kysyin kuukausi takaperin siitä, etteikö etäopiskelu yhtään harmita. Pienempi oli tuossa kuutisen viikkoa näkemättä yhtään ystävää. Viimeisen parin viikon aikana on muutamaan kertaan nähnyt paria ystävää kerrallaan ulkona, turvavälein. Ymmärrystä sai myös se tosiasia, että alakoulusta yläkouluun siirtyvänä ei tänä vuonna kevätjuhlia juhlita.

Millä mielin siellä aloitetaan koulu? Mulla on jälleen tosi ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta olen onnesta ymmyrkäisenä lasten puolesta, että saavat osan siitä tutusta ja turvallisesta takaisin. Mutta en voi kieltää, etteikö takaraivossa kuitenkin pilkahtelisi pieni huoli siitä, että kuinka meidän tautikäppyröiden käy. Viisasta miestä, Mauno Koivistoa jälleen lainaten: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin” ♥

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,