HEIPATSU!

Tänä iltana töistä kotiin tullessani tuoksutin nakkikastikkeen jo pihaan asti. Kuopus kyllä soitti mulle viisi minuuttia aiemmin ja kysyi voitaisko heti tehdä ruokaa, kun tuun. Näemmä oli vain tiedustelusoitto, että missäpäin olen ajelemassa kotiin 🙂 Pöytä oli valmiiksi katettu salaatteineen päivineen ja perunatkin olivat just kiehuneet. Nakkikastike oli parempaa kuin mitä itse osaan tehdä.

Aina silloin tällöin saan postaustoiveen siitä, miten meidän tytöt ovat keittiöhommiin oppineet, mitkä ovat heidän ruokabravuureitansa ja miten kannustan laittamaan ruokaa. Viitisen vuotta sitten tein aiheesta toivepostauksen, mutta ajat ovat muuttuneet ja lapset kasvaneet. Siinä missä vielä viisi vuotta sitten eivät saaneet käyttää uunia tai hellaa ilman vanhempien kotona olemista, on hellan käytön rajoitusten poistuminen saanut ruoanlaiton ja sitä mukaa arjessa auttamisen nousemaan uusiin sfääreihin.

Meillä molemmat lapset ovat ihan puolivuotiaasta asti (kun ovat saaneet istua syöttötuolissa), istuneet keittiötason vierellä ja katsoneet, kun mä teen ruokaa. Mummulassa oli sama homma; meidän äiti otti lapset mukaan keittiöpuuhiin aina, kun lapset täällä olivat. Puhkeaviin hampaisiin annettiin kapustoja laatikosta ja kuola valui. Mutta ei haitannut, hyvin viihtyivät. Pari-kolme vuotiaina saivat ekat omat essut (muoviset pinkit Muumi-essut) ja pääsivät tiskauspuuhiin jakkaralla seisoen.

Heti, kun veitsi pysyi kädessä turvallisesti saivat alkaa pilkkomaan ja tekemään avustavia töitä keittiössä. Esikoinen taisi olla viisi tai kuusivuotias, kun meidän äiti opetti hänelle, miten tehdään ruskea kastike. Nakkikastike on ollut molempien lasten ensimmäinen ruoka, mitä ovat itse tehneet. Toisena kestosuosikkina on ollut keltainen kanakastike ja keitetty riisi. Kolmantena se ihanan arjen perusruoka eli makaronilaatikko.

Nykyään keittiö on ruoanlaittotouhujen jälkeen siisti, mutta eihän se aina näin ole ollut. Välillä keittiö oli kuin pommin jäljiltä, mutta mä koin, että silläkin uhalla on hyvä lasten opetella laittamaan ruokaa. Muistan, että joskus teki mieli kieltäytyä toisten kysyessä lupaa ruoanlaitto- tai leivontatsembaoihin. Onneksi en kieltäytynyt, on nimittäin pieni vaiva siivota keittiö. Pääasia, että ovat oppineet laittamaan ruokaa. Ja nyt ovat oppineet sen, että keittiön siivous on jo puoli ruokaa.

Meillä lapset ovat siis kasvaneet pääosin keittiössä 😀 Toki välillä olivat olkkarinkin lattialla ryömimispuuhissa, mutta päivittäin olivat keittiöpuuhissa mukana. Ovat sitä nykyäänkin. Mun mielestä ruoan laittaminen yhdessä tavallisena arki-iltana on aivan luksusta. Siinä samalla saadaan vaihtaa kuulumiset ja jutella niitä näitä. Ehkä se on luonnekysymyskin ja osaltaan geeneissä, mutta meidän lapset ovat innostuneet ruoanlaitosta tekemällä ruokaa. Seuraamalla sivusta ruoanlaittoa jo ihan pienestä saakka.

Tänä iltana ruoanlaitossa oli tosin taka-ajatus. Pyysivät kyytiä sellaiseen yhteen tanskalaiseen kauppaan, jonka nimi viittaa lentäviin tiikereihin. Enköhän mä sen verran myönny, niin isosti pääsivät raskaan työpäivän jälkeen yllättämään – heti kun hetken olen sulatellut iltaruokaa tässä sohvalla ♥ 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

PS. neljäntenä lasten bravuurina voisin mainita erilaiset pastasalaatit, kuten kuvissa näkyvä makaronisalaatti.