MOIKKIS MAANANTAIHIN!

Hei, ei ihan mennyt lapaan tämän aamun arjen aloitus. Vielä viimeisenä ennen nukahtamista sanoin miehelle, että muista herättää mut. ”Juu, mä herätän.” En laittanut omaa kelloa soittamaan. Aamulla heräsin. Mietin, että onpas oudon levännyt olo. Koira tuhisi aivan sikeästi kainalossani. Vilkaisin viereeni ja mies oli poissa. Kello näytti yli yhdeksää.  ”Joo kato kulta mä jätin sut nukkumaan, hipsin ihan hiljaa töihin, ettet herää.” Jep! Onneksi olin tehnyt päätöksen arjen aloittamisesta näin viikkoa etukäteen ihan itsekseni. Ilman velvotteita olla missään klo 08.00. Huomenna uusi yritys 🙂

Olen viime aikoina pohtinut sitä, että olenko haaveilija vai toteuttaja. Lehdistä saa aika usein lukea ihania ja mahtipontisia suunnitelmia taloudellisesta riippumattomuudesta, varhaisesta eläköitymisestä tai vaikka oravanpyörästä pois hyppäämisestä. Aina mietin, että vitsit miten hienoa on lukea tai kuulla, kun ihmiset toteuttavat haaveitaan. Olen pitänyt itseäni tähän asti aikamoisena haaveilijana. En ole tajunnut, että alitajuntaisesti olen kuitenkin viimeisten vuosien aikana toteuttanut haaveitani.

Toki, jos kaikki haaveeni olisi käynyt toteen, olisi minulla nyt kaksi tutkintoa. Pyörittäisin business life coach -yritystä nykyisten yritysten lisäksi, ammentaisin positiivisuutta itsestäni, välittäisin positiivisuutta sitä tarvitseville, mentoroisin ihmisiä ammentaan voimaa elämän karikoista, buustaisin ihmisten hyvinvointia ja jaksamista työelämässä, antaisin yritysjohtajille työkalut lempeään mutta tulokselliseen johtamistapaan ja pitäisin viikonloput vapaata; en avaisi tietokonetta tai kännykän sähköpostia. Kävelisin luonnossa ja nauttisin ympärillä olevista ihmisistä.

Joskus haaveiden ylös kirjoittaminen auttaa. Nyt kun luen tuota edellistä kirjoittamaani kappaletta mietin, että mikäs minua estää. Yksi tutkinto minulla on jo ja mikä minua estää lukemasta toista tutkintoa töiden ohella. Tutkintoa, joka antaa työkalut noiden muiden haaveiden toteuttamiseen. Ollakin, että haaveet alkaisivat toteutumaan vasta vuosien päästä. Kärsimätön luonteeni saa väistyä sivuun. Kaikki aikanaan.

Olen sitä mieltä, että on hyvä olla tietyllä tapaa varovainen, mutta kyllä haaveita pitää uskaltaa toteuttaa. Jos resurssit ja rahkeet riittävät. Elämä on liian lyhyt sitkun -elämään.  Ei ole kerta tai kaksi, kun lähipiirini on taivastellut toimintaani. Sitä toimintaa, kun toteutan haaveitani. Osaan tarvittaessa olla hyvinkin impulsiivinen. Ottaa myös takkiin ja jatkaa eteenpäin. Haaveiden tavoittelu ei ole aina niin yksinkertaista. Välillä se vaatii hurjasti voimia ja usein lukemattomia työtunteja. Tarvittaessa pitää myös osata vaihtaa suuntaa, valita kiertoreitti tai pahimmassa tapauksessa todeta, että haaveen toteuttaminen ei ole kannattavaa.

Mutta yhtä kaikki, älä ikinä lopeta haaveilemasta. Itse saan ihan älyttömästi voimaa jo pelkästä haaveilusta. Ja muiden haaveiden toteutumisista. Sen sijaan, että kateellisena seuraisin muiden haaveiden toteutumista olen hurjan onnellinen muiden puolesta. Se tuo toivoa ja tsemppiä itsellenikin. Se, minne haaveideni kanssa päädyn on aivan pimennossa. Visio ei välttämättä vastaa lopputulemaa. Mutta ainakin voin sanoa yrittäneeni.

Vaikka olen tällä hetkellä 110% tyytyväinen elämääni enkä kaipaa siihen mitään uutta, niin silti jostain sisältä kumpuaa draivi mennä eteenpäin. Kehittää itseäni ja katsoa mihin rahkeet riittävät. Oletteko te haaveilijoita vai toteuttajia? Musta tuntuu, että mä olen kombo molempia. Ja näin on kuulkaas just hyvä ♥ 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,