HUOMENTA IHANAT!

Kimpsut ja kampsut on pakattu. Auto soitettu hakemaan pakaaseja ja meitä. Vielä edessä aamupala näissä ihanissa maisemissa. Sitten parinkymmenen minuutin venematka, hymyilevä (kenties tuttu) kuljettaja vastassa satamassa. Tunnin ajomatka sinne, minne meidän tie on käynyt niin monta kertaa. Aina välillä käydään maailman turuilla ja toreilla ihmettelemässä, kunnes päädytään tuonne meidän ”home away from home” -paikkaan. Yllä oleviin maisemiin jo kahdeksatta kertaa.

Siellä toinen on kulkenut vaippasillaan pikkuisena. Nukkunut tuttiensa kanssa Nalle Puh -pyjamassaan pinnasängyssä ja toinen pikkuinen on nukahtanut iltaruoalle ranskalainen suussaan. Siellä on vierailtu lastenmolempien mummujen kanssa ja taatan kanssa. Vaari oli myös kova Phuketin kävijä, mutta samalle reissulle emme valitettavasti ehtineet. Myös melkein kaikkien tyttöjen serkkujen kanssa myös. Siellä on koettu, miltä tuntuu kun takuuvarma aurinko ei näyttäydykään. Kun kolme päivää sataa putkeen ja joudutaan ostamaan lisää pitkähihaisia lapsille. Kun markkinoilla käydessämme jouduimme kahlaamaan nilkkoja myöden vedessä.

Tuolla on laiskoteltu auringossa, naurettu ja rakastettu. Tuolla on hymyilty suupielet kipeäksi ja moikattu tuttuja kasvoja.

Vuosien saatossa tuo sympaattinen, mutta iso hotelli on tullut osaksi suurta hotelliketjua, mutta hotelli on vain parantanut tahtiaan. Kaikki toimii. Pyysin samaa huonetta kuin viimeksi, katsotaan kuinka käy. Innolla lähdemme kohti uusia seikkailuja. Vaikka täytyy sanoa, että tätä Koh Yao Yain paratiisisaarta tulee hivenen ikävä. On taas mistä haaveilla. On taas kohde, mitä varten laittaa sukan varteen.

Seuraavan kerran palataan siis Phuketista. Ei sieltä härdellistä vaan sellaisesta Phuketista, johon me olemme tottuneet. Ekan kerran vierailin Phuketissa 1997, eikä loppua näy. Joidenkin mielestä Phuket on turistirysä. Itse olen sitä mieltä, että Phuketilla on monet kasvot. Pitää vain osata etsiä itselleen ne sopivimmat.

TORSTAITERKUIN,