Tuolla tien toisella puolella, mummulassa, on kirjastohuone, jonka yhtä seinää kiertää lattiasta kattoon kirjahylly. Veikkaisin, että sieltä löytyy noin 300 kirjaa. Pääosin sota- ja historiakirjoja, mutta myös hömppää. Iskällä oli ihan harvinaislaatuinen yleistieto. Ihmettelin aina, että mistä tuo voi tulla. Trivialia ei kannattanut lähteä hänen kanssaan pelaamaan ja jos halusi tarkistaa jonkun vuosiluvun tms. niin kannatti kipaista naapuriin. Yleistietonsa ansiosta pystyi juttelemaan ihan kaikkien ihmisten kanssa. Aina löytyi joku yhteinen intressi ja vaikkei intressiä hänen puoleltaan ollutkaan, niin ainakin pystyi aihealueesta puhumaan. Näin jälkikäteen olen tajunnut, että tuo kattava yleistieto on peräisin osaltaan kirjoista ja lehdistä (ei pelkästään Maaseudun tulevaisuus -lehtestä, vaikka sitä aina lukikin ;). Harvinaislaatuisen tuosta mummulan kirjastosta tekee sen, että vaari oli lukenut kaikki kirjat, joita tuolla hyllyissä on. Muistan, että iskä on lukenut aina. Kiireenkin keskellä. Tai ehkä juurikin sen takia; rentoutuakseen.
Arki on ainakin täällä päässä rysähtänyt joulun pyhien jälkeen päälle oikein toden teolla. Tuntuu, että sitä kelaa niitä työjuttuja 24/7. Sehän ei tavallaan mitään uutta ole, mutta nyt olen herännyt siihen, että sitä vois miettiä jotain muutakin 🙂 Sitä on alkanut enenevässä määrin tarvitsemaan niitä pakopaikkojan arjen keskelle. Tilanteita, jossa saa nollata aivot. Tekemistä, jossa uppoutuu ajatuksen tasolla niin täydellisesti siihen tekemiseen, että osaa ihan sulkea silmänsä jopa vastakkaisella sohvalla lojuvalta pyykkivuorelta. Ruoanlaitto ja juokseminen ovat saaneet taas vahvasti otettavan kilpailijan arjen pakopaikkana. Lukeminen. Ei taida olla yllätys, mistä olen sen harrastuksen perinyt. En silti väitä, että yleistietoni olisi lainkaan sillä tasolla kuin iskällä. Tähän asti kun mun lukemisharrastukseni on käsittänyt Danielle Steelen romskut ja Sophien Kinsellan chick-litit. Kai niistäkin jotain on oppinut 😉 Mutta teidän suosituksestanne mulla on myös Khaleid Hosseinit odottamassa yöpöydällä. Leijapoika eteni jo liki puoliväliin, kunnes aloitin tuon kuvissa näkyvän kirjan lauantaina. Iso kirjasuositus tuosta Carlos Ruiz Zafonista! Kannatti valita kirja kannen perusteella 😀 Aluksi mietin, että onpas outo kirja. Mutta lopussa kaikki asiat selkeni. Tänä aamuna on silmät vähän tomaatilla, sillä en malttanut olla lukematta sitä loppuun yön pikkutunteina. Illalla pitää käydä kirjastossa hakemassa lisää ko.kirjailijan kirjoja. Jossain vaiheessa pitää kyllä lukea loppuun se Leijapoikakin ja ne pari muuta yöpöydällä odottavaa kirjaa. Lisää kirjasuosituksia otan mielelläni vastaan, kiitos 🙂
Ihanaa, toivottavasti tekin löydätte niitä pakopaikkoja arjen keskelle. Vaikka arki ihanaa onkin, niin kukaan meistä ei ole niin yli-ihminen, että ihan joka hetkestä nauttisi 🙂 Nyt töihin ja iltapäivällä ajattelinkin linnoittautua keittiöön. Sitä ennen pähkinät likoamaan. Löysin taas niin järjettömän hyvältä kuulostavan raakakakkureseptin, että pakko kokeilla!
IHANAA KESKIVIIKKOA &
TSEMPPIÄ ARJEN KESKELLE,
Eihän tuo Marina ole edes hyvä Ruis-Sahvonin (kuten Carlosia meillä kutsutaan) kirjaksi! Suosittelen saman herran Tuulen varjoa, joka on ihan parhaita kirjoja, mitä olen koskaan lukenut. Sitten Enkelipeli, jossa kirjailijalta kyllä karkaa mopo vähän samalla lailla kuin Marinassa. Mutta Tuulen varjo on aivan ihana. Varoitus: Nämä kirjat aiheuttavat kauhean hingun matkustaa Barcelonaan. Joskus aiomme tehdä sinne matkan ja kierroksen Tuulen varjon ja Enkelipelin tapahtumapaikoille.
Khaled Hosseinkin on ihan jees. Mitähän muuta suosittelis…kotimaisista kirjailijoista Kjell Westötä ja vaikkapa viimeistä edellistä Finlandia-voittajaa Ulla-Lena Lundbergin Jäätä. Halliltsevaa Finlandia-voittajaa en suosittele, siitä löytyy arvostelu mun blogista 😉
Ruis Sahvon 😀 Kiitos tiedosta, odotan sitten vielä enemmän noilta muilta Ruis Sahvon kirjoilta 🙂
Voi kamala, mulle tuli tuostakin jo Barcelona-kuume…matkakuume kun tunnetusti ei ole se halvin kuume 😉
Meillä onkin miehellä nuo kaikki Finlandia-voittajat viimeisiltä vuosilta. Kiitos vinkistä, pitääkin alkaa lukemaan niitä!
Keskiviikkoterkkuja <3
Ainiin, kuinkas minä nyt ensimmäisellä yrityksellä unohdin kokonaan suositella Kaari Utriota, jos kerran romanttisista romaaneista on ennenkin tykännyt. Niissä on aina peruskaavaltaan samanlainen rakkaustarina, jonka ohessa erittäin mielenkiintoista ja ilmeisesti myös totuudenmukaista historiallista kuvausta.
Hei kiitoksia vielä tuosta Kaari Utrio -vinkistä, niitä en olekaan koskaan lukenut. Isomummun hyllyssä kyllä olen ”sillä silmällä” -katsellut 🙂
Suosittelen ehdottomasti Kate Holdenin Enkelivaihdetta. Ei ehkä kevyimmästä päästä, mutta todella hyvä ja avaa silmiä.
Täälläkin on luettu lapsesta saakka ja toivon todella, että vielä löytyisi lisää aikaa sille harrastukselle 🙂 toistaiseksi jäänee näiden muiden harrastuksien jalkoihin..
Moikkelista! 🙂
Kiitos vinkistä, tuosta olenkin muuten lukenut jostain arvostelun. Kuulostaa mielenkiintoiselta!
Sepäs se just on, kun pitää priorisoida. Helposti jämähtää sohvannurkkaan kirjan kanssa ja juoksulenkkarit huutelee eteisestä 😀
Ihanaa keskiviikkoa <3
Oon ite vasta nyt viime vuosina löytänyt lukemisen ilon. Ennen olin jotenkin ylpee siitä, etten ollu lukenu yhtäkään kirjaa. Hah, ihan kun siinä jotain ylpeilyn aihetta olis! Mun kirjat tosin on aika lailla sitä terveyden ja hyvinvoinnin puolta, mutta olis kiva löytää muunkin lukemisen riemu. Se on oikeesti hyvä tapa nollata ja laittaa ajatukset muihin töihin arkiaskareista. Mistähän sitä aloittais?
Kivaa päivää Maria! 🙂
Moikka Katriina! 🙂
Ihanaa, että oot löytänyt lukemisen ilon; se oikeesti rentouttaa, kun uppoutuu hyvään kirjaan. Hih, ihana ylpeyden aihe sulla 😀 Terveys- ja hyvinvointikirjat ei kyllä mene koskaan hukkaan.
Millaisista kirjoista tykkään? Jos ei jaksa lukee mitään diippiä asiatekstiä, niin esim Danielle Steele, Sophie Kinsella tai Elizabeth Adler toimii aina. Adlerin kirjoja olen nyt ahminut viime aikoina 🙂
Kiitos, ihanaa keskiviikkoa sinnekin <3