Muistan itse lapsuudesta ja nuoruudesta pyjamapäivät; päivät, kun kuljettiin koko päivä pyjamissa. Nuoruusiällä vietin yleensä pyjamapäivän yläkerrassa huoneessani, mutta äiskän ja iskän kotitöiden äänet alakerrasta toivat turvallisuutta. Yleensä pyjamapäiviksi valikoitui sunnuntai. Pyjamapäivistä muistuttaa myös telkkariohjelmat Beverly Hills 90210 ja myöhemmin Frendit. Sunnuntaiohjelmat, joita väijyttiin pyjamat päällä. Välillä myös ystäväni viettivät meillä pyjamapäivää. Koska sunnuntai oli myös saunapäivä (keskiviikon lisäksi), niin iltasaunan jälkeen vaihdettiin vain pyjama puhtaaseen pyjamaan. Yhdistän pyjamapäiviin myös mannapuuron kanelin ja sokerin kera iltapalana. Ihania muistoja!
Tänä aamuna pikkuisempi kysyi minulta kirkkain silmin: ”Mitäs, jos äiti tänään vietettäisiin pyjamapäivää?”. Onni on lapset, jotka ovat samalla aaltopituudella äidin kanssa 🙂 Viime yö meni vähän hulinaksi, kun esikoisen kuume äityi erikoisen kovaksi. Ei auttanut juuri kuumetta alentavat sun muut. Aamullakin mittari huiteli vielä reippaasti yli 39 asteessa. Joten sanomattakin selvää, että ainakin osalla perheestä oli pyjamapäivä edessä. Miehen vapautimme pyjamapäivästä ja itsekin sain tuossa aamusella reilun tunnin vapautuksen. Kävin reippaalla sauvakävelylenkillä Pispalassa ja Pyynikillä. Pispanharjulla katselin vanhojen puutalojen ikkunoista sisään; joulukuusen valot loistivat pakkasen huurustamien ikkunoiden läpi. Ihmisiä ei juuri ollut liikkeellä. Tuntuu, että muutkin viettivät pyjamapäivää. Vietättekö te koskaan pyjamapäivää?
En laita lainkaan pahakseni, että tälle päivälle suunniteltu alennusmyyntirupeama nyt kariutui. Sekään ei enää harmita, että tälle päivälle suunnittelemani detox-päiväkin jäi pitämättä. Aamulla heräsin valvotun yön jälkeen pääkipuun ja kahvi oli ainoa oikea lääke. Ehtiihän sitä detoxailemaan vaikka sitten huomenna 🙂 Me jatketaan nyt Lego Friendsien rakentamista ja joulupukin tuomien pelien pelailua. Joululahjaksi saama Danielle Steelekin on jo puolivälin paremmalla puolella. Voisin ahmia sen samantien loppuun, niin koukuttavia nuo kirjat on! Iltapalaksi ajattelin keitellä mannapuurot. Pyjamapäivän kunniaksi!
LEPPOISAA LAUANTAITA
sinne ruudun toiselle puolelle toivottelee,
Oijoi, pyjamapäivä on ihana päivä. Minäkin vietin sellaisen joulupäivänä. Se oli hyvä päivä 😀
Pyjamapäivä on päivistä paras 😀
Nyt on akut ladattuna ja hiuksetkin muistettiin tänä aamuna harjata 😉 Hih, näitä pitää harrastaa useammin!
Suloista sunnuntaita <3
Voi, tottakai toisinaan pidetään pyjamapäiviä! Yleensä ainakin ensimmäinen joulupäivä on sellainen, mutta tänä vuonna meillä kaikilla taisi kuitenkin olla rennot collarivaatteet joulupäivänä. Pikaista paranemista pikkupotilaalle!:)
Moiksis Taina,
meillä on yleensä Lapissa joulupäivä pyjamapäivä, mutta näin kotona joulua vietettäessä suhaillaan paikasta toiseen eikä kehtaa oikein vierailla pyjamissa 😀
Kiitos, potilas voi jo hyvin! Kuume on onneksi laskenut, joten voidaan vähän lähteä ihmisten ilmoille 🙂
Suloista sunnuntaita sinne <3
Voi kuule, tietäisitpä vaan, kuinka paljon pidän pyjamapäiviä… Aina silloin, kun olen tullut kaukolennolta, niin seuraavan päivän laahustelen pyjamassa koko päivän… Joskus sunnuntaisin vietän pyjamapäivää (niinkuin lapsuudessa ja nuoruudessa). Tosin aamulla saatan käydä kuntosalilla, ja aamupäiväsaunan jälkeen puen taas puhtaan pyjaman päälle. Toki saatan katkaista joskus pyjamapäivän juoksulenkkiinkin, mutta sitten taas puen pyjaman päälle. Olen kuitenkin niin vähän työni puolesta kotona, että ne päivät yritän pyhittää kotoilulle <3. Ja jos nyt en ihan pyjamassa kotoile, niin ainakin mukavan rennoissa vaatteissa, en voisi kuvitellakaan olevani farkut jalassa kotona, ai kauheeta!
Parane pian pikkuinen tyttö …
Moikka ihana!
Mä muistelinkin, että sä olet myös pyjamaihmisiä! Mulla on aina vakio, että kotiin tullessani heitän pyjamahousut jalkaan. En pystyis mäkään pitämään kotona farkkuja. Ihan ihistää ajatuskin 😀
Kiitti, sairastupa ollaan nyt muutettu kodiksi ja kaikki on terveitä! 🙂
Suloiset sunnuntaiterkkuset <3