HELLUREI!

Vein miehen aamulla jo ennen seiskaa Coxaan lonkkaleikkaukseen ja kyllä täytyy sanoa, että odottavan aika on todellakin pitkä. Leikkaus liki viisi tuntia + heräämössä vietetty aika oli nukkuvalle potilaalle lyhyt, mutta minulle – huh, kaikkea muuta. Vaikka nämä leikkaukset ovat tänä päivänä ns. rutiinileikkauksia, niin silti jännitti hyvin paljon. Pakolliset työt tuli tänään tehtyä, mutta ajatukset olivat kyllä jossain ihan muualla kuin töissä. Lähinnä helmikuisessa ulkomaan matkassa. Ihanaisen Reetan Instagram-tili helpotti hetkeksi viiltävää matkakuumetta. Ajankulukseni…

…seurasin Flightradarin kautta Phuketin saapuvia ja lähteviä lentoja.

…seurasin Dubaista lähtenyttä ja Denveriin suuntaavaa konetta; 16 tuntia koneessa olisi aika maksimi yhdellä heitolla.

…katsoin puhelintani miljoona kertaa ja luin miehen ja mun aamuiset whatsuppailut varmaan sata kertaa.

…huomasin, että kiinalaisia koneita laskeutuu Phuketiin venäläisiä koneita enemmän.

…tein vähän listaa siitä, mitä tässä täytyy ennen reissua vielä tehdä (vatsapöhön karkoittaminen oli listalla ekana, FYI :D).

…kyselin veljeltä tyhmiä (tyyliin, oletteko pohtineet, mitä syödään lentokentällä; sushia vai O’Learysin hamppareita?).

…pohdin, että huimaakohan tuolla ihan Australian eteläosissa tai Norjan yläosissa koneen kapteenia, kun on vähän niin kuin joko menossa alamäkeen tai ylämäkeen? 😉

…sain tietää, että jos luku ei ole jaollinen 6:lla niin ei se sitä ole 12:llakaan. Daah!

…tuskastutin työkaverini puuskahteluilla ja kännykän intensiivisellä tuijotuksella.

…luonnostelin sähköpostin thaimaalaiselle taksikuskillemme lentokenttähausta, mutta en lähettänyt sitä vielä.

…haaveilin ajasta, että lapset ovat siinä iässä, että pystymme ottamaan vain lennot Bangkokiin ja siitä jatkamaan saarille fiiliksen mukaan.

…tirskahtelin itselleni, kun luin vanhoja postauksia; viime vuonna olin tuskaillut jo marraskuun alussa, kun ei ole oikein joulufiilistä ;D

…haaveilin Indonesiasta ja Gili-saarista. Paratiisi! Sinne on pakko päästä joskus.

…odotin hetkeä, että pääsen pienille päikkäreille; viime yö meni vähän harakoille.

…seurustelin työpöydälläni pörräävän kesyn kärpäsen kanssa.

…ihmetellyt ja kiitellyt tuota valtavaa Instagram-suosiota. Lokakuussa ylävasemmalla oleva Havin yhteistyöpostauksen kuva oli kerännyt 221 tykkäystä. Huisia, kiitos!

Ja jälleen tuijottelin puhelintani (ja mietin, että voikohan tuijotus hajoittaa puhelimen), kunnes sain tuossa puoli neljän jälkeen whatsup-viestin, että rakas oli päässyt vuodeosastolle ja kaikki oli mennyt hyvin. Tuossa ennen neljää mies jo sieltä soittelikin ja kuulosti ihan omalta itseltään  ♥ Tästä se alkaa kuntoutuminen. Ihan outoa, kun toinen on kotona kanssamme, Ei työreissuja vähään aikaan. Ei kiirettä salille tai minnekään. Ihana ja vallan uusi tilanne meille kaikille. Kaikki matkahaaveet karisivat yhtäkkiä ja nyt vain odottaa sitä, että päivä päivältä pääsemme tekemään pidempiä kävelylenkkejä. Hamassa tulevaisuudessa ihan ilman kipulääkkeitäkin. Tänään emme vielä sairaalaan pääse vierailulle, mutta huomenna heti iltapäivän palaverin jälkeen käyn nappaamassa lapset mukaani ja suuntaamme kohti maailman parasta aviomiestä ja lastemme iskää! Kyllä saa taas kuulkaas olla kaikesta niin kovin kiitollinen 🙂

ONNESTA IHAN SYKKYRÄLLÄ,
TIISTAITERKKUJA TOIVOTELLEN,

PS. kuvakollaasilla ei ole mitään asiayhteyttä tekstiin, muuta kuin se, että

…ajankulukseni opettelin tekemään Instagram-kuvistani kollaasin 😀