Mä olen viime aikoina vähän miettinyt tätä kiirettä. Kun on oikeasti olevinaan niin kiire, että ystävyyssuhteetkin jäävät liki pelkästään some:ssa käydyn kuulumisten vaihdon tasolle. Mutta onko oikeasti kiire vai onko kiire itse aiheutettua ”mukakiirettä”? Priorisoinnin puutetta? Vai onko oikeasti sanonta siitä, että iän myötä asioiden hoitaminen vie enemmän aikaa niin totta? Meillä ne arjen peruspalikat on pysynyt suhtkoht’ samoina viimeiset vuodet eli ei ole tullut lapsille tai aikuisille uusia harrastuksia viikolle, työkuviot on molemmilla jokseenkin samanlaiset ja omia menojakaan ei ole tullut lisää merkittävässä määrin. Eli jokin tässä yhtälössä mättää. Vai onko sitten vain niin väsynyt työpäivien jälkeen, että ei ole viikolla juurikaan jaksanut eväänsä liikuttaa sosiaalisten suhteiden tiimoilta? Mua oikeasti ihistää se, että aiemmin olisin ehtinyt tekemään illassa vaikka mitä (esim.maalaamaan takkahuoneen), mutta nyt projektit venyy ja vanuu. Maalipurkki ja telapakkaus odottaa työntekijää. Ja kaikista kamalalintahan on se, että kun ei tilalle ole tullut mitään uutta tekemistä. Lapsetkin on jo niin isoja, että ulkoilee kavereidensa kanssa. Mihin ne illat sitten kuluu? No pyykkäykseen ja siivoamiseen. Ruoanlaittoon. Arkisiin juttuihin. Kiireen keskellä. Tunnistaako kukaan muu ruuhkavuosien keskellä elävä tätä mun avautumista? Turhautumista siihen, kun ei ehdi. Muka. Maanantaina alkanut kiireen kampitusprojektini alkoi lupaavasti 🙂

Eilen saatiin vahvistus sille, että kun sitä aikaa tekee kalenterista, niin kyllä sitä ehtii kutsumaan ystäviä kylään. Kiire väistyy, kun laittaa sen väistymään. Ja niin oli ihanaa istua alas ja vaihtaa kuulumisia. Sen facebookin ja whatsupin sijaan. Ei ollut yhtäkkiä kuulkaas kiire minnekään. Aluksi syötiin salaattia (same old, same old…) ja juustokinkkupiirakkaa. Tämän jälkeen herkuteltiin mutakakulla ja kahvilla. Aiemmin olen tehnyt mutakakun juuri ennen tarjoilua, niin että ollaan syöty se jopa vähän lämpimänä. Mutta hei, little did I knew. Edellisenä päivänä tehty mutakakku jääkaapissa jäähdytettynä on vain niin paljon maukkaampaa! Mutakakun olen jo vuosia tehnyt tällä ohjeella. Mitä sitä suotta hyvää vaihtamaan 🙂

Kiire vai mikä lie (no juu, synttärit ja allergiat) ollut syynä sille, että kolmeen viikkon ei ole tullut juoksutettua lenkkareitakaan. Kertaakaan. Mutta tänä iltana olen varannut kalenterista reippaalle juoksulenkille ajan. Reilu puolituntia riittää ja päälle venyttelyt. Huomiselle illalle olen merkinnyt parin tunnin sauvakävelylenkin. Uskon, että osa tästä ”kiireestä” onkin oikeasti väsymystä siitä, että kroppa laittaa hanttiin, kun jää yhtäkkiä lepäilemään laakereille. Se huutaa kunnon runner’s highta korkealta ja kovaa. Sitä tunnetta, kun tulee puolentoista tunnin juoksulenkiltä kotiin ja energiaa on vaikka muille jakaa. On se liikunta vaan niin tärkeää! Liikuntapostausta luvassa huomenna. Biksukuntoon projekti alkoi än yy tee nyt. Seuraavaan reissuun aikaa 293 päivää. Ihan riittävästi saadakseen tuon pöhön pois vatsalihasten päältä. Ja vastaavasti ihan mukavasti aikaa lihottaa hieman säästöpossua eteisen lipaston päällä 😉

Tästä lähtien yritän jälleen muistaa panostaa arki-illan iloihin; liikuntaan ja ystäviin 

sen oman rakkaan perheen ohella! Muistakaa tekin, eiks niin?! 🙂
Joten heippa hei kiire!

Aurinkoisin keskiviikkoterkuin,