Heihei huomenta ihanat!
Meillä on palattu onneksi normaalirytmiin; eilen herättiin 04.30, mutta tänään vasta kuuden jälkeen. Yllättävän nopeaa tämä aikaero saatiin taas kuitattua. Tosin eihän se nyt kesäajalla ollut kuin neljä tuntia.
Sain Sisustusunelmia Johannalta haasteen,jossa tulee kuvata koti sellaisena kuin se on, ilman mitään puunaamisia tai kuvan käsittelyitä. Räpsin eilen illalla kuvia meidän kodin kaoottisesta tilanteesta. Tiedättekö sen tilanteen, kun matkalaukkujen ja käsimatkatavaroiden sisälmykset on purettu sinne sun tänne, mutta vielä viemättä niille kuuluville paikoille. Los kaaos, sanoisin minä 🙂 Eihän tälläinen tilanne pääse tulemaan kuin kerran pari vuoteen, mutta niin ahdistava se on, että huhhuh!
Tämä haaste on tainnut kiertää jo likipitäen kaikki, joten en tällä kertaa laita sitä eteenpäin. Mutta jos sinulla on yhtä mehukkaita kuvia, niin nappaa haaste mukaasi, jos et ole sitä vielä tehnyt!
En viihdy hetkeäkään kotona, jos koti on sotkuinen, joten eilen aloitin keittiön puunaamisella. Samoin keittiönpöytä on raivattu. Sohva on edelleen täynnä pyykkiä, mutta ne taltutan heti töistä kotiin tultuani. Huomenna sitten niitä kauniimpia kuvia paratiisistä, ihan vaihtelun vuoksi on välillä kiva näyttää tälläisiä sotkuisia kuviakin. Ei se koti aina niin sliipattu ole, mitä kuvissa näyttää 🙂
Ihanaa perjantaita
ja viikonlopun aloitusta ♥
Juuri tuoltahan koti näyttää matkan jälkeen. Meillä kaikkien laukut avoinaisina siellä täällä ja sieltä sitten lapataan tavaraa kuka missäkin tahdissa, Hih. Kyllä meillä ilman matkaakin koti sekaisin toisinaan. Mutta minkä ihanan mielenrauhan saa kun koti siisti ja puhdas.
Onneksi matkoja ei ole niin usein, että tämä olisi jatkuva tila 😀 Nyt koti on siivottu and I’m happy 🙂
Kunpa meilläkin kaaos olisi noin hillittyä 🙂
Oi ei, tuo meidän kaaos näytti livenä kyllä pahemmalta kuin kuvissa 😀
Hei, tervetuloa kotiin! Tuoltahan se just näyttää, kun tullaan matkalta kotiin. Ja jotenkin kummasti meillä kaikki nyssykät jää eteiseen ja minä taidan olla ainoa, jota kiinnostaa niiden purkaminen 😉 Jään oottelemaan teidän reissukuvia!
Voi meinasin unohtaa. Näin vihreitä Iittalan Mondo-laseja täällä Kokkolassa Puumi-nimisessä antiikkiliikkeessä pari viikkoa sitten. Hintaa en yhtään muista mutta kävit mielessä. Etkös kaivannut niitä lisää silloin astiapostauksessa? Tässä osoite tuonne kaupan sivuille, jos haluat kysellä laseista: http://www.puumi.fi
Ihanaa viikonloppua!
Kiitos Jane 🙂 Meillä taas mies on se, joka pakottaa purkamaan samantien matkalaukut (siis osallistuu tähän projektiin itsekin), mutta mä oon sitten se, joka hoitelee ne vaatekasat eteenpäin 😀
Oi kiitos, täytyykin käydä heti tuolla Puumin nettisivuilla <3 Ihanaa, että muistit!!! 🙂
Ja huomenna sitten lähdetään virtuaalimatkalle Thaimaaseen. Fasten your seat belts! 😀
Se on kumma miten epäjärjestys ahdistaa. Itse olen valloittanut ison 10+hengen ruokapöytämme ja tehnyt siitä väliaikaisen työpisteeni paperipinoineen. Mies ei tykkää yhtään…
Kyllähän siinä aina reissun jälkeen menee hetki ennen kuin koti taas normalisoituu. Mukavaa että teillä oli onnistunut reissu!
Ihana sun mies 🙂 Raivaa hälle pikkuinen kulma, jostain johon mahtuu lautanen ja lasi 😀
Juu, vähän aikaa tässä taas kestää, että koti tuntuu omalta. Mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa, nyt kun on saanut kodin siivottua! 🙂