perjantai 22. maaliskuun 2013

Happy Happy Joe Joe! // Fredagsmys i förväg

Iiiihhhanaa perjantaiaamua murut! Uuuh!

Jos meillä on lennot menneet hyvin, niin me nautitaan tällä hetkellä thaikkuruoista. Mutta ei ollut mitään vikaa näissä viimeperjantaisissakaan ruoissa. Tehtiin oikein äijäruokaa eli fetapestolihapyöryköitä, perunatikkuja, makkaratikkuja, sipulirenkaita ja sinappimajoneesia. Kera maitokauppasiiderin. Happy Joen. Kaksi tyhjää pulloa jo kerättynä, ennen huhtikuun loppua pitäisi kumota vielä kymmenen alas, jotta saan näitä esikoisen synttäreille 🙂 
Fetapestopyörykät
400 gr naudan paistijauhelihaa
3 rkl vihreää pestoa
puoli purkkia tetrassa olevaa fetaa
persiljaa
Sekoita em. ainekset. Paista pannulla pieniä pyöryköitä.Varoituksen sana; näihinkin jää koukkuun! 🙂
Perunatikut
kiinteää perunaa leikattuna tikuiksi
suolaa
öljyä
Keitä perunatikkuja vedessä 10 mins. Tämän jälkeen ota niihin pintaa paistinpannulla öljyn kera ja siirrä siitä suoraan uuniin. Paista grillivastuksen alla 225 asteessa, kunnes kullan rapeita. Muista käännellä välissä. Suolaa. Meillä ei ihan rapsakoitunut toivotulla tavalla. 

Sipulirenkaat
Sinappimajoneesi
puoli purkkia majoneesia
3 rkl dijon sinappia
loraus hunajaa
Sekoita em. aineet ja laita mehustumaan jääkaappiin.
******************************************************
Mukavaa viikonlopun aloitusta murut,
sunnuntaille ajoitin taas postauksen!


10 Responses to “Happy Happy Joe Joe! // Fredagsmys i förväg”

  1. Niina sanoo:

    Kiitos ohleista Jamaikan hyvästä palvelusta;) Nauttikaa te siellä lämmössä:)

  2. Hei, olette siellä Thaimaassa, nauttikaa lomastanne.
    XX

    • Maria sanoo:

      Kiitos Päivi, nautittiin täysin rinnoin. Tosin unohdin taas minäkin suojata tarpeeksi nuo korvan yläosat ja niin vain paloivat. Ei hyvä juttu. Mutta kyllä, loma teki tehtävänsä; jahka tästä pienoisesta jet lagista selviää niin jaksaa taas odotella Suomen kesää 🙂

  3. AnuElina sanoo:

    Eiköhän noita siidereitä kumoa ihan helposti 10 pulloa. 🙂 Mukavaa lomailua teille!

    • Maria sanoo:

      Hih, no sanos muuta! 🙂 Kyllä noita helposti uppoaa, kun on niin pieni pullokin 🙂 Ihanaa perjantain aattoa!

  4. Petra sanoo:

    OOOH olipas herkullista! Näitä pitää kyllä testata!

  5. Ellu sanoo:

    Ihan mahtava idea nuo makkaratikut! Täytyy heti napata kans omaan dippausiltaan:)

Kommentoi