Olenko kertonut teille, että olette tärkeitä ja on ihan tosi hieno juttu, että olette olemassa? Sen, kuinka ihania ihmisiä te olette? Että ilahdun jokaisesta kommentistanne ihan hirmuisen paljon? Ja että ilman teitä tämä bloggaaminen olisi vain rakas harrastus ilman vuorovaikutusta (bloggaamisen suolaa)? 

Kun aloitin blogin pitämisen kolmisen vuotta takaperin en ikinä uskonut löytäväni näin paljon sieluntovereita ”virtuaalimaailmasta”. Ihmisiä, jotka jakavat samat arvot ja samanlaiset intressit. Ihania ihmisiä, joiden kanssa jakaa ilot ja surut. Ihmisiä, joilta saa maailman parhaimmat neuvot. Ja nopeammin kuin googlesta 🙂

Olette ihania ja tärkeitä joka ikinen. Pahoittelen sitä, että välillä kommentteihin vastaaminen laahaa. Mutta kaikkiin niihin pyrin kyllä vastaamaan jollain aika välillä. Pahoittelen sitä, että sähköpostissa on vielä tammikuun alussakin tulleita maileja vastaamatta. Hoidan nekin kuntoon kyllä ajan kanssa. Hieman surettaa myös se, että tässä ruuhkavuosien keskellä tuntuu, että hyvä jos ehtii muiden blogeissa piipahtaa. Mutta valitettavan usein ehtii jättää kommenttia.

minun ystäväni on kuin niitty kukka, 

joka saa minut hymyilemään. 

Ota kädestä kiinni, tule kanssani rantaan 

niin vien sinut katsomaan, 

miten aurinko laskee puiden taa ja 

saa taivaan punertamaan.

Meillä pikkuisempi laulaa usein tuota laulua ja aina vain se on ajankohtainen. Ei pelkästään näin ystävänpäivänä. Kuvissa muuten vilahtaa osa eilisen leipomissaldoa. Sen verran laiska äiti olin, että cakepopsit jätän taas synttäreille ja ostin ystävänpäiväjuhliin pinkin pakastekakun. Eihän nuo pikkuiset sitä kuitenkaan edes syö, joten työkaverit saavat herkutella perjantaiaamuna. 

Yritän ajella tänään töistä kotiin nopeasti, jotta ehdin valoisaan aikaan ottamaan kuvia juhlista ja leivonnaisista. Onneksi vielä puoli kuusi on jokseenkin valoisaa. Silloin juhlat alkavat ja kaiken pitäisi olla valmista. Myös kuvattavaksi 🙂

pitäkäähän huoli toisistanne ♥