Mulla on ollut ihan pikkutytöstä asti hirmuinen kiinnostus väreihin ja niiden sävyeroihin. Tosin näin aikuisiällä se kiinnostus väreihin on omassa kodissa rajoittunut harmaan, beigen ja valkoisen eri sävyihin. Jossain määrin se on jopa häiritsevää olla niin kiinnostunut väreistä, sillä kiinnitän huomiota esimerkiksi huonekalukaupassa siihen, että jos kellertävän beigen sohvan kanssa on laitettu punertavaa puuta oleva pöytä. Tai nyt Julian huoneessa kuvia katsoessani mua alkoi hämään se, että kellertävä lattia ei ole ihan paras tausta noille ”viielän” vaaleanpunaisille  huonekaluille, tavaroille tai tekstiileille. Samoin huoneen beiget seinät on luonnossa enemmän punavivahteisemmat kuin keltavivahteisemmat. Ei mene lattian kanssa niin kauniisti. On muuten megalomaanisen ärsyttävää ärsyyntyä näin pienistä seikoista ;D Tietää kattokaas lisää remppaa, kun nyt seinät ja/tai lattia pitäis saada uuteen väriin….

Oletteko muuten koskaan pysähtyneet ajattelemaan, miten kaikki värit luonnossa näyttää hyvältä keskenään? Enkä nyt tarkoita mitään ihmisten luomaa vaan luonnon omaa; luonnon tilassa olevaa maisemaa. Voikukan keltainen mätsää vihreään varteensa. Viljapellossa saattaa olla kymmeniä eri sävyjä ja kaikki näyttää hyvältä keskenään. Jokainen hiekanmurunen hiekkarannalla on eri vivahteinen, mutta kaikki muruset sulautuvat kauniiksi värikirjoksi. Syksyllä maisema saattaa olla paikka paikoin jopa räikeä. Mutta harmonisella tavalla. Linnun sulka voi olla violetin ja vihertävän kirjava. Juuri oikean sävyisenä. Hyvä esimerkki on myös paratiisisaaren turkoosi meri, valkea hiekka ja palmujen vihreys. Tuo vihreä on samaa värimaailmaa sen turkoosin kanssa, joka meressä velloo. Luontoa katsellessa harvoin ärsyttää mikään. Sitä on helppo katsoa ja se on kaunista katseltavaa.