Ihana päivä takana; aamulla sain nukkua pitkään (pikku-Lilia nukkui kainalossani ;), herätä kahvin tuoksuun ja tippa linssissä vastaanottaa lasten tekemät lahjat ja kortit. Oli nuo pikkukätösin tehdyt lahjukset taas niin tavattoman ihania!
Lilialta sain aivan uskomattoman ihanan sydänkranssin, jossa oli tuohesta nimilappu. (En tosin usko, että 3-vuotias ihan itse on noin hienoa tehnyt, mutta ajatus tärkeintä 🙂
Julia oli askarrellut (koristellut) hienon kukkaruukun ja istuttanut siihen omien sanojensa mukaan kukan nimeltä mustasilmä Susannan. Luulin aluksi, että huijaa, sillä mä en ole kuullut ko.nimisestä kukasta (kun mussahan ei ole yhtään sitä hortonomin vikaa..). Mutta googletin ja näin vain on; mustasilmäsusanna on oikeasti olemassa 🙂
Mieheltä pyytämäni Nomination-rannekoru on vielä kaupassa. Mutta siis tuloillaan lähipäivinä 😉
Molemmat mummut käytiin onnitelemassa (ja saatiin molemmissa mummuloissa erittäin hyvää ruokaa). Kaupan päällisinä saatiin onnitella vielä isomummukin, joka oli vanhemmillani kylässä. Ihana huomata, kuinka toinen vielä vanhalla iällä jaksaa nauttia katsella lastenlastenlasten peuhamista!
Sain kuulla myös ihania vauvauutisia 🙂
Kivaa Äitienpäivän iltaa kaikille tasapuolisesti!
Ihanalta kuullostaa teidän äitienpäivä! :)Upea kranssi ja ihana idea tuo kukan kasvattaminen; mustasilmäsusannan! 🙂 Minulla on ollut tuota mustasilmäsusannaa useana kesänä ja se on upea köynnös,viihtyy aurinkoisella paikalla! 🙂
Oikein mukavaa äitienpäivän iltaa sinullekin ja alkavaa viikkoa! 🙂
Voi miten kivat lahjat sait- onko teidänkin tyttöset päiväkodissa vai ovatko isän kanssa askarrelleet noin kekseliäästii;-)?
Mukavaa ja leppoisaa loppuiltaa!
Siis mihin mun edellinen kommenttini katosi… vissiin jonnekin bittiavaruuteen 🙂
Kokeillaanpa uudelleen:
Kauneimmat kiitokset kommenteistanne 🙂
Tytsyt oli päikyssä olleet ahkeria ja askarrelleet. Ihan tuli hymy huulille, kun mietin, että mieheni olisi väsännyt heidän kanssaan tälläisiä ihanuuksia (sori kulta ;)!
Aion siirtää tuon mustasilmäsusannan ulos, kunhan kelit lämpenevät…eikös se viihdy ulkonakin ?
Ihanaa (helle)viikon alkua!