sunnuntai 29. marraskuun 2020

Lapin mökin sisustus


Kaupallinen yhteistyö: Veke.fi


 

HEIPPAHEI SUNNUNTAI-ILTAAN

ja pahoitteluni pienestä blogihiljaisuudesta. Kuten IG:n puolelta olette varmasti huomanneet, niin meillä on ollut melkoiset sisustusprojektit meneillään tuolla Pyhällä. Vanhempieni aikoinaan ostama keloparitalo jaettiin niin, että veljen perhe jäi sinne meidän ”omaan” päätyyn ja meidän perhe sai tuon puolen, joka on ollut vuokrakäytössä. Vuokrakäytössä olevan mökin sisustaminen aiheutti hieman enemmän päänvainvaa, jo pintamateriaalienkin osalta.

Sen sijaan, että lattiaan olisi valittu ihana puulankku, siihen valikoitui monojen klonksetta ja niiden mukana kulkeutuvaa sulanutta lunta kestävä kaunis julkisiin tiloihin sopiva vinyylilankku. Haaveeni harmaista seinäpaneeleista kariutui myös siihen, että paneelit olivat niin kellastuneet, että seinistä ei olisi tullut kauniin vaaleanharmaita vaan liian tummia.

Millaisen sisustuksen vuokrakäyttöön tarkoitettu mökki sitten sai? Kaupallisen yhteistyön myötä Veken kanssa saimme unelmiemme mökin sisustettua pikkuisen edullisemmin. Olin bongannut heidän laajasta kulmasohvavalikoimastaan niin älyttömän kauniin sohvan jo aiemmin syksyllä mökin sisustusta ensimmäistä kertaa pohtiessani. Ja koska olin niin kauan siitä haaveillut, päätimme ostaa juuri sen emmekä mitään muuta.  Basic avokolmasohva harmaalla Leone-kankaalla sopii tuohon tilaan täydellisesti. Se on muhkea ja ihanan iso löhösohva. Tiedättekö muuten, miten sohvan kätisyys katsotaan? Jep, edestäpäin. Eli meillä on oikeakätinen sohva, kun edestä katsottuna tuo avokulma on oikealla.

Basic avokulmasohva vaikutti laadukkaalta jo heti paketit avattuamme. Se tuli kolmessa osassa ja vain jalat piti laittaa paikoilleen. Ja toki nostaa sohvan kolme osaa kiinni toisiinsa. Sohva on kangasverhoiltu laadukkaalla, kulutusta kestävällä huonekalukankaalla, joka sopii vaativaan kotikäyttöön ja julkisiin tiloihin. Eli tämä sohva sopii loistavasti vuokramökkiin. Jalat ovat mustaksi maalattu koivua. Korkeat jalat tuovat sohvaan ilmavuutta ja helpottavat siivousta. Tyynyjen päälliset ovat irroitettavissa ja pestävissä.  Istuintyynyjen sisuksena on 70 % silputtua vaahtomuovia ja 30 % untuvaa. 

Avokulmasohvan pariksi ostimme vielä Basic -sarjan rahin, jota säilytämme telkkariseinällä, mutta jonka saa helposti siirrettyä sohvapöydän tilalle. Oi niitä paukkupakkaspäiviä, kun teemme koko perheen kesken majan sohvalle ja katsomme piirrettyjä. Rahin sisältä löytyy muuten kätevästi säilytystilaa, jonne jemmasimme jo lautapelin ja pelikortit.

Sohvapöydäksi mietin aluksi lasikantista pöytää, kunnes muistin taas mökin käyttötarkoituksen; se on meidän rakas lomanviettopaikkamme, mutta lisäksi sitä tulee käyttämään vuokralaiset. Veken sohvapöytävalikoima on laaja, mutta aika ensisilmäyksellä löysin pöydän, joka sopi täydellisesti niin mitoiltaan, ulkoilmeeltään kuin kestävyydeltään meidän sisustukseen. Kaunis Uoma sohvapöytä on kooltaan 60 x 80 cm. Jalat on valmistettu maalatusta metallista (saatavilla musta tai valkoinen) ja kansi männystä (saatavilla myös antiikkipetsattu mänty). Kansi on petsattu ja sen pinta on harjattu, jossa näkyy kauniisti puun syyt ja kuvioinnit. Pöytä on jämäkkä, mutta sen verran kepeä, että sen saa siirrettyä esimerkiksi rahin tieltä helposti pois.

Koska olemme rakastuneet tuohon kelonsävyiseen tunnelmaan Lapissa valikoitui sohvan viereen Trio Tripod lattiavalaisin kuultoharmaana. Mä en tiedä miksi, mutta mä rakastan noita kolmijalkavalaisimia. Meillä on kotona sellainen ollut jo pian kymmenen vuotta, enkä ole siihen kyllästynyt. Veikkaan, että tämän Lapin mökin kolmijalkaisen kanssa käy samoin! Valo siivilöityy varjostimen läpi ihanan pehmeästi.

Matto tuotti itselleni ehkä suurinta päänvaivaa. Mökin vuokraohjeissa kun lukee, että matot pitää pudistella joka vuokralaisen toimesta loppusiivouksen yhteydessä. Mutta päätin, että tuohon ohjeistukseen pitää tehdä muutos. Riittää kun maton imuroi. Sen takia matoksi ostimme Veken laajasta mattovalikoimasta Orion muhkea nukkamaton koossa 200 x 290 cm. Tuo harmaan sävy on just sellainen, minkä sen halusinkin olevan. Matto sitoo isolla koollaan koko olohuoneen kalustuksen yhteen. Matossa on pölyämätön ja antistaattiseksi käsitelty nukka sekä kestävä kudottu juuttipohja.

Parven sisustus meillä on vielä kesken, mutta sinne tulee lapsille telkkarin katselutila. Tai miehelle urheilun katselutila 😉 Parven kattoon modernia ilmettä tuo Trio Gina spottivalaisin, joka alunperin piti mennä sohvan taakse seinään kiinni, mutta päätyikin parven kattoon. Joku muhkeampi matto sinnekin tuon vanhan maton tilalle ja muutama iso lattiatyyny maton päälle.

Hassua kuvitella, että vielä reilu viikko sitten pintaremontti ei ollut alkanut, emmekä olleet ostaneet kalusteita. Mutta kuten olen aiemminkin todennut, niin Vekellä on ihan supernopeat toimitukset. Maanantaina tein tilauksen ja torstaiaamuna tuotteet olivat noudettavissa Rovaniemen myymälästä. Toki ne olisi saanut pienellä rahdilla toimitettua myös mökille, mutta koska olimme just sopivasti peräkärrymme kanssa Rovaniemellä, niin säästimme kuljetuskulut. Kävin muuten ekaa kertaa Veken myymälässä ja mieleeni heräsi vain yksi kysymys: Miksei Veken myymälää ole täällä Tampereella? Tai oikeastaan, ehkä on parempi ettei ole, sillä jösses miten ihania juttuja sieltä löysinkään! 😉

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,

PS. ajattelin eka tehdä tämän postauksen vasta huomenna maanantaina, mutta huomasin, että Vekellä on Black Friday -tarjoukset voimassa puolille öin, niin päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja tehdä tämän nyt kotiin palattuamme. Pääsette katsastamaan nuo huimat tarjoukset!


18 Responses to “Lapin mökin sisustus”

  1. Päivi sanoo:

    Näyttää tosi sympaattiselta ja kelomökkiin sopivalta. Mieluusti tuolla viettäisi aikaa lumen keskellä takkaa tuijotellen. Onnistuitte tuomaan mökin nykyaikaan noilla valinnoillanne ja ikään kuin uudeksi mökiksi!

    • Maria sanoo:

      Heippa Päivi

      ja kiitos 🙏🏼🥰

      Olimme (ja olemme vieläkin) ihan häkeltyneitä siitä, kuinka paljon mökin ilme muuttui niin lyhyessä ajassa ✨

      Ihanaa alkanutta viikkoa ❤️

  2. Heli sanoo:

    Ihana! Hain joku aika sitten mökkiä Pyhältä ja haut loppuivat siihen kun kaikki mökit näytti sisältä niin ankeilta ja tunnelma puuttui täysin. Onko mökkinne jollain välittäjällä vuokrattavana?

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Heli 🥰

      Vuokraamme mökkiä Pyhähippu Oy:n kautta. Löytyy nimellä Keromaja1. Kuvat päivittynevät tuonne vuokrasivustolle tällä viikolla ☺️

      Mukavaa alkanutta viikkoa ❤️

      • Heli sanoo:

        Kiitos tiedosta, kaunis mökki ja kivalla paikalla! Harmikseni sieltä puuttui lause söpöt sylikoirat sallitaan… Mutta ymmärrän täysin, lemmikkejä on joka lähtöön, itse tekisin omistajana aivan saman ratkaisun. Ihanaa joulukuuta!

        • Maria sanoo:

          Moikka Heli

          ja juu, meillä ei valitettavasti tuo mökki sovellu muiden kuin oman koiran käyttöön. Silloinkin teemme allergiasiivouksen käynnin jälkeen 🙂

          Ihanaa joulukuuta sinnekin! ❤️

  3. Marianne sanoo:

    Kerrassaan ihana! Ja miten ihanaa oli katsoa sinun ig:tä koko viikonlopun ajan (myös tiesäät ;). ❄️

    Tämä eteläntyttö ei ole Pyhällä vieraillut vielä kertaakaan, mutta onneksi asia korjaantuu helmikuussa ja saa nauttia Pyhän palveluista viikon ajan. ✨ Haaveena oma mökki jostain laskettelukeskuksesta; ensin pitää löytää vain se ”oma” paikka ja sitten se mökki. 🙊

    • Maria sanoo:

      Heippa Marianne
      ja kiitos 😍 Ihana kuulla, että myös tiesäästoorit miellyttivät ☺️

      Oi että, toivottavasti tykkäätte Pyhästä ❤️

      Kivaa alkanutta viikkoa!

  4. Sanna sanoo:

    Voi jestas,miten tuli kaunista!Miten upeasti kelo korostuu,kun muualla vaaleaa.Aivan ihanan näköistä.
    Kyllä tuolla vuokralaisten kelpaa.Tulimme juuri vuokramökiltä,vakimökkimme ollessa jo talviteloilla.Taas voi todeta,miten kuvat vääristää…..Hirsimökki oli kaunis ja upealla paikalla.Mutta sisätilat….Sisällä haisi ummehtuneelle ja kaikki oli todella nuhjuista ja likaista.
    Matot,sohvat,astiat.Onneksi oli kertiksiä ja sohville levitimme ylimääräiset pyyhkeemme.
    Sängyt ja peitot oli onneksi puhtaat,muuten olisimme lähteneet kotiin.
    Puhtaus on vuokramökillä tärkeintä minusta:)

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Sanna 🙏🏼🥰

      Ja ugh, mikä mökkikokemus teillä 😅 Mut hei onneksi sängyt ja peitot olivat puhtaat! Kyllä se puhtaus on puoli ruokaa ☺️

      Ihanaa alkanutta viikkoa! ❤️

  5. Riina sanoo:

    Nättiä on, harmonista ja sopivan avaraa. Vuokramökkien ongelma nro Uno on liiat tavarat ja se, ettei mikään sovi minkään kanssa. Esteetikon painajainen!

    • Maria sanoo:

      Moikka Riina

      ja kiitos 🙏🏼🥰

      Juu, tuo mökki on niin pieni, että ajatuskin tavarapaljoudesta ihistää 🙈

      Kivaa alkanutta viikkoa! ❤️

  6. Irma Orvokki sanoo:

    Minäkin olen häkeltynyt niin kaunista tuli.

    • Maria sanoo:

      Heippa Irma Orvokki

      ja lämmin kiitos 🥰

      Juu, ei voi vielä itsekään uskoa tuota lopputulosta. Toivottavasti pääsisi pian viettämään aikaa tuonn!

      Ihanaa tiistaita!❤️

  7. Karoliina sanoo:

    Niin upea ja tunnelmallinen😍 Onnistuitte täydellisesti! Täällä on haaveena myös oma pieni tunturimökki, toivottavasti sellainen joku päivä löytyy 😊

    • Maria sanoo:

      Moi Karoliina

      ja kiitos kaunis 😍

      Kävimme silloin syyslomalla mittaamassa mökin ja onneksi kävimme, huonekalut passaavat tuonne just sopivasti 🙂

      Ihana haave sinulla, siitä kannattaa pitää kiinni ❤️

      Mukavaa tiistaita! ❤️

  8. Hanne sanoo:

    Kyllä muuttui mökkinne ilme melkoisesti. Aivan ihana kalustusta myöten 🙂 Ihastuin noihin olohuoneen verhoihin, ovat niin lämpimän oloiset. Hankitko ne Tampereeöta vai pohjoisesta?
    Mukavaa joulunalusaikaa <3

    • Maria sanoo:

      Hei Hanne
      ja lämmin kiitos ❤️

      Nuo verhot ovat äiskän aikoinaan ompelemat, kovin rakkaat siis 🥰

      Kiitos samoin sinne! ✨

Kommentoi