keskiviikko 19. lokakuun 2022

Iki-ihana Rodos syyslomalla

MOIKKA TAAS!

Justhan me ”nähtiin” ja taas nähdään 🙂

Tässä lentokentällä konetta näpytellessäni tuli ihan mieleen ne vuodet, kun tuli kirjoitettua blogia useammin. Usein reissujen kotimatkalla juurikin lentoa odotellessani. Aika ihana fiilis. Kotiinviemisiksi laukussa on kulho kreikkalaiselle salaatille sekä pikkuinen kulho tsatsikille ja toinen oliiveille. Ruokapostauksia on katsokaas ollut myös ikävä.

Viime vuodet sitä on jotenkin ajatellut, että mitä pidemmälle lentää, sitä auvoisampaa. Totta on, että rakastan Aasian liki takuuvarmaa lämpöä ja USA:n monipuolisia mahdollisuuksia, mutta hei – nyt annettiin syyslomalla mahdollisuus Rodokselle ja tuntui kuin kotiinsa olisi tullut. Toki Rodos on muuttunut näissä 27 vuodessa (kuka tai mikä ei olisi?), mitä tässä välissä on ollut, mutta kyllä sieltä sitä tuttuakin Rodosta löytyi.

Meillä määränpää valikoitui pääosin sen mukaan, mitä nuo meidän kaksi 15- ja 16vuotiasta reissukamua halusivat reissulta. Shoppailua ja aurinkoa. Molempia Rodos tarjosikin. En edes tajunnut, että Rodokselta löytyy kaikki teinien lempparit Bershkasta Pull & Beariin. Ostosmahdollisuudet olivat kehittyneet ehkä eniten näiden vuosien aikana. Ollakin, että itse olen näiden vuosien aikana shoppailijana taantunut. Lievästi sanottuna 😀

Plussaa erittäin lyhyestä lennosta ja aikaerottomuudesta. Myös siitä, että Tampereeltakin olisi ollut suora lento Rodokselle, mutta oli niin hinnoissaan, niin valittiin Norski Helsingistä. Plussaa myös lyhyestä taksimatkasta lentokentältä hotelliin. Asuttiin neljän tähden Mitsis Petit Palais -hotellissa Rodoksen kaupungissa ja viime tipassa otettiin vielä All inclusive, kun edukkaasti saatiin (70,-/hlö/vko). Hotellista oli molemmille rannoille tosi lyhyt kävelymatka ja vanhan kaupunginkin porteille käveli vartissa.

Itseäni hieman arvellutti kelit näin lokakuun puolivälissä, mutta päivisin pystyi hyvin makoilemaan rannalla (ei kuitenkaan tullut kuuma). Iltaisin sai ottaa pitkähihaisen harteille. Se, mistä yleensä rantalomilla tykkään on ne illan viime hetket rannalla, kun aurinko alkaa laskemaan. Tällä lomalla bikineissä ei moiseen puuhaan tarjennut, sillä tuuli kylmeni siinä iltapäivästä, mutta eipä tuokaan haitannut. Yhtenä päivänä oli sade- ja ukkospäivä, mutta siihen sopeuduttiin myös.

Näin jälkikäteen ajateltuna olisi voinut vuokrata päiväksi auton ja ajaa saaren ympäri. Auton vuokra olisi tullut halvemmaksi kuin taksimatka Lindokseen ja takaisin. Lindos on ihana, toki sekin kasvanut näiden vuosien aikana. Silti siinä on sitä pikkuisen kylän tunnelmaa ja sivukujilla on rauhallista. Suosittelen myös menemään sinne iltapäivästä/illasta, sillä silloin aamulla turisteja tuoneet bussit ovat jo ehtineet lähteä takaisin Rodoksen kaupunkiin.

Aiemmat matkani Rodokselle ovat olleet kesä-heinäkuussa, joten Rodos lokakuussa oli oikein mukava yllätys vähän viileämmän sään mukaan. Mietin, että turisteja ei juurikaan tule olemaan, mutta taksikuski kertoi, että tänä vuonna on turistiennätys koronavuosien jäljiltä myös lokakuussa.

Häiritsevästi muita ihmisiä ei ollut. Vanhan kaupungin tunnelmallisilla kaduilla sai välillä väistellä ihmisiä, mutta ei liiaksi asti. Muutenkin tuo vanha kaupunki sivukujineen on mun lemppari. Seuraavan kerran tekisi mieli ottaa B&B sieltä muutamaksi yöksi.

Sain muutamia viestejä, että vanhoihin (2015 ja vanhempiin) postauksiin ei ole alkuviikosta päässyt. Meidän IT-velho on asian korjannut ja taas pääsee. Nyt odotellaan koneeseen pääsyä ja sitten ajellaan kotiin. Tänä aamuna oli kuulemma ollut kuuraa maassa, joten toivotaan ettei kesärenkailla luikastele 😉

IHANAA VIIKKOA TOIVOTELLEN,

 


sunnuntai 07. elokuun 2022

Lennä lintu lennä – vaihto-oppilasjuttuja

HEIPPA!

Paljon on tapahtunut sitten viime postauksen; on kesälomailtu, on palattu töihin, on vietetty rippijuhlat ja lähetetty esikoinen vaihto-oppilaaksi. Sain IG:n kautta toiveita kirjoittaa vähän lisää vaihto-oppilasjuttuja. Täältä löytyvät aiemmat postaukseni:

Vaihto-oppilasvuoden ensivalmistelut
Vaihto-oppilasvuosi lähestyy

Mitä tapahtui maaliskuun lopun jälkeen, kun viimeksi aiheesta kirjoittelin? Voin sanoa, että tuosta aika kului kuin siivillä siihen päivään, kun saateltiin Julia lentokentälle. Mutta paljon tuli tehtyä valmistelevia juttuja mm.

Vanhempien ja vaihtareiden yhteinen valmennuspäivä
USA:n opiskeluviisumin hakeminen
Valmistelevien kurssien suorittaminen
Isäntäperhetietojen ja koulupaikan vahvistaminen
Skypettely isäntäperheen kanssa.
Tuliaisten ostaminen
Laukkujen pakkaaminen

Tuohon opiskeluviisumin hakemiseen kannattaa käyttää aikaa ja täyttää huolellisesti lomakkeet. Yleensä viisumia varten käydään USA:n suurlähetystössä sitten vielä haastattelussa, mutta meillä vissiin nuo aiemmat reissut ESTA-viisumilla USA:an tekivät sen, että viisumin sai lähettämällä passin ja yhden lomakkeen postitse (nettilomakkeiden täytön jälkeen). Ja hyvä näin, sillä suurlähetystöön oli kuulemma vaikea saada aikoja. Ainakin viime kesänä osa vaihtareista kävi pitkin Eurooppaa USA:n suurlähetystöissä haastatteluissa.

Vähän jännitettiin sitä, tuleeko passi postissa perille, kun ei onnistunut kirjattuna kirjeenä ennalta maksaa, mutta passi viisumeineen tuli parissa viikossa postilaatikkoomme. Vaihtareiden asiaa USA:n päässä hoitaa voittoa tavoittelematon järjestö ICES, jonka kautta oli kattavat (pakolliset) verkkokurssit. Niihin Julialla muistaakseni meni muutamia päiviä. Niissä käytiin läpi koulusysteemiä, elämää Amerikassa ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Tiesimme, että isäntäperhetiedoissa saattaa kestää, sillä Kalifornia on suosituin aluetoive. Se yksi torstaiaamu mökillä, kun sähköpostiin kilahti placement confirmation on jäänyt mieleemme. Siinä aukesi ensimmäisenä kyynelhanat. Ilon itkusta ei tullut loppua ja aamukahvi maistui varsin suolaiselle ;D Ehdimme katsomaan isäntäperheen tiedot, kuvat ja nettailemaan tulevaa kotipaikkaa ja koulua. Yritimme soittaa Julialle, joka oli kaupungissa, mutta nukkui vielä.

Perhe ja paikka, johon Julia pääsi tuntui alusta asti aivan oikealta meille. Ja nyt jo muutamien päivien perheessä asumisen jälkeen tuo tunne on vain vahvistunut ❤️ Kerran skypetettiin perheen kanssa koko porukalla ja musta tuntui heti, että arvot, harrastukset ja elämänkatsomus ovat natsaavat. Kerrasaan ihania ihmisiä! Sen lisäksi Julia toki lähetteli ennen lähtöönsä tämän tästä whatsapp-viestejä perheen kanssa. Isäntäperheen äiti loi myös ryhmän meille vanhemmille, jossa jaamme harvakseltaan viestejä. Haluamme kuitenkin olla taka-alalla ja antaa perheelle kaiken rauhan nauttia vaihtaristaan.

Julian lentokentällä hyvästeleminen on ollut yksi elämäni vaikeimpia asioita. Mutta viime päivinä olen huomannut, että on aivan eri ikävöidä ihmistä, jonka tulee vielä näkemään kuin ihmisiä, joita ei enää tule tässä elämässä näkemään. Tuo ikävä on tällä hetkellä sellaista suloista. On niin innostunut ja onnellinen toisen puolesta, että vaikka ikävä vähän kaihertaakin, niin sen kestää. Se on tietyllä tapaa sellaista kutkuttavaa ikävää. Odottavaa ikävää, ilman musertavuutta.

Suoran lennon jälkeen JFK:lle New Yorkiin oli vuorossa kolmen yön soft landing -leiri muiden vaihtareiden kanssa. Tuolla opiskeltiin vähän lisää + vietettiin vapaa-aikaa shoppaillen ja nähtävyyksiä katsellen. Kuvista huomasimme, kuinka tuo isompi rakkauspakkauksemme puhkesi kukkaan. Niin onnellinen ja kiitollinen olo välittyi kuvista. Tuon leirin aikana hän sai monta, toivottavasti loppuelämän ystävää, ympäri maapalloa.

Lento San Franciscoon kesti kuutisen tuntia ja oli kuulemma yhtä turbulenssia. Tuolloin mantereen päällä pyöri myrskyjä niin, että länsirannikolle suuntaavat lennot olivat joko myöhässä tai sitten peruttiin. Soiteltiin nopea facetime, kun Julia käveli kohti matkalaukkuhihnaa. Facetime loppui siihen, kun ilme kirkastui ja kuului heleä ”Äiti, nyt mä nään mun hostperheen, soitellaan – moikka!” Ja luuri kiinni. Niin ihanaa ❤️

Heti ekana aamuna kävivät hostmomin ja -siskon (vuoden nuorempi kuin J) kanssa rehtorin luona valitsemassa kouluaineet ja pakollisen algebran ja historian lisäksi siellä näyttäisi olevan lukkarissa tanssia, golfia, espanjaa ja jonkin sortin psykologiaa (tästä mun täytyy ottaa vielä selvää, sillä oon aivan innoissani – varsinkin jos se on positiivista psykologiaa). Tähän päälle tulee vielä kerhot, jotka USA:ssa näyttelevät suurta osaa ja joissa koulun jälkeen vietetään vapaa-aikaa ystävien kanssa.

Nyt tulee vuosi siitä, kun ekan kerran alettiin kartoittamaan vaihto-oppilasjärjestöjä ja valittiin se oikea (Mirlo on alusta asti toiminut älyttömän hyvin ja en voi muuta kuin suositella). Ihan käsittämätöntä, kuinka aika on mennyt näin nopeasti. Itsekkäästi ajateltuna sitä voisi ajatella, että voi kunpa tuleva vuosikin menisi yhtä nopeasti. Mutta epäitsekkäästi ajattelen, että voi kunpa toisen aika menisi hitaasti ja saisi aistia uuden maan kulttuuria ja unelmaansa mahdollisimman rauhassa.

Vuosi takaperin sain kyselyä, että miten ikinä raaskimme/uskallamme lähettää tyttäremme vuodeksi maapallon toiselle puolen. Mitäs, jos hän jää sinne? Se on mun mielestä sellainen juttu, että emme voi elää pelossa. En halua elää pelosta käsin, vaan rakkaudesta ja elämän tarjoamista mahdollisuuksista käsin. Emmekä voi kahlita lapsia pysymään Suomessa. Ollaan pyritty kasvattamaan lapset niin, että kun on aika lentää, heidän siipensä kantavat. Nyt on kuulkaa se hetki. Ja se tuntuu ihan uskomattoman hyvältä.

Kyllä meidän keskusteluissa Julian kanssa viimeisen vuoden mittaan on välähdellyt yliopisto-opinnotkin Amerikassa. Jos isänsä jalanjälkiä seuraa, niin vaihtarivuosi venyy kuudeksi vuodeksi ja lukion jälkeen jatko-opinnot suoritetaan siellä 🙂 Se on sitä elämää, mihin ollaan nämä 17 vuotta valmistauduttu. Eikä se tarkoita sitä, että napanuora katkeaa, vaikka lapset itsenäistyy. Kaiken lisäksi koen, että maapallo on pienentynyt ihan hurjasti siitä, mitä se oli silloin kuin itse olin vaihtarina. Nyt tuonne toiselle puolen maapalloa hurauttaa nopeasti vajaassa 12 tunnissa.

Viime yön aikana puhelimeen oli tullut kuvia ulkopicnicistä ja -leffasta, valtatiestä vuorien vieressä ja hymyilevästä vaihto-oppilaasta isäntäperheensä äidin ja isän välissä.

Tuntuu niin hyvältä. Lennä, lintu lennä ❤️

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


PS. Halu blogin säännölliseen kirjoittamiseen pulppuaa edelleen tuolla pinnan alla vahvana. Täytyy nyt arjen alettua järjestellä aikataulut niin, että saan tehdä myös tätä mulle rakasta puuhaa. Kiitos muuten kaikista viesteistä, mitä olen saanut; moni teistä on seurannut tuon nuoren naisen matkaa aina sieltä vuodesta 2010 alkaen. Kiitos, kun olette kulkeneet mukanamme ❤️


lauantai 26. maaliskuun 2022

Vaihto-oppilasvuosi lähestyy

…ja napanuora venyy! ♥ 

HEIPPAHEI JA HYVÄÄ HUOMENTA!

Olen oppinut tuntemaan, kumpi tuolta yläkerrasta heräilee. Kävelee rappuset alas tänne alakertaan. Toinen klompsuttaa sisätossuillaan, toinen tulee hiljaa pörrösukissaan. Rikkaus on kahdet äänet. Plus ne kolmannet. Pienien tassujen rapinat portaissa. Uniset katseet kaikilla.

Vielä viitisen kuukautta jäljellä kolmista äänistä nauttimista.

Tapanani ei ole elää tulevaisuudessa murehtien tai surkutellen. Mutta kieltämättä se hetki, kun jätetään esikoinen lentokentälle, on käynyt mielessäni tämän tästä. Haikeuteen ja ikävään liittyy vahvasti ilon tunne. Ollaan niin iloisia toisen puolesta, että hänellä on mahdollisuus kokea jotain tällaista. Että meillä on mahdollisuus hänelle tällainen tarjota. Omista kokemuksista kun tiedämme, että tuon vuoden aikana kasvaa enemmän kuin koskaan. Tuon vuoden jälkeen tulee toimeen missä vaan, kenen kanssa vaan.

Ihan jo senkin takia, että oppii täydellisesti kielen, jota puhutaan maailmanlaajuisesti. Saa rohkeutta käyttää vierasta kieltä ja itsenäistyy niin paljon, että asia kuin asia tulee hoidetuksi. Saa toisen perheen toiselta puolen maapalloa ja ystäviä ympäri maapallon.

Meillä on tästä lähtöön asti tapaamisia säännöllisesti (joko vaihtareiden kesken tai koko perheellä). Aletaan käydä läpi USA:n koulusysteemiä, kulttuuria ja perheessä elämisen sääntöjä. Haetaan viisumia ja valmistellaan matka-asiakirjat lähtökuntoon.

Ihan kuin olisi itsekin lähdössä matkalle. Niin paljon on perhosia vatsassa.

Osalle vaihtarikavereista on tullut jo tieto perheestä. Meille ei sitä ole vielä tullut, mutta joka päivä mietitään, että josko tänään 🙂 Toki tuo aluevalinta, supersuosittu Kalifornia, saattaa tehdä sen, että perheessä kestää. Itse sain tietää perheeni heinäkuun lopussa, kun lähtö oli elokuun puolessa välin.

Toista se on nykyaikana, kun pystyy helposti ottamaan perheeseen yhteyttä jo etukäteen ja tutustumaan. Itse kuulin uuden perheeni äänet ja näin kasvot ensimmäistä kertaa tuona elokuisena iltana Kanadan preerian keskellä pienen lentokentän saapumisten aulassa. Esikoinen tulee tapaamaan soft landing campin jälkeen perheen, joka hänelle on jo pikkuisen tuttu.

Ennen perheeseen menoa vaihtarit osallistuvat New Yorkissa muutamien päivien aloitusleirille, jossa tutustuvat toisiinsa ja maan kulttuuriin. Luovat yhteishenkeä ja turvaverkkoa.

Muutosten kesä edessä; toinen lähtee maailmalle ja toinenkin tulee siirtyy rippikoulun myötä lapsuudesta aikuisuuteen. Ei siitä pääse mihinkään, että aika on arvokkain omaisuutemme. Ja se juoksee aaaaivan liian nopeasti.

Ehkä sen kunniaksi teen toisille aamukaakaot ja voitelen leivät. Siivutan päälle juustot ja kurkut. Vielä kun mä voin ♥ 

LEPPOISAA LAUANTAITA TOIVOTELLEN,


torstai 10. maaliskuun 2022

Reissukuulumisia

Ingressi: Mietin pitkään, että voinko tässä maailman tilanteessa kirjoitella muutaman rivin reissusta. Laittaa kuvia kohteesta, joka on hyvinkin ristiriitainen monilta eri kanteilta katsottuna. Välittää aurinkoa kuvien myötä. Mutta koska sain niin monia kyselyitä reissupostauksen perään, niin rohkenen sen tehdä. Ehkä tässäkin ajassa ajatusten vieminen pois lööppien uutisista tekee välillä hyvää ♥

 

”Voisko joku nipistää mua?” ajattelin itsekseni, kun käveltiin matkalaukkujen kanssa P3-parkkihallista kohti Helsinki-Vantaan terminaalirakennusta. Lähtöselvitystiskeille ei ollut jonoa ja turvatarkastuskin sujui nopeammin kuin ikinä.

Siinä vaiheessa, kun päästiin non-schengen alueelle meinasi päästä itku. Sellainen tietynlainen ”Voi tätä olen niin odottanut” yhdistettynä ”Miksi kaikki ammottaa tyhjyyttään ja kauppojen ovet ovat kalteriovin suljettu?” -itku. Olo oli epätodellinen.

Vasta kun käytiin putkea pitkin koneeseen, tunsin kuplivan tunteen vatsassani. Tätä olin odottanut.

Sitä tunnetta, kun kone lähtee kiitoradalla kiihdyttämään. Kun sen renkaat irtoavat maasta. Kun kotimaan valot kaikkoavat. Kun pienen turbulenssin aikana miettii, että josko tämä jäisi nyt tähän.

Kun kone lähtee laskeutumaan ja astut ensimmäisen kerran ulkomaan kamaralle reiluun kahteen vuoteen.

Kun näet lasten ilmeestä ja eleistä heidän tuntevan sun kanssas just sitä samaa tunnetta.

Vihdoinkin.

Avaat puhelimen, etsit ilmaisen lentokentän wifin ja se just tuntemasti lomafiilis vaihtuu uutisten myötä täysin erilaiseen tunnekavalkadiin.

Ei voi olla totta.

Parin ensimmäisen päivän lamaantumisen jälkeen sain koottua ajatukseni ja nautin täysin rinnoin siitä, minkä takia reissuun alunperin lähdettiinkin eli laatuajasta perheen kanssa. Uiden, yatzya pelaten, lukien, nukkuen. Vaikka arkea arvostankin, niin ei ole kieltäminen sitä, etteikö arkiympyröistä pois lähteminen välillä tekisi hyvää.

Meillä oli tällekin reissulla varattu kaksi eri hotellia. Ollaan huomattu, että yli viikon kestävillä reissuilla hotellin vaihto puolivälissä saa loman tuntumaan pidemmältä (näin meillä, saa tuntea eri tavalla :)). Toki pientä säätöä pakkausjuttuihin joutuu puolivälissä tekemään, mutta ei koeta sitä lomamoodia alentavana.

Olin nettaillut hotelleja, varaillut ja poistanut varauksia, jo syyskuusta lähtien. Onneksi onnistuin saamaan ihan superdiilin Kempinski the Palmiin neljäksi yöksi. Sillä ihan noilla hinnoilla, mitä Booking.com nyt ehdottelee olisi ollut vain kaukaisena haaveena. Sen lisäksi saimme vielä respassa tietää upgradesta. Kolmio omalla takapihalla ja uima-altaalla. Jälleen kerran nipistyksen paikka.

Koko hotelli oli aivan uskomaton. Viiden tähden sijaan tuntui seitsemän tähden hotellilta. Kaikki toimivat ja aamupala – miljöö sekä ruoka – olivat taivaallisia. Sekä toki tuo takapihan oma uima-allas, johon siirryttiin aina iltapäivästä rannalta ottamaan vielä pariksi tunniksi aurinkoa ja uimaan. Yksi miinuspuoli oli hotellin ravintoloiden hintataso (löydettiin Careem-appi ruoankuljetukseen liian myöhään). Lisäksi taksien saaminen klo 17-20 Palmin perukoille oli erittäin haastavaa. Hotellin omalla taksilla olisi päässyt, mutta hinta oli noin viisinkertainen normitakseihin.
Toiseksi hotelliksi valikoitui Dukes the Palm, josta niin ikään saatiin kaksi huonetta verrattain edukkaaseen hintaan. Sijainti oli loistava; Nakheel Mall oli tien toisella puolella ja taksimatka (riippuen toki ruuhkista) joka paikkaan lyhyempi. Samanlaisia taksin saantiongelmia toki ruuhka-aikaan oli kuin edellisessä hotellissakin, mutta ei ihan niin pahoja, sillä taksien kyydissä tuli hotellille porukkaa verrattain paljon.

Ekan aamun aamiaisella tuntui siltä, että vaihdetaan hotellia hätsyn pikaa. Aaminen oli ruuhkainen, meluinen ja kahviton. Jälkimmäinen sen takia, että kahvin saaminen kesti valehtelematta puoli tuntia. Kunnes hississä törmäsimme lappuun, joka mainosti 15.kerroksen intialaisen ravintolan Khyberin aamupalaa. Ah autuus, hotellin pisteet nousivat, sillä tuo aamiainen oli kaikin puolin ekan aamun aamupalaa sata kertaa parempi.

Hotellin uima-allas oli niin ruuhkainen, että siinä ei viihdytty, mutta rannalta löydettiin aina mukavasti tilaa. Hotellin rantaravintola Ula oli ihana ja ruoka maittavaa. Hinnat tosin sielläkin hotellien tason mukaan tyyriit. Vikana iltana hiffattiin, että tuolla Careem-sovelluksella voi tilata myös ruokaa. Olisimmepa tämän tajunneet aiemmin. Olisi tullut mojovat säästöt ruokakuluissa!

Tälle reissulle meillä ei ollut agendaa rentoutumisen lisäksi. Ei tarvinnut koluta enää nähtävyyksiä läpi tai shoppailla. Käytiin ystäväperheen kanssa Top Golfissa (suuri suositus) ja kerran Dubai Mallissa. Souk Madinatissa pikaisesti ja syömässä hienoilla Atlantis-näkymillä The Pointessa. Muuten oltiin aika pitkälti hotelliemme lähistöllä. Ja näin jälkikäteen tämä ohjelmattomuus oli lomassa parasta.

IHANAA LOPPUVIIKKOA TOIVOTELLEN,


maanantai 15. marraskuun 2021

Sekalaisia mietteitä matkustamisesta

Uusi kohde, uusi hotelli. Klikataanpas varaus. Muistan just ja just käydä poistamassa toisen kohteen varauksen. Pikainen nettailu kohdemaan suurlähetystön sivulla. Miltä talvilomamatkailu näyttää? Ei ole kristallipalloa, joten gut feelingillä mennään. Finnairin sivut ja Momondo auki. Lennot saisi kyllä nyt tosi edullisesti. Uskaltaisikohan? Jos ensihätään katselisi Youtubesta lentovideoita.

Siinä tiivistettynä mun syksyn vapaa-ajan aktiviteetit! 😀  Matkakuume on ollut hurjan kova. Ja silti kuitenkin on tajunnut, että kotona on ollut hyvä olla.

Peruin viime viikolla mun loputkin hotellivaraukset talvilomalta. Sillä se, mitä me helmikuussa lomalta kaivataan ja se, mikä on realiteetti matkustamisen suhteen ei kohtaa. No mitä me sitten kaivataan? Vähintään +30 astetta lämmintä sekä myös sellaisia iltalämpötiloja, ettei tarvitse pitkähihaista päälle. Leppoisaa lomailua ja hyvää ruokaa. Jonkinlaista tuttuutta ja turvallisuutta. Ainut kohde, joka tämän täyttää on Thaimaa.

Muita vaihtoehtoja on ollut Dubai, Los Angeles/Malibu ja Miami. Ensimmäinen näistä olisi oiva aikaeron ja lennon keston puolesta. Mutta helmikuussa palelin joskus Dubaissakin pari päivää altailla, joten takuuvarmaa lämpöä emme sieltä saa (toki olen palellut Thaimaassakin eräänä poikkeusvuonna, joten ei sekään 100% varma lämmön suhteen ole). Myös suurkaupungin hälinä ei ehkä ole se, mitä nyt kaipaa. Osin tästä syystä ja ”kylmyydestä” yhdistettynä aikaeroon on Kalifornia poissuljettu. Miami/Florida houkuttelisi, mutta leppoisa lomailu syrjäytyisi ehkä sillä, että haaveissa on tehdä tuolla seuraavalla kertaa kunnon road trip.

Eli jäljelle jää se Thaimaa. Sen suhteen vaan on liian monta muttaa tämän hetkisten rajoitusten puitteissa:

1) Thailand Passin anominen kaikkine dokumenttirumbineen (+ etukäteen varattu/maksettu testi + yksi yö SHA+ -hotellissa antigeenitesteineen)
2) Maahan saavuttaessa RT-PCR testi ja sitä seuraava karanteeni testitulosta odottaessa. Jos yhdellä perheestä positiivinen, joutuu hän sairaalaan (oireettomanakin) ja muu perhe karanteeniin toiseen hotelliin kuin siihen, minkä on varannut etukäteen.
3) Maskien käyttö julkisilla paikoilla. Maski ihistää välillä Suomessa, joten mitenkähän tuolla helteessä?
4) Altistus lentokoneessa. Näitäkin on muutamia ollut ja kaikki positiivisen testin saaneiden lähimaastossa istuneista ohjataan karanteeniin.

Ja toki jo se testaus täällä Suomessa maksaa neljän hengen perheeltä jonkin verran lisää matkan hintaan. Ollakin, että tällä hetkellä hotellihinnoissa kyllä säästäisi.

Tämä on kyllä sinänsä jännä juttu, sillä yleensä mun optimistiluonteeni ei maalaile kauhuskenaarioita, koska 99,9% kaikki menisi hyvin eikä kukaan altistuisi koneessa / testaisi positiivista maahantulotestissä 🙂 Mutta toisaalta on hyvä, että se pieni realistikin minussa nostaa päätään.

Lomalla kuuluu tuntua lomalta. Se on ehkä se pääpointti. Lomalla en kaipaa mitään ylimääräistä extrajännitettävää. Vaikka testi Suomessa olisi nega, niin voi se silti olla Thaimaan päässä positiivinen. Mutta mitä suuremmalla todennäköisyydellä se on kuitenkin negatiivinen.

Mitä kaikki tämä vaivannäkö / tietynlaisen riskin ottaminen antaisi? Lomailun sellaisessa Thaimaassa, jossa meri olisi kirkasta ja rannat tyhjät. Ainakin toistaikseksi Thaimaa ei ole saanut sellaista turistivirtaa, johon Sandboxin ja sen jälkeisten toimien jälkeen varauduttiin. Eli emme ole ainoita, ketkä hieman uumoilevat tuon minimaalisen epävarmuuden kanssa.

Positiivisesti ajateltuna taas uskon, että tässähän voi käydä vielä mitä vain ennen talvilomaa. Voihan olla, että Thaimaa saa rokotuskattavuuden/tautitilanteen sellaiseen jamaan, että pystyvät höllentämään maahantulovaatimuksia…

…siihen asti seuraan silmä kovana Facebookissa eri Thaimaa-ryhmiä ja tunnen lämmön kuvien kautta. Näillä mennään tähän hätään.

Onko siellä matkakuume jo korkealla? Oletteko varailleet matkoja aurinkoon talvilomalle?

MAANANTAITERKUIN,