lauantai 11. tammikuun 2020

Näin elämä on helpottunut lasten kasvamisen myötä

8

HYVÄÄ LAUANTAI-ILTAA IHANAT!

Toivottavasti siellä vietellään rentoa ja palauttavaa viikonloppua. Mulla kruunasi viikonlopun parituntinen kävelylenkki niin ihanassa pakkassäässä, että oksat pois. Nyt illalla ollaan kotoiltu ihan urakalla, tehtiin ruokaa ja parhaamme mukaan hurrattiin Tapparaa voittoon. Ei tainneet kuulua meidän tsempit ihan Hakametsään asti 😉

Ollaan viime aikoina juteltu jonkun verran kasvatusasioista lasten kasvaessa. Edelleen olen sitä mieltä, että lapset ovat kaikki erilaisia. Murrosiät ovat erilaisia. Nyt kun meillä asustaa pian 13- ja 15-vuotiaat nuoret naiset, niin tottahan toki murrosikä näkyy ja kuuluu. Ei usein, mutta silloin tällöin. Mutta hei, mä otan krediitit siitä meille vanhempina, että ollaan pystytty luomaan niin turvallinen ilmapiiri kotiin, että toiset uskaltavat täällä tarpeen mukaan purkaa turhautumistaan, joka liittyy tähän ikään. Saa sanoa välillä vähän ilkeästi ilman, että me vanhemmat siitä otamme itseemme. Saa lähteä omaan huoneeseen niskojaan niksautellen, jos tilanne sitä vaatii. Tulla hetken päästä alas ja pyytää omalla tavallaan anteeksi.

Asiat eivät ole mustavalkoisia ja varsinkin näin murtsikkaikäisten lasten vanhempana sitä on oppinut pidentämään pinnaa. Tajunnut, että itse pitää asettua aikuisen rooliin. Hyvä esimerkki tästä oli männä viikolla, kun meillä toinen lapsista kadotti matkakortin. Tai mikä bussikortti se nyt onkaan 😀 Sen sijaan, että olisin laittanut whatsuppiin pääkallon kuvia ja heristellyt nyrkkiä, laitoin sydämiä ja lupasin kuolettaa kortin asap. Kaikille meille tapahtuu virheitä ja mä näen, että ne ovat niitä kasvun paikkoja. Silloin on syytä tukea ja riippuen toki mokasta, näyttää aikuisen mallilla, miten vastoinkäymiset hoidetaan.
Elämä on tuonut paljon lisää lasten kasvaessa. Edelleen olen sitä mieltä, että elämä on helpottunut vuosi vuodelta. Murrosiän myllerrysten sijaan haluan tässäkin postauksessa keskittyä niihin hyviin juttuihin. Sillä onhan tää nyt ihan aikamoista, että niistä just vasta toppahaalareissa lattialla makaavista meritähdistä on kuoriutunut noin hienoja nuoria naisia ♥

♥ ruokaan saa nykyään laittaa sipulia.
♥ kasviksia ei tarvitse enää muusata keittoihin, vaan ne saa olla ihan näkyvillä.
♥ kun itsellä on tylsää, löytyy liki aina juttelukumppani kotoa.
♥ oman vaatekaapin repertuaaria voi käydä välillä laajentamassa esikoisen huoneesta. Meillä kun menee sama vaatekoko (mun farkut odottelevat tosin hänen päällään nousuveden laskua :D)
♥ kotona on oma meikkitaiteilija, joka osaa tehdä kulmat ja häivytykset miljoona kertaa paremmin kuin minä. Ja näemmä pisamatkin piirtää (huomasin tämän kuvia käsitellessäni).
♥ molempien tyttöjen meikkipussit ovat hurjan paljon kattavammat kuin omani. Niistä tekee välillä löytöjä.
♥ pysyy mukana uusimmista musiikkitrendeistä. Sitä ei tapahtuisi muuten, sillä tuolla Iskelmä-taajudella ei kuulemma moiset soi 😉
♥ nykyään pystytään miehen kanssa tekemään mitä vain juttuja kaksn ja jättämään tytsyt kotiin tietäen, että he pärjäävät.
♥ töistä kotiin tullessa täällä saattaa olla makaronilaatikko uunissa. Meillä tytöt on kovia tekemään ruokaa.
♥ meitä hemmotellaan mitä ihanimmilla leipomuksilla. Kakut ovat tytsyjen bravuureita.
♥ lasten ystävien myötä olen saanut kokonaan uuden sosiaalisen piirin.
♥ nyt kun mun ei tarvitse olla koko ajan saatavilla, voin nukkua päikkärit ihan koska tahansa. Tai käydä kaupassa tai lenkillä.
♥ en muista koska olisin itse tyhjännyt tiskikoneen, kun meillä tuo kuuluu lasten hommiin.
♥ myös pyykkikorit tyhjenevät itsestään, kun opeteltiin tyttöjen kanssa pyykkikoneen ja kuivarin käyttö.
♥ lasten pyykit viikkautuvat kaappeihin heidän toimestaan.
♥ tytöt tykkäävät ostaa omiin huoneisiinsa omilla rahoillaan sisustusjuttuja. Sitten kun kyllästyvät niihin, päätyvät nuo onneksi minulle.
♥ nykyään tyttöjen kanssa pystyy pelaamaan ihan mitä vain kortti- tai lautapeliä.

Vaikka rakastin aikaa, kun lapset olivat pieniä ja täysin riippuvaisia meistä vanhemmista, niin ei tämä napanuoran venytysvaihekaan nyt niin ihan mahdottoman kamala vaihe ole. Onko siellä elämä helpottunut lasten kasvamisen myötä? Meillä vietellään parhaillaan vielä aika hiljaista lauantai-iltaa (mies pelaa alakerrassa Xboxia ja pienempi yläkerrassa Simsiä…), joten taidan ottaa tästä kaiken ilon irti ja mennä sohvalle omien ajatusteni kanssa. Tietäen, että vähän ajan kuluttua esikoinen saapuu kotiin kolmen yökyläystävän kanssa, niin hiljaisuus on muisto vain 😀 Ihanaa, kun talossa on ääntä ♥

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


perjantai 10. tammikuun 2020

Perjantai-iltana meillä

6

ILTAA IHANAT!

Vatsa täynnä quesadilloja, kotirönttöset päällä. Herätyskellosta otettu huominen herätys pois ja myöhemmin illalla kutsuu sohva sekä kirja. Viikonloppu on täällä ♥ Eikä mikä tahansa viikonloppu, vaan viikonloppu, jolle ei ole mitään ohjelmaa. Ai jösses, että tällaisetkin viikonloput ovat kivoja. Kiva on tehdä kaikkea suunnitellusti, mutta kiva on välillä vain mennä fiiliksen mukaan. Olla tekemättä mitään jos siltä tuntuu.

Jos saisin tehdä ihan mitä haluaisin, niin menisin hiihtämään. Mutta mutta…eipä ole juuri meilläpäin ladut kunnossa. Tai himohiihtäjille (kuten se punaparransänkinen) latuja löytyy kyllä. Mä odotan luonnonlumilatuja.

Mies kävi tuossa kääntymässä kotona ja esikoisen vein jo iltapäivästä ystävän synttäreille. Meillä vietetään siis perjantai-iltaa tänään ainakin näin alkuillasta kolmistaan pikkuisemman ja tuon pesuprojektia karttelevan karvakorvan kanssa. Ehkä otetaan ennen pesuproggista ja sohvalötköttelyä muutama Yatzy. Taas vaihteeksi. Mä olen muuten tullut siihen tulokseen, että tuo nopan heitto on sellainen laji, mitä pitää treenata. Olen saanut elämäni aikana ehkä yhden yatzyn.

Tänään teimme pikkuisemman lemppariruokaa eli quesadilloja. Nuo ovat siitä kivoja, että täytteitä vaihtelemalla saa kukin omanlaisensa. Toki tehtiin myös esikoiselle ja miehellekin heidän makunsa mukaiset. Saavat sitten heittää mikron kautta kotiin tultuaan 🙂

Perjantai-illan quesadillat

tortillalättyjä
salsaa
juustodippiä
juustoraastetta

Näilläkin jo pärjää, mutta meillä oli tänään lisäksi:
mustapapuja
maissia
tacomaustettua jauhelihaa
pinaattia
paprikaa
punasipulia
tomaattia
avokadoa
korianteria
fetaa

-täytä tortillalätyn toinen puolisko ja paista paistinpannulla hetki ennen kuin käännät toisen puoliskon kanneksi
-paista vielä hetki, nosta pois paistinpannulta ja leikkaa keskeltä kahtia
-tarjoa chilillä maustetun ranskankerman kanssa.

Nyt kun ollaan tipattomalla, niin olen innostunut kuulkaa juomasta, jota yleensä olen juonut vain Thaimaassa ruoan kanssa. Nimittäin oluesta ja nimenomaan puhutaan nyt alkoholittomasta oluesta. Näiden quesadillojen kanssa olisi sopinut tuo Crisp kuin nenä päähän. Sellaista nyt ei ollut saatavilla, joten kombuchalla mentiin. Ei huono sekään 🙂

Taustamusiikkina keittiötouhuissa ei suinkaan soinut tänä iltana meksikolaista, vaan iki-ihanaa sydäntäriipivän kaihoisaa countrya. Moni biisi on vuosien saatossa kulunut puhki, mutta nuo 90-luvun countrybiisit ei kulu ikinä ♥ 

TUNNELMALLISTA PERJANTAI-ILTAA,


torstai 09. tammikuun 2020

Vuoden eka kotitoimistopäivä

4

AI ETTÄ,

paistaahan teilläkin aurinko? Se ikään kuin voitelee sielua jostain tuolta sisältäpäin. Saaden sellaisen onnellisen typerän virneen huulille. Eilen illalla totesin miehelle, että January is the new November, mutta haa – eipäs taida ollakaan. Jatkukoon näin.

Tänään on vuoden eka kotitoimistopäivä ja niin oli neljä intensiivistä päivää toimistolla tuossa alla, että himpun aikaa aamulla olin pikkuisen hukassa. Täällä ei nimittäin kuulu se puheensorina eikä täällä soi puhelin. Kukaan ei huikkaa mukaansa aamukahville, mutta onneksi olen omatoiminen 😉 Työpöydän siivosin eilen toimistolla ja tänä aamuna oli heti ekana edessä kotitoimiston siivous. Siisti ympäristö merkitsee mulle niin paljon, varsinkin työtä tehdessäni.

Sanotaan, että olemme luovimmillamme ja tehokkaimmillamme, kun saamme työssä hyväksi käyttää luonteenvahvuuksiamme. Tuo rakkauden ja kauneuden arvostaminen vahvimpana luonteenvahvuutenani merkitsee mulle juurikin osaltaan myös sitä, että työympäristö pitää olla siisti, jotta pystyn keskittymään työn tekemiseen.

En tiedä olenko lukenut viime aikoina liikaa teoreettista kirjallisuutta, mutta mä kategorioin järjestelmällisyydenkin omiin kategorioihinsa. Kuinka paljon mielekkäämpää on tehdä jotain asiaa, saatikka töitä, kun palikat ovat järjestyksessä? Joku voisi ajatella, että noin sitä työtä suoritetaan liian tip top, mutta mulle kyse ei ole suorittamisesta. Vaan siitä, että saan toteuttaa itseäni sellaisessa ympäristössä, joka tukee minua ja mun arvojani parhaiten.

Fyysinen järjestelmällisyys

Meidän iskä oli aivan ääripää minusta. Iskän työpöydällä oli noin 30 cm korkeita kasoja. Seitsemän kasaa rinnakkain, kolmessa rivissä. Tärkeitä, hyvin tärkeitä papereita, joiden järjestystä ei sopinut mennä muuttamaan. Silti, kun menin hakemaan iskän huoneesta jotain paperia tai tietoa, niin iskä tiesi tasan tarkkaan minkä kasan puolivälissä tuo hakemani tieto on. Kukin meistä järjestää työympäristön parhaimmalla mahdollisella tavallaan.

Mulle paras mahdollinen tapa on selkeys. Nimenomaan työpöydän siisteys. Niin että saan siihen helposti leviteltyä paperit, jos tarve vaatii. Työpöydällä on poikkeuksetta aina myös tuoksukynttilä ja/tai kukkia. Kynät on nätisti vanhassa Ferm Livingin lasipurkissa ja muutenkin näkymä työtuolilla istuessani on sellainen, ettei silmiin satu (if you know what I mean :D).

Paperit mullakin voivat olla järjestämättä aika ajoin kansioihin, mutta kuten isänikin, niin mäkin kyllä tiedän missä mikäkin on. Ja hei, tottakai sellaisia päiviä on, että ei yksinkertaisesti ehdi järjestää työpöytää. Mutta nekin päivät on ihan ookoo.

Psykologinen järjestelmällisyys

Kun työympäristö on selkeä, ovat ajatuksenikin jotenkin selkeämmät. Yleensä aamupalapöydässä kelailen jo vähän ajatuksen tasolla tulevaa työpöytää ja palautan mieleen tulevan päivän tehtävät. Välillä pää on niin mahottoman täynnä, että se ei pysty järjestäytymään, vaikka kuinka olisi tulppaanit pöydällä ja harmoninen työpöytä.

Näinä päivinä aloitan pienellä meditaatiolla työpäiväni. Istun työtuolissani, laitan silmät kiinni ja teen meditaatioharjoituksen (usein hengitysharjoituksen). Muutama hassu minuutti riittää. Sen jälkeen pidän vielä silmät kiinni ja muistelen, mitä tänään piti tehdä. Avaan kalenterin ja tarkistan, olenko kirjannut kaikki suunnittelemani tehtävät alas.

Kalenterin arkea helpottavan vaikutuksen olen oppinut vasta viimeisten parin vuoden aikana. On ihanaa, että saa osan aivokapasiteetistaan vapautettua sillä, ettei tarvitse muistaa ihan kaikkea. Aiemmin kuvittelin olevani sellainen yli-ihminen, jonka tulee muistaa kaikki mahdollinen ilman kalenteria.

Yleensä illalla avaan vielä kalenterin ja siirrän eteenpäin ne tehtävät, jotka jäivät tuonnemmaksi. Hyvällä omalla tunnolla. Näin samalla ikäänkuin annan aivoilleni lepokomennon. Nyt saa relata, ei tarvitse miettiä mitä jäi tekemättä ja mitä ei.

Digitaalinen järjestelmällisyys

Tässä mulla olisi parannettavaa. Omistan ulkoisen kovalevyn, mutta eipäs se juuri auta, kun ei ole koneessa kiinni. Kone lagaa ihan järkyttävästi, sillä nuo RAW-kuvat vievät tilaa. Ensi viikolle mulla on yhdelle päivälle merkitty tuon kovalevyn käyttöönotto ja kuvien perkaus/poisto koneelta.

Ihailen aina tuota punapartaista asuinkumppaniani, jolla on sähköpostin saapuneet kansio koko ajan tyhjä. Tai no ei nyt koko ajan, mutta niin, että hän siirtää samantien sinne tulleet oikeisiin kansioihin. Kansiot on aihealueittain. Sitten on vielä sellainen things to do -kansio, johon siirtyy vielä vastaamista tai muuta tehtävää odottavat sähköpostit.

Tämä on suunnitteilla parin vuoden ajan, mutta huomiselle olen kalenteriin laittanut klo 07.00-08.00 sähköpostilaatikon uudelleen organisoinnin. Voi olla, ettei tuo tunti ihan riitä, sillä mulla on pelkästään saapuneiden kansiossa näemmä 8732 viestiä. Jep…

Mutta nyt kotitoimistopäivä jatkuu koulujuttujen parissa. Tässä olikin liki kuukauden tauko kouluhommista, joten on jokseenkin kiinni otettavaa. Tänään aloitan merkityksen osa-alueen läpikäymisen ja odotan sitä jo tosi paljon. Sillä elämän mielekkyyden ja sitä kautta myös onnellisuuden yksi elinehto on se, että saamme elämästämme irti sen mikä on meille parasta. Jotta kokisimme sen, mitä teemme merkitykselliseksi ja jotta meillä olisi syy, miksi herätä aamuisin ♥  Mikä on elämän tarkoitus? -postausaihe on odottanut luonnoksissa kirjoittajaansa. Ehkä se pieni filosofi minussa saa sen joku päivä kirjoitettua…

AURINKOISIN TORSTAITERKUIN,

PS. sain taannoin pyynnön esitellä kirjoja, mitä mulla on lukulistalla. Neljännessä kuvassa on noin 80% vielä lukematta eli ne ovat nyt ainakin lukulistalla 🙂

 


tiistai 07. tammikuun 2020

Pakahduttavia tunteita & pieniä onnen hetkiä

14

ID HIPSHEI JA HELLÄT TUNTEET!

Tuleeko teille koskaan sellaisia ”mä pakahdun rakkaudesta just nyt” -hetkiä? Mulla tuli toissa iltana sellainen ajaessani läpi kauniin kotikaupunkini kohti illan pilatesta. Hekumoin tulevaa iltaa ja sitä, kuinka saataisiin taas perheen kanssa aikaan yatzy-turnaus. Huomasin kyynelten nousevan silmiin ja tajusin jälleen, kuinka voimaannuttava tunne rakkaus on.

Viime lauantaiaamuna herättyäni ja aamupalan jälkeen sohvan nurkkaan kahvikuppini kanssa pesän tehtyäni tuijottelin joulukoristeiden jälkeistä hieman askeettista kotia ja mietin, että kuinka onnellinen sitä ihminen onkaan, kun on neljä seinää ja katto pään päällä. Että on paikka, jota kodiksi kutsua.

Sunnuntaina muistin ruisjauhopussin, jonka löysin siivotessani laatikoita. Meillä kotona tehtiin ruispuuroa usein. Voinapin kera tuo helppo herkku muuttuu todelliseksi lohtupuuroksi. Mies oli harrastuksissaan ja lapset ystäviensä kanssa. Mä laitoin ruispuuron porisemaan siksi aikaa, kun sormet lauloivat näppiksellä. Istuin keittiön ruokapöydän ääreen ja fiilistelin. Tunne, että kaikki on just niin kovin hyvin valtasi mielen. Olen päättänyt, että aina, kun tuo tunne valtaa, vaalin sitä. Koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.

Koiraa eilen illalla sängyssä rapsutellessani mietin, että kuinka voi jotain luojan luomaa, joka ei ole ihminen, rakastaa näin paljon. Toby siirtyi siitä jalkopäähän unipaikalleen, mutta tapansa mukaan jossain vaiheessa yötä taas siirtyi tuohon kainalooni. Koski märällä nenällä nenääni kertoen, että välittää, ennen kuin laittoi kerälle ja jatkoi uniaan tuhahtaen. Unisen koiran tuoksu ja lämpö pakahduttavat joka kerta.

Tänään aamukahvitunnilla kuuntelin hetken hiljaa iloista puheensorinaa lomakuulumisista ja mietin, kuinka ihanaa onkaan kun arki alkoi ja viimeisetkin lomalaiset palasivat töihin. Mä kaipaan ympärilleni rutiineja ja arkea. Niitä tuttuja ihmisiä ja niiden välillä vähän hölmöjäkin juttuja. Yhteenkuuluvuuden tunne tuossa hetkessä oli kuin pieni onnen hetki.

Se että tunnen vahvasti voi olla välillä taakka, mutta 99% ajasta se on suuren suuri siunaus. Rakastan niitä hetkiä, kun aistit on avoinna elämälle. Että olen oppinut suodattamaan sieltä elämänvirrasta ne ihan pienimmätkin jutut, joista olla kiitollinen. Toivottavasti sielläkin koetaan usein pakahtumisia ja onnen hetkiä ♥ 

Me suomalaiset usein ajattelemme, että jos joku toitottaa rakkauttaan tai onneaan, niin sen on pakko olla kulissia tai toisille todistelua. Mä kerron rakastavani, koska mulle on suotu rakastamisen lahja. Kerron onnen hetkistäni, jotta muutkin pystyvät samaistumaan samaan onneen. Huomaamaan, että ihan totta – elämä on täynnä niitä pieniä pakahduttavia tunteita ja onnen hetkiä. Niiden äärelle pitää vain välillä osata pysähtyä.

ONNELLISTA VIIKKOA IHANAT!

 

 

 


lauantai 04. tammikuun 2020

Joulun jälkeinen sisustus

17

NO HEIPPAHEI IHANAT!

Leppoisa lauantaitunne on muuten yksi ihanimmista tunteista mitä on; mies pelaa XBoxilla, tytöt ovat kavereidensa kanssa tuhlaamassa joululahjaksi saamiaan lahjakortteja kaupungilla, koira nukkuu ja mäkin olen vapaa tekemään just sitä mitä haluan.

Eilen illalla riisuimme kuuset ja kannoimme ulos pressulla (vink vink). Samalla lähti loputkin jouluiset tähdet sun muut säilöön ensi joulua varten. Hetken aikaa istuin olkkarin harmaalla nojatuolilla ja mietin, että onpas pimeää ja karua ilman kuusen kynttilöiden tuomaa lämpöä.

Tänä aamuna aamupalapöydässä luin vinon pinon sisustuslehtiä. Pitkästä aikaa iski sisustuskärpänen. Tajusin, että en halua luopua joulukodin runsaudesta, vaan haluan jatkaa vielä hetken ainakin tuolla runsauden tuomalla kodikkuudella.

Sisustuksen runsauden lisäksi syksyllä alkanut ihastumiseni ruskean sävyjä kohti tuntuu jatkuvan. Ruskean sävyt tuovat sisustukseen niin kivasti lämpöä ihan pieninkin ripauksin. Tiedän, että viljelen usein sanontaa ”kaikella on tarkoituksensa”, mutta niin vain kuulkaa taas oli. Tuo olohuoneen pöydällä oleva ruskea lasipullo oli mulla kirpparilla myynnissä varsin edulliseen hintaan, mutta kukaan ei sitä ostanut.

Nyt olisi ehkä harmittanut, jos se olisikin mennyt kaupaksi, sillä tykkään siitä tosi paljon! Se sopii lähikaupasta ostamieni puuvillaoksien kanssa just passelisti. Kynttilöistä en ole valmis luopumaan, niitä meillä poltellaan ympäri vuoden. Niin tänäänkin, lauanataina jolloin auringon sijaan saatiinkin valokylpy lumipeitteestä 🙂

Nyt iltaruokapuuhiin. Luvassa on aina niin ihanaa massaman currya. Oli aika, että olin korviani myöden täynnä thairuokaa, mutta pitkästä aikaa sellaista tekee mieli. Jos ei oltaisi tipattomalla, niin yksi huurteinen Singha, Tiger tai Chang kelpaisi myös ;D

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA,


« Vanhemmat
Uudemmat »