torstai 27. huhtikuun 2017

Elämä edessä ♡

HEIPPAHEI!

Meillä huhtikuu on juhlakuukausi; pienempi täytti pyöreitä vuosia tasan kaksi viikkoa sitten ja tasan kaksitoista vuotta sitten tänään tuo rakas esikoinen näki päivänvalon. Pienien dramaattisten hetkien jälkeen, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Elämänkoulu, jollaisesta en ollut saattanut edes haaveillakaan alkoi yhdessä silmänräpäyksessä. Pohjaton määrä rakkautta, tunneskaalaan lisättiin molempiin päihin sata knotsia. Yhdessä hetkessä sitä tajusi kasvaneensa aikuiseksi. Ei ollut enää vain vastuussa itsestään. Vaan piti ottaa vastuu muista.

Tuntuu, että hyppäsin aikakoneeseen lasten syntymän jälkeen; aika on soljunut ihan hirmuista vauhtia. Tosin muistan niitäkin päiviä, kun mies oli ollut reissussa viikon putkeen ja itse kahden alle 2,5 -vuotiaan kanssa yritin selvitä päivistä koliikkihuuruisten öiden jälkeen. Silloin vahingossa taisin toivoa, että voi kunpa aika kuluisi nopsaa. Viime vuosinahan olen tajunnut olla onnellinen niistä päivistä, jotka eivät valu käsistä. Päivistä, jolloin on aikaa vaikka muille jakaa. Päivistä, kun ollaan koko perhe ihan vaan kotona. Päivistä, kun saadaan viettää laatuaikaa tyttöjen kanssa.

Ennen äidiksi tulemista mietin, että kuinka sitä ikinä tulee handlaamaan tuon vastuullisen tehtävän, joka minulle on suotu. Turhaa. Kun kuuntelee sydäntään, tässäkin asiassa, niin ei voi mennä vikaan. Toivon, että olen esimerkilläni pystynyt opettamaan tytöille sen, että osaavat olla kiitollisia niistä päivittäisistä pikkuisista jutuista. Kiitollisia elämästä. Osaavat kunnioittaa elämää ja ihmisiä, joita matkan varrella kohtaavat. Tiedostavat, että elämä ei ole mustavalkoista. Asiat eivät ole mustavalkoisia. Aina on se toinen puolikin, mikä kannattaa ottaa huomioon.

Että he osaisivat suhtautua elämään yhtä suurella intohimolla kuin minäkin. Välillä näen sen saman pilkahduksen heidän silmäkulmissaan. Sen pilkahduksen, jonka voi nähdä sellaisen silmistä, joka haluaa valloittamaan maailmaa. Joka on valmis tekemään sen eteen töitä ja joka on valmis pitämään kiinni unelmistaan. Haluan opettaa tytöille sen, että riippuen uskonnosta, sukupuolesta, iästä tai väristä, olemme kaikki tasavertaisia. Jokainen kohtaaminen uusien ihmisten kanssa merkitsee paljon. Jotta he olisivat uteliaita uusia ihmisiä ja elämää kohtaan. Ennakkoluulottomia.

Haluan, että tytöt oppivat kotoansa mallin siitä, miltä näyttää tasavertainen parisuhde. Mihin isona tähdätä. Että tyttöjen ei ikinä tarvitsisi joutua kärsimään siitä, että ovat syntyneet naisiksi. Toivon, että tytöt ymmärtävät että onni ei koostu materiasta. Onnellisuuteen vaikuttaa aivan muut asiat. Vaikka tytöt ovat ikäisekseen saaneet ja nähneet paljon, niin kovin onnellinen olen siitä, että osaavat arvostaa sunnuntai-illan suklaamannapuuroa, lauantain lättykestejä ja tiistai-iltojen ihanuutta. Sitä, kun laitetaan sauna päälle aikaisin ja hiippaillaan koko perhe yöpuvuissa klo 18.00 alkaen. Otetaan peitot ja tyynyt takkahuoneeseen ja tehdään maja telkkarin eteen.

ID

Toivon, että tytöistä kasvaa nuoria naisia, jotka tietävät arvonsa. Tietävät, että ei ole pakko kuulua mihinkään muottiin. Osaavat sulkea tarvittaessa korvansa ja suodattaa. Ja vaikka elämä välillä vähän koulii, niin on noustava ylös ja jatkettava matkaa. Että nuo rakkauspakkaukset tietävät, että ovat täydellisiä juuri sellaisina kuin ovat.

”Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
Hän ei muuta tehnytkään
Heräs aikaisin, otti kynän käteen
Rupes siinä piirtämään
Päivä kului, mutt hetkenkään lepoo
Piirtäjä ei kaivannut
Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut
Mestari valmisti sut
Se kuva oli kaunis
Oi, ihme suorastaan
Muodon jumalaisen sait
Kuvan viereen hän merkkas ettei suhun
Päde kuolevaisten lait
Niille jotka yhä epäilevät Luojaa
Sanon vastaukseksi vain
Että jos ne edes kerran näkis sinut
Kaikki rupeis uskomaan”
-Mestaripiirros-

TUNTEIKKAIN TORSTAITERKUIN,

PS. lähden nyt köröttelemään kohti pääkaupunkiseutua, mutta palaan kotiin junalla.
Vastailen silloin teidän kommentteihin. Kaunis kiitos niistä ja anteeksi, kun vastaaminen on kestänyt ♡

 


keskiviikko 26. huhtikuun 2017

Gluteenittomia herkkuja vappupöytään

MOIKKA!

Tiedättekö, kun joskus jotkut asiat vaan tapahtuvat kreivin aikaan. Tupsahtavat eteen tuoden vastauksen kysymykseen, jota olet pähkäillyt. Näin kävi tämän kaupallisen yhteistyöpostauksen Schärin kanssa. Saamme vapuksi ihanan ystäväperheen luoksemme. Joko saareen tai tänne kotiin. Tarjoilut tulevat olemaan gluteenittomia ruoka-aineallergian takia. Olin jo alustavasti miettinyt tarjoiluja, mutta en ollut saanut aikaiseksi tehdä testausversioita. Mutta hei, nyt sain! Eräänä perjantaina vietin mukavan päivän gluteenittomia herkkuja valmistaessa ja kuvaillessa. Viikonloppu kului sitten niitä oman perheen kesken syöden 🙂 ID

Aina silloin tällöin vaihdan oman ruokavalionikin hetkellisesti gluteenittomaksi. Olen huomannut, että aika ajoin vaivaavat nivelkivut katoavat parissa viikossa ruokavalion muutoksen jälkeen. Lisäksi ilmapallona välillä pömpöttävä vatsa rauhoittuu jo muutaman päivän kuluessa. Olen tainnut kertoakin teille, että myös esikoisen taiveihottumat rauhoittuvat huomattavasti gluteenittomalla ruokavaliolla. Ilokseni olen näiden vuosien aikana huomannut, että tänä päivänä gluteenittomia tuotteita löytyy runsaasti myös ihan tuosta meidän pikkuisesta kotikaupastakin.

Schärin luontaisesti gluteenittomat keksit pääsevät meidän vappupöytään. Ne eivät sisällä vehnätärkkelystä ja koska Schär valmistaa vain gluteenittomia tuotteita tehtaillaan, niin riskiä gluteenin joutumisesta tuotteisiin ei ole. Helpointa on tehdä kaikki tarjoilut vappupöytään gluteenittomana, ihan jo kunnioituksena tuota ruoka-aineallergiasta kärsivää vierastakin kohtaan. Meillä on kaapissa aina muuten paketti gluteenittomia keksejä, yllätysvieraita varten. Tosin nuo keksit maistuvat kaikille ja välillä kun niitä tarvittaisiin löytyy kaapista tyhjä keksirasia. Huikeasti on tultu eteenpäin niistä ajoista, kun gluteenittomat keksi eivät maistuneet juuri millekään. Nykyisin en itse edes maun tai koostumuksen perusteella erottaisi onko keksi gluteeniton vai ei.

Schärin kattavasta gluteenittomasta keksivalikoimasta valitsin vappupöytäämme tuotteita, joita maistuvat sellaisenaankin, mutta joista pystyy kehittelemään myös leivonnaisia tai suolaisia pikkunaposteltavia. Vappupöydästä meillä löytyy aina poikkeuksetta kakku. Kakku joka tuo tuulahduksen tulevasta kesästä. Schär Chocolate O’s -keksit toivat sitruunajuustokakkuun ihanan suklaisen maun täydentämään sitruunatäytteen kuohkeutta.

GLUTEENITON SITRUUNAJUUSTOKAKKU

Pohja
1 pkt Schär Chocolate O’s -keksejä
75 g sulatettua voita
-hienonna keksit esimerkiksi morttelissa ja sekoita ne sulatettuun voihin
-painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle
-laita täytteen teon ajaksi jääkaappiin.

Täyte
2 pkt (á 200 g) sitruunatuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
4 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua
-laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi
-vatkaa kerma kuohkeaksi
-lisää siihen notkistettu sitruunatuorejuusto
-lisää sokeri varovasti sekoittaen
-puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois
-kiehauta sitruunamehu ja liota liivatelehdet siihen
-valuta koko ajan sekoittaen kermajuustoseokseen
-kaada irtopohjavuokaan ja anna tekeytä jääkaapissa yön yli


Schär Digestive Choc -kekseistä päätin tehdä pitkästä aikaa s’mores -keksejä. Tuo suklaa kun tulee kekseissä kaupan päällisenä, niin sitä ei tarvitse itse lisätä. Keksien sisään laitoin isoja vaahtokarkkeja kolmeen osaan pienisteltynä. Veikkaanpa, että nämä maistuvat myös pienemmille vappujuhlijoille. Kuten nuo sellaisenaan tarjolle laitettavat Schär Biscotti con Cioccolato -suklaakeksitkin.

GLUTEENITTOMAT S’MORES -KEKSIT
(6 kpl)

12 kpl Schär Digestive Choc -keksejä
6 gluteenitonta vaahtokarkkia
-aseta kuusi Schär Digestive Choc keksiä leivinpaperin päälle suklaapuoli ylöspäin
-pienistele vaahtokarkit ja levitä suklaan päälle
-aseta kanneksi keksit suklaapuoli alaspäin
-paista 200 asteisessa uunissa, kunnes vaahtokarkit hieman sulaneet
-anna jäähtyä!

Vaikka olenkin perso makealle, niin silti yleensä pidän vielä enemmän pikkusuolaisista. Leivistä, joiden päällä on jotain levitettä. Suupaloista, joita saa napsia illan mittaan pöydän ääressä istuessaan. Uutuuskeksi Schär Snackersin päälle tein tuorejuustolevitteen, jossa maistui sitruuna ja tilli. Päälle vielä graavilohta ja tuoretta tilliä

GLUTEENITTOMAT LOHILEIPÄSET

Schär Snackers -voileipäkeksejä

Levite
1/2 prk maustamatonta tuorejuustoa
sitruunapippuria
suolaa
tilliä
-sekoita aiheet keskenään ja levitä Snackers -voileipäkeksien päälle

Päälle
graavilohta
tilliä

Kuka sanoi, että suolakeksejä kuuluu syödä vain juustojen kanssa? 🙂 Niin herkullinen kuin tuo yhdistelmä suolakeksi + juustolautanen onkin, niin silti kaipasin erittäin maukkaille ja rapsakoille suolakekseille muutakin seuraa. Maukas dippi oli juuri se kaveri, jota näille sympaattisille suupaloille kaipasin.

GLUTEENITTOMAT SUOLAKEKSIT & DIPPI

Schär Saltí -suolakeksejä

Dippi
1/2 prk gluteenitonta tuorejuustoa (esim. ruohosipulituorejuusto)
1 prk kermaviiliä
savupalvikinkkurouhetta
mustapippuria
persiljaa
suolaa
-sekoita dipin aineet keskenään ja anna tekeytyä hetki jääkaapissa

Toivottavasti näistä oli teille vinkkiä vappupöytään! Ja miksei hei nämä tarjottavat sovellu myös vappupiknikillekin 🙂

ILOISIN VAPUNODOTUSTERKUIN,

YHTEISTYÖSSÄ SCHÄR


tiistai 25. huhtikuun 2017

Helppo & ruokaisa salaatti

HEI HELLUREI!

Mitä ihmettä säätilassa tapahtuu? 😀 Ei voi muuta kuin ihmetellä; aamusta paistoi aurinko, sitten satoi lunta ja rakeita. Eikä tässä vielä kaikki, nyt ukkostaa! Kyllä, luitte oikein. Suomi-neito, mikä sua oikein vaivaa? Onneksi mikäli säätietoihin on uskominen, niin ensi viikolla palataan normaaliin tuttuun senkin osalta.  Hei, tiedättekö sen tunteen, kun joinain päivinä on niin kiire, ettei ehtisi syödä lounasta? Kun nappaa kiireessä pari ruisleipää, huiskauttaa niille margariinia (koska ei ehdi kuoria avokadoa) ja syö ilman, että keskittyy syömiseen?

Niinä päivinä olen todennut lounaan merkityksen vielä suuremmaksi. Se, että istuu pois tietokoneen ääreltä syömään rauhassa saa kiireen keskellä myös sykkeen rauhoittumaan. Itse ainakin huomaan hengittäväni helposti pintahengitystä, kun on monta hommaa tehtävänä. Lounaan ajan pyrin hengittelemään syvään niin, että koko maha työntyy ulospäin. Lounaan jälkeen jaksaa taas töitäkin ihan uudella innolla.

ID Olen aina ollut salaattien ystävä ja valikoimiin on kuulunut monia erilaisia ruokaisia salaatteja. Viime aikoina nekin ovat jääneet; salaattipussi + fetakuutiot öljyssä ovat hätsynpikaisesti korvanneet lounaan. Ellei se ole sitten ollut se ruisleipä 🙂 Viime viikolla päätin panostaa salaattiin, etsin uudesta lähikaupasta muutaman aineksen, jota en ollut aiemmin kokeillutkaan. Tulin kotiin ja kokkasin. Vaikka miljoona asiaa odotti tehtäväänsä. Välillä muuten tuntuu, että kiire on korvien välissä. Edelleenkin kun olen sitä mieltä, että ei meille anneta enempää kuin jaksamme kantaa 

HELPPO THAISALAATTI

1 rasia thaimaustettuja tofukuutioita
broccolinia
herkkusieniä
tuoretta pinaattia
salaatisekoitusta
cashew-pähkinää
-paista tofukuutioita paistinpannulla hetki
-lisää puolitetut herkkusienet
-paista, kunnes herkkusienet pehmenneet kivasti
-lisää pannulle broccolinit ja paista muutama minuutti
-asettele em. aineet salaattipinaattipedille ja lisää kastike ja cashew-pähkinät

Kastike
1 rkl luomumaapähkinävoita
1 rkl sushietikkaa
1 rkl kalakastiketta
seesaminsiemeniä

loraus hunajaa
vettä
-sekoita ainekset keskenään
-lantraa vedellä sopivaksi
-kaada salaatin päälle

 

Alunperin oli tarkoitus lähteä taas venerantaan katsomaan, miltä se mökkijärvi näyttää. Mutta koska mies on reissussa ja tytsyistä en kuulemma saa seuraa, niin voipi olla että tyydyn kuvittelemaan mielessäni tuon mökkijärven. Liplattavat laineet, lokkien kirkunan ja helteisenä paahtavan iltaauringon 😉 Juu näin on, mutta hyvää kannattaa kuulkaas aina odottaa!

ILOISIN TIISTAITERKUIN,


maanantai 24. huhtikuun 2017

Sateenkaaren tuolla puolen ♥

Keväät olisivat kauniita ja lämpimiä.
Maaliskuun jälkeen ei sataisi enää lunta.
Talvisin olisi pikkupakkasta ja paljon lunta.
Ei olisi kateutta.
Kesät olisi lämpimiä.
Ei olisi tappavia tauteja.
Housut eivät ikinä puristaisi vyötäröltä vaan kaikki olisivat omissa ihannemitoissaan.
Saisi käydä töissä, jos haluaa.
Mutta ei olisi pakko.
Kaikki olisivat voittaneet sateenkaaren päässä olevan aarrearkullisen rahaa.
Jolla ei kuitenkaan tekisi mitään, sillä tavaraa on yllinkyllin eikä se maksa mitään.
Ihmiset olisivat onnellisia.
Kukaan ei nousisi koskaan väärällä jalalla.
Kaikki puhuisivat samaa kieltä ja olisivat ystävällisiä.
Joka kadunkulmassa olisi macaronseja pursuilevia kuppiloita.
Olisi niin happirikas ilma, että sen avulla juoksulenkitkin soljuvat puuskuttamatta.
Eikä lenkkien jälkeen edes lihakset kipeytyisi, sillä kaikilla on geeneissä nopea palautuminen.
Tien varret pursuilisivat omenapuita ja mansikkapeltoja ja kuka tahansa saisi mennä napostelemaan omenoita ja mansikoita.Alkoholi olisi vieras käsite.
Ihmiset olisivat elämän humalassa.
Ilman krapulaa.
Koko ajan olisi lauantai. Tai perjantai-ilta.
Itsensä voisi teleportata menneisyyteen ja elää uudelleen haluamansa ajankohdan.
Kaikki tehdyt asiat saisi tätä myöten tekemättömiksi.
Finnit olisivat tuntematon käsite.
Kuten myös huonot hiuspäivät.
Sibeliusrypyistä puhumattakaan.
Ihmisille riittäisi viiden tunnin yöunet.
Kaikki päivän tärkeät vitamiinit tankattaisiin aamulla yhdellä tabletilla.
Kenelläkään ei olisi koskaan kiire minnekään.
Kaupasta saisi ostaa lisäaineetonta kotiruokaa.
Tosin se ei olisi succee, sillä kaikilla olisi ylenmäärin aikaa ruoanlaittoon.
Ruoanlaittoon puhtaista raaka-aineista, sillä lisäaineet sun muut olisivat tuntematon käsite.
Blogipostausten tekeminen olisi helppoa, sillä vain juttelisit tietokoneelle ja se kirjoittaisi postauksen puhtaaksi.
Korjaisi myös kielioppivirheet.
Kameraa ei tunnettaisi vaan silmiä räpsäyttämällä saisit tallennettua kuvan, joka siirtyisi suoraan tietokoneelle.
Ja yhtä namiskukkelia painamalla se tulisi käsiteltyä ja siirrettyä blogiin.
Koirien turkit ja tassut olisivat itsepuhdistautuvia.
Turkkilaatu olisi täysin takuton.
Kukaan ei jättäisi likaisia sukkia lojumaan lattialle. Tai ulkkareita eteisen lattialle.
Lapsiin olisi rakennettu sisäinen siivousaddikti.
Viherkasveja ei tarvitsisi kastella, vaan ne kukoistaisivat ilman kastelua.

”Somewhere, over the rainbow, skies are blue
And the dreams that you dare to dream really do come true”

Hei, mutta eihän se olisi elämää? Elämää isolla eellä. Ei olisi maanantaita. Se jo itsessään olisi ihan supertylsää. Maanantai kun on tätä nykyä yksi viikon kivoimmista ja tehokkaimmista päivistä. Ei voisi nauttia sateenropinasta, jos aina vaan paistaisi aurinko. Ei voisi nauttia jalkaräteistä, joita taivas tiputtelee näin huhtikuun lopussa. Ei ikinä oppisi tekemistään virheistä, mikäli ne voisi jälkeenpäin korjata. Ei joutuisi tekemään töitä unelmiensa eteen. Sateenkaaren tuolla puolen ei kuulkaas tiedettäisi elämästä mitään. Nautitaan tästä elämästä tällaisenaan. Myös maanantaista 🙂

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,


sunnuntai 23. huhtikuun 2017

Tyttöjen leivontapäivä & arvonta

MOIMOI!

Ja suloista sunnuntaiaamua ♥ Aloitetaan sunnuntai herkutellen. Tai ainakin herkullisten kuvien kera. Minun ja tyttöjen yhteinen lempipuuha on kautta aikain ollut leipominen. Jo pienestä pitäen mulla oli kaksi Muumi-essuilla varustettua kaveria leivontaprojekteissa mukana. Nuolemassa kihvelit ja kahvelit taikinasta, jos ei muuta 🙂 Kotiäitivuosien sadepäivien ohjelmanumero oli poikkeuksetta herkkujen leipominen. Yleensä yllätettiin reissusta kotiin palaava isi herkuilla. Leipominen on viime vuosina tosin vähän jäänyt muiden puhteiden jalkoihin. Sen takia olin iloissani päästessäni mukaan Törsleffsin ja Lifien kaupalliseen yhteistyöhön. Viettämään äiti-tytärlaatuaikaa pitkästä aikaa kivan leivontapäivän merkeissä.

Liian usein sitä leipoo niitä samoja vanhoja leipomuksia. Tyytyy tuttuun ja turvalliseen. Eikä siinäkään mitään vikaa ole. Mokkapalat maistuvat kerta toisensa jälkeen sellaisinaan, kuten myös kääretorttu. Sivusilmällä olen kuitenkin aina silloin tällöin vilkuillut, mitä leivontahyllystä löytyy. Ihastellut kaiken maailman strösseleitä ja kakun koristeita. Päätettiin tyttöjen kanssa ottaa leivontapäivän teemaksi tulevat kaverisynttärit ja niiden tarjoilujen testaaminen. Tykkään tehdä lasten kaverisynttäreille tarjottavia, jotka syntyvät helposti. Kakun olen yleensä itse leiponut, ellen sitten ole tarjonnut jäätelökakkua. Mutta monesti on osa tarjoiluista ostettu valmiina.

Tänä vuonna tyttöjen kaverisynttäreillä syödään makeina kääretorttutäytekakun lisäksi muffinsseja sekä suklaahymykeksejä. Työpäivän jälkeen alkavat kaverisynttärit asettavat usein haasteita leivonnaisten suhteen. Senpä takia tänä vuonna meillä ostetaan kaupasta valmiita muffinsseja ja koristellaan ne. Sulatettua valkosuklaata ja Törsleffsin Rainbow bits -strösseliä. Helppoa ja ihan varmasti sellaisia tarjottavia, jotka katoavat parempiin suihin alta aikayksikön 🙂Seuraavaksi ideoitiin tyttöjen kanssa helpot tuplasuklaakeksit. Jälleen sulatettua valkosuklaata, maitosuklaata ja koristeeksi Törsleffsin Happy Smileys -koristeraetta. Pohjalla ihan perinteiset kaurakeksit. Nuo emojit muuten taitavat olla ainakin 10-vuotiaiden suosikkeja. Pari viikkoa sitten pikkuisempi oli ystävänsä emojisynttäreillä ja innostui itsekin ideasta pitää synttärit emojiteemalla. Mikäs siinä, hymyilevät emojit saivat leipojatkin vielä astetta hymyilevimmiksi.

Synttärikakuksi valikoituu tänä vuonna molemmille kääretorttu. Mielestäni ei tarvitse lainkaan tuntea huonoa omatuntoa, jos päättää ostaa kaupasta valmiin kääretortun ja koristella sen. Meillä äideillä kun on niin paljon muutakin tekemistä, niin välillä on pakko mennä sieltä, mistä aita on matalin. Me tosin tällä kertaa leivoimme kääretortun itse. Tarjoilimme sen kermavaahtorahkalla kuorrutettuna ja Törsleffs Smiley koristekuviolla sekä Törsleffs Rainbow Bits strösseleillä koristeltuina. Kääretortun kreemissä maistuu ihana vaniljainen Törsleffs Vaniljauute. Tässä vaiheessa leivontaprojektia saimme onneksi esikoisenkin mukaan. Aluksi oli vähän sitä mieltä, että on jo liian vanha näihin koristelutalkoisiin 😉 Kääretortun pohjan olen tehnyt aina tällä samalla reseptillä. Muistaakseni aikoinani olen sen äidin jostain keittokirjasta kopioinut (valitettavasti ei ole lähdettä tähän siis antaa). Hilloksi käy joko mansikkahillo tai omenahillo, riippuen minkä makuisen kääretortusta haluaa.

KÄÄRETORTTU

1,5 dl sokeria
4 munaa
4 rkl perunajauhoja
4 rkl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
-sekoita sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi
-sekoita loput kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne munavaahtoon
-sekoita nostelemalla varovasti
-kaada uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia
-anna jäähtyä hyvin

VANILJAKREEMI

150 g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 tl Törsleffs Vaniljauutetta
-sekoita ainekset sähkövatkaimella
-levitä veitsellä jäähtyneen kääretorttupohjan päälle
-lisää mansikkahilloa ja rullaa levy leivinpaperin avulla kääretortuksi

PÄÄLLE
kermavaahdon ja maitorahkan sekoitusta, makeutettuna ripauksella sokeria

Muistot leivontapäivästä saavat vieläkin hymyn huulille. Eikä vähiten sen takia, että kerrankin meillä oli iltapäiväkahvilla pöytä koreana. Iloitsimme siitä, kuinka helposti sai aikaan kivan näköisiä tarjottavia. Lapset kehuivat koristeiden makuakin. Yleensä kun nuo sokeriset kakun koristeet eivät ole meidän tytöille maistuneet. Yllätyin siitä, kuinka monipuolisesti Törsleffsiltä löytyy leivontaan apuja. Esimerkiksi noita tuijottavia silmäkoristekuviota suunnittelin jo käyttäväni tämän vuoden Halloween -leivonnaisiin. Perheen pienimmillekin löytyy nalleaiheisia koristeita tai sitten ihan mielettömän söpöjä dinosaurusströsseleitä. Meillä koristeltiin tuossa yksi ilta jätskiannokset dinosauruksilla. Strösseleistä ja muista leivontakoristeista kun on niin moneksi! Lättyjen päällekin niitä pääsi vaivihkaa tuomaan väriä ja iloa.

Hei, sitten tämän makean sunnuntaiaamun makein juttu; sain arvottavakseni yhden Törsleffsin tuotepaketin (arvo noin 20 euroa) teidän lukijoiden kesken. Vastaamalla alla olevaan kysymykseen tämän postauksen kommenttikentässä olet mukana arvonnassa.

Mihin muuhun kuin perinteiseen kakkuun käyttäisitte Törsleffsin tuotteita?

Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy 30.4. Arvonnan säännöt löydätte täältä. Tasapuolisesti onnea arvontaan! 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

YHTEISTYÖSSÄ TÖRSLEFFS