tiistai 28. maaliskuun 2017

Sitruunamarenkipiiras

HEIPSAN IHANAT!

Tiedättekö, kun liki jokaisessa työhaastattelussa kysytään, että missä sä olet hyvä. Usein me suomalaiset varmastikin emmimme ja mietimme, että olemmeko nyt hyviä missään. Ja vaikka olisimme, niin tohdimmeko nyt sitä sanoa ääneen. Kehua itse itseään. Jos mä vielä joskus työhaastatteluun pääsen, niin tiedän ainakin tähän kysymykseen vastauksen. Mä olen hyvä multitaskingissä. Huomasin tänään töissä maksavani toisessa selaimessa kuolinpesän laskuja, samalla vilkuilin toisessa selaimessa auki olevia maatalous- ja metsätalousarvonlisäveroilmoituksen ohjeita ja toisella kädellä näppäilin messengerillä viestiä blogitöistä. Yhdessä selaimessa lopettelin tärkeää blogisähköpostia ja toisessa selaimessa oli työtyösähköposti auki uusista alaan liittyvistä raportointiohjeista. Siinä samalla vastailin uutta ohjelmistoa asentavalle henkilölle kysymyksiin ja toisella korvalla kuuntelin, mistä työkaverit puhuivat, jotta olisin kartalla.


Juu, että puuh! Mutta, ihanaa kun on tekemistä. Tuntuu katsokaas se perjantai-iltakin taas astetta ihanammalle. Sitten kun sellainen saapuu 🙂 Katsoin tuossa, että liki pitäen tasan kolmisen vuotta sitten jaoin täällä erään suosikkikakkuni reseptin teille. Nyt on taas se aika vuodesta, että on paree alkaa miettimään pääsiäispöydän jälkkäriä. Tai kahvipöydän kruunua. Key lemon pie w/ meringue eli sitruunamarenkipiiras on ratkaisu tähän. Niin paljon rakastan tuota pirtsakan hapokkaan ja makean yhdistelmää, että täytyisi useammin ryhtyä leivontapuuhiin. Ei näet ole mikään ylitsepääsemättömän vaikea. Mutta aika kaloririkas kylläkin 😉

KEY LEMON PIE WITH MERINGUE

Pohja
puoli pakettia Digestive keksejä
100 gr voita sulatettuna

– murskaa keksit ja sekoita sulatetun voin joukkoon
– vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat
– painele keksivoiseos vuoan pohjalle ja reunoille
– paista 175 asteessa 10 minuuttia
– jäähdytä kunnolla

Täyte
1 prk (n. 400 gr) kondensoitua maitoa
4 keltuaista
2 sitruunan mehu + raastetut kuoret

– vatkaa aineksia sähkövatkaimella noin viiden minuutin ajan
– kaada pohjan päälle ja paista uunissa 175 asteessa 15 minuuttia

Marenki
4 valkuaista
6 rkl sokeria

– vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset kovaksi vaahdoksi
– lisää sokeri ja vatkaa, kunnes kiiltävää ja jämäkkää massaa
– lisää täytteen päälle ja paista 200 asteessa noin 8-10 minuuttia, kunnes marenki alkaa ruskettumaan.
– jäähdytä ja laita jääkaappiin. Parasta seuraavana päivänä.

Olen tullut siihen tulokseen, että tämä kantsii tehdä noin 22-24 cm irtopohjavuokaan tai vastaavankokoiseen piirakkavuokaan. Tuossa pienemmässä vuoassa piirakka tulee kyllä kauniin korkeaksi, mutta sisus jää vähän löysäksi. Ei sillä, että se makuun vaikuttaisi. Tällä kertaa emme malttaneet antaa piirakan tekeytyä tai saatikka jäähtyä. Kuten kuvista huomaatte, niin sisus on melkolailla löysää. Mutta ah niin hyvää! Nyt kuppi kahvia, pala piirakkaa ja hetkeksi sohvalle. Ennen iltapuhteita. Voi olla, että saan sohvalle yhden karvaisen kaverin. Kaverin, joka hiukka protestoi kun olen ollut kaksi päivää töissä. Ei ole reppana tottunut sellaiseen, että joutuu olemaan niin pitkiä aikoja yksin kotona. Tottahan toki meillä tytöt tulevat koulusta kotiin Tobyn kanssa, mutta musta tuntuu, että herra on tottunut vähän liian hyvään. Palvelusväen ollessa koko ajan näköetäisyydellä 😀

IHANAA TIISTAITA!


maanantai 27. maaliskuun 2017

KELLOLÖYTÖ

HEISSULIVEI

ja hyvää alkanutta viikkoa! 🙂 Täällä körötellään kohti Helsinkiä. Mies kuskina, joten itse pystyn hyötykäyttämään menomatkan työasioihin. Paluumatka tullaankin eri kyydeillä. Harvinaista herkkua, mutta saatiin järkättyä molemmille työkeikka pääkaupunkiseudulle samalle päivälle. 

Eilen tyhjättiin jälleen mummulaa ja saatiin paljon aikaan. Ei se vaadi kuin oikean hetken, kun tulosta syntyy. Sekä sen, että jokaista laatikkoa ei ala käymään läpi samantien. Aarteita nimittäin löytyy tämän tästä. Äiti on säästänyt muun muassa kaikki tyttöjen tekemät piirrustukset, onnittelukortit ja askartelut. Eihän noita raaski heittää menemään tuosta vaan. Kaikki neljä pikkuprinsessaa saavat mummun jäämistöstä kaulakorun. Kolmelle ollaan korut jo annettu ja eilen illalla katsoin vielä tuolle meidän pikkuiselle korurasiasta korun. 

Korun lisäksi löysin kellon. Olen tässä muutamia vuosia haaveillut uudesta kellosta. Se monia vuosia hienosti palvellut Michael Kors on tämän hetkiseen makuuni ehkä liian koristeellinen timangeineen päivineen. Olen etsinyt jotain yksinkertaisempaa. Korulippaasta kurkisti musta pelkistetty kellotaulu. Nostin kellon käteeni ja hämmästyin; se oli ajassa. Kesäajassa. Viisarit tikittivät ja muutenkin kello oli priimakunnossa. Muistan kellon hämärästi lapsuudestani. Muistan tuon rannekkeen isäni kädessä.

Kellon takapuolelta löysin kaiverrettuna iskän nimikirjaimet ja päivämäärän 1.6.70. Hetken aikaa mietin, että mitä tuolloin on tapahtunut. Ei ollut syntymäpäivää eikä liiemmin vielä hääpäivääkään. Tuolloin on täytynyt olla valmistumispäivä. En tiedä, minkä arvoisia Omegan kellot ovat vuonna 1970-luvulla olleet, mutta sen tiedän, että tuo on ollut iso juttu vastavalmistuneelle ekonomille.
Maatalon pojalle, joka ei ollut tottunut siihen, että rahaa on tuhlattavaksi. Kelloon asti ainakaan. Ehkä tuo on annettu sijoituksena. Tiedetty, että joku päivä kello nousee arvoon mittaamattomaan. Ainakin tunnepuolella. Se, että kello on tasan tarkkaan omaan ranteeseeni sopiva on mysteeri myös. Iskällä kun ranne oli ainakin tuplasti paksumpi kuin minulla. 

Mitä mieltä olette; hitti vai huti? Voipi olla, että olen hieman puolueellinen sanoessani, että ehdottomasti hitti. Siitä jääkö tämä ranteeseeni en vielä tiedä. Meillä on kelloon veljen kanssa yhteishuoltajuus. Ehkä mennään vuorovuosisysteemillä. Tosin eipä tämä veikankaan ranteeseen sovi eikä ranneketta pysty oikein nätisti isontamaankaan (aawink, aawink :D)!

Tämä viikko tulee olemaan ihan killeri. Kivalla tavalla killeri, sillä mähän tykkään kiireestä. On blogitöitä, myyntikokousta, saunailtaa, uutta ohjelmiston asentamista töihin, parin reseptin kehittelyä, ruokakuvaukset, hallituksen & yhtiökokouksen kokouskutsujen vääntämistä ja vaikka sun mitä. Varoittelen teitä jo etukäteen, että voipi postaustahti olla hieman totuttua harvempi. Muutama postaus tuossa on työn alla ja haaveilen saavani ne ainakin alkuun tämän automatkan aikana. Mikäli siis blogin puolella on hiljaisempaa, niin kantsii tsekata Instagram, sinne nyt ainakin ehdin laittamaan viuhahtelun lomassa kuvia. Hoppas det!

Nyt siis kohti keväistä Helsinkiä. Huomasin juuri, että mulla on perjantaisesta ”spa-vierailusta” vielä pikkuisemman tekemät persikanväriset kynsilakatkin kynsissä. Ainakin osittain 😀 Elämä on…

ILOISTA MAANANTAITA &
KIVAA ALKANUTTA VIIKKOA!


lauantai 25. maaliskuun 2017

BOHO BEDROOM -dreams

HEIPSANSAA!

Oi että, miten kiva lauantai! Vähän kaupoilla kiertämistä, ulkoistettua lounasta, siivoilua ja pian penkkiurheilua (hyvä Tappara! :). Löysin Stockmannilta aivan mielettömän ihanan päiväpeitteen. Tummanharmaan ja sellaisen toooosi chic:in. Kunnes muistin, että meille tulee uusi sänky uuteen kotiin. Tai uudet sängyt. Mummun ja vaarin (siis mun äidin ja isän) vähän nukutut Hästensit. Molemmille oma. Ehkä kuitenkin laitetaan ne yhteen ”parisängyksi” 😉 Sängyt on aikoinaan teetetty äidin ja isän painon mukaan ja siinä, missä äiti oli minua ainakin kymmenen kiloa kevyempi, oli iskä tuota miehuusta ainakin kaksikymmentä kiloa painavampi.

Toivotaan, että sängyt kuitenkin ajavat asiansa. Design-ihmiset varmaan järkyttyvät, kun lukevat tämän, mutta mä haluan ne sinivalkoiset ruudut peittoon. Kyllä. En tykkää niistä eivätkä ne tule sopimaan suunnittelemaani värimaailmaan. En ole vielä sen kummemmin ehtinyt nettailemaan, mutta jonkin sortin helmalakanat noihin pitää kyllä ostaa. Sängyt ovat myös leveämmät kuin normisängyt, joten se boho chic -päiväpeitto on aivan liian nafti. Ehkä sellaisen saisi teetettyäkin jossain. Mutta ainakin tällä hetkellä vahvasti tuntuu siltä, että meille tulee boho bedroom. Sopivasti boheemi, viihtyisä ja aikaa kestävä. Olematta kuitenkaan liian sotkuisen oloinen.

Alkuun mietin makuuhuoneen seiniin jotain harmaata sävyä, mutta me mennään sittenkin valkoisella. Ehkä inasen sävytetyllä sellaisella. Saa sitten tekstiileillä tuoda väriä sen mitä haluaa. Perus harmaa-ruskea-musta tulee olemaan makkarinkin näkymä. Siinä missä viime viikolla haaveilimme vielä valkolakatusta parketista on vaihtunut haaveeseen rusehtavasta lankkulattiasta. Kertokaa nyt mulle että en ole ainoa, joka vaihtaa mielipidettään näin usein…tai jolla on näin vaikea päättää ylipäätään asioista 😀

Photos from here

Makuuhuoneen takka on vielä myös harkinnan alla. Ollaan oltu supertyytyväisiä tuohon Jotulin takkaan, joka meillä nykyisessä takkahuoneessa on. Mutta se, että ostaako valkoisen vai mustan takan. Siinä pulmaa taas kerrakseen. Sellainen kamiinatyylinen kiehtoisi, kun taas toisaalta pönttöuuni sopisi talon tunnelmaan. Hei, jos missasitte Insta Storyn puolella videon meidän tulevasta makkarista, niin ei syytä huoleen. Käymme tänään illalla pelin erätauolla katsomassa miten remppa etenee, niin voin kuvailla uuden pätkän 🙂

Nyt sohvalle mukavaan asentoon. Otan kyllä läppärin mukaan ja vastailen pelin aikana kommentteihin. Itseni tuntien en kuitenkaan peliä pysty katsomaan 😀

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,


perjantai 24. maaliskuun 2017

✶ 3 in 1 – fredagsmys ✶

NO HEIPPAHEI TAAS,

ei ollakaan nähty sitten…kahdeksaan tuntiin 😀 Sehän nyt on niin, että itse en usein jaksa lukea blogeja, jotka päivittyvät kaksi kertaa päivässä. Tai suoraan sanottuna en ehdi. Silläkin uhalla, että tämä toinen postaus samalle päivälle voi olla hieman liikaa, niin täältä kuitenkin pesee. Ruokavinkkiä vaikka lauantai-illalle. Tai ensi perjantaille. Ennen kuin päästään itse asiaan on pakko taas hehkuttaa kuinka huippua sitä on sivusta kuunnella noita tyttöjä. Oltiin autolla tulossa asioilta kotiin ja meidän tytöt kera pikkuisen serkkunsa kävivät mielenkiintoisen keskustelun takapenkillä. Meillä soi pitkästä aikaa lastenlaulu cd autossa ja sattumalta valikoitui tähän viikon viimeiseen päivään (kröhöm, koulu taitaa ottaa vähän koville ;)) Kuningas ei -biisi.

L 9 v. hieman tuohtuneena:”Tää laulu kertoo siitä Rumppasesta..Ei ei ja vielä kerran ei. Just sellanen se on.”
J 11 v.: ”Kuka Rumppanen???”
L: ” No se Usan presidentti, tietenkin.”
J: ”Ai Trumppi”
L: ”No just se…onneks meillä on Sale.”
P 8 v. ”Sale ?!?”

Lapset ja politiikka. Ah, mikä aihe 😀 No nyt on päivän politiikka puhuttu ja on aika siirtyä perjantaitunnelmiin. Meillä on kaksi pientä prinsessaa yökylässä ja siskonpeti levitetty takkahuoneen lattialle. Lapset saivat päättää oman ruokansa ja heille haettiin noutoruokaa. Mies tulee kotiin vasta myöhemmin, joten mä sain päättää ihan itse oman iltaruokani. Liekö kevään merkki vai mikä, mutta valkoviinihammasta on kolottanut tämän päivän. Sen pohjalta päätin valmistaa piirakan, josta löytyy salaattia ja päältä vielä suosikkitapastani gambas al ajilloa. Salaattipiirakoitahan täältä blogistani on löytynyt aina tasaisin väliajoin, mutta nyt upgreidasin sen vielä noilla valkosipulisilla katkaravuilla.

3 IN 1 -SALAATTIPIIRAKKA

Pohja
125 g huoneenlämpöistä voita
vajaa 3 dl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä
ripaus suolaa
-nypi voi ja jauhot keskenään
-lisää vesi ja suola
-muotoile taikinasta pallo ja laita jääkaappiin hetkeksi kovettumaan
-kaulitse taikina levyksi (noin 20 x 30 cm) ja paista 200 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia
-anna jäähtyä

Täyte
puoli purkkia ruohosipulituorejuustoa
100 g ranskankermaa
-sekoita keskenään ja levitä jäähtyneen taikinalevyn päälle
HUOM! Pelkkä tuorejuustokin toimii notkistettuna!

Gambas al ajillo
(tein puolikkaan satsin)
2 dl oliiviöljyä
450 g kuorittuja pakastekatkarapuja
1 solo valkosipulinkynsi
1 chilipalko
sormisuolaa
tuoretta persiljaa
-sulata katkaravut juoksevan veden alla
-kuori ja pilko valkosipuli
-poista chilipalosta siemenet ja pienistele
-kuullota valkosipulia ja chiliä hetki pienessä määrässä öljyä
-lisää loppu öljy ja kiehauta varovasti parin minuutin ajan
-lisää katkaravut noin minuutiksi (älä anna enää kiehua)
-mausta suolalla & persiljalla

HUOM! Sekoita katkaravut öljyssä salaattisekoituksen kanssa ja kaada piirakkapohjalle

Aikas kivat myyssit, etten sanoisi! Nyt on kuulemma spa taas auki ja mulla alkaa hieronta ihan just. Tarjolla olisi myös pedikyyriä ja manikyyriäkin. Sauna on päällä ja yöpöydällä odottaa se viime viikonloppuna aloittamani Camilla Läckberg. Ja hei, se olisi viikonloppu edessä. Elämä ♥

TUNNELMALLISTA PERJANTAI-ILTAA,


perjantai 24. maaliskuun 2017

Hempeän perjantain #parhaat

HEISSULIVEI!

Mikäli seuraatte minua tuolla Instagramin puolella, niin olettekin tietoisia, että tällä viikolla on taas otettu aimo askel eteenpäin rempan suhteen. Kaikki kylppäreiden, mancaven ja saunaosaston laatat on vihdosta viimein valittu ja jotenkin on sellainen tunne, että nappiin meni 🙂 Laitan alkuviikosta tänne bloginkin puolelle laattoja nähtäville. Mutta hei, tänään aletaan laatoittamaan tuon yläkerran veskin (yhdistetty kodinhoitohuonetila) seiniä. Niin innoissani olen! Insta Storyn puolelle muuten tulee latailtua rempan välivaihekuvia, joten kantsii siellä käydä aina katsomassa! ID

Perjantai ei ole vielä puolessakaan ja jälleen kerran tästä on muodostunut pienten positiivisten asioiden perjantai. Pieniä juttuja, mutta silti kumuloituessaan saa olon keveäksi ja sisukset kuplimaan. Maailmaa katsotaan pinkkien lasien läpi. Sen kunniaksi hempeitä kuvia tuolta //interiors inspiration -kansiostani Pinterestistä. Muutamia päivän tähtihetkiä (tähän mennessä, näitähän tulee vielä lisää ;)):

♥ lenkillä vastaan tullut bernhardilaisrouva Irma. Ai että, Tobykin tykkäsi vaikka koko-ja ikäeroa oli aikalailla #koirakuume

♥ yön aikana inboxiin tullut viesti ihanalta Mintulta, ihanasta Tukholmasta. Kiitos Minttu ♥ #ystävät

♥ sulanut Pyhäjärvi Tahmelan kohdalla ja siellä aurinkoisesta päivästä nauttivat kaksi joutsenta #kevät

♥ rakennuslupa! #wasabouttime

♥ herrasmies, joka jäi juttelemaan lenkillä. Veikkaisin, että oli noin 97-vuotias, mutta skarppi kuin mikä. #pappamagneetti

♥ eilen korkattu grillikausi lämmittää mieltä vieläkin. Tai lähinnä se just hyvin käristetty grillimakkara ja perunasalaatti. #gourmet 😀

♥ kaapista löytynyt raakasuklaapatukka päiväkahvin kaveriksi #suutmakeaksi

♥ sain käytyä vihdosta viimein Colorian tilinpäätöksen ajatuksella läpi #numeronörtti

♥ hyvän pajunkissa-apajan löytyminen #virpomisjuttuja

♥ yöllisestä hampaiden narskuttelusta viimeisen kuukauden vihoitellut korva ei ole vielä tänään äitynyt vihoittelemaan #healthiswealth

photos from here

Toivottavasti sielläkin nautitaan perjantaista täysin rinnoin! Ajattelin, että kun työpäivä on pulkassa niin taidan mennä nauttimaan iltapäiväkahvit tuonne takapihalle aurinkoon. Aurinko lämmittää yllättävän paljon. Yleensä tässä vaiheessa kevättä se Mrs. multasormiwannabe nostaa päätänsä, mutta nyt ei tarvitsisi nostaa. Nykyiselle pihalle, kun ei enää kannata tehdä mitään ja tuo uusi piha. Noh, taidanpa laittaa pikapuoliin Insta Storyyn kuvan siitä. Ei juuri mitään ole tehtävissä 😀 Ainakaan vielä…

Hei, nyt toivottelen teille iiiiihanaa perjantaita. Muistetaan nauttia ja eikä haittaa vaikka se käsikin hakeutuu illalla sipsi- tai karkkipussiin. Tosin, voi olla että nähdään vielä illalla täällä blogin puolella muiden kuin sipsipussien merkeissä. Yksi yö näin unta fredagsmyseistä ja ehkä se oli enne, että tänään olisi taas niiden paikka 🙂

PERJANTAITERKUIN,