


…meillä näemmä näyttää kaikessa hempeydessään siltä, kun olisi prinsessasynttärit tulossa 😀
MOIKKAMOI!
Ja juu, terkkuja kaupungista – pitkästä aikaa kaupunkivappu, mutta ei haittaa! Saamme huomenna ihanat ystävät viettämään sitä kanssamme. Ja oikeastaan, kun on hyvässä seurassa niin eihän sen paikan väliä. Tosin, jos saisin päättää, niin toki olisimme saaressa samalla porukalla 🙂 Vappuun kuuluu tänäkin vuonna hyvää ruokaa ja hyvää juomaa. Maltillisia koristeluita ja munkkeja. Vieraamme tuovat huomenna the vappumunkit, mutta fiilistelin tänään jo pikaisesti uunissa lämmitettävien munkkien myötä. Eka vappu pitkään aikaan, kun en olekaan itse leiponut munkkeja. Enkä liiemmin tehnyt simaa. Meillä äiskä teki maailman parhainta simaa, joten kynnys yrittää sen tekemistä itse on korkea.
Ehkä ensi vuonna 😉 Tälle päivälle olisi vielä huomisen ruokalistan tekemistä ja kaupassa käyntiä, uimahallia (lapsilla), golfkisoja (miehellä), koiran pesua, lenkkiä ja leipomista. Leppoisaa lauantaipuuhaa siis. Lisäksi on pakko käydä katsomassa rempan edistymistä. Tänä viikonloppuna saadaan kuulemma kahteen kylppäriit kalusteet laitettua. Keskikerroksen kylppärin seinälaatoista jäi yli yksi kokonainen laatta. Pikkuisen sen avulla hahmottelin, miten meidän sisustukseen sopisi haaveilemani marmoripöytä. Lisäksi tuota marmorilaattaa jäi erinäisiä soiroja ja nyt mietinkin, että pitäisiköhän ne säästää. Menisivät ihan kivasti esimerkiksi tapaslautasina!
Aika käy vähiin tässä kodissa. Toukokuun lopussa on muutto. Mutta ei välttämättä vielä mummulaan vaan muutamaksi viikoksi mökille (mikälisikäli ne jäät nyt ovat siihen mennessä sulaneet). Eiköhän me juhannukseen mennessä olla jo asetuttu uuteen kotiin. Eilen illalla fiilistelin tulevassa olkkarissa ilta-aurinkoa. Tulevan kotimme ehdoton ykkösjuttu on se, että aurinkoisella kelillä kylpee aina jokin huone auringossa. Aamulla meillä tulee paistamaan aurinko keittiöön, lukunurkkaukseen ja ruokahuoneeseen. Päivällä olkkariin, iltapäivästä ja illan suussa olkkarin toisesta isosta ikkunasta ja myöhemmin illalla työhuoneeseen ja taas keittiöön.
Tapparan mestaruusjuhlat iltapäivällä houkuttelevat, mutta jotenkin on tuota muutakin tekemistä sen verran, että taitaa jäädä väliin. Ellei sitten ulkoisteta iltaruokailua ja suunnata kaupungille. Fiiliksen pohjalta mennään 🙂
LEPPOISAA LAUANTAITA SINNEKIN!
![]()







Ennen äidiksi tulemista mietin, että kuinka sitä ikinä tulee handlaamaan tuon vastuullisen tehtävän, joka minulle on suotu. Turhaa. Kun kuuntelee sydäntään, tässäkin asiassa, niin ei voi mennä vikaan. Toivon, että olen esimerkilläni pystynyt opettamaan tytöille sen, että osaavat olla kiitollisia niistä päivittäisistä pikkuisista jutuista. Kiitollisia elämästä. Osaavat kunnioittaa elämää ja ihmisiä, joita matkan varrella kohtaavat. Tiedostavat, että elämä ei ole mustavalkoista. Asiat eivät ole mustavalkoisia. Aina on se toinen puolikin, mikä kannattaa ottaa huomioon.



Alkoholi olisi vieras käsite.












Seuraavaksi ideoitiin tyttöjen kanssa helpot tuplasuklaakeksit. Jälleen sulatettua valkosuklaata, maitosuklaata ja koristeeksi 
















Muistot leivontapäivästä saavat vieläkin hymyn huulille. Eikä vähiten sen takia, että kerrankin meillä oli iltapäiväkahvilla pöytä koreana. Iloitsimme siitä, kuinka helposti sai aikaan kivan näköisiä tarjottavia. Lapset kehuivat koristeiden makuakin. Yleensä kun nuo sokeriset kakun koristeet eivät ole meidän tytöille maistuneet. Yllätyin siitä, kuinka monipuolisesti Törsleffsiltä löytyy leivontaan apuja. Esimerkiksi noita tuijottavia silmäkoristekuviota suunnittelin jo käyttäväni tämän vuoden Halloween -leivonnaisiin. Perheen pienimmillekin löytyy nalleaiheisia koristeita tai sitten ihan mielettömän söpöjä dinosaurusströsseleitä. Meillä koristeltiin tuossa yksi ilta jätskiannokset dinosauruksilla. Strösseleistä ja muista leivontakoristeista kun on niin moneksi! Lättyjen päällekin niitä pääsi vaivihkaa tuomaan väriä ja iloa.



