tiistai 30. tammikuun 2018

Resepteistä parhaimmat ♥

HEIPSUN IHANAT

siellä ruutujen takana! Toivottavasti teillä on ollut mukava tiistai. Täällä ollaan oltu eilisen kotitoimistopäivän jälkeen täysin maalitehtaan työn touhussa, mutta blogi on ollut mielessäni tämän tästä. Eikä vähiten sen takia, että tänään on luvassa yksi mun lemppariaiheista ikinä. Nimittäin maailman parhaimman äidin maailman parhaimpiin resepteihin sukeltamista. Ruokamuistot, varsinkin leipomismuistot elävät vahvasti mukana lapsuudesta. Olenkin kertonut, että pikkutyttönä mun suosikkiherkku oli äidin tekemä suklaapelti. Reseptin taas oli saanut omalta äidiltään. Meidän äidiltä jäi monia ihania keittokirjoja, mutta silti mikään ei voita tuota paperikasaa rottinkikorissa.

Sieltä löytyy lehtileikkeitä, joissa on niitä äidin hyväksi toteamia reseptejä, mutta mikä ihaninta; sieltä löytyy äiskän käsin kirjoittamia reseptejä. Just niistä ruoista ja herkuista, joita meillä tehtiin kotona. Ja tiedättekö, että eilen kun niitä selasin tuossa olkkarin pöydällä niin sieltä tulvahti tuttu ja turvallinen tuoksu ♥

Tukholmasta ostin reseptikirjan. Tarkoitukseni oli kirjata siihen omia lempireseptejäni, mutta eilen aamulla koin ahaa-elämyksen. Kirjoitan siihen äiskän parhaimmat reseptit. Jossain vaiheessa sain idean, että vaikka reseptit tilaa vievätkin alkuperäismuodossaan, niin en lähde niitä kirjoittamaan puhtaaksi. Noihin lappusiin kun sisältyy niin paljon elämää.ID

Kuten näkyy tuosta suklaapellin ohjeesta, niin se on ollut vahvasti läsnä leivontahetkistä. Myös mummuni pari reseptiä pääsee arvoisalleen paikalleen kansien väliin. Rahkaomenakakkua en ole ikinä vielä itse tehnyt, mutta siinä seuraava leipomisprojekti. Tuo smetanassa haudutettu broilerisuikalelaatikko on yksi maailman maukkaimmista ruoista, suosittelen! Muistan mummuni tehneen sitä aina, kun menimme kylään ruoka-aikaan. Hukan teillä on vielä muutama resepti; äidin hirvipaistin voittanutta ei ole eikä kyllä kaalikääryleidenkään. Varsinkin sen kaalikääryleiden kastikkeen reseptiä kaipaan kovin. Voipi olla, että ne tuolta lehtileikkeiden seasta vielä löytyvät 🙂 Sain myös sellaisen idean, että täytyy teettää tästä reseptikirjasta kopioita ja antaa aina jokaiselle kotoa pois muuttavalle mummun lapsenlapselle mukaan mummun reseptiarkiston helmiä. Näin ne muistot jatkuisivat ja jalkautuisivat sukupolvelta toiselle.

Toivon, että teilläkin on niitä ihania ruokamuistoja lapsuudesta. Muistoja, joita välittää eteenpäin mahdollisesti omille lapsille. Hei nyt takaisin työn touhuun hieman venyneeltä iltapäiväkahvitauolta! Ollaanhan taas kuulolla 🙂

TIISTAITERKUIN,


maanantai 29. tammikuun 2018

Onnellisuuden break-even point & Tukholman terkut

MOIKKAMOI IHANAT

ja moikkamoi maanantai ja sitä myötä uusi ihana viikko! Karvisolosta ei ole tietoakaan tänä maanantaina, kiitos tuon miniloman, joka virkisti kyllä mukavasti. Kuten tapanani on ollut viime aikoina, niin jälleen syvennyin tarkkailemaan ja analysoimaan ihmisiä ja asioita reissussa ollessamme. Pääasiassa itseäni, mutta myös kanssamatkustajia. Monella tapaa olin epämukavuusalueellani, siitäkin huolimatta että reissu oli aivan todella ihana. Huomasin, että laivan illallisbuffett ei ole enää se mun juttu. Ihmismassa sai mut haukkomaan vähän henkeä ja huomasin, että en nauti ihmispaljoudesta. Liian paljon ihmisiä siihen, että olisin nauttinut ruokailusta. Se ihisti, kun ihmisiä ryntäili takavasemmalta, edestä ja sivulta. Ihan kuin kaikki joutuisivat tappelemaan ravinnosta. Ikäänkuin se ruoka loppuisi juuri sillä sekunnilla kesken. Sitten kun itse kärsivällisesti jonotat sen lautasesi kanssa ja joku tönii sinua koko ajan ja etuilee, niin tekee mieli sanoa, että kiitti ja heippa 😀

Nautin buffetissa kuitenkin viherjutuista ihanine salaatteineen ja kalapöydän notkuvista herkuista. Olenkin kertonut, että voisin elää mädillä ja smetanalla. Mutta ei sitä koko reissua ihan viher/kalalinjalla menty, sillä lauantain lounaspaikassa Da Peppessä nautin täysin rinnoin pitkästä aikaa pitsasta. Hiljaisesta ruokailusta ja lasillisesta tajunnanräjäyttävän hyvää punaviiniä. Pitsapohjasta, joka kiilasi top 3 pitsapohjiin ikinä. Tarjoilijasta, joka oli charmantti vanha mies. Siitä, että kaikki toimi ja ruokailusta pystyi nauttimaan. Oppia ikä kaikki, olen joskus nauttinut myös laivan buffett ruokailusta. Keski-ikäinen minä taas ehkä laittaisi muutaman latin lisää likoon ja menisi laivan johonkin muuhun ravintolaan. Se varttuneempi Maria on kuitenkin sitä mieltä, että koska lapset nauttivat buffettruokailusta suunnattoman paljon, niin sen voimin hänkin sen jaksoi tehdä. Kahtena iltana peräkkäin. Aika monet asiat kun ovat sellaisia, että haluaa laittaa itsensä likoon lasten hauskanpidon edessä. Meillä tytöt nauttivat risteilystä niin, että vielä tänä aamunakin silmät kiiluen kertoivat kokemuksistaan. Kallisarvoisia muistoja.

Ehkä se on se uusi minä, joka haluaa elämässä keskittyä juurikin niihin pieniin nautintoihin. Ei suurella mittakaavalla, vaan ihan pikkuisesti vaan. Tästä lähtien tiedän nauttivani enemmän yhdestä laadukkaasta viinilasillisesta ruoan kanssa kuin parista kolmesta ei niin laadukkaasta viinilasista. Tiedän nauttivani enemmän sokerittomista herkuista kuin kourallisesta salmiakkifiguureita. Kukin meistä tablaa tyylillään ja mun mielestä olisi ihan hirmuisen hienoa, että jokainen löytäisi sen oman onnellisuuden ”break-even pointtinsa”. Sen tilan tai kriittisen pisteen, jonka yli tapahtuvat jutut ovat kaikki plussaa. Löytäisivät sellaisen elämäntavan, jossa pysyisi pitkällä juoksulla tuon break even pointin yläpuolella. Jotta elämä olisi mielekästä. Jotta ei tarvitsisi taistella hyvänolon saavuttamiseksi. Vaan voisi todeta, että hei – mä olen siellä jo.

Voin eilen kotiintulon jälkeen jotenkin tosi huonosti. Parina iltana nautitut muutamat viinilasilliset ja se kourallinen salmiakkifiguureita  yhdistettynä pariin huonosti nukuttuun yöhön saivat aivoni johonkin sellaiseen tilaan, ettei ajatus kulkenut. Pitkästä aikaa taas niveliäkin särki ja silmät menivät ihan väkisin kiinni. Iho oli kelmeän veltto ja ihohuokoset kolminkertaistuneet. En löytänyt mitään muuta syytä kuin tuo alkoholi ja sokeri. Vertasin eilistä olotilaani tammikuun tipattomaan ja sokerittomaan ajanjaksoon ja päätin, että ei enää koskaan. Kroppa huusi eilen vihersmoothieta ja kaikkea terveellistä.  Iho huusi puhdistavaa ja kuorivaa naamiota. Täten jatkan siis alkuvuoden linjaa. En orjallisesti noudattaen vaan tilanne ja päivä kerrallaan.

Mutta tänään olo on kyllä jo normaalin euforinen. Ollaan päästy taas sinne onnellisuuskäyrän plussapuolelle. Hymyilyttääkin ihan hassulla tavalla huomata, että mukavuusalueella ollaan. Talvinen Tukholma oli ihana ja antoi huikean paljon lisää energiaa. Aurinkoinen ja tuulinen, mutta silti tosi kiva. Lapset halusivat Zaraan ja Hollisterille, joten niissä kävimme. Kävelimme ympäriinsä, kunnes oli annettava viimalle periksi ja suunnattava laivalle takaisin. Sen verran kylmä oli, että kamerakin pysyi suurimman osan ajasta laukusta. Eräs reissun kohokohdista oli pieni hurmurikummipoika, joka on just nyt niin parhaassa iässä ♥ Jutut ovat sitä luokkaa, että ei tarvitse minkäänsortin lisäviihdykettä etsiä 🙂

Mutta hei, nyt erään projektin pariin. Vilautan tuota projektia myös täällä blogissa tällä viikolla. Siihen liittyy nuo kaikki äiskän reseptit, jotka ovat sikinsokin sekaisin.
Energisen maanantain kunniaksi luvassa vähän organisointia 🙂

ILOISIN MAANANTAITERKUIN,


perjantai 26. tammikuun 2018

Perhosia (vatsassa) perjantaihin

HEIPPAHEI!

Eilen oli tarkoitukseni palata kommentteihin vastaamisten ja postauksen kanssa, mutta oli pakko nostaa kädet pystyyn jossain vaiheessa iltaa; alla ihan älyttömän kiireinen työpäivä ja ilta täynnä jos jonkinlaista ”pikkusäätöä”. Kaksi jännityksestä hepuloivaa tyttöstä ja kolmisen mottia takkapuita, jotka piti pinota talvelta suojaan. Tänään on vihdoin se päivä, jota noi meidän tytsyt ovat serkkujensa kansa odottaneet. Lähdetään nimittäin veljen porukan kanssa laivalle. Serkukset saivat joulupukin paketista mieluisan lahjan. Olivat toivoneet shoppailupäivää Helsingissä, mutta saivat Tukholman. Ei huonompi vaihtoehto 😀

Lasten ollessa pieniä meillä oli tapana käydä kesäisin Ruotisissa. Mutta nyt viime reissusta koko perheen voimin taitaa olla jo ainakin viisi vuotta. Itsehän kävin reilu vuosi sitten tutustumassa elokuisen ihanaan Tukholmaan Emilian ja Essin kanssa, mutta talvisesta Tukholmasta mulla ei taida olla kokemusta. Onneksi huomiselle on luvattu jopa vähän aurinkoakin. Perhosia ei ole vain tyttöjen vatsassa, vaan myös seinällä. Se Kate Moss sai vihdosta viimein väistyä, mutta…tiedättekö, että mun mielestä se Kate Moss sopi paremmin tuohon seinälle kuin perhonen. Mies taas on aivan eri mieltä. Kyse on onneksi vain sisustusmielipide-eroista eli ei mitään maata kaatavaa 😉

Neljä viikkoa (pari päivää vaille) täynnä tipatonta ja sokeritonta. Olin jo päättänyt aiemmin, että laivalla saan nauttia ruoan kanssa hyvällä omalla tunnolla viinilasillisen. Ja kuplajuomaa ihmisvilinää katsellen, jos siltä tuntuu. Sokeritonta en lopeta tähän, sillä olo on euforinen ilman herkkuja. Mutta sen verran löysään tuota sokeritontakin, että ei pieni herkku silloin tällöin maata kaada. Jos siltä tuntuu, niin perjantaipulla on ok. Muutos olotilassa ei ole ainoa, jonka olen nyt sokerittomalla huomannut. Vaan myös ulkoisestikin olen huomannut muutoksen. Kasvojen ihossa eritoten, mutta myös vatsanseudulla. Iho on tasaantunut hurjasti ja se sellainen höttöiho on lähtenyt. Ulkoiset seikat ovat olleet mukava lisä. Sisäistä hyvää oloa kuitenkin lähdin hakemaan ja sen sain ♥

Mutta hei, nyt vielä viimeinen koululainen kouluun ja sitten kommenttien pariin. Jossain vaiheessa pitäisi vähän pakatakin, mutta onhan tässä aikaa. (<- kuuluisat viimeiset sanat ;))

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,


keskiviikko 24. tammikuun 2018

Ristiriitaisia mielipiteitä säästämisestä

MOIMOI!

Nonni, siinä missä lupailin postausta arjen säästövinkeistä, aloinkin pohtimaan että vaikka säästäminen on hyvä asia, niin miten kävisi talouden, jos me kaikki säästäisimme. Kaikesta. Tiedän, että meillä menee tällä hetkellä taloudellisesti hyvin, kiitos molempien työllisyystilanteen ja pitkien työpäivien, joten säästää ei tarvitse niin että se olisi kieli vyön alla touhua. On varaa niihin pieniin luksustekoihin kuten kampaajaan tai matkustamiseen. Itsestäni olen vain huomannut, että mitä enemmän paiskii töitä ja mitä enemmän tienaa, niin sitä pihimmäksi tulen. Tiettyjen asioiden suhteen. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen jopa haaveillut sijoittavani tietyn summan palkasta johonkin. Mihin, se on vielä hakusessa. Ehkä rahastoihin. Minkä takia? Pahan päivän varalle ja matkustamiseen.

Mutta jos alan laittamaan osan tuloistani esimerkiksi rahastoihin, niin jostain tulisi sitten karsia tai säästää. Tehdä konkreettisia valintoja esimerkiksi ruokakaupassa ja suosia kauppojen omia brändejä. Mutta jos kaikki alkaisimme säästämään niistä pienistä elämän kultakimpaleista ja arjen luksuksesta, niin miten kävisi talouden? Ellen kävisi moikkaamassa kampaaja-Kristaa säännöllisesti, niin miten kävisi kampaamoyrittäjän, jos me kaikki alettaisiin säästämään kampaamopalveluista. Ellen ostaisi viikonlopun leikkokukkia tuolta Lamminpään ihastuttavimmasta kukkakaupasta ja kaikki muutkin lopettaisivat kukkien ostamisen, niin eipä tuo kauppa valitettavasti kauaa kannattaisi. Ellei kukaan meistä kävisi tuolla sisustusliikkeen taivaassa eli Moodfactoryssa, eikä kukaan liiemmin ostaisi sisustustuotteita, niin miten kävisi ihanan ystävän Jossun liiketoiminnan. Jos meistä kukaan ei kävisi koskaan ulkona syömässä, niin miten kävisi ravintolabusineksen? Ellei kukaan maalaisi ja freesaisi seinien myötä sisustustaan, niin eihän meillä olisi tuota pientä maalitehdastamme.

Kokeeko kukaan muu tätä säästämisen ristiriitaa näin? Vai onko tämä taas niitä ”älä ajattele Maria liikaa” -juttuja 😀 Säästämisen suhteen minusta on tullut vielä enemmän yrittäjähenkinen. Halu auttaa pienyrittäjiä on nostanut päätään tässä ihan tämän vuoden puolella. Ehkä osaltaan sen takia, että yhdessä isossa rautakaupassa käydessäni jäin tuijottamaan erään maalin 18 litran purkin hintaa; miten se voi olla liki sama kuin meidän tuotantokustannukset vastaavalle maalipurkille? Tuontitavaraa. Halvalla saa, mutta mitäs laatu? Tämän kaiken pohdinnan jälkeen minussa on ehkä herännyt myös se laatutietoisempi kuluttaja. Ei siihen mennytkään kuin 42-vuotta. Aloin myös miettimään omakohtaisesti sitä, että sehän on ihan selvä, että isot toimijat ostavat esimerkiksi tuotteita bulkkitavarana halvemmalla ja saavat täten myytyä tuotteensa edukkaammin. Mutta olisinko valmis maksamaan tuotteesta enemmän, jos tiedän, että tuotevalinnastani olisi jonkun toisen elanto kiinni? Ihan varmasti.

Osaltaan aloin miettimään asiaa tältä kantilta, kun eräänä aamuna töihin ajaessani huomasin saman kadun varrella olevan Palmuston tuotantotilojen olevan pimeinä. Vaikka joka ikinen viikko olin hamstrannut niitä maistuvia kikhernenuudeleita niska väärällä kotiin. Olin halunnut auttaa toisia, sillä tekivät arvokasta työtä. Tänään huomasin tiedon, että Palmusto on lopettanut liiketoimintansa. Syytä tähän en tiedä, mutta jos se on se, että eivät pysty kilpailemaan isoja toimijoita vastaan, niin käy surku. Voi olla, että liiketoiminta ei vain osoittautunut kannattavaksi.

Toki kultainen keskitie takaraivossa kolkuttaen tajuan, että jo pienillä teoilla saan hyvää aikaan. Ei mun tarvitse kerrasta kaikkia tuotteita pyrkiä ostamaan pienyrittäjiltä tai suosia ihan kaikessa kotimaisuutta. On vain olemassa tiettyjä, esimerkiksi ruokatarvikkeita, joista ei ole kotimaista korvaajaa vielä löytynyt. Sitten aloin miettimään, että jos en säästäisi ihan kaikesta, niin mistä voisin säästää ilman, että talous kärsii? Vaikeaa se on, sillä ekana mieleeni tuli lehdet. Miksi minun täytyy lukea joka torstai Me Naiset tai joka kuukausi Glorian Ruoka & Viini? No ihan sen takia, että kaipaan lukemisen tuomaa omaa aikaa ja rentoutta, mutta kyllähän noidenkin tilausten lopettaminen vaikuttaisi ihmisten työllisyyteen. Mä taidan ajatella asioita ihan liikaa muiden ihmisten työllisyyden kannalta ja aivan liian analyyttisesti. Huh, ken haluaa vaihtaa joskus aivoja kanssani edes päiväksi, niin käsi ylös 😀

Tällaisin (sekavin) aatoksin keskiviikkoiltaa kohden! Nyt lohta ja riisiä kohti ääntä.
Niistä kumpikaan ei valitettavasti ole suomalaista perää, mutta valmistajansa on 100%:sesti 🙂

KESKIVIIKKOTERKUIN,


sunnuntai 21. tammikuun 2018

Suloisen sunnuntain leivontapuuhissa

HEIPPAHEI IHANAISET

ja suloista sunnuntai-iltaa! Niin se vaan hujahti viikonloppu ohi silmänräpäyksessä. Tai siltä se tuntuu, mutta hirmuisesti saatiin tehtyä ja mikä pääasia, oltiin tekemättä mitään. Keittiössä on tullut vietettyä aikaa ja mikäs siinä viettäessä, nimittäin viihdyn keittiössä. Kuten hyvin tiedätte 🙂 Eilen siellä valmistui niitä esittelemiäni suklaakeksejä. Joille kuopus antoi tänään nimen kumikeksit. Kröhöm, ne olivat kieltämättä vähän nahistuneet huoneen lämmössä. Tänään keittiöstä leijaili pitkästä aikaa tuoreen leivän tuoksu. Pataleipää olen yleensä tehnyt pitkän kaavan mukaan. Niin, että olen laittanut taikinan tekeytymään jo edellisenä päivänä.

Tänä aamuna, kun alkoi tekemään vastapaistettua leipää mieli, niin mietin, että mitenköhän tuo leipä rapsakoituu ilman kohottamisia. Päätin pestä koiran ja alkaa tuumasta toimeen. Jos olisin ollut fiksu, olisin tehnyt ensin taikinan ja antanut sen kohota koiran pesu- ja kuivausoperaation ajan. Olisi saanut nimittäin kohota kolme tuntia. Nyt kun on otettu Tobylle talviasut käyttöön, niin takkuja sikiää silmissä ja kolme tuntia on se karkea keskiarvo, jonka pesuoperaatioon saa kulumaan 😀

Joten koska en ollut kaukaa fiksu, niin taikina kohosi vain puolisen tuntia. Mutta ilokseni totesin, että se oli tarpeeksi. Leivästä tuli niin loistava, että saas nähdä riittääkö sitä miehelle, joka palaa kotiin tuossa tunnin päästä 🙂

NOPEA & RAPEAKUORINEN PATALEIPÄ

7 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurarouhetta
puolikas pussillinen kuivahiivaa
hyppysellinen sormisuolaa
loraus hunajaa
3 dl vettä

1.kuumenna vesi kädenlämpöiseksi ja lisää siihen hunaja
2.sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita seokseen puuhaarukalla vesi
3.anna kohota liinan alla noin 30 minuuttia (tai enemmän, jos maltat ja on aikaa)
4.laita uunipata uuniin ja aseta uuni päälle 215 asteeseen (kiertoilmalla)
5.kun pata on ollut uunissa parikymmentä minuuttia, ota se pois ja kaada taikina pataan
6.sulje pata kannella ja laita uuniin 40 minuutiksi
7.poista kansi ja annan leivän paistua vielä 10 minuuttia
8.jäähdytä hyvin ennen leikkausta

Korostan kohtaa kahdeksan 🙂 Nimimerkillä oli hitusen vaikea leikata kuumaa leipää. Joskus korvaan osan vehnäjauhoista ruisjauhoilla, mutta nyt ruisjauhoja ei löytynyt kaapista. Mutta hei, toimi tällainkin loistavasti ja jälleen päätin, että pitääkin alkaa taas leipomaan leipää useammin.

Nyt niiden kommenttien kimppuun, vihdosta viimein. Kiitos niistä ihanat ♥ Huomenna todennäköisesti luvassa vielä ruokajuttuja, mutta muuten ensi viikolla asiaa koirista, säästämisestä ja parisuhteesta. Ellei sitten tule taas akuutimpia aiheita. Suunnittelematta paras 🙂

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA,