lauantai 04. huhtikuun 2015

Pienet pääsiäisleivokset

HEI HUOMENTA IHANAT!

On niin ihana tunne, että vaikka on jo täysin rentoutunut ja lomaillut sen yhden päivän, niin lomaa riittää vielä muutaman päivän ajan. Tänään onneksi on kaupat auki ja pääsee vähän ihmisten ilmoille. Pari seuraavaa päivää rentoudutaan ihan kotosalla kotirönttösissä. Muistatteko, kun ennen pääsiäistä päätin haastaa itseni éclair-leivosten myötä. No hitto vie, en ole kyllä koskaan kokenut leivonnassa tuollaista haastetta. Puuskutin ja sydän tykytti. Eka kerta meni totaalisen pieleen. Mullahan ei ole tapana seurata reseptejä ja nyt se kostautui. Nuo taikinapötkylät levisivät uunissa kuin jokisen eväät eivätkä kohonneet yhtään. Ei siinä, ihan hyvän makuisia niistä tuli. Sopivat kahviin dipattaviksi 😀OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen tein sitten uudemman kerran ko.leivoksia. Luin ohjeen etukäteen ja sisäistin vaiheet. Ja taas sama juttu; eka pellillinen levisi eikä kohonnut. Tässä vaiheessa otin puhelimen käteen, avasin youtuben ja katsoin englanninkielisen ohjeen eclair-leivosten teosta. Ihan totta! Tajusin, että mun tyllassa oli liian pieni pää. Joten vaihdoin sen isompaan ja nyt pötkylät uunipellillä näyttivät samalta kuin sillä videon tädillä. Uuniin mennessään. Uunista tullessaan kolme kymmenestä pötkylästä oli kohonnut kauniisti ja loput…no ne oli levinnyt samalla tavalla kuin edeltäjänsä. En ymmärrä.

Éclair-leivoksiksi en näitä nimittäisi, mutta pieni pääsiäisleivos kuvaa tätä hyvin. Maku tosin on taivaallinen. Päällä sitruunasokerikuorrute ja sisällä persikkaista mascarponevaahtoa. Tuulihatut ovat mulla onnistuneet aina, joten tein sillä samalla tutulla tuulihattujen reseptillä tuon taikinan. Joku vain meni pieleen.

PIENET PÄÄSIÄISLEIVOKSET

Taikina
1,5 dl täysmaitoa
75 g voita
1 rkl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
3 munaa

– kiehauta kattilassa maito, voi ja sokeri
– ota kattila pois liedeltä ja lisää vehnäjauho
– sekoita, kunnes taikina irtoaa kattilan reunoilta ja on muodostunut massaksi
– anna jäähtyä hieman
– vatkaa joukkoon munat yksitellen
– pursota pellille noin 10 cm pötkylöitä
– paista 200 asteessa noin 25 minuuttia

*************************OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toivottavasti teillä onnistuu tuolla reseptillä. Mä yritän vielä kolmannen kerran. Josko se sanonta siitä kolmannesta kerrasta pitäisi paikkansa 😀 Ja jos ei onnistu, niin antaa sitten olla. Pian meillä on keittiön tasot täynnä noita pieleen menneitä vedoksia. Kahviin dipattavaksi 🙂

Onnistuuko teillä aina kaikki leipomukset?

LEPPOISAA LAUANTAITA 

alle


lauantai 28. maaliskuun 2015

Pikkuisen jo pääsiäistä

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

MOIKKAMOI IHANAT!

Huhheijakkaa! On kuulkaas ollut niin touhua tämä päivä, että en ehtinytkään aamulla blogiin, vaikka niin uumoilin. Tulen kanssanne keskustelemaan tuonne eilisten postauksien kommenttibokseihin ihan tuota pikaa. Sitä ennen pikkuisen pääsiäisjuttuja. Niinhän siinä kävi, että ne veteen laittamani pajut alkoivat kukkimaan ja tänä aamuna heräsin nenä niiskutellen ja silmät sirrillä. Minä, jolle ei ole ikinä tullut pajusta allergiaa. Muulla perheellä on aiemmin tullut lieviä oireita, mutta nyt ei tullut mitään. Pajuset joutivat ulos ja hetkeksi ne otimme sisään koristelua varten. Nyt on vitsat koristeltu, enää puuttuu pikkuisten trullien asujen etsiminen. Meilläpäin vaihtelee vuosittain todella paljon se, että kuinka paljon ovikello soi. Yhtenä vuonna suklaamunat loppuivat ihan kättelyssä ja viime vuonna hamstrasin niitä oikein olan takaa. Eikä juuri kukaan käynyt virpomassa. Tänä vuonna olin taas optimistinen ja ostin kasapäin suklaamunia. Ovikellon soittoa odotellessa 😀

Laitoin jo pikkuisen pääsiäistä esille. Otin viime vuonna askartelemani munat esille. Munat tein ihanaisen blogikollegan Emilian ohjeella. Tänä vuonna täytyy askarrella noita lisää. Pitkään metsästin tuollaisia neutraalin värisiä höyheniä ja sulkia, kunnes löysin. Harmillisesti tilasin niitä vain niin pienen pussin, että eivät riitä sen suurempiin projekteihin. Täytyy tilata pikaisesti lisää, jos vaikka ehtisivät vielä tulla ennen pääsiäistä!

Meillä on huomenna tuon pienen kummipojan 1 vuotissynttärijuhlat. Lupasin auttaa leivontaprojektissa ja huomenna leivotaankin suklaista ja marenkista. Tänään tein jo tuollaisen pääsiäismunilla koristellun rockyroadin. Yleensä laitan rocky roadiin jotain suolaistakin; esim suola-, pistaasi- cashewpähkinöitä, mutta nyt jätin ne pois. Voin sanoa, että palanen tuota eikä sitten tarvitsekaan syödä mitään makeaa pitkään aikaan 😉 Sekä täällä blogin puolella että meillä kotona on toivottu välillä muutakin kuin raakakakkuja. Saamanne pitää!

Jälleen tässä muutaman päivän aikana ollaan todettu varsin konkreettisesti, että terveys on kyllä kultaakin kalliimpi asia. Muutama päivä ollaan oltu ”löyhässä hirressä” ja odotettu eräiden kokeiden tuloksia. Tänään mies ne sai ja täytyy kyllä sanoa, että kivi tippui sydämeltä. Vaikka tämä blogi onkin pintaraapaisu meidän elämästä ja varsin positiivista arjen juhlaa, niin kyllä täällä välillä ruudun toisella puolella taistellaan sen positiivien elämänasenteen puolesta. Terveysasioiden edessä uskon positiivisimmankin ihmisen nöyrtyvän. Se kun ei ole aina meidän käsissämme. Mutta nyt on kaikki hyvin ♥ Juhlistettiin hyviä uutisia karitsan paahtopaistilla ja valkosipulirosmariiniperunoilla. Maanantaina reseptiä blogiin ruokahaastepostauksen muodossa 🙂

Nyt kommenttien kimppuun. Kiitos kaunis niistä ihanat!

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

alle

PS. niin vain osui se eilinen diagnoosini oikeaan tuon kummipojan taudin suhteen; tänä aamuna oli hailakkaa näppyä ylävartalossa. Onneksi vauvarokko on nyt sairastettu!


perjantai 27. maaliskuun 2015

Fredagsmys

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAHEPSKUKKUUTA!

Venähti hitusen myöhäiselle perjantaimyyssien postaaminen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eiks niin 🙂 Olin tuossa alkuillasta naapurissa pikkuista potilasta sylittelemässä. Alkuviikosta oli räkäinen ja korvatulehdukseen sai antibiootit. Räkäisyys on ohi, mutta silti joku on pienellä huonosti. Elävästi tuli mieleeni esikoisen vauvarokkoaika; missään ei ollut hyvä olla, itkua ja ärtyisyyttä riitti enemmän kuin ikinä ennen, silmät olivat turvonneet, ruoka ei maistunut ja kolme päivää kuume huiteli pilvissä. Onneksi tuon pikkuisen potilaan kuume on nyt laskenut. Ihottumaa ei ole vielä ilmennyt, joten toki voi olla jotain muutakin kuin vauvarokkoa. Vauvarokko on vaan kummitätsä ”wanna-be” kotilääkärin diagnoosi 😉 Toivottavasti tauti menee pian ohi!

Eilen selasin uutta Glorian Ruoka & Viini -lehteä ja bongasin sieltä mielenkiintoisen piirakan. Suolainen piirakkapohja, jonka päällä oli valutetusta kreikkalaisesta jugurtista tehty kreemi, jonka päällä oli lohisalaattia. Itselleni ihan uusi kombo tällainen. Koska en tänään ehtinyt valuttelemaan jugurtteja, niin kehittelin piirakasta oman versioni.

KANASALAATTIPIIRAKKA

Pohja
2 dl vehnäjauhoja
100 g voita
2 rkl kylmää vettä
ripaus suolaa
– nypi voi ja jauhot
– lisää kylmä vesi ja suola
– vaivaa taikinaksi
– anna jähmettyä puolisen tuntia jääkaapissa
– kaulitse leivinpaperin päällä n. puolen sentin paksuiseksi
– pistele haarukalla reikiä taikinaan ja paista 200 asteessa n 10 minuuttia

Täyte
rucola-pesto tuorejuustoa
salaattisekoitusta
päärynän siivuja
pähkinöitä
siemeniä
pinjansiemeniä
paistettua broilerinfilettä (kurkuma + suola)
öljyä
– levitä jäähtyneen pohjan päälle tuorejuusto
– lisää muut täytteen aineet

*********************************

Kuka sanoi, että piirakka kuuluu olla pyöreässä piirakkavuoassa? Mä tykkään vähän tälläisistä roheammista ratkaisuista leivonnassa ja ruoanlaitossa. Ja kuten huomaatte, niin leivinpaperia kuluu aika paljon 🙂 Varokaahan paistamasta pohjaa liikaa, itselläni se meni ihan aavistuksen liian rapsakaksi. Sillain, että murenee mukavasti, kun leikkaa palan. Onneksi ei kuitenkaan makuun vaikuta millään tavoin. Hei, mulle tuli sellainen idea, että tämän tyyppinen piiras voisi hyvin mennä esimerkiksi kevään ylppärijuhliin, jossa ihmisillä on erilaisia makuja. Laittaa kanat, lohet, pähkinät sun muut erillisiin kippoihin niin, että ihmiset voi itse koota piirakkapalansa täytteet haluamallaan tavalla. Laittaa pohjan päälle tuorejuuston lisäksi vain salaatin. Lisäksi tässä on helppo piirakka isommallekin porukalle. Tuplaa pohjan aineet ja tekee kokonaisen pellillisen!

Kuulkaas, nyt kuuluu kikatusta pikkuisemman huoneesta. Me vaihdettiin hieman lapsia veljen perheen kanssa; heidän pienempi (siis ei se ihan pienin potilas, vaan se keskimmäinen 😉 tuli meille yökylään ja meiltä lähti isoin lapsi naapuriin yökylään. Mutta täytyy mennä rauhoittelemaan pikkuisia unten maille. Eivät kummatkaan kaipaa minkäänsortin nukutteluita yöunille, mutta lupasin mennä lurittelemaan parit unilaulut. Niin ihanaa keskustelua saatiin aikaiseksi tuolla tämän päivän aiemman postauksen kommenttiboksissa. Kiitos, vuorovaikutus teidän kanssanne on todellakin tämän bloggaamisen suola ♥  Palaan viimeistään huomen aamulla loppuihin kommentteihin…riippuen vähän kuinka kauan mulla tuolla pikkuisten prinsessojen valtakunnassa menee ja nukahdanko sinne, kuten yleensä nukutuspuuhissa tuppaa käymään 🙂

TUNNELMALLISTA PERJANTAI-ILTAA,

alle

PS. levylautasella soi tänä iltana U2…en ymmärrä, miten olin unohtanut koko bändin!

PPS. viini jäi sitten juomatta; korkki oli niin haperoitunut, että sitä on tuolla viinin seassakin runsain mitoin. Menen unilaulujen jälkeen suodattamaan tuon suodatinpussin läpi väliaikaiseen astiaan. Saa luvan toimia huomisen lampaan marinadina 😀


torstai 26. maaliskuun 2015

Raikas mangobanaanikakku

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA
HEI ILTAA IHANAT!

Huh, mikään ei ole niin turhauttavaa kuin se, että netti tökkii. Kunnes tajustin ottaa wifin pois päältä ja ottaa yhteyden 4G:n kautta. Meinasi jo alkaa ihistään, kun tuli bloggausinnostus ja sitten se ei onnistunutkaan tuosta noin vaan 🙂 Ennen kuin käyn kommenttien kimppuun, niin ajattelin tulla jakamaan teille aivan älyttömän ihanan kakun ohjeen. Ja myöskin tallentaa sen tänne sähköiseen reseptiarkistooni 😀 Kuinka usein leivotte ennen töihin lähtöä? Jep, en mäkään kovin usein, mutta tänä aamuna näin keittiön työtasolla eilen illalla likoamaan laittamani cashew-pähkinät. Siitä se sitten lähti; leivontahimo. Tasan klo 07.08. Hetken tuumasin hiukset vielä märkinä ja kasvot meikittöminä, että näinköhän ehdin kahdeksaksi töihin. Siis prioriteettihan meni näin; kakku, työ, itsensä laittaminen. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja työkaveritkaan eivät pelästyneet, kun töihin ehdin kahdeksaksi.

Se kakku. Se on taas raakakakku. Mutta älkäähän ampuko viestintuojaa, vielä. Kokeilkaa ensin tätä helppoa ja maukasta kakkua. Terveellistä ja hyvää. Raikasta ja samettista. Tässä yhdistyy energiapatukka ja smoothie. Kinda 😉 Aamulla se oli kyllä niin ihanan keltainen, että päätin nimetä sen pääsiäiskakuksi. Töistä tullessani ja vieraille tarjotessani se olikin jo ulkonäöltään enemmän suklaakakun näköistä. Banaanit olivat tummuneet, sitruunasta huolimatta. Ei makuun tosin vaikuttanut lainkaan! Sen verran monta kertaa olen raakakakkuja nyt leiponut, että olen oppinut, että avokadoa ja banaania sisältävät kakut kannattaa tehdä suklaakakkuina. Ei nääs haittaa tuo tummeneminen ollenkaan. Tai sitten tehdä kuten allekirjoittanut ja vuorata kakku tuoreella ananaksella ja mintulla.

MANGOBANAANIKAKKU

Pohja
125 g hasselpähkinärouhetta
125 g pekaanipähkinöitä
100 g mantelijauhetta
6 taatelia
1-2 rkl vettä
sormisuolaa hyppysellinen
– sekoita kuivat aineet blenderissä
– lisää vettä, jotta koostumuksesta tulee massamainen
– painele irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille

Täyte
4 banaania
1 mango
3 dl liotettuja cashewpähkinöitä
0,5 dl sulaa kookosöljyä
1 rkl hunajaa
puolikkaan sitruunan mehu
– jauha liotettuja cashewpähkinöitä blenderissä, kunnes muodostuu kuohkea vaahto
– lisää muut aineet ja sekoita massaksi
– kaada pohjan päälle ja anna tekeytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia

********************************

Tämä upposi vieraille (appivanhemmille) loistavasti, vaikka varmuuden varalta otin kyllä pöytään esille vähän pääsiäismuniakin. Harmittaa vain tuo kakun tummuminen hieman. Onko vinkkiä, millä estää banaanin tummeneminen? Aiemmin olen ollut siinä luulossa, että sitruuna auttaa.  Selasin tuossa uusinta Glorian Ruoka & Viini -lehteä ja sainkin oivan vinkin huomen illan sapuskaksi! Fredagsmys-postausta huomen illalla luvassa pitkästä aikaa. Tarjolla jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Saas nähdä miten onnistuu 🙂

TORSTAI-ILTATERKKUSIN,

alle

PS. Hei, muistakaahan käydä osallistumaan tuossa aiemmin tänään postaamaani arvontaan. Palkinto on todellakin huikea!


maanantai 23. maaliskuun 2015

Ruokahaaste, viikko 2

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAMOIKKULI,

mä en tiedä miksi saan tuosta ”moikkuli” -sanasta aina ihan hervottoman hihityskohtauksen. Jotenkin se tuntuu niin…no moikkulilta. Menee samaan sarjaan kikkeliskokkelis -sanonnan kanssa 😀 Eli moikkamoi ja ihanaa maanantaita teillekin! Maanantai ja jotenkin perjantaifiilis. Täällä ollaan ahkeroitu jo puoli päivää töissä. Pieni takatalvi päällä, mutta sitähän ne sanoo, että uusi lumi on vanhan surma. Siihen luotamme. Ruokahaasteen toisen viikon raaka-aine oli punajuuri. Kaunis, makeahko ja trendikäs juures. Punajuurta on tullut muutaman kerran käsiteltyä, mutta useammin pitäisi siitä ruokia tehdä. Hehkuvaan makkarapataan tuli punajuurta kuten myös viimeviikkoisiin falafelpyörykkäleipiin.

Kuten kattauksesta huomaatte, niin meillä punajuuri ei ihan maistunut koko perheelle 😉 Lapset olivat jo syöneet nakkikastiketta keitettyjen perunoiden kera, kun me eilen miehen kanssa istuimme myöhäiselle lounaalle. Siinä kello 16 pintaan. Paistoin punajuurifetakeiton seuraksi tuoreita sämpylöitä. Rapea kuori ja sisältä pehmeitä. Voin päälle ripsottelin sormisuolaa. Eli ei meilläkään ihan raakaruoalla eilistä eletty 🙂

PUNAJUURIFETAKEITTO
(4:lle)

3 isoa punajuurta
2 porkkanaa
1 omena
puolikas solo valkosipulinkynnestä
suolaa
mustapippuria
timjamia
1 dl turkkilaista jugurttia
100 g fetaa
öljyä
vettä
-pese, kuori ja pilko pieneksi punajuuri, porkkana ja omena
-kuullota niitä, valkosipuleita ja timjamia öljyssä pari minuuttia
-lisää vettä niin, että aineet peittyvät
-kiehuta n. 30-40 minuuttia, kunnes punajuuri on kypsää
-survaise sauvasekoittimella sileäksi
-lisää suolaa, mustapippuria, murusteltu feta ja turkkilainen jugurtti

********************************************

Lämmin punajuurifetakeittohan olisi muuten oiva ruoka tällaisen takatalven keskelle.  Ensi viikon ruokahaasteessa onkin varsin ajakohtainen raaka-aine; lammas. Viikonloppuna ajattelin siitä tehdä jotain ihanaa, mintulta maistuvaa, valkosipulista ja mureaa. (saiko joku muu mielleyhtymän täyteläiseen punaviiniin kuin mä? 😉 Resepti on vielä hakusessa, kuten myös koko lammaskin. Lauantaina suunnataan kauppahalliin, joten eiköhän sieltä saa lampaan mukana asiantuntevat ohjeet, että mitä sille kuuluu tehdä ;D

Nyt on blogissa ollut taas vähän ruokapainotteista juttua. Sanokaa heti, jos teillä tulee ruokapostauksia korvista ulos jooko?!  Ruoanlaitto ja leivonta on vaan henkireikiä mulle. Eilenkin vietin suurimman osan päivästä keittiössä. Ihanan rentouttavaa. Tälle viikolle kuitenkin luvassa vähän muutakin kuin ruokapostauksia; sisustusta ja sitten mulla on pari toivepostausta Thaimaasta työn alla. Niin ja yksi kosmetiikkavinkki tulossa myös. Kerrankin musta tuntuu, että olen löytänyt tuotteen, joka oikeasti auttaa ikääntyvän (kääk, mikä sana) ihon veltostumiseen tai lähinnä niihin veltostuneihin ihohuokosiin sekä ihon kiiltelyyn. Too good to be true? Nope. Kahden viikon kokemuksen syvällä rintaäänellä sanottuna.

Hetken jo mietin tuossa, että josko sitä illalla sittenkin fiilistelisi tätä takatalvea takkatulen äärellä ja joisi jääkaapista viimeiset glögit. Sen sijaan, että päästelisi ärräpäitä ja kaivaisi goretex-juoksulenkkarit lenkille…Mutta, nyt takaisin ruokikselta sorvin ääreen! Muistetaanhan nauttia tästä takatalvestakin; sitten kun se aurinko taas alkaa lämmittämään, niin osaa arvostaa sitäkin enemmän. Villasukat jalkaan, takkaan tuli ja mukiin höyryävää. Niillä selviää!

MAANANTAITERKUIN,

alle