lifestyle Archives - Sivu 35 97:stä - Marian Bistro & Lifestyle

tiistai 07. helmikuun 2017

Valoisampi olohuone

HEIPPULIHEI

ja brrrr! Saa kuulkaas vetää villasukkaa tuplana jalkaan ja hakea ulkoa lisää takkapuita. Teetä olen keittänyt käsien lämmitystarkoitukseen, mutta mukavasti se sisäisesti nautittunakin lämmittää 😉 Aurinko paistaa ja tuo samalla helmikuun puhdasta valoa sisään. Ja kyllä kelpaa tuodakin. Eilen illalla rymsteerasimme esikoisen ja hänen kaverinsa kanssa. Pyöräytettiin olohuone niille sijoilleen, joilla se oli silloin marraskuun alussa 2010, kun nuo sohvat ostimme. Toki senkin jälkeen nuo sohvat ovat olleet vastakkain ja matala taso ikkunan alla, mutta kiva huomata, kuinka se sama sisustussilmä miellyttää edelleen. Se sama kuin silloin yli kuusi vuotta sitten. Sohvien siirtämisen myötä löysin Tobyn luupiilon. Ihmettelinkin, minne nuo kaikki luut häviävät 😀 Olohuoneesta tuli jotenkin paljon kotoisampi ja valoisampi. Mustat kalusteet isolla seinällä tekevät tuosta seinästä jotenkin hallittavamman oloisen ja täyttävät sen. Ja hei, huomasitteko kuka tai mikä pääsi paistattelemaan aurinkoon? Jep, tuo peikonlehti. Jotenkin tuntuu, että se kyllä tykkää olostaan tuossa. Toivotaan vaan, ettei ikkunasta vedä kylmää ilmaa, ettei palele. Nuo lehtikasat olohuoneen nurkassa aiheuttavat päänvaivaa. Kiitos sen Marin, ne ehkä joutavat siitä pian lehtikeräykseen. Tosin sitä mieltä olen, että ulkomaalaiset sisustuslehdet ovat keräilykappaleita ja niistä en suostu luopumaan. Sorry Mari…
Vaihdoin rymsteeraamisen ohessa teräksen värisen jalkalampun tuohon kuvissa näkyviin mustaan, joka on tähän asti ollut takkahuoneessa. Se toikin kivaa särmää tuonne muuten niin vaaleaan nurkkaan. Eiköhän tämän kodin rymsteeraamiset ole nyt tässä. Veikkaanpa, että muuton jälkeen ei tarvitse edes vähään aikaan rymsteerata. Pukkaa tuskan hikeä jo kun mietinkin tuota muuttoa 😀 Lyhyt matka, mutta siltikin aika paljon pakattavaa/kannettavaa/purettavaa. No mutta, siihen on vielä aikaa, eikös? Joten iltapäiväkahvit tulille ja muuta ajateltavaa. Josko sitä uskaltautuisi tänään jo urheilemaankin, kun flunssa on taltutettu!

AURINKOISIN TIISTAITERKUIN,

PS. muistatteko, kun ihmettelin täällä joskus vuosia sitten, että kuka on tiputtanut buddhan pään ja korjannut sen päässä olevan murtuneen ulokkeen purukumilla? Se mysteeri ei ole vieläkään selvinnyt. Eilen vain sitä buddhaa esikoisen kanssa tuolla kaapissa ihalimme ja muistelimme tuota tapausta. Jääköön se sitten selvittämättä, kun kukaan ei tunnusta. Mutta hienosti oli paikattu, siitä yläpeukku 😉

perjantai 03. helmikuun 2017

Fredagsmys

HEIPPULI!

Kyllä, perjantaimyyssejä pukkaa! 🙂 Se pääni sisällä kytenyt resepti jäi kytemään ja turvauduin vanhaan, joskus facebookissa törmäämääni reseptiin. Siltä osin kuin sen muistin. Valkosipulinen pizzasolmuvuoka juustodipillä, näin rouheasti suomennettuna, oli yhtä hyvää kuin miltä se kuulostikin. Perinteistä perjantaipitsaahan ei voita mikään, mutta eivätpä nämä pitsajohdannaiset kovin paljon jälkeen jää. Valkosipulipersiljavoilla vaelleltuja pitsataikinasolmuja dipataan tuohon paistinpannun keskellä olevaan maukkaaseen juustodippiin. Koska tämä pitsajohdannainen on melko tuhtia tavaraa, niin viereen tarvittiin taas vähän vihreää. Ja lasiin tilkka punaista. Lääkkeeksi. En tiedä miksi vastustuskykyni on ollut viime aikoina koetuksella, mutta nappasin tuon alkuviikosta esikoisen sänkyyn kaataneen flunssan. Pientä ärsyttävää lämpöä ja kurkkukipua. Vuotavaa nenää ja aivastuksia. Huomiseksi ajattelin kyllä olla taas kunnossa, että jaksaa kierrellä Asta-messuilla 🙂

VALKOSIPULI-JUUSTOPIZZADIPPI

pizzataikina (pellilliseen)

200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl raastettua parmesanjuustoa
1 dl ricottajuustoa
1 dl mozzarellajuustoraastetta
tuoretta basilikaa
tuoretta persiljaa
1 solovalkosipulin kynsi
50 g sulatettua voita

-jaa pizzataikina 12 osaan ja pyörittele niistä pitkuliaisia pötköjä
-laita pötköt solmuun ja asettele ne öljytyn paistinpannun (uuninkestävän) reunoille
-anna kohota noin 20 minuuttia ja valmista sillä aikaa juustodippi sekä persiljavoi
-sekoita juustot keskenään, lisää pienistelty basilika ja puserrettu puolikas valkosipuli
-sulata voi kattilassa ja lisää toinen puoli valkosipulista (puserrettuna)
-lisää tuoretta pilkottua persiljaa
-kun pizzasolmut ovat kohonneet, niin kaada juustodippi paistinpannun keskelle
-voitele pizzasolmut persiljavoilla (säästä siitä hieman)
-paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia ja ota kaunis pinta viimeisenä grillivastuksen alla
-valele pizzasolmut persiljavoilla
-anna jäähtyä hieman ennen tarjoilua

Kiireisen (noh, hieman laiskan ja kipuisen) kotiäidin pelastus on tuo pizzakit, jonkalaisen joskus täällä blogissakin esittelin. Harmikseni en nyt löydä sitä postausta mistään ja arkistokin on tuosta sivupalkista kadonnut jonnekin. Periaatteessa tällainen, mutta tänään oli erimerkkinen. Tomaattikastike jäi odottamaan aikoja parempia 🙂 Nyt kisakatsomoon takkahuoneen sohvalle. Pelin jälkeen vuorossa Netflixiä ja Breaking Badiä. Kaikki sitä kehuu, mutta miksei me olla päästy siihen vielä viiden jakson jälkeen sisään? Ehkä osasyy on siinä, että ollaan nukahdettu jokaisen jakson lopussa ja taidettu jatkaa aina uudesta 😉

IHANAA VIIKONLOPPUA ♥

keskiviikko 01. helmikuun 2017

Hei, herkullinen helmikuu!

MOIMOI!

Ei vitsit, aamupäivällä töissä tajusin, että tänään on se kauan odottamani helmikuun eka. Päivä, jota odotin joskus tammikuun alkupäivinä kuin kuuta nousevaa. Päivää, kun herkuton tammikuu ei enää tapa tylsyydellään 😀 No hei, niinhän siinä kävi, että sokerikoukusta irtauduin ja kaikki sokerinen alkoi varsin nopeasti ajatuksen tasolla tökkimään. Herkuton tammikuu tosin kosahti jo viime lauantaina hetkellisesti; esikoinen leipoi ystävänsä kanssa mokkapaloja ja selkärankani sanoi naps. Siinä mokkapalaa mussuttaessani mietin, että kuinka harvoin sitä tulee nykyään leivottua. Muuta kuin niitä raakaleivonnaisia. Lapsethan pyytävät tämän tästä mutakakkua tai pullia. Täten julistan helmikuun herkulliseksi helmikuuksi! En miksikään sokerilla mässäilyn helmikuuksi vaan herkulliseksi helmikuuksi, jolloin nautitaan elämästä täysillä. Myös niistä herkuista. Jollain se voi olla leivoksilla mässäilyä, toisilla taas herkuttelua herkkupäivinä. Itselläni se on herkuttelua silloin kun mieli tekee. Järjen ääntä kuunnellen, ettei lähde laukalle, katsokaas.

Muistan aikoinani kotiäitinä ollessani leiponeeni lasten kanssa paljon. Toinen istui vielä sitterissä ja toinen syöttötuolissa. Molemmilla oli kapustat kädessä ja isompi tapaili niillä Titi-nallen rytmejä. Pienempi käytti puista kapustaa purutikkuna ja kuola valui minkä kerkesi. Yleensä leivoimme pullia. Ihan peruspullia. Sellaisia kuin leivoimme maalla Oriveden mummun kanssa mun ollessa pikkutyttö. Sen lisäksi leivoimme pitkoja neljällä letillä. Tytsyt ovat taitaneet tuon taidon unohtaa, mutta niin kauan kuin itse muistan, miten tuo meni, niin on pakko opettaa eteenpäin. Seurustelumme alkuvaiheessa kävimme ensimmäistä kertaa miehen mummun luona maalla ja veimme tuliaisiksi neljällä letillä letitetyn pullapitkon. Arvatkaas, kenen pointsit nousi heti ensi kättelyssä? Voipi tosin olla, ettei nykyajan tai tulevaisuuden mummelit enää niin perusta pitkopullista…mutta se on sellainen peritty ja rakas tapa, jonka haluan välittää eteenpäin.

Herkullinen helmikuu startattiin laskiaispullilla. Punainen luomumaito, luomuvoi ja ehta kerma. Niiden avulla näistä pullista tuli jälleen superhyviä. Lisäksi bruukkaan laittaa pulliin suolaa. Kananmunan laitan joskus, mutta olen todennut, että pullista tulee jotenkin kuohkeampia ilman kananmunaa. Tällä kertaa tein pienemmän taikinan, jottei pullat houkuttele tämän päivän jälkeen. Täytinkin vain neljä pullaa, sillä onhan nuo loput viisi jo varsin terveysvaikutteisia ilman kermavaahtoa sun muita täytteitä 😉

Ohjetta näihin laskiaispulliin? Lämmitä 2,5 dl maitoa kädenlämpöiseksi. Lisää puolikas hiivapaketti, iso loraus kardemummaa, noin desi sokeria, reilu teelusikallinen suolaa. Sekoittele, kunnes sokeri on sulanut. Lisää vehnäjauhoja vähitellen koko ajan käsillä vaivaten, lisää reilu nokare (ehkä vajaa 100 g) huoneenlämpöistä voita ja jatka vaivaamista. Lisää vehnäjauhoja, kunnes taikina mukavan pehmeää ja siinä on hyvä sitko. Yhteensä vehnäjauhoja tullee ehkä noin 7-8 desiä. Anna kohota kaksinkertaiseksi. Leivo taikinasta pikkupullia ja anna vielä kohota leivinliinan alla parikymmentä minuuttia. Voitele pullat munalla, ripsottele päälle mantelilastuja ja paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä, leikkaa kansi irti ja täytä kermavaahdolla ja mansikkahillolla (tai mantelimassalla, kuten haluat).

Mun laskiaispullassa on ehdottomasti mantelimassaa. Lapsien pullassa on mansikkahilloa. Miehen pullaan laitettiin varmuuden varalta molempia, kun ei muistettu miten bruukkaa laskiaispullansa syödä. Kuuntelin tuossa sivukorvalla tyttöjen juttelua ja voi hyvää päivää, mihin tää maailma on menossa: Lapsi A lapsi B:lle: ”Mp näille pullille?” Lapsi B: ”4,5/5…entä sun mp?” Lapsi A: ”No, 5/5”. Oikeesti, mulla meni hetken aikaa ennen kuin tajusin, mikä helkkarin ämpee. Mutta daah, sehän on mielipide. Kalkkis mikä kalkkis 😀

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. minä ja peikonlehti poloinen kiitämme vinkeistänne. Aloitamme kuivuuskuurin, suihkuttelemme hieman vettä sumutinpullosta sekä annamme valoa ja rakkautta. Peikonlehti on muuten sangen kateellinen kuvissa näkyvälle eukalyptuksen oksalle. Toinen on liki pystyyn kuollessaankin aika kuvauksellinen 😉

tiistai 31. tammikuun 2017

Peikonlehti sairastaa

MOIKKAMOI IHANAT!

Voi ei, en halua vajota masikseen, mutta miksi mulle aina käy näin? Miksei mitkään, korostan sanaa mitkään, viherkasvit selviä hengissä mun hoidossa? Päätin tuossa pari viikkoa sitten investoida peikonlehteen. Joka vielä kaupassa oli varsin näyttävä ja vehreä. Niin se oli sitäkin kotona. Sen ensimmäiset pari päivää. Ensin alkoi yhden lehden kärki ruskistumaan. En huolestunut, vaan tsekkasin kukan kastelutilanteen ja juttelin sille mukavia. Tässä eräänä päivänä ohi kävellessäni huomasin, että toinenkin lehti oli alkanut vähän ruskistumaan. Syytin pimeitä päiviä ja auringonpuutetta. Tänään huomasin, että tuo ”rusketus” valtaa lisää alaa tuosta rakkaudella vaalimastani kasvista. Varoitus, alla olevat kuvat saattavat järkyttää herkkämielisiä, peikonlehtien ystäviä 😉 Sinänsä olin jo luullut, että olen harjaantunut viherkasvien hoidossa, sillä syksyllä ostamani oliivipuu on vielä hengissä (jep, iso ruksi seinään). Mutta tämä peikonlehti -case harmittaa ihan vietävästi. Olin kuvitellut saavani tuosta monivuotisen seuralaisen. Sellaisen hätävaran, josta taittaa aina tiukan paikan tullen yhden oksan maljakkoon kahvipöytään. Kovasti yritin ja yritän edelleen, mutta onko mitään enää tehtävissä? Kevätlannoitetta, lisää kastelua, juttelua, silittelyä? Kertokaa te ihanat kukkaihmiset, mitä mun kuuluu tehdä? Vai onko tämä joku ihan selitettävissä oleva peikonlehtien rituaali, josta toipuvat yhdessä yössä?Ja hei, tämä yksi nukkuneen rukous kuvissa ei onneksi sairasta 🙂 Nuokkuu iltapäiväunillaan. Meillä on löytynyt kerrassaan ihana rytmi; aamulla nukutaan tunnin päikkärit ja näin iltapäivisin saattaa vetäistä putkeen neljä-viisi tuntia. Illalla vielä pikkutirsat ennen yöunia.

Ihanaa, aurinko paistaa! Ja lämpimästi paistaakin 🙂 Käydään työpäivän jälkeen tsekkaamassa toisella puolella kaupunkia olevan pikkujärven lumitilanne, josko siellä vielä kykenisi hiihtämään. Kovasti kuitenkin näyttäisi siltä, että tämän talven lumityöt jäävät yhden sormen varaan. Ellei sitten takatalvi iske ja yllätä. Arvatkaas muuten mikä on iskenut urakalla parin viime päivän aikana? Mökki-ikävä. Muistelisin, että se on joka vuosi tähän aikaan, kun ajatukset harhailevat sinne saareen. Mikäli takatalvea ei tule, niin päästään aloittelemaan mökkikausi ennätysaikaisin!

ILOISIN TIISTAITERKUIN,

maanantai 30. tammikuun 2017

Loppuelämän missio

HELLUREI IHANAT!

Toivottavasti siellä on vietetty kiva viikonloppu ja aloitettu viikko hyvillä mielin. Viime aikoina olen huomaamattani punninnut asioita. Normaalia enemmän. Kuulostellut itseäni. Sitä, miltä minusta tuntuu ja niitä asioita, jotka tuovat iloa elämään. Myös niitä asioita, jotka ovat tuolla jossain takaraivossa ja aiheuttavat ehkä harmaita hiuksia (ihan aikuisten oikeesti, niitä platinanvärisiä hiuksia on yhtäkkiä alkanut kasvamaan kuin sieniä sateella…). Nyt kun olen saanut ratkaistua hyvinvointini suurimman pullonkaulan eli sen kännykkäriippuvuuden, niin on jäänyt tilaa ja aikaa ajatella muita mahdollisia parannettavissa olevia tapoja.
Käsi ylös, kenen vaatekaapit ovat siivouksen tarpeessa! En voi ymmärtää sitä, että silloin kun teen vaatehuoneeseen suursiivouksen ja päätän pitää sen siistinä, niin miksi en siihen pysty? Miksi vaatepinot täyttyvät tämän tästä ei-niin-nätisti viikatuista vaatteista ja miksi osa paidoista roikkuu ihan miten sattuu henkareissa? Miksi osa vaatteista on vaatehuoneen lattialla pinossa sen sijaan, että ne olisi viikattuna hyllyille? No senpä takia, että sinne hyllyille tai henkareihin ei mahdu. Mikään ei ole ihanampaa kuin tunne vaatehuoneen siivoamisen jälkeen. Jatkossa haluan nauttia tuosta tunteesta 24/7.

Tämän takia peräänkuulutin ennen joulua sitä ihmenaista. Maria, joka laittaisi mun organisointikyvyt kohdilleen. Joululahjaksi sain Marin. Kaksin kappalein. Nuo KonMarit ovat nyt pölyyntyneet reilun kuukauden päivät työpöytäni nurkassa. Se ihmenainen ei ole vielä sieltä kirjasta pomppaissut ulos ja laittanut tuulemaan. Joka ikinen aamu yritän sitä etsiä vaatepinkkojen välistä, mutta ei ole näkynyt. Ehkä tämä vaatii myös allekirjoittaneelta jonkin asteista panostusta.

Nyt kun sain viikonloppuna luetuksi viimeisimmänkin joululahjaksi saamani romaanin, on aika alkaa kaivamaan sitä organisoitunutta minääni esiin. Sinänsä koen hurjaa ristiriitaa siinä, että vaikka rakastan siistiä kotia niin silti siellä kaapeissa ja komeroissa saa lymytä vaikka millainen pommi 😀 Siloteltu ulkokuori, kulissien takana varsin räjähdysherkkä tilanne. Niin mä näkisin tämän mun siivousfilosofiani. Tosin meillä asuu yksi KonMarin oppeja jo vuodet ilman minkäänsortin opuksia soveltanut ihminen. Sellainen miespuolinen, jonka kauluspaidat ovat värijärjestyksessä kaapissa ja joka tasaisin väliajoin karsii vaatteistaan ne, joita ei ole käyttänyt. Ihminen, jolla ei taida olla koskaan mikään asia hukassa. Toisin kuin minä, joka tämän tästä miettii, että ”Mihinköhän mä olen senkin laittanut?”. Tuossa muutama viikko sitten etsittiin Tobyn leluja koirien ja kissojen kanssa. Siis niitä leluja, joita siivottiin pois asuntonäyttöjen tieltä silloin marraskuulla. Ei löytynyt mistään. Kunnes yksi päivä avasin autoni takakontin ja mietin, että mikäs iso pussukka täällä on. Voi sitä onnea, kun toinen sai pitkään kadoksissa olleet lelunsa takaisin. Vaatesäilytyksen ja muiden sisätilojen konmarittamisen jälkeen edessä on auton konmaritus.

Syy, minkä takia nyt on pakko ottaa itseään niskasta kiinni on se, että tulevassa kodissa me jaetaan miehen kanssa sama vaatesäilytystila. Kuten olen kertonut, niin meillä harvoin riidellään. Mutta uskoisin tuon yhteisen vaatesäilytystilan olevan sellainen riidan aihe, mikäli oma puoliskoni siitä olisi hujan hajan. Sieluni silmin näen harmonisen värijärjestyksen myös omissa vaatteissani. Vaatteissa, jotka roikkuvat henkareissa niin, että ilma pääsee kiertämään. Maanantain missio on siis tarttua illalla KonMarin ekaan kirjaan. Sormet oikeastaan syyhyävät tarttumaan siihen jo nyt, mutta ensin muutama työjuttu pois alta. Lisäksi hain kipuisen esikoisen koulusta kesken päivän, joten akuutimpana missiona on antaa läheisyyttä ja hellyyttä ♥

Onko siellä KonMaritettu? Toimiko ja toimiiko edelleen?
Lähinnä omalla kohdallani peräänkuuluttaisin sitä pitkäjänteisyyttä. Sitä, että tämä(kään) ei ole vain hetken projekti vaan elämäntapa. Loppuelämän missio.

ILOISIN MAANANTAITERKUIN,

PS. nettilukupiiristä olen nyt alkanut tekemään hahmotelmapostausta, joten stay tuned te kirjoista ja lukupiiristä innostuneet! 🙂