maanantai 29. toukokuun 2017

Kesäisen illan kepeys / Måndagsmys

0

…sorry taas pionikuvista, mutta kun nuo pionit on niin kauniit!

MOIMOI IHANAT!

Hitsi vie (kas kun ei hitsipimpula :D), että elämä on taas ihanaa. Kesällä on jotenkin helpompi hengittää. Kesäillat ovat niin sairaan siistejä, että ei edes haittaa se yhtäkkinen kylmyys, joka ruokatilan avoimesta ikkunasta puskee sisään. Hymy ulottuu väkisinkin korviin ja se kumpuaa tuolta jostain syvältä. Tänään on helppo hengittää senkin takia, että sain paljon rästihommia pois alta. Sähköposteja sinne tänne, verottajalle tietoja ja tulipa siinä aamulla töissä muutama työjuttukin tehtyä pois alta 🙂

Yhtäkkiä ollaan miehen kanssa havahduttu siihen, että meillä on kaksinkeskistä aikaa. Lapset kun ovat sen verran isoja, että usein kaverit vievät voiton äitistä ja iskästä, niin huomaamme olevamme kotona kaksistaan. Ei siinä kauaa aikailla, kun ollaan jo autossa istumassa ja ajamassa kohti keskustaa. Tänään lähdettiin ex tempore illalla etsimään mulle juhlamekkoa häihin. Löysinkin yhden ihanan, mutta sitten piheys iski. Päätin ensin katsoa tuon oman mekkovalikoimani läpi, josko sieltä löytyisi sopiva. Muistelisin, että siellä ainakin muutama on, jotka odottavat ulkoilutusta vielä laput kiinni 😉

Parin viikon päästä pääsemme ihanien ystävien häihin kaksistaan. Aiemmin meillä lapset yökyläilivät usein tien toisella puolen mummulassa. Molempien tahdosta. Mummun sairastumisen jälkeen lapset ovat yökyläilleet pääosin ystävillään sen mitä ovat yökyläilleet. Tai sitten mummo ja taata ovat olleet meillä yökylässä sen muutaman kerran, kun miehen kanssa ollaan jossain käyty. Nyt saamme jälleen maailman parhaimmat appivanhemmat meille lastenvahdiksi häiden ajaksi ja saattaapi jopa olla, että repäisemme ja menemme itse hotelliin yöksi.

Elämässä on tällä hetkellä jälleen niin paljon hyvää, että ei oikein osaa päättää, mihin suuntaan kiitollisuutta osoittaisi. Mutta pääasia, että osaa olla kiitollinen, eikö niin? Se ilo on ollut läsnä elämässä viime aikoina kyllä, mutta välillä tuntuu että se on jäänyt kiireen ja tietynlaisen haikeuden taakse. Tänään se on pulpunnut taas jostain. Tuonut mukanaan sen ruoanlaittamisen ilon. Sen, mistä nautin niin suunnattoman paljon. Tässä kepeässä kesäillassa meillä syötiin helppoja herkkuja; tomaattipiirakkaa ja persikkasalaattia. Juteltiin niitä näitä maan ja taivaan välillä.

TOMAATTIPIIRAKKA

1 suolainen piirakkapohja
puoli purkkia Crème Bonjour Valkosipuli & yrtit
3 tomaattia
mustapippuria
basilikaa

-painele sulanut piirakkapohja piirakkavuoan pohjalle ja vähän reunoille
-lisää Crème Bonjour sekä viipaloidut tomaatit
-kierrä päälle muutama kierros mustapippurimyllystä
-paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia
-tarjoile tuoreen basilikan kanssa

Persikkasalaattiin tuli salaattisekoitus, grillattuja persikkalohkoja, parmankinkkua, parmesanlastuja sekä tuollaista taivaallisen hyvää vadelmavinaigretteä. Jos viikko on mukava lopettaa perjantaimyyssitunnelmiin on se vähintäänkin yhtä ihana aloittaa maanantaimyyssitunnelmissa. Arki on ihmisen parasta aikaa. Kesän, talven, syksyn, kevään ja lomien lisäksi 😉

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA,

PS. te House of Cards -fanit…jostain luin, että huomenna tulee 5. kausi eetteriin. Ihanaa, on jotain kesäkatseltavaa!


sunnuntai 28. toukokuun 2017

Muistojen mummula ♥

16

”Otan tutun avaimen esiin ja väännän sitä lukossa. Ulko-oven kahva tuntuu käteen samalta vanhalta. Ovi narisee tavalla, jolla se on narissut jo viimeiset parikymmentä vuotta. Eteisessä tuoksutan tuoksun, joka tuo edelleen paljon lohtua ja joka tulvii muistoja.”

 

HEI HELLUREI IHANAT!

Juuri eilen taas puhuttiin miehen kanssa siitä, että mitä ihmettä tässä on viime vuosien aikana tapahtunut. Ei sitä oikein ymmärrä vieläkään. Se oli ihan just, kun päätettiin käydä tien toisella puolella moikkaamassa mummua ja vaaria. Huudettiin moi ovelta ja saatiin pirteä ”moi” huuto takaisin. Yleensä keittiöstä. Iskä löydettiin usein istumassa lukunurkkauksestaan uppoutuneena sotakirjoihinsa. Lukulasien toinen sanka suussa roikkuen. Äiti kurvasi paikalle essu päällä köökin puolelta. Istukaa nyt kiireemmikseks, keitetäänkö kahvit? No tottahan toki meillä oli aikaa istua. Lapset istuivat yleensä suoraan keittiön pöydän ääreen ja alta aikayksikön siellä oli kaksi jätskipartaista kullannuppua 🙂 Me miehen kanssa parkkeerasimme olohuoneen upottaville sohville. Sohvapöydältä löytyi uusimmat Avotakat sun muut sisustuslehdet.

Nyt siellä olohuoneessa ei ole enää upottavia sohvia, lukunurkkauksen lukijakin on jättänyt sotakirjat jälkeensä. Keittiöstä ei tulvahda enää hirvipaistin tuoksu eikä liiemmin ole essullekaan ollut viimeisen vuoden aikana käyttöä. Välillä sitä on tämän lapsuudenkodin remontoinnin yhteydessä hieman hirvittänyt; muutetaanko me tuota talovanhusta liikaa? Katoaako muistot muutosten mukana? Ihana on ollut huomata, että vaikka seinät ovat saaneet uusia pintoja, niin silti tuoksu on sama. Kodin tuoksu. Tuttu ja turvallinen.

Yleensä lohduttautun sillä, että vaikka aika iso remontti tehdäänkin, niin mielestäni meillä on oikeus tehdä kodista meidän näköinen. Sellaisen, jossa jatkaa kodin tarinaa. Joku päivä se on tuo mieheni, joka uppoutuu lukunurkkauksessa kirjoihinsa. Minä, joka pyyhällän essu päällä keittiöstä vastaanottamaan vieraita. Vieraita, jotka ovat tulleet siitä ovesta, joka narisee tuttua narinaansa. Onneksi on asioita, jotka eivät muutu. Toivottavasti meidänkin tytöt jäävät yöjalasta kotiin tullessaan kiinni tuon oven narinan takia ;D

Vaikka karsiminen on näinä päivinä pop, niin tuo lapsuudenkotini ei ole konmarittamisen piirissä. Siellä saa valokuvat olla muistoina seinillä ja perheraamatut aitiopaikalla antiikkipöydän päällä. Siellä saa näkyä eletty elämä ja muistot. Samalla, kun tehdään uusia muistoja. Me ollaan koko perhe niin onnellisia tulevasta muutosta, että ei malteta odottaa muuttoa 🙂 Sydän sanoo, että tämä oli ainoa oikea ratkaisu. Onneksi meillä oli siihen mahdollisuus ♥ Joka ilta käydään haahuilemassa tuolla ja mallaamassa huonekalujen paikkoja. Fiilistelemässä.

Tuo valokuva, joka kuvissa vilahtelee on otettu meidän häistämme reilu 10 vuotta sitten. Siinä on äiskä ja esikoinen. Ihan hetki kuvan ottamisen jälkeen, mumtsi joutui juoksemaan kirkosta ulos reilu 1-vuotias sylissään pakoon urkujen ääntä, joita pikkuinen niin kovin pelkäsi 🙂 Tuo kuva pääsee kyllä paraatipaikalle uudessa kodissa. Eiks ole ihanaa, että on olemassa valokuvia? Harmillisen usein tänä päivänä valokuvat ovat tallessa koneella tai kännykässä. Pitäisi ryhtyä vanhan ajan malliin ja teettää niitä kansioihin!

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


lauantai 27. toukokuun 2017

Stressitöntä mökkeilyä

9

HEIPPAHEI IHANAT!

Ja terkkuja kaupungista 🙂 Eilen iltapäivästä kurvailtiin mökille ja vietettiin ihanan rentouttava päivä ja ilta. Tuuli tuiversi pohjoisesta hiukka viileästi, mutta se ei haitannut. Mökin eteläpuolella kelpasi paistatella auringossa. Tein vähän työhommia (mukavia ja makoisia sellaisia ;), lueskeltiin, saunottiin ja syötiin. Kesän ekat grillihampparit maistuivat taivaalliselle; varsinkin tuon miesmahataudin viikolla sairastaneelle. Lapset uiskentelivat vaikka kuinka kauan ja vaikka kovin uumoilin, niin eipäs onneksi vilustuttaneet itseään. Auringon laskiessa taivaanrannan taa lähdimme ajelemaan kohti kaupunkia. Ei sitä tarvita kuin pikkuinen pyrähdys tuonne happy placeen ja taas jaksaa.

Muutenkin ollaan yritetty tehdä mökkeilystä mahdollisimman stressitöntä. Mökki ei ole työmaa. Monet kysyvätkin, että kuinka jaksatte; omakotitalo (pian) ja mökki. Kaksi paikkaa, jota pitää kunnossa. Elämä on valintoja ja tämä on yksi niistä 🙂 Mökillä ei ole ensimmäisenä vastassa leikattava nurmikko. Ei ole marjapuskia, joissa kykkiä ennen räkättirastaita. Ei ole niitä arkisia juttuja toisin kuin täällä kaupungissa. Toki mökilläkin tekemistä piisaa, mikäli haluaa niitä tehdä. Puusavottaa riittää vaikka muille jakaa ja terassi pitkospuineen kaipaisi öljyämistä. Mutta kun ottaa sen asenteen, että ne on kaikki omaan hyvään, niin hommista tulee mukavia. Suu irveessä klapikoneen äärellä ei ole kivaa. Senpä takia meillä hurtti huumori lentää ja nauru raikaa, kun teemme askareita.  ID

Ruoan suhteenkin mökkeily on aika stressitöntä. Ruokaa tehdään varsin lyhyen kaavan mukaan (niin kuin kyllä kotonakin). Jos ei jaksa tehdä edes sitäkään, niin aina mökin pakkasesta löytyy grillimakkarapaketti 🙂 Kaupungissa tulee oltua ylitarkka siitä, että lapset vaihtavat ruokalistan kertovan paidan samantien puhtaaseen, mutta sekään ei ole mökillä mikään pakko. Itsekin haahuilen siellä niissä samoissa kauhtuneissa vaatteissa. Joissa saattaa löytyä rinnukselta ketsuppitahra. Hiuksetkin saavat saunan jälkeen kuivua niille sijoilleen ja meikkipussia ei juuri mökillä avata. Paitsi, jos tulee vieraita. Mun mielestä mökkeilyn perusidea on, että siitä ei oteta stressiä. Että se on paikka, jossa ne pakolliset puhteetkin sujuvat omalla painollaan ja jossa ei äksyillä väsymystä. Onko sielläkin omaksuttu sama stressitömän mökkeilyn ihanuus? ♥

Jos joku pikkuisen mökkeilyssä ihistää on se, että sinne ei pääse tarpeeksi usein 😀 Pari viikonloppua tässä on täynnä ohjelmaa, mutta sitten kyllä on jo kokonaisen mökkiviikonlopun aika. Ja voipi olla, että kun lasten kesälomat alkavat, niin muutamme hetkeksi taas saareen. Aika näyttää. Vissiin pitäisi pakatakin jossain välissä muuttokuormaa. Nyt lapset kohti Särkänniemeä ja itse lenkille. Miehen tullessa golfkisoista suuntaamme pitkästä aikaa kaksin syömään. Katsotaan, josko sitä illalla Särkänniemen sulkeutumisen jälkeen kurvailtaisiin mökille yöksi…

LEPPOISAA LAUANTAITA,


torstai 25. toukokuun 2017

Could’ve, would’ve, should’ve!

2

MOIMOI IHANAISET, NAURAVAISET!

Siinäpä ne, kolme tärkeää sanaa, jotka tulkitsevat tämän päivän fiiliksiä. Olisi pitänyt sitä ja tätä, tuotakin hieman. Mutta aamupäivän puolen tunnin mittaisen extratehokkuuspuuskan jälkeen ei sitten tehtykään mitään. Noh, ainakin ne talvitakit tuli vihdosta viimein laitettua säilöön. Sekin on jo jotain!

Suunnitelmissa olisi ollut laittaa talvikengätkin samaan säilöön. Nuo Uggit eivät näytä enää näillä keleillä niin houkuttelevilta tuossa tuulikaapissa. Piti viedä viikatut pyykit sohvalta vaatekaappeihin. Mutta tuossa ne nököttää vieläkin. Jotenkin helpompi ehkä lapsillekin etsiä huomiset kouluvaatteet näkyvillä olevista kasoista. Ostin jätesäkkejä, jotta lastenhuoneet tulisi raivattua. Niitä hampparipaikoista saatuja leluja, kun on kaikki nämä vuodet vaalittu, niin voisikohan niistä jo luopua? 🙂 Kai nekin voi vielä muutaman päivän laatikoissa pölyttyä.

Aamulla ennen sängystä nousua haaveilin, että tänään pääsee puhtaisiin lakanoihin nukkumaan. Meneväthän nuo lakanat nyt vielä ainakin yhden yön. Takapihalla pystyyn kuolleet viimevuotiset kukat odottavat nätissä kasassa takapihan portin edessä roskikseen vientiä. Roska-auto tulee vasta maanantaina, joten onhan tässä aikaa. Koiran väritys alkaa muistuttaa enemmän harmaata kuin valkoista, joten pieni pesu olisi paikallaan. Toisaalta, huomenna kun menemme mökille, niin kuitenkin likastuu siellä.

Kuulostaako tutulle? 😀 Mä tiedän olevani sille päälle sattuessani ihan sairaan tehokas. Mutta sitten kun on näitä tällaisia päiviä, niin olen myös ihan mielettömän hyvä keksimään selityksen, että miksi jotain juttua ei välttämättä tarvitsekaan tehdä. Olen myös hyvä keksimään tekosyyn saamattomuudelleni; miehellä alkoi tiistaina mökillä ollessamme miestauti. Kuume nousi pilviin ja vatsaan sattui. Joku miesflunssan ja miesmahataudin välimaastoon sijoittuva tauti. Yhtäkaikki, aika paha tauti. Ihan näin hoitohenkilökunnankin näkökulmasta.

Tässä olen pari päivää leikkinyt hoitsua, niin on paukut vähän poissa. Eilen tuo inha ylävatsakipu alkoi mullakin. Heitti myös pikkuisen lämpöä. Saa olon saamattomaksi. Joten sen varjolla olen tänään nukkunut ulkona päikkärit, päässyt lähemmäksi rikostutkinnassa murhaajan selvittämistä, rapsutellut koiraa olan takaa, sulkenut silmäni sohvan ohi kulkiessani, välttänyt katsomasta jalkoihini keittiön valkoisella kivilattialla kulkiessani. Keskittynyt mukaviin juttuihin, kuten uuden jääkaapin puulokerikkoihin (miten te pidätte ne siistinä, kenellä sellaiset on?) ja raparperikaurapaistokseen. Lamaze-hengitykseen, kun tulee ylävatsasupistus. Eikä kuulkaas ole ollut lainkaan pöllömpi päivä.

Niin, että onhan päivä huomennakin! Jos ei tänään hontsita, niin huomenna sitten. Eiks niin? Elämä ♥

HELATORSTAITERKUIN,

PS. ai niin, sainhan mä jotain tehtyä; keittiön seinävalaisimet on nyt ostettu. Pidän teitä vielä jännityksessä, mihin päädyttiin, mutta kiitos teidän – valinta oli helppo!


tiistai 23. toukokuun 2017

Ihmisten käyttäytymisestä

22

ID HEI HUOMENTA IHANAT!

Alunperin piti laittaa tähän postauksen kärkeen ihan muunlaista ihmettelyä, mutta aihetta ei voi ohittaa… ♥ Manchester ♥ Mikä maailmaa vaivaa? Tämän jälkeen pääsen itse aiheeseen eli siihen, mikä ihmisiä vaivaa? Mikä saa meidät käyttäytymään niin kuin käyttäydymme? Mihin on jäänyt opit ystävällisyydestä ja toisen ihmisen kunnioittamisesta? Siitä, että ei se maailma pyöri oman navan ympärillä?

Viime viikolla olimme kotikauppamme kassalla miehen kanssa latomassa ostoksia hihnalle. Edessämme oleva asiakas pelasi lottoa tai jotain muuta vastaavaa peliä. Myyjä siinä erittäin ystävällisesti harmitteli hänelle, että hetki kestää, kun hän vasta opettelee näitä juttuja. Asiakas siihen erittäin ystävällisesti takaisin, että ei hätää. Neuvoi myyjää, mitä tositteille tehdään ja mitä nappuloita koneesta painetaan. Takanamme kuului tuhahdus. ”Onko kassa rikki?” Johon myyjä hymy huulessa vastasi, että ei vaan hän opettelee käyttämään pelikonetta.  ”Kannattaisi mennä harjoittelemaan muualle!” Kuului takaamme. Tässä vaiheessa katsoin miestäni aivan ymmyrkäisenä. Huomasin, että mies loi taaksemme aika tappavan katseen. Niin olisin minäkin tehnyt, ellei tuo mieheni olisi sitä tehnyt.

Lisää puhinaa. ”Tuossa on Teivo ihan lähellä, joten voisit mennä sinne pelaamaan.” Tähän myyjä ja pelaava asiakas eivät enää reagoineet, mutta mieheni sanoi taaksepäin ”Tuossa on toinen maitokauppa vieressä, jossa ei ole pelimahdollisuutta.” Takanamme oleva mies hiljeni. En ollut katsonut lainkaan taakseni, mutta kuvittelin mielessäni arrogantin näköisen keski-ikäisen (jep, omaa ikäluokkaani olevan) miehen. Yllätyksekseni kauppakassien pakkaamisen ohella vilaisin, että minkänäköinen rääväsuu sieltä paljastuu. Vastassa oli niin charmantti ja karismaattinen eläkeiässä oleva mies, että jäin miettimään.

Mikä saa ihmiset olemaan ilkeitä? Tahallaan satuttamaan toisia? Vai tiedostiko tämä herra edes käyttäytyvänsä jotenkin loukkaavasti? Itse aloin säälimään tuota erittäin ystävällistä kassahenkilöä. Jos kukaan meistä ei saisi ikinä harjoitella tekemään töitä, niin miten tässä maailmassa olisi mahdollisuus päästä työelämään kiinni? Ja ylipäätään se, että vaikka välillä vähän tuskastuttaa, niin olisiko paikallaan joskus pitää mölyt sisällä? Argh.

Jep, täällä on jälleen äänessä se kukkahattutäti. Jonka mielestä ”Kill me with kindness” tulisi olla meistä jokaisen sisäänrakennettu käyttäytymismalli 🙂 Ei siitä ainakaan haittaa olisi, jos oltaisiin toisillemme ystävällisiä. Vaikkei välillä saisikaan vastakaikua ystävyydelleen, niin ainakin tietäisi toimineensa oikein. Sieppaako teitää koskaan ihmisten käytös? Vaikka aika usein annan piutpaut sille, mitä muut ihmiset tekevät (antaa kaikkien kukkien kukkia), niin epäkunnioittava ja töykeä käytös on sellainen, joka saa mut näkemään kirkuvan punaista.

IHANAA TIISTAITA TOIVOTELLEN,


« Vanhemmat
Uudemmat »