lauantai 31. lokakuun 2015

Koti kuntoon jouluksi -arvonta

*yhteistyössä Coloria Oy

HEI HUOMENTA!

Polkaistaan käyntiin jo perinteeksi muodostunut arvonta. Koti kuntoon jouluksi! Vielä ehtii käsittelemään kodin pintoja ja mikäs sen helpompi tapa kuin maalaus. Puolueellista? Ehkä hieman, mutta menköön 🙂

Pidettiin tuossa eilen työkavereiden kanssa pientä palaveria ja siinä samalla koottiin teille maalausvinkkejä. Alla olevat vinkit voivat olla osalle teistä itsestään selvyyksiä, mutta osalle ne ovat varmastikin tarpeen. Näin koko ikäni maalien parissa touhunneena sitä ehkä välillä jopa yllättyy, kun kuulee ihmisten maalanneen ulkona remonttimaalilla tai eteisen seinät talomaalilla. Joten toivottavasti näistä vinkeistä on teille apua:

1. Oikea maali oikeaan kohteeseen
Mikäli olet yhtään epävarma, niin kysy asiantuntevalta maalimyyjältä apua. Esimerkkinä se, että lattiaa et pysty maalaamaan sisäseinämaalilla (jos haluat kestävän pinnan) tai sivellä lakkaa maalatun kalusteen päälle saadaksesi lakkapinnan.

2. Muista pohjatyöt
Niin kuin olen täällä todennut, niin mä en tykkää sitten yhtään pohjatöistä. Mutta ne kannattaa tehdä kunnolla. Ulkomaalauksissa tulee mm. rapsuttaa irtoava vanha maali pois ja sisällä pestä likaiset seinät huolella ennen maalausta. Esimerkkinä tuosta keittiön katto, jossa on rasvatahroja; jos rasvatahroja ei poista ennen maalausta, lyö ne melko varmasti maalipinnasta läpi ja näin ollen lopputuloksesta tulee läikikäs.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

3. Käytä aikaa sävyn valitsemiseen
Maalin sävy harvoin vastaa sitä, mitä kaupassa pikkuisessa mallilapussa näet. Valaistus ja maalipinnan kiiltoaste vaikuttavat lopulliseen sävyyn. Tietokoneruudulla nähtävät sävyt ovat erittäin suuntaa antavia. Joten suosittelemme aina pienen koepurkin sävyttämistä, mikäli olet epävarma. Muistathan myös, että Suomen markkinoilla myytävät maalit ovat kaikki sävytettävissä yleisimpien sävykarttojen mukaan.

4. Käytä laadukkaita työvälineitä
Se, minkä säästät ostamalla halvimman mahdollisen telasetin kostautuu lopputuloksessa. Tai oikeastaan se kostautuu jo maalausvaiheessa. Muistatteko kun kerroin ostaneeni sen kolmen euron telasetin maitokauppareissulla? Eteisen seinän maalaaminen oli yhtä tuskaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

5. Huolehdi ilmanvaihdosta
Sisämaalauksissa on hyvä tuulettaa maalaamisen aikana. Vaikka vesiohenteisista maaleista ei haitallisia aineita juurikaan haihdu, niin on hyvä pitää ilmanvaihto kunnossa jo maalikalvon kuivumistakin ajatellen.

6. Tutustu maalipurkin etikettitekstiin ja työohjeisiin huolellisesti
…mielellään jo ennen maalausta 😉 Jos purkissa sanotaan, että tuote soveltuu kuiviin sisätiloihin, niin sitä ei kannata käyttää kosteisiin tiloihin. Jos etikettitekstissä lukee, että tuote soveltuu käsittelemättömälle puupinnalle, niin sillä ei voi käsitellä aiemmin lakattuja tai maalattuja puupintoja. Ennen kuin hioo pinnan puupuhtaaksi. Tuotekehitys on vuosien projekti, jossa testataan tarkoin tuotteiden käyttökohteet. Joten näitä kannattaa noudattaa. Maalien riittoisuudet kannattaa tarkistaa myös etikettitekstistä, jotta osaa varata tarpeeksi maalia.

7. Muista sekoittaa maali ennen käyttöä
Nyt tunnen pienen pistoksen rinnassani, sillä harvoin tätä tulee kunnolla tehtyä. Hölskyttelen purkkia hieman edestakaisin ja that’s it. Mutta jos maali on seissyt kauan paikoillaan, sen ainesosat voivat hieman erkaantua toisistaan. Sen takia sekoittaminen on tärkeää. Jotta maalin koostumus on oikea maalaushetkellä. Lisäksi sävytyspastat saadaan jakaantumaan tasaisemmin, kun maali sekoitetaan. Tähän tarvitseekin panostaa jatkossa!OLYMPUS DIGITAL CAMERA

8. Anna maalikalvon kuivua maalauskertojen välissä
Ja jälleen täytyy todeta, että auts. Tämä on mun kompastuskiveni maalauspuuhissa. Kerran aloin maalaamaan seinää samantien uudelleen (tuntui käteen jokseenkin kuivalta), mutta kappas – alimmainen maalikalvo rullasi telan mukana pois. Jos purkissa lukee, että tuote on päällemaalattavissa parin tunnin kuluttua, niin sitä kannattaa noudattaa. Joissain tuotteissa päällemaalausta suositellaan vasta seuraavana päivänä ja ihan erikoistuotteissa päällemaalaus saattaa olla ajankohtainen vasta parin viikon päästä.

9. Maalaussuunnat kohteesta riippuen
Sisäseinien maalaus kannattaa aloittaa aina valosta (ikkunasta) pois päin. Viimeinen veto alhaalta ylös koko seinän osalta. Kattopinnoissa pätee sama juttu, maalaussuunta on ikkunasta pois päin. Paneeliseinissä ja -katoissa on suositeltavaa maalata yksi paneeli kerrallaan. Pitkin vedoin ilman työsaumaa.

10. Ilon kautta
Heh, tämä oli mun itseni lisäämä ohje. Pätee kaikkeen tekemiseen. Myös maalaamiseen. Väsyneenä maalaaminen on yhtä tuskaa. Ja työn jälki sen mukaista. Virkeänä kun maalaa, niin koko maalaus sujuu mukavammin. Itse tykkään laittaa taustalle musiikkia soimaan ja varata maalausprojektiin aikaa. Toki sitä välillä tekee viimeisiä vetoja silmät ristissä, mutta pääosin kannattaa maalauspuuhat tehdä päivännäöllä ja virkeänä.

Jos teille tuli jotain kysyttävää, niin saa kysyä. Myös lisävinkkejä maalaukseen liittyen saa jättää kommenttiboksiin.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näissä arvontapostauksissa kun on tupattu aina esittelemään uusia tuotteitamme, niin tehdään se nytkin. Uusimpana tulokkaana tuotevalikoimaamme on Coloria Deco Akva -sarja. Sen tuotekehityksen parissa ollaan painittu viime vuodet. Vaikken itse tuotekehityksessä olekaan päivittäin töissä (muuta kuin heittelemässä loistavia ideoitani…aromaterapiamaali ei muuten mennyt koskaan läpi ;)), niin onhan tuo tunne huikea, kun saadaan lähetettyä uudet tuotteet maailmalle. Vielä ihanampaa on se positiivinen palaute! Tuotesarjaan kuuluu kaksi kalustemaalia, puolihimmeä ja puolikiiltävä, sekä puulakka. Coloria Deco Akva 20 (puolihimmeä), Coloria Deco Akva 40 (puolikiiltävä) ja Coloria Deco Akva Puulakka soveltuvat sekä sisälle että ulos. Varsin monikäyttöisiä siis. Tiedänkin hyvän kohteen tuolla mökillä, jonka maalaan puolikiiltäväksi ensi vuonna. Nimittäin se kesähuoneen ruskea pöytä. Ei tarvitsisi jatkuvasti peittää sitä pöytäliinalla.

Sitten siihen arvontaan. Tällä kertaa arpaonni suosii viittä onnellista. Kaikki viisi onnekasta voittavat 10 litraa maalia kotiin kuljetettuna ja haluamaansa sävyyn sävytettynä. Tuo 10 litraa voi koostua myös eri sävyistä ja maalityypeistä.  Arvonta menee tuttuun tapaan seuraavasti:

-kommentoimalla tähän postaukseen olet mukana arvonnassa.

Niin helppoa se on. Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy keskiviikkona 4.11.2015 klo 23.59. Hurjan paljon onnea kaikille arvontaan!

Nyt laittautumaan ja sitten kohti Helsinkiä. Ihanaa nähdä blogikollegoita taas pitkästä aikaa. Instagramin puolella kantsii muuten käydä vilkuilemassa päivän kulkua. Huomenna palataan sitten täällä blogin puolella kera Helsinki-kuulumisien. Hyvää pyhäinpäivää ihanat!

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

alle

PS. kuvissa viime vuoden joulukuussa käsittelemäni takkahuoneen seinä viime joulukuisine kuvineen. Eli ei, meillä ei ole ihan vielä noin jouluista 😉


perjantai 30. lokakuun 2015

Perjantaiset

1543-bolig-5-horz1543-bolig-1 (1)-horz 1543-bolig-4-horz 1543-bolig-7-horz

photos via Femina.dk

…nimittäin inspiskuvat!

HEIPPAHEI IHANAISET!

Pakko tuulettaa heti ens alkuun; täällä alkaa elämä voittamaan. Aamulla oli vielä toisin. Te ketkä kärsitte päänsäryistä tiedätte, kuinka tuskallista tuo on. Heräsin aamulla ja heti ylös noustessani se jysähti. Silmissä näkyi salamat ja pää meinasi räjähtää. Siihen päälle vielä ruokamyrkytysolo (ilman sen kummempia detaljeja ;). Viiden vuoden takainen toisti itseään (klik). Saman tien 1000 mg Panadolia kurkusta alas ja sohvalle peiton alle pimeään. Edes valoja ei kärsinyt laittaa päälle ja ilmalämpöpumpun hurinakin oli liikaa. Hetken jo luulin, että päivä kuluu sohvanpohjalla. Kunnes tunnin päästä alkoi helpottaa siinä määrin, että sain lapset ylös ja aamupalat tehtyä. Pääsin töihin asti ja sitten jysähti uudelleen. Ei onneksi niin voimakkaana kuin aamulla. Taas uudelleen lääkettä nassuun, tällä kertaa ibubrofeenia ja hei, puolen päivän maissa alkoi olemaan jo ihan ookoo olo. Helpolla pääsin tällä kertaa. Mutta jälleen päätin, että pitäisi käydä työterveydessä pyytämässä vähän jytkymmät lääkkeet. Vaikkei noita migreenejä niin usein ole, niin on ne vaan inhottavia. Lamaannutta ihan kokonaan ja tämä jälkiolokin on kaikkea muuta kuin normaali.

Sorry sairausvuodatus, ajattelin vaan taas muistuttaa, että kyllä elämä ilman pääkipua ja muita kipuja on ihanaa. Edes tuo lohkeava yskä ei haittaa. Mutta sen verran on vielä hassu olo ja päässä jonkinasteinen jälkituntuma, että ilta tulee kulumaan x-asennossa sohvalla. Silmät kiinni, Vain elämäätä kuunnellen. Fredagsmysruokana toimii ehkä eilisen makkarapadan jämät. Tai sitten noutoruoka. Ei kovin kuvauksellista, joten blogissa saattaa olla iltasella hiljaista. Ensi perjantaina sitten taas herkkuruokia. Mulla onkin pari kivaa reseptiä odottamassa toteutusta 🙂

Pitkästä aikaa inspiraatiokuvia. Näissä kuvissa on paljon ihania yksityiskohtia. Tuo keittiön takkasyvennys on ihan mieletön. Kylpyhuone just kivan hämyinen ja ruokapöytä kutsuu istumaan iltaa. Mulla on vähän aikaa ollut valaisinkuume. Vaikka tykkäänkin siitä meidän TineK:n valaisimesta ruokapöydän päällä, niin olen alkanut haaveilemaan Tom Dixonin valaisimista. Eikös nuo valaisimet ole Tom Dixonin? Niitä kun tarvitsisi tuon kolme rinnakkain, niin ei ihan heti tule toteutumaan tämä haave 😉 Kauniit kuvat ovat Feminan sivuilta lainattu. Jotenkin ehkä hiukkasen Halloween-henkisiä, eikö? Itse en ole mikään hirmuinen Halloween-ihminen eikä lapsetkaan juurikaan ko.juhlasta välitä, joten meiltä kotoa ei koristuksia löydy. Paitsi se kaiverrettu kurpitsa ulkona. Mutta näiden kuvien myötä tajusin, että satsumat ja appelsiinithan sopivat väriensä puolesta tälle viikonlopulle!

Nyt vielä pari tuntia töitä ja sitten viikonlopun viettoon! Ihana viikonloppu onkin tulossa blogijuttujen merkeissä 🙂 Ja hei kuinka hyvä säkä oli, että tuo päänsärkykohtaus oli tänä aamuna eikä huomenna. Taidan kuitenkin lääkitä itseni yötä vasten varmuuden varalta…

OIKEIN IHANAA PERJANTAITA &
ALKAVAA VIIKONLOPPUA ♥

alle

PS. huomenna luvassa koti kuntoon jouluksi -arvontaa!


tiistai 27. lokakuun 2015

Vieraskylpyhuoneen uudistus

*yhteistyössä Indiedays ja IDO

HEIPPAHEI!

Instagramin puolella blogiani seuraavat ovatkin tainneet havaita, että meillä tehdään pientä kylpyhuoneremppaa. Niin onnellinen olin päästessäni mukaan Indiedaysin ja IDO:n kampanjaan. Meillä kun tuo eteisen yhteydessä oleva vieraswc on odottanut päivitystä jo useamman vuoden. Se viimeinen sysäys remontin alkamiselle on puuttunut. On aina ollut olevinaan niin kiire. Tämä kampanja tuli kyllä kreivin aikaan; saadaan pikkuhiljaa inspiraatiota alkaa päivittelemään noita muitakin kylpyhuoneita (2 kpl). Ne kun ovat kaikki vielä alkuperäiskunnossa.

Kampanjan myötä saamme hieman avitusta kylpyhuoneen freesaukseen kotimaisen IDO:n tuotteilla. Näin kotimaisen perheyrityksen osakkaana kotimaisuus on lähellä sydäntä ja pyrin suosimaan suomalaista. Nimenomaan tuotteita, jotka valmistetaan Suomessa. Kuten IDO:n kaapistot. IDO:lla on jo pitkä taival, viime vuonna juhlittiin kotimaisen saniteettiposliinin 140-vuotis juhlavuotta. Se on kunnioitettava ikä se!

SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT. Tuo vieraswc:mme on hieman hassun mallinen; on kulmaa, vinoseinää, ikkunaa ja kaiken kukkuraksi tilaa ei ihan hirveästi ole. Vieraskylpyhuone toimii myös miehen valtakuntana, joten sinne pitäisi saada säilytystilaa myös miehen saniteettitarvikkeille. Lisäksi tuo on oikeastaan ainoa tila, jossa meillä voidaan säilyttää lääkkeitä, joten niille pitäisi suunnitelmasta löytyä turvallinen säilytyspaikka. Sellainen, ettei lapset ihan heti yllä lääkevalikoimaan. Värimaailmaksi ajattelin jatkaa tuota samaa, mikä meillä pitkälti eteisessä tällä hetkellä on. Eli valkoista, mustaa, harmaata ja puuta. Josko tuonne vieraskylpyhuoneeseen ottaisi tehosteväriksi pirtsakan turkoosin.IDO1LÄHTÖTILANNE. Vieraskylpyhuone ei ole välttämättä kovin pahassa kunnossa, ottaen huomioon että se on vuodelta 1992. Miettikääs, 23 vuotta vanha! Kaakelit ovat neutraalin väriset, mutta niissä ehkä eniten häiritsee nuo erittäin tummentuneet saumat. Kiiltokuvion lisäksi. Allas on IDO:n vanhempaa mallistoa ja toiminut loistavasti. Vuosien jäljet eivät ole siinä näkyneet. Altaan alakaapin ovet jo hieman repsottavat sekä hanan tiiviste vuotaa. Peilikaappi on muuten kunnossa, mutta tuo loisteputkivalaisin toimii tuurilla. Välillä se toimii välillä ei. Ihan päivästä kiinni 🙂 WC-istuimen vaihdoimme pari vuotta sitten IDO Seven D-malliseen istuimeen, joten sen suhteen asiat ovat kondiksessa.

IDO

SUUNNITTELUA JA POHDINTAA. Tuolla yllä esittelin tulevaa värisuunnitelmaa. Koska meille tulee vieraskylpyhuoneeseen ihanat uudet kalusteet (wc-istuinta ei vaihdeta), niin teemme myös pienen freesauksen seinä-, katto- ja lattiapinnoille. Ne on nyt pohjamaalattu valkoiseksi ja tarkoituksena oli maalata ne pintamaalilla. Tässä nyt olen pari päivää pohtinut, että mitäs jos sittenkin vetäisi laastin seiniin ja lattiaan ennen maalausta. Hmmm. Tarvitseepas vielä funtsata. Joka tapauksessa laastia tai ei, niin pintaan tulee kostean tilan remonttimaali. Lattiaan lattiamaali. Lattian sävyksi tulee tuo sama syvän tummanharmaa tai vaalean musta kuin eteisen seinässäkin eli NCS S 8500-N. Seinät tulevat valkoiseksi, paitsi tuo wc-istuimen taustaseinä. Siihen ajattelin nostaa lattiasta tuon liki mustan sävyn. Mitäs sanotte? Meneeköhän liian tummaksi? Tai sitten pitää sen nyt valkoisena ja jos tuntuu liian kliiniseltä, niin tummentaa myöhemmin.

Sitten itse IDO:n kalusteisiin. Valikoimaahan IDO:lta löytyy vaikka kuinka ja tuolla kylppärissä olevat IDO:n reilu 20 vuotta vanhat tuotteet kertovat siitä, että kyseessä on laatutuotteet! Suunnittelun lähtökohtana oli tuo IDO Wave -tasoallas. Siitä olen haaveillut jo pitkään ja nyt sellaisen saan. En malta odottaa! Tuohon moderniin altaaseen sopii mielestäni parhaiten aika pelkistetty allaskaappi. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa oleva IDO Trend -alakaappi. Mutta, koska meillä ei vaaleaa puuta juuri löydy, niin ajattelin päätyä mustaan saarniin. Mitä mieltä olette, tuoko tuo puukuvio tarpeeksi lämpöä? Ajattelin, että mies saisi jemmata purnukkansa (uskokaa tai älkää, mutta niitä löytyy enemmän kuin laki sallii 😉 tuohon alakaappiin. Siinä tulee mukana ylälaatikkoon kätevä lokerikko. Ellei meillä tulisi lääkekaappia tähän kylpyhuoneeseen, niin olisin luultavammin päätynyt tasopeiliin valaisimella. Mutta lääkkeiden takia on pakko laittaa seinälle peilikaappi. IDO Reflect Grip 1 -peilikappi pääsee seinälle ja odotankin sitä, että saamme ledvaloilla hieman modernimpaa ilmettä kuin nykyisellä loisteputkivalaisimella.

PicMonkey Collage

Voi kuulkaas, mitä enemmän suunnittelen tuota vieraskylpyhuonetta, niin sitä enemmän minusta tuntuu, että häädän miehen sieltä takkahuoneen yhteydessä sijaitsevaan kylppäriin. Ja valtaan itse tuon uusitun kylpyhuoneen! Niin voisin nähdä meikkini sopivan tuohon ylälaatikkoon 🙂 IDO:n tuotteiden design on loppuun asti mietitty ja lisäksi tuotteista löytyy monia arjessa helpottavia asioita; esimerkkinä pesualtaiden helppohoitoinen lasite ja laatikostojen Push Open -mekanismi. Lisää näistä arjen helpottajista löydätte täältä.

Mitä mieltä olette suunnitelmasta?

ILOISIN TIISTAITERKUIN,

alle


sunnuntai 25. lokakuun 2015

Syksyistä kattausta & hyvää ruokaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

HEIPSANSAA!

Voitteko uskoa, että syksy näyttäytyi näin nättinä kuin kuvissa vain pari viikkoa sitten? No en minäkään! Silloin syksy näytti kauneutensa, tosin onhan tänäänkin ollut tavallaan kaunista. Niin kaunista kuin vain sateisena ja mahdottoman pimeänä syyspäivänä voi olla 🙂 Näiden kuvien myötä tuli pikkuisen ikävä sitä aurinkoista syksyä. Mutta ei mahda mitään; vaikka kelloja siirrettiin taaksepäin niin hurjaa vauhtia ollaan menossa kohti joulua. Ja se vasta kivaa onkin!

Tuona lokakuisena lauantaina tarkenimme vielä joten kuten syödä kesähuoneessa. Jos se brunssi toimi mökkikauden päätösbrunssina, niin tämä pihviateria toimi mökkikauden päätösillallisena. Ollakin, että aloimme syömään päivännäöllä. Ilta tosin jatkui kesähuoneessa istuskellen ja kynttilöitä polttaen pidempäänkin. Itse en ole ihan hirmuinen kokolihan ystävä, mutta mies aina silloin tällöin pyytää, että paistetaanko pihvit. Koska rakastan tuota pippuripihvikastiketta, niin useimmiten tähän pyyntöön suostunkin 😉 Se sopii uuniperunan täytteeksi loistavasti, jos ei pihvistä välitä. Tosin tällä kertaa söin pihvinkin ja olihan se hyvää. Kastike on pysynyt samana niin kauan kuin muistan. Ollakin, että sen tärkein ainesosa eli Mustapekkajuusto lopetettiin tuossa alkuvuonna. Jonkinlaisen korvaavan juuston löysin kaupasta, muistaakseni oli Pirkka-merkkinen.

TÄYDELLINEN PIPPURIPIHVIN KASTIKE

1 pippurijuusto
2,5 dl kuohukermaa
loraus konjakkia
1 rkl muscovadosokeria
suolaa
pippuria

-kun olet paistanut pihvit pannulla ja laittanut ne foliossa uuniin, niin pienistele pannulle
juusto
-lisää muut aineet suolaa ja pippuria lukuunottamatta
-anna kiehua kasaan
-mausta suolalla ja pippurilla

*******************************

Aivan täydellistä! Kastikkeen tekemisessä, kuten muussakin ruoanlaitossa tärkeintä on se maisteleminen. Makujen balanssin löytäminen. Syvän punainen viini lasissa hehkui kilpaa luonnon värien kanssa. Saimme blogin kautta testiin Cousiño-Maculin tuottaman Antiguas Reservas Cabernet Sauvignon –punaviinin. Yhdistelmä kaunis syysilta, paras seura, kynttilän valo, kunnon mehevä mediumiksi paistettu pihvi ja täyteläinen viini on kyllä voittamaton. Ikävä tuota iltaa, kuten koko mökkiäkin. Tuo chileläinen viini tuli testattua muuten kotona tässä taannoin kasvistoastien kaverina. Fredagsmys-viininä ihan lyömätön! Villasukat jalkaan, takkaan tuli, lasi viiniä käteen, juustolautanen mukaan ja mars sohvannurkkaan 

Nyt ei mitään viinihommia kuitenkaan tälle sunnuntaille ole tiedossa vaan pikapuoliin lähdetään veljen tyttöjen synttäreitä juhlistamaan. Tiedossa huisketta ja hulinaa. Ja äidin tekemään täytekakkua. Nam 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle

PS.  viiniin liittyvät kommentit joudun alkoholilainsäädännön mukaan jättää julkaisematta, mutta vinkkejä lihakastikkeista ottaisin mielelläni vastaan 🙂


tiistai 20. lokakuun 2015

Kuivamuonakaappi kuosiin

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MOIKKAMOI!

Tiistaiterkkuja yhdeltä blondilta täältä ruudun takaa 🙂 Happy to be blonde again -postausta tulossa myöhemmin tällä viikolla. Hei, meillä on esikoisen kanssa ollut projektina keittiön kaappien ja laatikoiden siivous. Ei olla ihan vielä valmiita, mutta ajattelin esitellä teille välivaiheen. Josko tästä taas itsekin saisi lisää puhtia siivousprojektin läpiviemiseen. Suurimman osan meidän keittiön laatikoista täyttää kuivamuonat; jauhot, makaronit, ryynit, riisit, linssit, kvinoat sun muut. Koko siivousprojekti lähti oikestaan liikkeelle siitä, kun tapasin riisipussin vierestä kaksi sellaista ”matoa”. Yh, menee vieläkin kylmät väreet. En tiedä olivatko jotain jauhotoukkia vai mitä lie, mutta ihan koko laatikon sisältö avaamattominekin pakkauksineen jouti roskiin. Kunnon pesu tuolle laatikolle ja kauppalistaan uudet tuotteet.

Meillä taisi olla telepaattisia kykyjä Orthexin PR-henkilön kanssa, sillä hän tiesi laittaa minulle kreivin aikaan viestiä, että kiinnostaisiko minua kokeilla Orthexin GastroMax -säilytyspurkkeja ruokien säilytykseen. No että kiinnostiko? Todellakin. Tiesin, että meidän mato-ongelma (kuulostaa kyllä kamalammalta kuin on 😉 ratkeaa tällä. Uskoisin, että jostain ostamastani kuivamuonapussista nuo pikkuruiset nilviäiset ovat livahtaneet laatikon pohjalle. Nyt on suurin osa kuivamuonista ilmatiiviissä purkeissa*, joten ongelma on ratkaistu. Itse tunnistan ainekset, mitä purkeissa on, mutta miestä varten ajattelin dymota sisällöt tuohon kanteen 🙂

Yksi kuivamuonalaatikoista on siis kondiksessa. Vielä olisi yksi tuplasti tuon kokoinen laatikko vailla säilytyspurkkeja. Ajattelinkin odottaa seuraavia asiakasomistajapäiviä ja käydä ostamassa näitä lisää.  Säilytyspurkkeja on neljää eri kokoa; 3,5 L, 2,25 L, 1,6 L ja 0,8 L. Uskoisin, että meillä käytetyin koko tulisi olemaan tuo 1,6 L. Lisäksi nuo pienet, 0,8 L, purkit ovat kätsyjä esimerkiksi erilaisille sokereille, kaakaojauheille ja leivonta-aineksille, mitä kaapista löytyy.

Seuraava siivouskohde on kuitenkin tuo kulmakaappi. Jossa on kaksitasoinen ulostuleva karuselli. Sinne ei säilytyspurkkeja tarvitse, vaan ajattelin laittaa sinne kattilat sun muut. Ne ovat tällä hetkellä tuossa lieden alla olevissa laatikoissa. Niin piukeesti pakattuna, että hyvä että laatikon saa auki. Jos jotain kadun aikoinaan keittiösuunnittelussamme on nuo alatason kulmakaapit. No ehkä tuo karusellillinen vielä menee, mutta toisessa kulmassa on syvä  kaksitasoinen kaappi. Jonka perukoille ei näe kukaan ja itseänikin aina mietityttää, että mitäköhän sinne olen säilönyt 😉

Kuinka usein teillä käydään läpi keittiönkaapit?

TIISTAITERKUIN,

alle

* Sponsored by Orthex