perjantai 16. lokakuun 2015

Nopea herkku perjantai-iltaan

IMG_6244 IMG_6245 IMG_6248 IMG_6249 IMG_6252 IMG_6253 IMG_6271

HEIHEI HEISSULIVEI!

Perjantai on täällä, jesjesjes. Tietää kuulkaas sitä, että pääsee mökille. Ihan hirmuiset vierotusoireet ovat olleetkin. Lisäksi tämän mökkiviikonlopun pelasti se, kun päätimme siirtää mökin talviteloille laittoa vielä parilla viikolla. Niin helpottava päätös. Ollakin, että tästä eteenpäin on viikonloput kokolailla buukattu, mutta ehtii sitä varmasti saunomaan jossain välissä. Toki, jos talvi yllättää pakkasineen, pitää pumpuista käydä vedet tyhjäämässä pois. Tilanteen mukaan, päivä kerrallaan.

Hei, pikaisesti ruokatunnilta tulin huikkaamaan teille ruokavinkkiä perjantaimyysseihin. Tai miksei lauantaimyysseillekin, meillä näitä herkkuja syötiin viime lauantaina. Sopivat kyllä ihan mille illalle tahansa. Pääasia, että mieli on iloinen ja tunnelma kohdillaan, eiks niin!

GRILLATUT AVOCADOLEIVÄT
(2:lle)

6-8 kokojyväpaahtoleipää
2 avokadoa
pinaattia
vihreää pestoa
vuohenjuustoa
mozzarellaraastetta
mustapippuria

-levitä paahtoleiville pestoa
-murustele päälle vuohenjuustoa
-leikkaa avokado siivuiksi ja asettele se pinaatin kanssa leiville
-lisää juustoraaste ja mustapippuri
-paina kansi kiinni
-paista öljytyllä pannulla, kunnes leivät alkavat ruskistumaan ja juusto sulamaan

******************************************

Nauti lämpimänä. Näistä jäi pari leipää yli, jotka lämpättiin mikrossa seuraavana päivänä. Maku ei tuosta kärsinyt lainkaan. Perinteiseen tapaan meillä syötiin myös salaattia. Sitä samaa, same old same old 🙂 Tosin tällä kertaa freesasin parsakaaleja hieman pannulla oliiviöljyssä ja seesaminsiemenien sekä maapähkinävoin kera ennen salaattiin sekoittamista.

Nyt vielä puolikas päivä töitä, tekee muuten hyvää olla töissä muutaman lomapäivän jälkeen. Neljän jälkeen sitten autonnokka kohti venerantaa. Mielenkiinnolla odotan, olemmeko jo ainoat mökkiläiset saaressa. Illalla luvassa saunomista pitkän kaavan mukaan, telkkariohjelmia ja jotain hyvää ruokaa. Jotain nopeasti valmistettavaa. Ehkä valkosipulilla ja parmesanilla tuunattua ciabattaa ja salaattia. Huomenna ei ole ohjelmistossa mitään muuta kuin rentoutumista. Taidankin ottaa lukemattomien lehtien pinkan mukaan möksälle. Villasukat jalkaan, takkaan tuli, shaali päälle ja aivot narikkaan. Eihän sitä nyt aina niin tehokas täydy olla 😉 Se parin viikon takainen myrsky oli muuten kaatanut kaksi isoa kuusta saunan takaa, mutta voipi olla, että niiden pilkkominen siirtyy ensi kesälle. Ehtiihän sitä… Katsotaan josko palataan blogissa illemmalla tai huomenna. Jos ei, niin sitten sunnuntaina!

ILOISTA ALKAVAA VIIKONLOPPUA 

alle

 


6 Responses to “Nopea herkku perjantai-iltaan”

  1. Kiitti vinkistä! Meiltä taitaisi jopa löytyä kaapista lähes kaikki ainekset 🙂 Illalla siis näitä 🙂 Ihanaa viikonloppua ♥

    • Maria sanoo:

      Moikka Jaana
      ja olehan hyvä! Toivottavasti leivät maistui 🙂

      Kiitos ja oikein leppoisaa viikonlopun jatkoa sinnekin ♥

  2. Sofié sanoo:

    Näyttääpä herkulta!

    Ihanaa viikonloppua!

    P.s. Ihana se lehtijuttu 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sohvi!

      Nuo ovat sitten sellaisia leipiä, että yhden jälkeen on itse ihan ähkyssä…miehen vatsa onneksi on pohjaton 😉

      Kiitti ja leppoisaa viikonlopun jatkoa ♥
      PS. ♥♥♥

  3. Sahrami sanoo:

    Äh, kommenttini karkasi… 🙁 tässä uusiksi; edellisen voi jättää julkaisematta.

    Hei,

    Kiitos ihanasta blogistasi! Monta vuotta olen hiljaisena lukijana ollut mukana, mutta koskaan ennen en ole tainnut kommentoida. Erityisesti nämä ruokajutut on sydäntäni lähellä.. aivan loistavia reseptejä ja ihania herkkuja 🙂

    Olen ammatiltani kotitalousopettaja, ja nyt tulikin mieleen haastaa sinut kasvisten suurkuluttajana, muuttamaan kasvisten käyttöä enemmän kausipainotteiseksi. Esimerkiksi satokausikalenteri on erittäin hyvä apu siihen hommaan! Miltä kuulostaisi? Minun korvaani särähtää tähän aikaan vuodesta esimerkiksi tuo avokadon käyttö 😉

    • Maria sanoo:

      Heipsan
      ja kiitos sinulle 🙂 Ihana kuulla, että ammatti-ihmisenä pidät reseptejäni loistavina <3

      Hei kiitos haasteesta, usein olen tuota satokausikalenteria miettinyt! Avokado on meillä päivittäinen herkku, mutta ilman muuta muutkin vaihtoehdot tulevat kuuloon 😉 Täytyykin paneutua asiaan!

      Ihanaa sunnuntaita sinne <3

Kommentoi