keskiviikko 08. heinäkuun 2020

Kesäillan kattaus eli kesäillan myyssitunnelmia

HEIPPAHEI IHANAT!

Instagramin puolella kerroinkin viime viikolla, että mulla on ollut hurja ikävä perinteisiä fredagsmys-postauksia. Jotenkin ne ovat jääneet ajan saatossa kiireen jalkoihin. Muistan silloin kun moiset postaukset aloitin mooonta vuotta sitten, niistä tulleen hetkessä perjantai-iltojen henkireikiä. Töistä tultuani pääsin hääräilemään keittiöön ja se fiilis oli jotain ihan uskomattoman ihanaa. Mieleen tuli aina viikolla ihania, hieman normi arkiruoista poikkeavia reseptejä enkä malttanut odottaa perjantaita ja kokkailuja.

Viime aikoina on tullut kyllä tehtyä ruokaa ja olen ruoanlaitosta nauttinutkin, mutta en sillä tavalla kuin perjantaimyysseissä…sillä sellaisella ”Jee, viikonloppu on edessä…kutkuttavan ihanaa tehdä ruokaa.” Tänään päivällä mies oli golfaamassa ja mä päätin, että koska vietämme vielä ensi yön kaupungissa, tänään kokkailen jotain ihanaa. Sellaista perjantaimyyssisen ihanaa. Koska sadeilta ja siivottu koti.  Pizzaa ollaan tehty tänä vuonna enemmän kuin laki sallii. Pizzaa ei tosin koskaan voi tehdä liikaa. Aluksi ajattelin tehdä suussa sulavaa ja mehukasta tomaatti-valkosipulipiirakkaa, kunnes mieleni vaelsi sen ja pizzan yhdistelmään.

Pienet vuohenjuustotomaattipizzaset veivät kielen mennessään. Ylipäätään yhdistelmä kuutamokuivatut tomaatit + vuohenjuusto + hunaja on aika lyömätön 🙂 Rakkauteni kuutamokuivattuihin tomaatteihin on kestänyt jo yli 10 vuotta. Aina siitä lähtien kun reseptin jossain keittokirjassa näin.  Alunperin tein kuutamokuivatut tomaatit tällä ohjeella:

Kuutamokuivatut tomaatit

kirsikkatomaatteja
suolaa
kuivattua basilikaa
öljyä

Lämmitä uuni 100 asteeseen. Aseta tomaatit leikkauspuoli ylöspäin öljytylle vuoalle, ripsottele päälle oliiviöljyä, himpun verran suolaa ja kuivattua basilikaa. Nosta vuoka uuniin. Laita uuni pois päältä ja anna muhia yön yli.

Sittemmin himo kuutamokuivattuihin tomaatteihin on tullut yhtäkkiä eikä todellakaan ole ollut aikaa odotella yön yli, niin olen paistanut sadassa asteessa sen aikaa, että tomaatit ovat ”nahistuneet”. Jos on oikein hätähousu, niin olen heittänyt uunin grillivastukselle 200 asteeseen. Ihan niin mehukkaita tomaateista ei tule nopealla valmistustavalla, mutta ajavat asiansa.


Oli aika, että tein kuutamokuivattuja tomaatteja ison läjän. Niitä sitten viikon varrella laitoin pastaan ja salaatteihin. Tällaista meal preppausta (vähän pidemmälle vietynä) luvassa viimeistään elokuulla. Uusi arki kun koittaa, niin mä aloitan ruokien valmistelun etukäteen.

Mutta sitä ennen nautitaan näistä kesäisistä ex-tempore iltaruoista. Niin kuin tänään.

Tomaatti-vuohenjuustopizzaset

Pizzataikina
n. 400 g 00-jauhoja
2 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
2-2,5 dl kädenlämpöistä vettä

oliiviöljyä
pehmeää vuohenjuustoa
kuutamokuivattuja tomaatteja
hunajaa
mustapippuria
tuoretta minttua

-sekoita kuivat aineet sekaisin keskenään
-lisää pikkuhiljaa vettä samalla vaivaten
-anna kohota noin tunti
-leivo kuusi pitkuliaista pikkupitsaa
-voitele oliiviöljyllä
-paista liki kypsäksi (mä paistoin uunin pizzatoiminnolla 230 asteessa 8 minuuttia)
-murustele päälle vuohenjuusto ja lisää kuutamokuivattuja tomaatteja
-paista, kunnes juusto vähän sulaa
-lorota pizzasten päälle hunajaa ja ripsota mustapippuria, tarjoile tuoreen mintun kanssa

Mä tein lisäksi tuon meidän kesän vakkarisalaatin eli tomaattifetasalaatin. Ajattelin alkuun, että mitenkähän vuohenjuusto ja feta keskustelevat keskenään samassa pöydässä, mutta sulassa sovussa olivat 🙂

Mutta hei nyt kuulkaas valmistautumaan videopuheluun sielunsiskojen kanssa ja sitten mies höpisi jostain kaupunkireissusta, terassista ja kuplajuomasta. I’m in! 😀

IHANAA KESKIVIIKKOILTAA,


10 Responses to “Kesäillan kattaus eli kesäillan myyssitunnelmia”

  1. Riina sanoo:

    Tomaatit tuntikausia sähköuunissa vain, jotta niihin saa nahistuneen maun? En ymmärrä sähkönkulutusta tällaisiin juttuihin, kun energiankulutusta on ilmastosyistäkin tarpeen miettiä ja kun tuoreissa kasviksissa maut ja terveysanti ovat kuitenkin parhaimmillaan 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Riina!

      Uuni lämmitetään sataan asteeseen ja otetaan sitten pois päältä eli uuni ei ole päällä koko yötä 🙂

      Tuoreet kasvikset ovat parhaita, mutta kokeilepa joskus kuutamokuivattuja tomaatteja – niihin jää koukkuun myös ❤️

      Ihanaa torstaita sinne!

  2. Sirpa sanoo:

    Oi-nam, aion kyllä tehdä näitä tomaatteja! 😋

    • Maria sanoo:

      Heippa Sirpa

      ja hei suosittelen tekemään kerralla ison satsin, nämä kun ovat niin monikäyttöisiä 🙂

      Ihanaa torstai-iltaa ❤️

  3. Heini Utunen sanoo:

    Hei, ihania tunnelmia <3 Mikäs mekko tämä muuten on 😉

    • Maria sanoo:

      Hei Heini

      ja kiitos kaunis 😍

      Tämä mekko on 3-4 vuotta vanha Elloksen mekko! Edelleen muodikas 🙂

      Ihanaa viikonloppua ❤️

  4. Riikka sanoo:

    Ihanalta näyttää 😋 Millaista vuohenjuustoa käytät näissä tai ylipäätään pitsan päällä, onko jokin tietty merkki suosikkisi?

    • Maria sanoo:

      Moikka Riikka ja kiitos ❤️

      Tykkään käyttää President tai Chavroux -levittyviä vuohenjuustoja näissä lämmitettävissä jutuissa, mutta myös salaateissa 🙂

      Ihanaa alkanutta viikkoa ❤️

Kommentoi