perjantai 06. maaliskuun 2020

Syö itsellesi hyvä olo (& herkullinen itämainen kasvissosekeitto)


Kaupallinen yhteistyö: Hetki & Indieplace


HEIPPA IHANAT!

Olemme viime aikoina jutelleet paljon ruoasta. Terveellisestä, ravintorikkaasta ruoasta ei voi kuitenkaan mielestäni koskaan jutella liikaa. Vaikka meillä syödään kasviksia paljon, niin välillä meilläkin kiireessä on lipsuttu kasvisten määrästä. Miksikö? No pääasiassa sen takia, että mä yksinkertaisesti en pidä kasvisten kuorimisesta ja pilkkomisesta. Tiedän, että tuo kuulostaa vähän könköltä tekosyyltä.

Jos aikaa on rutkalti, niin mikäs siinä – kasvisten kuoriminen ja pilkkominen on mulle mielekästä puuhaa, kunhan ei tarvitse tehdä sitä kiireessä. Mutta annas olla, jos työpäivän jälkeen on aikaa puoli tuntia saada ruoka valmiiksi ennen harrastuksiin lähtöä. Silloin ei juurikaan ole aikaa pilkkomisprojekteihin.

Sen takia mä olen turvautunut jo aika monta kertaa viime vuoden loppupuolella lanseerattuihin Hetki keittomixeihin. Ehdin rakastua niihin arjen pelastajina jo ennen kuin pääsin tekemään kaupallista yhteistyötä tuotteiden kanssa. Nyt tulin jakamaan teillekin ilosanomaa siitä, että kasviksia pystyy lisäämään ruokavalioon helposti ja vaivattomasti, herkullisuudesta ja tuoreudesta tinkimättä. Kiire ei ole enää tekosyy, etteikö voisi tehdä parempia valintoja myös arjessa. Etteikö voisi syödä itselleen hyvää oloa. Mulle ruoka näyttelee suurta osaa hyvinvoinnista ja mitä paremmin syön, sitä paremmin voin.


Hetki keittomix -pussit sisältävät kasviksia mahdollisimman helpossa ja käyttövalmiissa muodossa. Valmiiksi kuorittuna ja pilkottuna. Itse olen käyttänyt niitä sosekeittoihin, mutta ne sopivat myös sellaisiin keittoihin joita ei soseuteta.

Arjen pelastajapusseja löytyy kahta erilaista:

💛 Hetki Aurinkoinen, joka sisältää bataattia, porkkanaa, palsternakkaa ja purjoa
❤️ Hetki Sadonkorjuu, joka sisältää punajuurta, porkkanaa, lanttua ja purjosipulia

Niiden täyteläisempienkin työpäivien keskellä koen tärkeäksi pitää lounastauon ja panostaa ruoan laatuun. Eräänä vilkkaana kotitoimistopäivänä laitoin kolme desiä vettä kiehumaan kattilaan, lisäsin pussillisen Hetki Aurinkoinen -keittomixiä sekä pienen palan tuoretta inkivääriä. Laitoin ajastimen hälyyttämään reilun parinkymmenen minuutin kuluttua. Menin jatkamaan töitä ja tiesin lounaan valmistuvan liedellä kuin itsestään poristen. Kun hellan ajastin hälyytti, lisäsin kattilaan täyteläistä kookoskermaa ja ruokalusikallisen sitruunatahnaa. Surautin keiton sauvasekoittimella sileäksi ja maustoin keiton sitruunamehulla, suolalla ja mustapippurilla. Tässä vaiheessa huomasin hymyn leviävän kasvoilleni.

Itämainen kasvissosekeitto

1 pss Hetki Aurinkoinen -keittomix
pieni pala inkivääriä kuorittuna
3 dl vettä
1 prk (250 ml) kookoskermaa
1 rkl sitruunaruohotahnaa
ripaus suolaa
kierros mustapippuria myllystä
pienen sitruunan mehu (raasta kuoret pakkaseen myöhempää käyttöä varten)

-kiehauta vesi kattilassa ja lisää keittomix-pussin sisältö sekä inkiväärin pala
-anna porista liedellä 25 minuuttia
-lisää kookoskerma ja sitruunaruohotahna
-surauta sauvasekoittimella sileäksi
-mausta suolalla, mustapippurilla ja sitruunan mehulla

Vinkki! Tarjoile siemenien, chilirouheen, avokado-sitruunaöljyn ja tuoreen korianterin kanssa.

Itse voisin elää kasvissosekeitoilla. Ilman mitään lisukkeita, mutta varsinkin niinä päivinä, kun urheilen, kaipaan sosekeittoon vähän lisukkeita. Tuona kauniina keskiviikkopäivänä päivä muuttui aurinkoisemmaksi suloisen samettisen sosekeiton myötä. Lorautin keiton päälle avokado-sitruunaöljyä, ripsotin chililastuja ja siemensekoitusta tuomaan purutuntumaa. Kruunasin aurinkoisen keiton rakastamallani korianterilla.

Istuin ruokapöydän ääreen, laitoin äänikirjan rullaamaan ja nautin hetkestä Hetki Aurinkoisen kanssa. Söin itselleni hyvän olon ja jatkoin energisenä työpäivää ruokatauon jälkeen.

Helppouden ja nopean ruoanlaiton lisäksi näissä keittomixeissä kiehtoo hävikin vähentäminen. Pussillinen tulee aina käytettyä kokonaan eikä hävikkiä synny. Yhdestä pussillisesta riittää kahdelle erittäin nälkäiselle syöjälle. Meidän koko perheen eli neljä henkeä ruokkii kahdella pussilla ja tuolloin keittoa jää vielä seuraavan päivän lounaaksikin yhdelle. Jakamani reseptin lisäksi keittomixien pusseista löytyy herkullisia reseptivinkkejä.

Voiko omien ruokailutottumuksien parantaminen olla enää vaivattomampaa? Ei voi, jos multa kysytään 🙂

PIRTEIN PERJANTAITERKUIN,


Kommentoi