HEISSULIVEI,
jotenkin hiukkasen ristiriitaista kirjoittaa tätä postausta samalla kun mussuttaa pitakebabia lounaaksi 😀 Mutta menköön, pääsiäisen kunniaksi! Raakakakut, mun ehdottomat kakkusuosikit, ovat saaneet joukkoonsa kakun, joka kiilasi suoraan ykköseksi. Niin koostumuksellaan kuin maullaankin. Täältä muuten löydätte kaikki raakakakkukokeiluni. Saattaa siellä olla jotain muitakin raakaherkkuja, ei vain kakkuja.
Leivoin hurmurikummipojan synttäreille kuvissa olevan kakun ja se oli vieraidenkin mieleen. Ei vain kokin 😉 Reseptin takana on aina yhtä valoisa ja kauniina hehkuva Karita Tykkä.
MUSTAHERUKKARAAKAKAKKU
pohja
4 medjool-taatelia kivet poistettuna
1 dl pekaanipähkinöitä
1 dl kookoshiutaleita
½ –1 rkl vettä
-prosessoi monitoimikoneessa pohjan raaka-aineet, kunnes massa alkaa tarttua yhteen.
-lisää vettä vain sen verran, että massa on muovailtavissa, mutta ei liian kosteaa.
-painele irtopohjavuoan pohjalle
täyte
3 dl cashewpähkinöitä, liota vähintään 4 tuntia, jonka jälkeen huuhtele ja valuta
1 dl kookosöljyä, sulana
4 dl täysrasvaista kookosmaitoa
yhden luomusitruunan mehu ja kuori
yhden limetin mehu
1/3–1 dl hunajaa tai jotain muuta makeuttajaa oman makusi mukaan
ripaus suolaa
1 rkl psylliumkuitua
2 dl jäisiä mustaherukoita
+ kourallinen mulperi-marjoja
-sekoita kaikki raaka-aineet psylliumkuitua lukuun ottamatta tehokkaassa blenderissä tai monitoimikoneessa, kunnes massa on täysin sileää.
-tarkista maku ja muokkaa makua tarvittaessa.
-lisää psylliumkuitu ja sekoita vielä kerran. Laita marjoja vuokaan pohjan päälle ja kaada sen jälkeen päälle osa täytteestä.
-lisää marjoja ja kaada loppu täyte vuokaan.
Siirrä vuoka pakastimeen ja anna jähmettyä noin 4 tuntia tai pidempään.
Ota sulamaan noin pari tuntia ennen tarjoilua. Koristele tuoreilla marjoilla.
****************************************
Mä tein tämän valmiiksi torstaina pakkaseen ja otin sulamaan puolen päivän maissa lauantaina. Syötiin kakku neljän aikaan ja oli hienosti ehtinyt sulaan. Joskus olen tarjoillut jäistä raakakakkua, kun en ole tajunnut, että se sulaa niin kauan 😉 Seuraavan kerran palataankin sitten tunturin juurelta. Ehkä kera nyhtölampaan. Siihen asti kuulumisia voi seurata snapista tai instasta. Molemmista löydyn nimella atmarias. Tuota snappiä en ihan vielä oikein osaa käyttää, mutta täytyy pyytää uusintakoulutus siihen esikoiselta 😀
IHANAA PÄÄSIÄISTÄ,
muistetaanhan nauttia ♥
….ja niin herkullisen näköinen!!!
Sitä se olikin :D….kiitsa ihana ja oikein kivaa pääsiäistä sinne <3
Ihanan raikkaan näköinen! Varmasti herkullinen. Näyttää muuten rakenteeltaan jopa hieman ”perinteistä” juustokakkua.
Kiitos Anne,
tuo oli nimenomaan raikas! Juu, rakenne oli mullekin positiivinen ylläri 🙂
Ihanaa pääsiäistä <3
Näyttää hyvältä! Kivaa pääsiäistä 🙂
Kiitti Hennu
ja hei sinne myös, oikein iloista pääsiäistä <3
Oijjoiiiii…..
Pakko kokeilla, rakastan raakakakkuja!!! Cafe Kokko on aivan liian lähellä nykyään tätä minun pikku yksiötäni täällä Helsingissä, siellä on täydellisiä raakakakkuja.
Heipsan ihana
ja kiitos 🙂 Suosittelen koklaamaan – tuo on niiiin hyvää!
Hei ja onnea vielä teille uusiin tuuliin sekä iloista pääsiäistä <3
Upeeita kuvia!
Kiitos kaunis Isla
ja iloista pääsiäistä <3
Wau, näyttää niin hyvältä että menee kyllä testiin! 🙂
http://punainenorvokki.blogspot.fi
Hei kiitos kaunis ♥
Tuo kakku oli kyllä superhyvä! 🙂
Mites onko toi taatelimäärä oikeesti 4 kpl taateleita? Vai jotain esim 4dl taateleita…?
Moikka kaima!
Kyllä se on 4 kappaletta 😀 Mä käytin sellaisia iiiisoja ja meheviä 🙂