perjantai 13. toukokuun 2016

Ristiriitaisia unelmia

Mummulassa 7 Mummulassa 4 Mummula 4 Mummulassa 8 Mummula 1 Mummulassa 1 Mummula 5 Mummula 2 Mummulassa 2 Mummulassa 6 Mummulassa 3 Mummula 3 Mummulassa 9HEISSULIVEI!

Mitä teille kuuluu? Tänne kuuluu ihan hyvänlaista. Vuoristorataa, mutta kuitenkin pohjimmiltaan kaikki on hyvin. Äiskän vointiin tuli silloin puolessa välissä viikkoa takapakkia ja makoilee edelleen Taysissa. Tänään piti olla uusi siirtopäivä, mutta otetaan varman päälle, katsotaan lääkkeet kuntoon ja siirretään kuntoutusosastolle vasta sitten. On tämä vähän sellaisessa löyhässä hirressä roikkumista, jos suoraan saan sanoa. Ensin annetaan toivoa ja sitten vedetäänkin yhtäkkiä matto jalkojen alta. Melkoisen raskasta siitäkin huolimatta, että tähän on osannut valmistautua. Äidin vointi vaihtelee päivän (tai no oikeastaan tunninkin) sisällä ihan hirmuisesti; välillä on aivan oma iloinen jutteleva itsensä, jolla järki pelaa. Toisena hetkenä haluaa olla hiljaa eikä ajatus oikein juokse. Onneksi elämässä on niin paljon muutakin ja ne muut peruspilarit ovat tukevasti paikallaan. Perhe, jota rakkaampaa ja tiiviimpää saa hakea. Työpaikka, jonne saan aamuisin suunnata. Ystävät, jotka ovat tukena. Blogi, joka toimii henkireikänä ja samalla pienenä päiväkirjanomaisena paikkana 😉

Muistattekos, kun tammikuun lopulla vilauttelin mahdollisuutta meidän uudesta kodista?  Niin ihana kuin tuo ajatus onkin, niin pikkuisen ristiriitaisissa tunnelmissa lapsuudenkodistani unelmoin. Pitääkö meidän luopua jostain saadaksemme unelman toteen? Ideaalitilannehan olisi, että äippäliini pystyisi muuttamaan siihen rivarikaksioon ja saisi käydä kylässä meillä. Vanhassa kodissaan. Tällä hetkellä yksinasuminen tuntuu kyllä taas olevan valovuosien päässä. Vaikka unelma tuosta sympattisesta puutalosta tuntuu olevan ristiriitainen, niin myönnän silti, että joka ilta kun käyn tuolla pihassa vähän rupsuttelemassa paikkoja, niin tsuumailen samalla sireenipensaiden paikkoja. Isomman terassin suuntaa. Lipputankoa, joka täytyisi maalata mitä pikimmin. Sisään astuessani pohdin, että voi kunpa lattia narisisi samanlailla sittenkin. Ihastelen suurta olkkarin ikkunaa ja mallailen mielessäni sen eteen ruokapöytää. Paikkaan, jossa näkyy ikkunasta luumupuun ylle viritetyt jouluvalot ja eteisaulasta takkatulen loimu. Ilta-aurinkoa, joka paistaa utuisesti toisesta olohuoneen ikkunasta sisään. Ja joka kerta päätän, että otan seuraavalla kerralla ikkunanpesuvälineet mukaan 😀

Tuosta unelmasta en ole valmis luopumaan, mutta tiedostan, että tällä hetkellä elämässä on vähän liian paljon säpinää ottaakseen unelman toteuttamista työn alle.  Kellarikerroksen piirsin silloin taannoin, vielä olisi kaksi kerrosta suunnittelematta. Ehkä niihinkin päästään tässä lähiaikoina. Ei tosin ihan tänä viikonloppuna.  Illalla suunnataan mökille. Nautitaan saaren zen-tunnelmasta ja tehdään viikonlopun aikana pari reissua kaupunkiin sairaalaan. Onneksi mökki kuitenkin on tuossa ihan kivan matkan päässä eikä sen pidemmällä. Ai niin ja sohvaperunoidaan jääkiekkoa katsellen! Kiitos muuten ihan suunnattomasti ihanista kommenteistanne ja myötäelämisestä. Pahoitteluni, että kommentteihin vastaamiset on nyt jäljellä, kuron kiinni ne viikonloppuna!

PERJANTAITERKKUSIN,

alle

PS. no just, juuri kun vähän masistelin tilannetta, niin puhelimessa alkoi vilkkumaan ”Äiti soittaa”. Siis mitä ihmettä, luulin ettei osaa käyttää tällä hetkellä puhelinta. Hyvä näin 


keskiviikko 04. toukokuun 2016

Hortensian hoitovinkkejä? (& vähän kökköjä kuulumisia)

Hortensia 4Hortensia 1Hortensia 3 Hortensia 2 Hortensia 6 HELLUREI,

mä olen tosi innokas nyt niin tuolla puutarhan puolella kuin täällä sisälläkin saamaan kasvit ja kukkaset pysymään hengissä. Pidemmän aikaa mukana pysyneet lukijat muistavatkin, että mä saan jopa kaktukset kuolemaan. Joku ruudun toisella puolella on ollut taas valppaana, sillä sain Orthexilta pari kukkaruukkua, joiden avulla uskon pärjääväni näiden kahden viherkasvini kanssa. Toinen eli tuo traakkipuu (korjatkaa jos olen väärässä nimen kanssa :)) on jo viitisen vuotta vanha. Valehtelematta olen ehkä muistanut kastella sitä kolme kertaa vuodessa. Jep, siinä vaiheessa kun lehdet lerpattaa alaspäin olen muistanut kastelun. Traakkipuu pääsi Orthexin Eden Kestokasteluruukkuun*. Kestokasteluruukun idea on se, että ruukku täytetään mullalla ja kasvi istutetaan ruukkuun. Kasvia kastellaan mullan päältä noin 8 viikkoa, kunnes kasvin juuret ovat kasvaneet vesisäilöön asti. Siitä eteenpäin kasvia kastellaan kasteluputken kautta. Siinä on onneki max-raja, ettei tule liikaa kasteltua.

Nimittäin, vaikka mä olen laiminlyönyt tuon traakkipuun kastelun, niin viikon vanhaa hortensiaa olen tainnut kastella liikaa. Kukkien terälehdet lerpatti tuossa hetken ja kukka näytti muutenkin alakuloiselta. Sen jälkeen, kun istutin sen Paulina Säiliöruukkuun* se on sentäs vähän piristynyt. Mutta ei tarpeeksi. Olen leperrellyt sille ja ottanut kukan mukaan aurinkoon. Onko mitään enää tehtävissä; kuihtuuko tämäkin pois niin kuin ne monet edeltäjänsä? En ehkä kestä, tämä taitaa olla kolmas hortensia tämän vuoden puolella. Sarjassamme samanlainen tapaus kuin nuo kerta toisensa jälkeen kuolevat oliivipuuni 😀 Nyt olisin niin kovin kiitollinen, jos te viherpeukalot antaisitte kikkakolmosenne hortensian pelastamiseksi. Ja myös jatkohoito-ohjeet tulevat tarpeeseen!

Sitten niihin kuulumisiin. Elämä on muutakin kuin kukkaruukkuja. Onneksi kirjoitin tämän postauksen jo eilen valmiiksi tuon alun osalta. Tänään eivät ole olleet hortensiat päällimmäisinä; eilen illalla esikoinen tuli juosten sisään ja pyysi nopeasti katsomaan mummua, joka ei vastannut ovelta huudettuihin ”moi”-huutoihin. Istui keittiön pöydän ääressä enkä saanut häneen mitään kontaktia. En tiedä mistä se ihan suunnaton voima ja rauhallisuus tuli, mutta muistin hätäkeskuksen numeron ja osasin selittää, mistä on kyse. Muistan myös sanoneeni, että tulkaa sitten vähän nopeamaa kuin viimeksi. Jep, viimeksi silloin marraskuussa ambulanssin tulo kesti reilun 15 minuuttia ja nyt vain viisi minuuttia. Lisäksi tuli paloauto sun muuta hoitohenkilökuntaa. Nopsaa äippäliini paareille ja jälleen aivoinfarktioireilla kohti Taysia. Ei ollut taaskaan aivoinfarktia, vaan kuvissa näkyi kova turvotus sekä mahdollisesti uutta kasvainta. Ensiavusta tie vei kohti aivoverenkiertohäiriön valvontaosastoa.

Tilanne oli vielä tänä aamuna melko huono, puhetta ei tullut ja äiti ei reagoinut. Ei ymmärtänyt puhetta. Sanottiin, että tilanne on erittäin vakava ja eletään tunti kerrallaan. Nyt iltapäivästä kun soitin, niin sain kuulla, että toinen on siellä alkanut puhumaan. Yrittää puhua ja paljon. Kortisonin nosto auttaa aivopaineeseen ja sitä myötä puheeseen. Eihän kaikkia sanoja tule ja jos tulee niin ne tulee osaltaan hassusti. Ottaa katsekontaktia ja on pirteämpi. Raajat toimivat normaalisti. Siirretään tänään neurologiselle eli tilanne ei ole enää niin vakava. Voin sanoa, että siitä viime marraskuun 17.päivästä lähtien, kun äiti sai sen epileptisen kohtauksen ja kasvain todettiin, on tämä elämä ollut aikamoista vuoristorataa. Sitä se on taas ollut eilen illastakin lähtien. Tieto siitä, että tämä kasvaintyyppi on aggressiivisin kaikista aivokasvaimista on tuntunut välillä ahdistavalta ja sitä on odottanut pahinta. Jos meille nyt taas annetaan lisäaikaa, niin kovin kiitollinen olen 

Miksi kerron näin henkilökohtaisia juttuja blogissa? No sen takia, että tämä blogi ja te ihanat siellä ruudun toisella puolella olette suuri osa elämääni. Tämä rakas blogini on pakopaikka vaikeina hetkinä. Osaltaan haluan olla avoin myös sen takia, että tiedätte sitten, että jos tässä tulee hiljaisempia aikoja, niin elämässä on meneillään jotain muuta. Mutta hei, edelleen toivoisin vinkkejä tuon hortensian hoitoon 🙂 Me suunnataan tänään suunnitelmien mukaan mökille, tosin ilman mummua (onneksi tuo kohtaus muuten tuli kaupungissa eikä saaressa…). Lähipäivät suhataan mökin ja Taysin väliä. Ilman suunnitelmia ja tarvittaessa nopeillakin lähdöillä. Elämä on tässä ja nyt. Muistetaanhan elää täysillä ja joka hetkestä nauttien, niistä läheisistä ja kaikista kivasta kiittäen!

♥♥-TERKKUSIN,

alle

*merkityt saatu bloginäkyvyyttä vastaan


maanantai 02. toukokuun 2016

Musta terassi – hot or not?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Terassi3 OLYMPUS DIGITAL CAMERA Terassi4 OLYMPUS DIGITAL CAMERA Terassi5….ja ihan kirjaimellisesti 🙂

HELLUREI

ja en voi taaskaan olla hehkuttamatta – aurinko, kevät ja linnunlaulu♥ Tietää sitä, että terde on otettu käyttöön ja elämä siirtyy ulos. Palautuen taas siinä elokuun lopulla sisätiloihin. Siihen asti saa pyykit kasaantua ja pölyt pyöriä jaloissa. Eteisestä otin jo maton pois, jotta pikkuisten hiekkavarpaiden jäljet saa lakaistua helpommin pois. Mistä tietää myös, että kesä lähestyy? No siitä, että olen saanut jälleen ihan monen monta viestiä koskien meidän mustaa terassia 🙂 Kiitos niistä ihanat!

Onko se kuuma? Haalistuuko auringossa? Näkyykö lika? Juu, ei ja juu. Lyhyesti ja ytimekkäästi. Meillähän tuo takapihan terassi oli valmisruskea, haalistunut sellainen. Veljen kanssa teimme pikkuisen ”tuotekehitystä” ja vedimme sen vesiohenteisella, runsaasti luonnonöljyä sisältävällä puuöljyllä kertaalleen. Tuli täydellinen musta. Mutta se niksi, minkä teimme oli, että sävytimme puuöljyn tuplapastoilla. Eli 9 litran purkkiin meni 18 litraisen purkin pastat. Mietimme, että koska musta sävy (5089) ottaa aikaa kuivua ihan muutenkin, niin mahtaako kuivua kuinka nopsaa tuplapastoilla. Käsittelyn jälkeenkin alkoi satamaan reilun tunnin päästä, mutta hei, siinä se terde on ja pysyy. Mustana. Aikaa tästä muutoksesta on nyt kolme vuotta. Väri on säilynyt hyvänä, mutta mietin, että koska terassi kannattaisi öljytä joka vuosi, jotta puu säilyisi kauniina, niin ehkä nyt on tänä vuonna syytä käsitellä tuo värittömällä puuöljyllä. Sarjassamme jälleen, suutarin lapsella ei ole kenkiä… Heitin miehelle tuossa yksi päivä, että kiinnostaiskos häntä laatoittaa tuo terassin alue. Jep, sellaisella ihanalla pihalaatalla. Ei kuulemma kiinnostanut, joten näillä mennään 😀

No onko se kuuma sitten jalalle? No onhan se ihan himskatin kuuma, kun aurinko porottaa koko päivän takapihalle. Mutta niin oli se ruskea terassikin. Aika usein kuitenkin meillä heitetään varvastossut jalkaan takapihalle astuttaessa, joten se ei varsinaisesti haittaa. Toukokuun puolen välin/lopun siitepölyaikaan terassia saa olla koko ajan pesemässä letkun kanssa. Siitepölyn lisäksi näkyy kaikki kurajäljet sun muut. Mutta ei haittaa, mielelläni mä tuolla takapihalla touhuilen.

Ja menenkin touhuilemaan heti, kun äiskä pääsee tuolta toimintaterapiasta. Muistin katsokaas, että unohdin eilen kastella sen istuttamani alppiruusun. Olen alkanut nauttimaan näistä äidin kuskausreissuista; ehtii lukemaan tai tehdä töitä. 45 minuuttia ja kovin tehokkaasti!

AURINKOISTA ALKANUTTA VIIKKOA,

alle

PS. kannattaa muuten kuitenkin huolehtia parista jutusta terassin käsittelyssä; painekyllästetyn terassin käsittely kannattaa tehdä vasta vuoden kuluttua, jotta tuo kyllästysaine ehtii haihtumaan laudoista pois. Lisäksi terassilautojen on oltava käsiteltäessä kuivia ja ilman lämpötilan ainakin +5 astetta. Lisäksi olisi hyvä, jos terassi saisi kuivua öljyämisen jälkeen vuorokauden ajan eli sateen uhkaa ei olisi. Meillä kävi mökillä vähän vanhanaikaisesti viime vuonna terassilaajennuksen kanssa; kesken käsittelyn alkoi pirskottelemaan vettä. Jatkoimme hommia sateen loppuessa ja iloitsimme, kun terde näytti ihan priimalta. Tänä vuonna osa öljyistä oli sitten lähtenyt lumen mukana pois. Nyt yritän kehitellä metodia, millä tuosta saisi tasaisen…musta puuöljy kävi mielessä, mutta sopiikohan se tuonne mökkimaastoon?


torstai 28. huhtikuun 2016

Kotimme lehtijuttu

Lehtijuttu 1OLYMPUS DIGITAL CAMERALehtijuttu 2 OLYMPUS DIGITAL CAMERA Lehtijuttu 3OLYMPUS DIGITAL CAMERA
HEISSULIVEI,

olinkin jo kaikessa tässä juhlahumussa unohtanut, että meidän kodista viime elokuussa kuvattu artikkeli julkaistaan lehdessä tässä kuussa. Eilen äidin lääkedosettia täyttäessäni selailin samalla uusinta Unelmien Talo & Koti -lehteä ja siellä törmäsin tuttuun näkymään 🙂 Kyllä tuli heti taas niin kivoja muistoja mieleen; meillä oli aivan mieletön päivä Ilonan & Hannen kanssa. Hihittelin itsekseni, että kylläpä on tuttu järjestys olkkarissa. Onhan se tässä vajaan vuoden aikana kokenut jos jonkinlaisia järjestyksiä, mutta nyt on kokolailla sama kuin kuvauspäivänä.

Muistan ennen lehtijuttua stressanneeni kodin puhtaudesta ihan hirmuisesti. Pesin hammasharjalla kaakeleiden saumoja ja sitä rataa. No eihän se olisi tuolla lehtikuvissa näkynyt nuo liat, mutta jotenkin sitä asetti riman vain todella korkealle. Voi kun jostain löytyisi nytkin se rima. En ymmärrä, miten koti voi yhdessä sekunnissa muuttua ihan hävityksen kauhistukseksi…meniskö sekin juhlahumun piikkiin? Niin kuin eilen unohtamani tapaaminen. Oikein hävettää, sillä en ikinä unohda mitään tapaamisia. Nyt kirjaimellisesti nukuin onneni ohi ja fyssari soitteli perään.

Niin kuin lehtijutussa, niin olen sitä mieltä, että kotimme taitaa vihdoin olla valmis. Mutta. Eilen veljen vaimon kanssa Ikeassa piipahtaessa ihastuin yhteen ruokapöytään. Juu, kuulkaas sellaiseen ruskeaan. Justhan mä olen ollut sitä mieltä, että nuo keittiön ruskeat alakaapit voisi maalauttaa valkoiseksi. Ei hätää, nyt löysin pöydän, joka menisi tuon ruskean kanssa, joten ei maalautetakaan vielä 🙂 Mitäs mieltä olette Ikean Mörbylångasta? Olen välillä kokenut tuon meidän nykyisen pöytän pituuden liian haastavaksi. Se on oikeasti vaikea kattaa nätisti neljälle, kun tilaa on niin paljon. Ongelmat kullakin 😉 Tykkään tuosta Mörbylangan ulkonäöstä ihan hirmuisesti, mutta tuo väri mietityttää. Toisaalta liki musta taustaseinä ja tuollainen ruskea toimisi aika kivasti yhteen. Ja hei, ollaan näitä ennenkin valkoiseksi maalattu! Tosin pöytä on massiivipuuta, joten sen hiominen ja öljyäminenkään ei ole poissuljettu juttu.

Nyt on kivoja muistoja lehtiartikkeleiden muodossa niin kodista kuin mökistäkin! Näihin on ihana palata sitten joskus. Hei, meillä on ollut juhlahumun lisäksi vähän härdelliviikko tuon äippäliinin lääkäreiden sun muiden kanssa, joten pahoittelen että siellä on muutamiin sähköposteihin vastaamatta. Hoidan ne asap, mutta nyt jatkan kommentteihin vastaamista. Kyllä te ymmärrätte, välillä elämässä pitää priorisoida 

TORSTAITERKKUJA LÄHETELLEN,

alle


perjantai 22. huhtikuun 2016

Perjantaiset

Perjantai 5Perjantai 1Perjantai 3Perjantai 8Perjantai 6Perjantai 10Perjantai 4 Perjantai 7
ILTAA IHANAISET,

olipahan perjantai! Eilen illalla esikoinen alkoi valittamaan kurkkuaan ja käsivarsiaan. Ajattelin, että lihaskivut johtuivat jumppatunneista ja kurkkukipu allergioista. Kahden maissa yöllä huuteli äitiä ja totesin kuumeen olevan pilvissä. Alkoi valittamaan huonoa oloa ja olinkin varma, että Mr. George on saapunut taloon. Mutta onneksi tuo huonovointisuus johtui vain kuumeen nousemisesta. Pari tuntia valvottiin yöllä ja aamulla heräsin pikkuisen silmät sikkurassa. Miten sitä olikin jo unohtanut, kuinka nuo yövalvomiset ottaa voimille? Kuume oli onneksi laskenut (kiitos yöllisen lääkityksen), sillä mun oli pakko mennä töihin.

Yöllä aloin harmistella en vain pikkuisen voinnin puolesta, mutta myös semisti alkoi harmittamaan lauantainen Helsingin keikka. Enhän mä nyt kipuista lasta voi hoitoon viedä. Mutta tiedättekö mitä? Tämä meidän tukiverkosto on kyllä ihan huikea. Veljen perhe oli valmis ottamaan potilaan siskonsa kera hoitoon lauantaiksi. Toki, jos kuume huitelee pilvissä, niin enhän mä nyt raaski toista hoitoon viedä. Siitä lähetään, että jos esikoinen on sitä mieltä, että äiti jää kotiin, niin äitihän jää kotiin. Tällä hetkellä on intoa piukalla menossa hoitoon ja kuumekaan ei ole iltaa kohden noussut.

Eikä siinä kuulkaas kaikki; veljen vaimo ilmoitti ennen puolta päivää, että koulusta opettaja oli soittanut. Siellä veljen perheessä on myös yksi potilas. Ei ihan mennyt putkeen huominen päivä 😀 Alunperin oli tarkoitus, että tuo tyttönelikko kera hurmurikummipojan pitää yllätyspäivää. Meidän tytöt saivat veljen perheeltä synttärilahjaksi yllätyspäivän kera kivan tekemisen ja ovat odottaneet tuota päivää kuin kuuta nousevaa. Noh, yllätyksiä tässä on viimeisen vuorokauden aikana ollut vaikka muille jakaa. Ja kuka tietää, ehkä siellä on huomenna neljä virkkua prinsessaa valmiina seikkailuihin ♥ Toivotaan vain ettei tauti tavoita meitä aikuisia…

Jos jotain positiivista, niin unohdin vallan ikävöidä siellä ulkomailla reissaavaa miestä kaiken tämän kiireen keskellä. Pianhan me nähdäänkin! Ehdin tuossa selaamaan postilaatikkoon kolahtaneen Glorian Ruoka & Viini -lehden ja mun on kyllä ihan pakko heti sunnuntaina leipoa tuollaista mansikkalakukakkua miehen kotiinpaluun kunniaksi. Namskis! Mutta sitä ennen yritän ehtiä laittaa teille huomiselle ajastettuna vähän terveellisemmän mansikkakakun ohjeen!

Nyt on huomiset vaatteet katsottu valmiiksi, kameran akut ladattu ja runsaasti iloista mieltä pakattu mukaan. Enää ei tarvitse kuin saada yhdet pitkät yöunet alle, niin eiköhän siitä hyvä tule. Ihanaa nähdä taas kaikkia blogikollegoita, työkavereita ja yhteistyökumppaneita! Nykäiskäähän hihasta, jos allekirjoittanut kulkee laput silmillä 😉

SUPERIHANAA VIIKONLOPPUA,

alle

PS. huomisen tunnelmia voi seurata Instagramissa (atmarias) ja Snapchatissa (atmarias)!