Moikkamoi vaan hei,
mulla on ollut tänään sellainen päivä, että oksat pois. Olen tapellut kuulkaas tietokoneiden tai lähinnä tietokoneen kanssa. Me ollaan itseasiassa oltu mun tietsikan kanssa suorastaan ilmiriidoissa 😀 Tarvitsin pari uutta kuvankäsittelyohjelmaa (tai oikeastaan videonkäsittelyohjelmaa) ja latasin ne koneelle. Ja vaikka kuinka olin varovainen enkä laittanut rukseja mihinkään ylimääräisiin kohtiin, niin kappas; mulla oli yhtäkkiä internetin aloitussivuna joku ihme hakukone, jota en ollut aiemmin nähnytkään. Ja tuotahan ei sitten saanut ihan helposti poistettua. Latasin siis kaikenmaailman adremoval skannaukset sun muut ja tein parin tunnin työn saadakseni nuo haittaohjelmat pois. Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin. Sisutusvideo (kooltaan alunperin vaivaiset noin 900 megaa), jota ”hieman” editoin (pienensin) ja johon näin tämän hirmuisen työn jouti kuitenkin roskikseen. Täytyy napata uusi video joku päivä 🙂
Nyt sitten vihdosta viimein sitä sisustuspostausta miehisestä näkökulmasta. Ihan ensiksi täytyy sanoa, että mieheni on erittäin tyytyväinen meidän olemassaolevaan sisustukseen. Meillä sisutetaan yhteisymmärryksessä. Mä saan idean jostain sisustusjutusta ja sitten se punnitaan yhdessä, että kannattaako vai eikö. Näin ainakin isommissa sisustusratkaisuissa, kuten uusissa huonekaluista. Jokaisesta kynttilänalustasta ja tyynystä en edes viitsi kysellä 😉 Sisustusmakumme kyllä eroavat aikalailla; no ensinnäkin taloihanteemme eroaa toisistaan. Mä haluaisin vanhan hirsitalon tuolta Pispalanharjulta. Sellaisen, jota kunnostaa pikkuhiljaa. Pienet huoneet ja ruutuikkunat. Osa seinistä hirsipinnalla. Keittiö kuitenkin moderni. Olohuoneessa Arabian kaakelitakka. Mies taas haluaisin valmiin valkoisen kivitalon, jossa olisi mahdollisimman isot ikkunat ja korkeat (ja isot) huoneet. Keittiö olisi minimalistinen, kiiltävä valkoinen mustalla kivitasolla. Tuolla tasollahan ei olisi muuta näkyvillä kuin kahvinkeitin (rosterinen) ja Alessin sitruspuserrin. Kodinkoneet olisivat rosteria ja jääkaapin ovessa olisi jääpalakone (whaat, kas kun ei telkkari :D). Ruokatilan pöytä olisi lasikantinen ja ympärillä olisivat mustat nahkatuolit.
Olohuone noudattelisi samaa mustaa-nahkaa-teräslinjaa. Nahkasohvaa- ja divaania, ehkä myös musta tv-taso, jossa lasiovet. Sohvapöydällä ei juuri kukkia tai kynttilöitä näkyisi. Kovin maskuliinista, eikö? 🙂

Kollaasin kuvat: Asko & Ikea
Takkahuone eli telkkarihuone tässä olemassa olevassa kodissa saisi mielellään reclainer-sohvan. Sellaisen, josta jokaiselle istujalle saisi erikseen omat jalkatuet ja selkänojan säädön. Ja mielellään käsinojat mukitelineineen istuinten väliin. Värinä kuvasta poiketen olisi musta ja päällinen alcantaraa tai nahkaa. Jos kyse olisi millaisesta asunnosta tahansa, niin telkkarihuoneessa olisi kuulemma sohvat kahdessa eri tasossa. Ikään kuin leffateatterissa. Takkahuoneessa olisi baarikaappi (toim.huom. meillähän on sellainen tuolla takkahuoneen nurkassa ;). Kalusteet voisivat olla lämmintä puuta ja ilme muutenkin lämpimämpi kuin olohuoneessa. Heh, tästä taidan vetää johtopäätöksen, että tuo meidän nykyinen takkahuone on todellakin miehen valtakuntaa. Ehkä mun ei kannatakaan mennä sörkkimään sinne noita akaasiapuisia huonekaluja lakkapensselin kanssa.
Lisäksi leikittelimme ajatuksella, että millainen olisi mieheni toivekoti. Jos saisimme piirtää sen ihan itse alusta asti. Kuulemma muilla tiloilla ei olisi niin väliä, mutta talomme alakertaan mies haluaisi juurikin tuollaisen leffateatterin, pajatson ja biljaripöydän. Baaritiski ja mittava baarikaapin sisältö löytyisivät tuolta myös. Jukeboxi soittaisi musiikkia. Saunaosasto olisi vähän niin kuin spa ja siellä olisi poreamme. Takapihan terassilta löytyisi palju, josta olisi järvinäköala. Hmm. Täytynee kokeilla onneaan eurojackpotissa 😀
Sisustuksen suhteen siis olemme ehkä valovuosien päässä toisistamme. Mutta eikös ne olekin ne vastakkaiset navat, jotka vetää puoleensa? Vaikka kotihiiri olenkin ja viihtyvyys omassa kodissa on sisustuksen a ja ö, niin kyllä mä silti uskon, että viihtyisin täysin mun aviomieheni sisustamassa kodissakin. Eihän ne ympäröivät huonekalut, vaan se kenen kanssa ne neliöt jakaa.
Kukas teillä sisustaa ja meneekö sisustusmieltymykset yhteen miehen/poikaystävän kanssa?
Ilosta keskiviikkoiltaa,
mä suljen nyt tämän tietokoneen (better luck with it tomorrow :)!



















































