perjantai 07. huhtikuun 2017

Pienesti jo pääsiäistä & perjantaiset

HEISSULIVEI,

ja jippii, perjantai on täällä! Aamu alkoi keittiösuunnittelijan käynnillä ja nyt on keittiö mitattu ammattilaisen toimesta. Kalusteet on tilattu ja toimitus sovittu alustavasti viikolle 20. Kodinkoneethan ostimme taannoin jo Asta-messuilta. Viime tipassa eli eilen teimme vielä muutoksen ja vaihdoimme alunperin rosterisen värisen Festivon valkoiseen. Koska sydän sanoi niin. Päädyimme ostamaan keittiön ensimmäisestä paikasta, mistä kysyimme tarjouksen. Tiedän, että pitäisi kilpailuttaa, mutta jos keittiö menee kertalaakista ihan omannäköisekseen ja budjetin rajojen sisäpuolelle, niin mitä sitä turhaa. Ostimme keittiön kalusteet Keittiömaailmasta (kyseessä ei ole kaupallinen yhteistyö :). Sain luvan esitellä keittiösuunnitelmat teille täällä blogissa, jahka piirrustukset sähköisenä saan. ID

Tänäkin vuonna vietämme pääsiäisen pohjoisessa, joten laittelin tänään jo pienesti pääsiäistä esille kotiin. Tytsyt serkkuineen koristelevat vitsoja keittiössä, joista tuleekin mukavasti väriä. Väliaikaisesti ja rajatulle alueelle 😀 Muuten olohuoneen sisustuksessa pääsiäinen näyttäytyy luonnonläheisissä sävyissä. Vuodesta toiseen. Tämä on ensimmäinen vuosi pitkään aikaan, kun laitan oikeita pajunoksia sisälle. Aiemminhan niistä on alkanut nenät vuotamaan ja pärskityttämään. Teiltä lukijoilta sain taannoin vinkin, että jos ei maljakkoon laita vettä, niin sitten allergisia oireita ei pitäisi tulla. Koklataan tätä siis tänä vuonna!

Ihan huikeaa ajatella, että viikon päästä ollaan Pyhällä hiihtämässä ja siitä viikon päästä kesämökillä aloittelemassa mökkikautta. Mikäli nuo jäät nyt ovat siihen mennessä sulaneet. Tänä vuonna mökki-ikävä on kyllä iskenyt pirskatin kovalla voimalla. Sielu huutaa hiljaisuutta ja sitä, että saa istua kalliorannalla auringon lämmittäessä kasvoja. Liplutella varpaita vedessä ja vaan olla möllöttää. Eilen tuossa karvaturria puunatessani (liki neljän tunnin ajan…) aloin miettimään, että pitäiskö sittenkin leikata sille ”kesätukka”. Kuitenkin mökillä on sen verran tuota varvikkoa, että jää koko ajan inhottavia risuja mahakarvoihin ja tassuihin kiinni. Lisäksi uidessa turkki painaa tsiljoonan. Turkin trimmaus vaan sotii vastaan sitä ajatusta, että haluan pitää turkin rodulle ominaisesti pitkänä. Mutta kukas sitä tietää, mikä koirulille on parasta. Kesähelteillä varmastikin lyhyempi karva. Voisin ainakin näin kuvitella 🙂

Illan perinteinen myyssipostaus jää tänään väliin. Mennään ei niin kuvauksellisella ruoalla. Perjantaimyyssiruokana meillä on tänä iltana kuulkaas grillimakkaraa ja perunasalaattia. Lasten toiveesta. Toivoa sopii, että saan tuon meidän grillin päälle. Mies kun palaa reissusta vasta sunnuntaina. Onneksi on olemassa uunin grillivastus varasuunnitelmana, eiköhän nuo makkarat sielläkin tekeydy 😉

IHANAA PERJANTAITA &
ALKAVAA VIIKONLOPPUA ♥


tiistai 04. huhtikuun 2017

Kotitoimisto – hot or not?

HEIPPAHEI IHANAT

ja aurinkoista tiistaita! Tulihan se aurinko sieltä esiin, vaikka vielä aamusella hieman huonolta näytti. Ihan pakko tähän alkuun kertoa, mitä tapahtui eilen illalla. Olimme jo sängyssä ja mies selasi kännykkäänsä. Tuhahti ja totesi ”Hmph, olipa tylsä postauksen aihe. En edes lukenut. Voisitko kirjoittaa vaikka golfista?” 😀 Se siitä kannustavasta ja rohkaisevasta otteesta. Jep, herjallahan tuo ja ymmärrän, ettei mun kauneusrutiinit nyt hirveästi miehiä kiinnosta. Mutta hassu juttu, että ekaa kertaa kommentoi näin päin. En ajatellut kuitenkaan ottaa itseeni tätä rakentavaa palautetta 😉

Syyskuun alussa tulee vuosi täyteen kotitoimistolla työskentelyä. Välillä on jaksoja, että olen kaivannut töihin. Kaivannut lähinnä sitä verkostoa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä, että on ihmisiä kenen kanssa jutella päivän työjutuista. Toisaalta taas kaipaan ihan äärettömän paljon hiljaisuutta ympärilleni, kun teen töitä. Oikein tiukan paikan tullen ja keskittymistä vaativan työn äärellä joudun jopa heivaamaan tikittävän rannekellonkin pois ranteesta. Hiljaisuuden on oltava niin äänetöntä. Tähän ei toimistolla pysty, kun taas kotitoimistolla hiljaisuus on taattu. Ainakin siihen asti, kun lapset tulevat koulusta. Listasin muutamia kotitoimiston plussia ja miinuksia:

– olisi helppo ajautua ns. pyjamamoodiin työpäiviksi
– jääkaappi on liian lähellä
– vertaistuki ja sosiaalinen verkosto puuttuvat (onneksi on internet)
– työajat venyvät, ellei itse pidä huolen siitä, että saa myös vapaa-aikaa
– lasten tultua koulusta työpäivä sekoittuu äitien hommiin 😉
– itsekuria täytyy löytyä riittävästi, jotta työt tulee tehtyä

+ toimistokoira (joka tutkimusten mukaan nostaa työn tuottavuuden sfääreihin)
+ hiljaisuus
+ tarvittaessa ei tarvitse tälläytyä aamuisin, koska ainoa jota varten sen tekisin olisi oma peilikuvani
+ tietynlainen joustavuus (pystyn hakemaan esimerkiksi lapset koulusta, kun huono keli)
+ pystyy työskentelemään myös ”virka-aikojen” ulkopuolella
+ kotitoimistovähennys verotuksessa

Tuo suhde eli saman verran molempia kertoo vain mielestäni siitä, että ei ole oikotietä onneen. Molempi parempi. Kummassakin työtavassa on ne puolensa, mutta jos täytyisi kallistua jompaan kumpaan, niin kyllä tämä kotitoimisto voittaa. Se, tulenko jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa vuokraamaan toimistotilan blogitöitä varten on vielä auki. Uuteen kotiinhan meille tulee oikein työhuone, jonka oven saa säppiin. Tässä olohuoneen nurkkatoimistossa kun on se huono puoli, että iltaisin tai viikonloppuisin ei saa hiljaisuutta. Toisaalta, ne ovatkin niitä hetkiä, kun pitäisi ehkä olla itsekin vapaalla 🙂

Alunperin mietin, että otan tämän nykyisen pöytäni uuteen kotitoimistooni, mutta mummulassa olisi liki käyttämätön Boknäs (tai Billnäs…en ikinä muista kumpi :D) -kirjoituspöytä. Toisaalta sekin houkuttelisi lämmöllään. Siihen vielä sellainen vanhan ajan vihreäkupuinen työvalaisin niin avot. Sikarituoli viereen sekä kirjahyllyyn vaarin Päätalo-kokoelma. Hei, meillä tulee muuten uudesta kodista aika puuvoittoinen. Lämpimän puun väriä kun löytyy keskikerroksen lattiasta, niin sitä tulee löytymään myös osasta huonekaluja. Enpäs olisi vielä vähän aikaa sitten uskonut, että rakastun lämpimän ruskeaan puuhun. Kai se pyökki-innostuskin palaa vielä jostain takavasemmalta 😉 Or maybe not.

Käytiin muuten tänään keittiöasioilla ja saatiin heti ekalla kerralla niin älyttömän kiva keittiösuunnitelma, että sormet syyhyää päästä tekemään ruokaa sinne! Meillähän on remppa aikataulusta jonkin verran myöhässä, mutta eipä tämä nyt enää viikon parin päälle ole 😉 Keittiön suhteen on postauksia luvassa ja varsinkin valaistuksen suhteen kaipailisin teidän arvokkaita neuvoja. Meille kun ei tule yläkaappeja, niin työvalot on sitten jotkut muut kuin kaappien alle laitettavat. Mutta pähkäillään tätä tuonnempana 🙂

ILOISIN TIISTAITERKUIN,


perjantai 31. maaliskuun 2017

Perjantai-ilta ♥

…miksi mulla alkoi soimaan päässä Mamban ”Lauantai-iltana ravintolaan…”? 🙂

HEISSULIVEI,

se viikon paras hetki on just nyt ja tässä. Koko perhe kotona (+yksi yökylään tullut prinsessa), telkkarissa Tappara vie Ilvestä (hih, toivottavasti en juhli liian aikaisin…) ja olo on varsin huojentunut kiireisen viikon jäljiltä. Välillä sitä on pakko antaa periksi tietyille asioille. Myönnettävä, että nyt ei vain jaksa. Suunnitelmissa oli tehdä tänä iltana ruokaa perjantaiseen tapaan. Koukattiin kuitenkin kotiin pizzerian kautta. Suunnitelmissa oli taltuttaa sohvan pyykkivuori iltapäivästä. Lähdettiinkin ystävien kanssa ex-tempore kahville. Suunnitelmissa oli pestä tuo likaistakin likaisempi karvainen kaveri. Sen sijaan keskityinkin heittelemään sitä pinkkiä possua koirulille ja samalla ottamaan lepoa takkahuoneen matolla. Suunnitelmissa oli vastata kommentteihin, mutta sen sijaan pidinkin suurimman osan päivästä tietokoneen kiinni. Huomenna otan kommentit käsittelyyn, kiitos niistä ihanat. 

Omien voimavarojen tunteminen on sellainen juttu, jonka olen ehkä kantapään kautta aikoinaan oppinut. Tykkään, että on monta rautaa tulessa. Tykkään, että asiat tulee hoidetuksi ja tietyllä masokistisella tavalla tykkään uhmata deadlineja. Jättää työt viime tippaan, koska tiedän olevani silloin tehokkaimmillani. Mutta tykkään myös näistä päivistä, kun pystyn pitämään ns. arkivapaan. Tällä viikolla tuli tehtyä paljon töitä ja onnellinen olen siitä, että töitä on. Yhtenä iltana todettuani neljännentoista työtunnin käynnistyvän tunsin hetkellisesti jo tunnetta, että onko tässä mitään järkeä. Kunnes seuraavana aamuna heräsin ja laitoin asiat perspektiiviin; silloin taotaan, kun rauta on kuumaa 🙂  ID

Hei, mitäs mieltä olette meidän  peikonlehtilakanoista? Löysin ne liinavaatekaapista tuossa yksi päivä. Muistelisin, että ostin ne vuonna 1998. Ne on paljon pestyt ja ihanan pehmeät. Liki retrolakanat 😀 Viikonloppu alkaa ihanasti puhtaisiin lakanoihin sujahtaessa. Huomenna ajattelimme ajella taas sinne mökkirantaan katsomaan, josko se jää olisi yhtään sulamaan päin. Huh, sitä tietää, että jään sulamiseen ei menee enää kauaa, mutta silti ei malttaisi odottaa. Pääsiäiseksi olimme suunnitelleet Pyhän reissua, mutta jos tuo mökkijärvi sulaa sitä ennen, niin sitten pitää kyllä punnita tarkkaan!

RENTOUTTAVAA PERJANTAI-ILTAA,


keskiviikko 29. maaliskuun 2017

Uuden kodin laattavalinnat

MOIMOI,

siinä kävi taas niin kuin uumoilin; kiire lisää tuottavuutta. Tuossa jo hieman pelkäsin, että ehdinkö tällä viikolla lainkaan blogiin (se jos mikä olisi allekirjoittaneen henkiselle hyvinvoinnille maailmanloppu ;). Täällä ollaan taas ja ollaan jatkossakin. Huomenna tosin en tiedä ehdinkö blogin pariin, kun päivällä on myyntikokous ja siitä suoraan suuntaan työpaikan tyky-iltamiin. Mutta nyt niitä lupaamani remppajuttuja. Laattavalintoja. Meillä laattoja tulee kylpyhuonetilojen lisäksi myös tuonne miehen mekkaan, mancaveen sekä toki saunaosastolle.

Sain tiedustelun ihanalta Viiviltä Aitokivestä, että haluaisimmeko tehdä kaupallista yhteistyötä uuden kotimme remontin osalta heidän kanssaan. Ja tottahan toki haluamme. Mielelläni annan bloginäkyvyyttä erittäin laadukkaan ja tyylikkään laattamaahantuojan tuotteille*. Yritys on itse asiassa tuttu minulle, sillä olemme molemmat pesunkestäviä tamperelaisia 😉 Aitokiven luonnonkivimallistossa (verhoilukivet ja kivimosaiikit) kaikki kivet ovat aitoa luonnonkiveä. Eli eivät niitä ns. koristekiviä, jotka on tehty kipsi- tai betonimassasta. Mikä näyttää kiveltä, on myös täyttä kiveä! Design-laatat, joita mekin suurimmaksi osaksi valitsimme ovat keraamista tai puristelaattaa.

Mihin koristekiviä käytetään? Ihan mihin mielikuvitus riittää. Julkisissa tiloissa, ulkona julkisivuissa, muureissa, sisällä tehosteseinissä, takkojen verhoilussa ja tietysti esimerkiksi saunassa katseenvangitsijana. Aitokiven koristekivet ovat testattu kuumuudenkeston suhteen Tampereen Yliopistossa ja ne on todettu turvallisiksi kaikenlaisiin saunoihin. Kiinnitysaineen toki pitää olla saunoissa kuumuudenkestävä ja kiinnitysalustan elämätön.

Muistanette, kun taannoin esittelin uuden kotimme kylpyhuonesuunnitelmia. Laattojenkin osalta nuo suunnitelmat on nyt lyöty lukkoon. Aloitetaan yläkerran kylpyhuoneesta, johon siis tulee samaan tilaan myös kodinhoitohuone. 

Tänne laataksi seinille valitsimme Aitokiven Ferrari design-laatan. Mustasta tehosteseinästä luovuimme. Alunperin haaveilimme unidraineista jokaiseen kosteaan tilaan, joka olisi mahdollistanut isojen lattialaattojenkin käytön, mutta olimme liian myöhään toiveinemme liikkeellä. Tuo kaunis kooltaan 600 x 600 mm, hieman betonimainen laatta on juuri laitettu yläkerran kylppärin seinille. Lattiaan tulee kontrastiksi hiilenmusta laatta.

Keskikerroksen kylppäristä tulee niin sanottu vierasvessa. Sinne halusimme hieman luksusta ja hienostunutta lookia. Ja sen tulemme saamaankin.

Aitokiven Carrara design- laatta, koossa 600 x 600 mm tuo juuri sitä luksusta arjen keskelle, jota tuonne vieraskylpyhuoneeseen kaipasimmekin. Se on materiaalina kovempaa kuin aito marmori, joten ei ole läheskään niin arka materiaalina. Jotta tännekin saadaan hiukka kontrastia, niin allaskaluste tulee mustana sekä lattiaan sama laatta kuin yläkerrankin kylpyhuoneeseen.

Vaikka miehen piti olla täysin vastuussa kellarikerroksensa materiaalivalinnoista, niin silti avitin hieman 😉

Kellarikerroksen pikkuvessaan seinille valitsimme Aitokiven Drizzle Black design -laatan. Sen koko on 300 x 600 ja se ladotaan vaakatasoon seinille. Vielä en ole varma ladontatyylistä. Wc:n takaseinään laitamme tehosteeksi Aitokiven Black QR Mosaic -mosaiikkilaattaa. Mosaiikkilaattaan tulee kiviöljykäsittely, josta tulen kertomaan blogissa vielä myöhemmin lisää! Kiviöljykäsittelyllä kivestä saadaan aikaan erittäin tumma versio.

Saunan yhteydessä olevan spa-osaston seinät tullaan laatoittamaan myös tuolla Aitokiven Drizzle Black design -laatalla.  Tiililadonnalla vai tavallisella, se on vielä kysymys, johon täytyy löytää vastaus. Saa antaa oman mielipiteensä, jos haluaa. Mancave ja koko kellariosasto tullaan laatoittamaan näyttävällä 600 x 600 mm kokoisella Aitokiven Coffee Black design -laatalla.

ID

Yllä olevassa kuvassa on uuden kotimme laattavalinnat. Miltä ne teidän silmään näyttävät? Itse en malta odottaa, että näen nuo seinissä/lattioissa. Ylipäätään en malta odottaa, että tuo remppa nyt vihdosta viimein valmistuisi. Mutta toisaalta, odotellaan rauhassa – hyvää kannattaa odottaa ♥ Aitokiven tuotteita jälleenmyy mm. K-Raudat ja Värisilmä-liikkeet. Lisätietoa tuotteista saatte Aitokiven kotisivuilta! Kannattaa seurata Aitokiveä myös Facebookissa ja Instagramissa (@aitokivi). Ihania inspiraatiokuvia, jotka nostattavat välittömän remppakuumeen!

Nyt iltaruokapuuhiin ja sitten sohvaperunaksi kotikisakatsomoon. Toivotaan, että tuo Tapparan hyvä vire nyt jatkuu! 🙂

KESKIVIIKKOILTATERKUIN,

*saamme tuotteista alennusta bloginäkyvyyttä vastaan


lauantai 25. maaliskuun 2017

BOHO BEDROOM -dreams

HEIPSANSAA!

Oi että, miten kiva lauantai! Vähän kaupoilla kiertämistä, ulkoistettua lounasta, siivoilua ja pian penkkiurheilua (hyvä Tappara! :). Löysin Stockmannilta aivan mielettömän ihanan päiväpeitteen. Tummanharmaan ja sellaisen toooosi chic:in. Kunnes muistin, että meille tulee uusi sänky uuteen kotiin. Tai uudet sängyt. Mummun ja vaarin (siis mun äidin ja isän) vähän nukutut Hästensit. Molemmille oma. Ehkä kuitenkin laitetaan ne yhteen ”parisängyksi” 😉 Sängyt on aikoinaan teetetty äidin ja isän painon mukaan ja siinä, missä äiti oli minua ainakin kymmenen kiloa kevyempi, oli iskä tuota miehuusta ainakin kaksikymmentä kiloa painavampi.

Toivotaan, että sängyt kuitenkin ajavat asiansa. Design-ihmiset varmaan järkyttyvät, kun lukevat tämän, mutta mä haluan ne sinivalkoiset ruudut peittoon. Kyllä. En tykkää niistä eivätkä ne tule sopimaan suunnittelemaani värimaailmaan. En ole vielä sen kummemmin ehtinyt nettailemaan, mutta jonkin sortin helmalakanat noihin pitää kyllä ostaa. Sängyt ovat myös leveämmät kuin normisängyt, joten se boho chic -päiväpeitto on aivan liian nafti. Ehkä sellaisen saisi teetettyäkin jossain. Mutta ainakin tällä hetkellä vahvasti tuntuu siltä, että meille tulee boho bedroom. Sopivasti boheemi, viihtyisä ja aikaa kestävä. Olematta kuitenkaan liian sotkuisen oloinen.

Alkuun mietin makuuhuoneen seiniin jotain harmaata sävyä, mutta me mennään sittenkin valkoisella. Ehkä inasen sävytetyllä sellaisella. Saa sitten tekstiileillä tuoda väriä sen mitä haluaa. Perus harmaa-ruskea-musta tulee olemaan makkarinkin näkymä. Siinä missä viime viikolla haaveilimme vielä valkolakatusta parketista on vaihtunut haaveeseen rusehtavasta lankkulattiasta. Kertokaa nyt mulle että en ole ainoa, joka vaihtaa mielipidettään näin usein…tai jolla on näin vaikea päättää ylipäätään asioista 😀

Photos from here

Makuuhuoneen takka on vielä myös harkinnan alla. Ollaan oltu supertyytyväisiä tuohon Jotulin takkaan, joka meillä nykyisessä takkahuoneessa on. Mutta se, että ostaako valkoisen vai mustan takan. Siinä pulmaa taas kerrakseen. Sellainen kamiinatyylinen kiehtoisi, kun taas toisaalta pönttöuuni sopisi talon tunnelmaan. Hei, jos missasitte Insta Storyn puolella videon meidän tulevasta makkarista, niin ei syytä huoleen. Käymme tänään illalla pelin erätauolla katsomassa miten remppa etenee, niin voin kuvailla uuden pätkän 🙂

Nyt sohvalle mukavaan asentoon. Otan kyllä läppärin mukaan ja vastailen pelin aikana kommentteihin. Itseni tuntien en kuitenkaan peliä pysty katsomaan 😀

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,