perjantai 03. tammikuun 2020

5 x ruokaisa salaatti

MOIMOI!

Jännä, kun jotenkin mieli on ihan tiistaissa ja sitä pitäisi tänään viikonlopun viettoon lähteä. Ja vielä pidennetyn sellaisen. Jo kelpaa hei 🙂

Multa on kyselty jonkin verran hyviä salaatti- ja salaatinkastikereseptejä. Mähän tunnetusti voisin elää salaatilla. Kastikkeista en juurikaan perusta muusta kuin oliiviöljy+mustapippurikastikkeesta, mutta välillä tulee tehtyä vinagrettea tai ceasarsalaatinkastiketta. Myös kaupan valmiskastikkeista sain kyselyä. En ole moneen vuoteen ostanut kaupan valmissalaatinkastiketta, paitsi viime vuonna ostoskoriin päätyi Hellmann’sin sitruunavinagrette. Ja hei se oli oikein hyvää!

Ajattelin jakaa teille nyt viiden maukkaan salaatin ohjeen. Alunperin oli tarkoitus tehdä tänään illalla ensimmäiset perjantaimyyssit, mutta illalle tuli muita suunnitelmia (pakko päästä porrastreeneihin ja pitkälle sauvakävelylle! :)), niin myysseillään sitten vaikka ensi perjantaina.

Raikas punakaalisalaatti

PUNAKAALISALAATTI
4-6:lle

1 punakaali
1 tlk kikherneitä
chililastuja
1 porkkana
muutama lehtikaalin lehti
fetajuustoa
1 persimon
oliiviöljyä
valkoviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

-valuta ja huuhtele kikherneet
-levitä ne uunipellille ja sekoita maun mukaan sekaan chililastuja
-paahda 210 asteisessa uunissa noin vartti
-suikailoi punakaali ohuiksi suikaleiksi
-sekoita öljystä, valkoviinietikasta, suolasta ja mustapippurista kastike
-sekoita kastike punakaaleihin
-kuori porkkana ja suikaloi se
-pese ja pienistele lehtikaalin lehdet
-sekoita ne salaatin joukkoon
-asettele salaatti tarjoiluastialle
-kaada päälle paahdetut kikherneet, murustettu feta, kuutioitu persimon ja kruunaa salaatti tuoreella korianterilla

Maukas vuohenjuustosalaatti

VUOHENJUUSTOSALAATTI

Salaattipohja
revittyä salaattia (esim. tammenlehti tai frisee)
puolikas parsakaali pienisteltynä
10 cm pätkä kurkkua pilkottuna
1 pieni granny smith omena kuorittuna ja palasteltuna
oliiviöljyä
-sekoita aineet keskenään

Täyte
3 siivua schwarzwaldin kinkkua (tai serranoa tms)
pieni pala vuohenjuustoa
granaattiomenan siemeniä (pakaste, ettei keittiö sottaannu!)
(balsamicoa & mustapippuria)
-pienistele kinkku ja paista paistinpannulla ilman rasvaa rapeaksi
-pienistele vuohenjuusto
-asettele täytteet salaattipohjan päälle
-halutessasi mausta balsamicolla ja mustapippurilla

Lämmin tofukvinoasalaatti

LÄMPIMÄT TOFU-KVINOASALAATTIKULHOT
2:lle

1 pkt Thaimaustettuja tofukuutioita
2 x 125 g Heti valmis -kvinoaa
puolikas kesäkurpitsa
kaksi tomaattia
yksi avokado
ruohosipulia
chili-korianterikuivamaustetta
chili-limekuivamaustetta

Kastike
1 sitruunanmehu
loraus öljyä
loraus omenaviinietikkaa
suolaa

-ruskista tofukuutioita pannulla oliiviöljyssä noin viisi minuuttia
-lisää pilkottu kesäkurpitsa ja kvinoat
-lämmitä viisi minuuttia ja sen jälkeen lisää kuutioitu tomaatti
-pyöritä molempia kuivamausteita muutama kierros pannulle
-sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada pannulle
-lusikoi kvinoa-tofuseos annosastioihin ja leikkaa sekaan ruohosipulia
-tarjoile avokadon kanssa (ja salaattilehtipedillä niin kuin minä)

Helppo kanaceasarsalaatti

HELPPO KANACEASARSALAATTI

1 grillibroileri

Salaatti
1 romainesalaatti
1 salaattisekoituspussi
parmesania juustohöylällä lastuiksi veistettynä
krutonkeja
-revi salaatti kulhoon
-lisää kastike
-lisää parmesanit, krutongit ja broileri (meillä oli tällä kertaa broileri erillisessä kipossa)

Kastike
öljyä n. puoli desiä
reilu teelusikallinen dijon sinappia
puolikkaan sitruunan mehu
pari valkosipulin kynttä
loraus hunajaa
mustapippuria
-sekoita sauvasekottimella sekaisin

Take away -lounassalaatti

TAKE AWAY LOUNASSALAATTI

1/2 purkkia säilykekikherneitä huuhdottuna
lehtikaalia pienisteltynä (keskiruoti poistettuna)
parsakaalia pienisteltynä
kukkakaalia osin raastettuna ja loput pilkottuna
-sekoita keskenään

kastike
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl karkeaa sinappia
1 rkl vettä
-sekoita kastikeaineet keskenään ja kaada salaatin päälle

***********************************

Semmotteisia perjantain keskipäivään. Toivottavasti sielläkin on rentouttava pitkä viikonloppu edessä. Mulla menee osa viikonlopusta töiden merkeissä, mutta sellaisissa hommissa, joissa palaudun kyllä tehokkaasti; kuvaus- ja kuvankäsittelyprojektia tiedossa. Tuo järkkärini on saanut pölyttyä kolmatta viikkoa työhuoneen lipaston päällä, joten aika ottaa se mukaan hommiin 🙂

IHANAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,

 


Kommentoi