Huihai perjantai! 🙂
Onko muilla perjantaiväsymystä? Päätettiin ihanan veljen vaimon kanssa lähteä tänään viihteelle. Mutta nyt näyttää pahasti siltä, että molemmat ollaan sen verran väsyneitä, että kotisohva ja Voice of Finland kutsuu. Ei ole vanhaksi tulemista 🙂 Muuten olen kyllä sitä mieltä, että nämä ykskaksyllättäen lähdöt ovat ihan parhaita.
Piristystä perjantaihin karkkivärien muodossa. Mä oon tainnut hurahtaa näihin karkkiväreihin. Tänään töistä lähti mukaan yksi karkkivärimaalipurkki, joka päätyy meidän keittiönjakkaraan 🙂 Värifarkuthan ovat olleet in jo viime keväänä, mutta uskon, että myös tänä keväänä ja kesänä niitä näkyy. Mulla on yhdet persikkaiset, yhdet vadelmanpunaiset ja yhdet beiget farkut, mutta nyt mieli halajaa keltaisia ja oransseja. Pinkitkin olisivat ihkut.
Värifarkut, ballerinat, valkoinen yläosa ja kaunis rusketus. Mitä muuta sitä ihminen keväältään/kesältään toivoisi? Ehkä tuota Cameronin kroppaa, mutta siihen taitaa olla vielä matkaa…ainakin eilisen jälkeen 😀
Pic above borrowed from Polyvore
Sosiaalisen median puolella käyneetkin jo tietävät, että arkeen osana kuuluva herkkulakko otti eilen ”ihan vähän” pohjakosketusta. Ei pahasti, yhden kermamunkin ja ruokalusikallisen Marabou-tuorejuustoa verran. Olettekos törmänneet ko.juustoon kaupassa? Oli herkkua! Reissusta palaavalle miehelle leivoin ex-tempore uunissa käytettävän juustokakun. Suklaa ei vain jotenkin kyllä sopinut tuohon uunijuustokakkuun. Voin toki laittaa myöhemmin tännekin ohjetta siitä, jos haluatte 🙂
Mutta näitä sattuu, tänään repsahdettiin uudelleen (työpaikka on sitten vaarallinen paikka herkkulakon aikaan ;). Viikonlopulle luvassa ainakin yksi pitkä juoksulenkki, ulkoilua ja kuntosaliakin johonkin väliin. Ei ne herkut yksistään vaan myös se kulutus. Itse ainakin huomaan, että kun on oikein väsynyt niin keskittyminen ruokaremppaan raukeaa. Meillä on pikkuisempi ollut nyt pari yötä kipuinen ja sen takia herätellyt. Toivotaan, että viikonloppuna saa nukkua ♥
Kiitos jälleen kommenteistanne, palailen niihin illalla sohvanpohjalta 😉 Muistattehan
kommentoida aina näihin uusimpiin postauksiin, sillä muuten kommentit saattavat jäädä
epähuomiossa vastaamatta, kiitos kultsit ♥
Pirtsakkaa perjantaita toivottaa,