HEI HUOMENTA!

…tai puoltapäivää ja ihan huisin ihanaa isänpäivää niille lukuisille isukeille, jotka blogiani lukevat 😉 Ja teille muille ihan huisin ihanaa sunnuntaipäivää! Eilen tosissaan tuli välipäivä bloggaamisessa; en malttanut lähteä miehen viekusta. Kyllä täytyy sanoa, että ollaan kaikki (varsinkin tuo toipilas) erittäin onnellisia, että koko perhe on jälleen kasassa. Eihän tuo juurikaan muuta tee kuin makaa, mutta se riittää. Tieto siitä, että toinen on kotona helpottaa. Tieto siitä, että kun yöllä havahtuu hereille, niin kuulee sen tutun tuhinan sängyn vierestä. Vähän aikaa sain innostuneet lapset pidettyä pois makuuhuoneesta aamulla, mutta sitten oli pakko mennä herättelemään iskä, jottei kahvi ja munakas jäähdy. Veljen vaimo oli leiponut miehelle kotiinpääsemisen kunniaksi saaristolaislimppua, tuo on niin taivaallisen hyvää! Kiitos M! <3

Tytsyt olivat askarrelleet koulussa kortit. Itse unohdin tässä hässäkässä koko kortin tekemisen, mutta lahjan silti muistin yhteistyössä tuon maailman parhaimman iskän lapsien kanssa ostaa. Pauligin Cupsolossa oli kyllä ehkä hivenen myös lahjanantajilla oma lehmä ojassa. Tytöt ovat sitä mieltä, että Tazza-kaakao on maailman parasta ja itse tykkään myös noista erikoiskahveista. Kyllä mieskin kovin mieluissaan lahjastaan oli! Silti tänä aamuna keitin santsikupilliset tuolla ihan peruskahvinkeittimelläkin 🙂 Vähän on vielä hakusessa nuo iso kuppi / pieni kuppi jutut eri kahvilaaduissa. Joten jos teillä on kokemusta tuosta kapselikoneesta, niin vinkkejä mieluusti otan vastaan 🙂

Lapset,mummu ja veljen perhe lähti hautausmaalle muistamaan sitä toista maailman parasta iskää. Itse en uskaltanut jättää miestä vielä yksin. Priorisoidaan nyt; ehtiihän sinne haudalle. Luin aamulla ihanan J:n facebook-seinältä (terkkuja ja haleja) runon tai ajatelman, jonka muistan joskus jostain aiemminkin lukeneeni. Niin pitää paikkansa ja sopii tähän päivään:

Kun olet iloinen,
katsele syvälle sydämeesi ja huomaat,
että ainoastaan se,
mikä tuottaa sinulle surua,
antaa myöskin iloa.
Kun olet murheellinen,
katsele taaskin sydämeesi ja huomaat,
että tosiaankin itket sitä,
mikä on tuottanut sinulle iloa.
-Kahil Gibran

Näinhän se on, tämän kun muistaa niin helpottaa huomattavasti. Tosin yllättävän hyvin tämä ensimmäinen Isänpäivä iskän kuoleman jälkeen on sujunut. Joskus pelonsekaisin tuntein mietin tätä päivää. Mutta voipi olla, että koska meillä on täällä ns. ”tilanne päällä” tuon miehen lonkkaleikkauksen tiimoilta, niin tässä ei ole ehtinyt sen kummemmin pysähtymään ja ajattelemaan asiaa.

Hautuumaareissun jälkeen koko konkkaronkka tulee meille iltapäiväkahville. Eilen tyttöjen kanssa leivottiin valkosuklaapiparijuustokakku,  ja nyt on sormet ristissä, että se on hyytynyt yön aikana. Vielä illalla se oli sellainen höllyvälöllyvä vanukas 🙂 Nyt on perheen isukki saatu edustuskuntoon, joten seuraavaksi on vuoro saada tämä harakanpelätintä muistuttava kuontaloni edustuskuntoon. Uskokaa tai älkää, mutta pelästyin kun juuri katsoin itseäni peilistä 😀

Hei, muistakaahan helliä niitä tämän päivän sankareita! ♥

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

PS. palataan illemmalla kommenttien vastaamisian kera (kiitos kaunis niistä!), ne vähän laahaa, mutta toivottavasti ymmärrätte; tässä on vähän erilaista arkea eletty mennyt viikko. Ja hei, katsotaan josko illalla malttaisin tehdä sen eiliselle suunnitellun postauksenkin. Eilen ikkunoista tulvinut valkoinen valo oli pakko ikuistaa kameraan 🙂

HEIPSANKEIPSAN!

Uuh, mikä valkoinen valo tunkee sisään ikkunoista! Koko yön satoi lunta ja vielä aamulenkilläkin tuiskutti siihen malliin, että ripset olivat lumikökkäreillä aika ajoin. Se aika vuodesta, kun saa ottaa laskettelulasit esiin juoksulenkkejä varten 😉 Pitkästä aikaa perjantai, jolloin en ole töissä. Tarkoituksena oli pitää suursiivouspäivä, mutta mutta mutta… Kyllähän te tiedätte, välillä tarkoitusperät sun muut muuttuu. Kun kuulin aamulla, että mies ei pääsekään tänään kotiin, niin sujuvasti siirsin siivouksen ensin iltapäivälle ja tällä hetkellä ajattelen, että ehtiihän sitä huomen aamullakin 😀

Mä olen ihan hassu; välillä nautin niistä hetkistä, kun mies on työreissussa ja saa olla ihan yksin (tai noh, tyttöjen kanssa) kotona. Mutta nyt. Toinen on ollut pois kolme yötä ja olen ihan sitä mieltä, että haluan hänet jo kotiin. Ihan vain sohvalle möllöttämään ja katsomaan urheilukanavia. Silloin tuntuis, että olis koko paletti kasassa. Ikävissäni kaivoin miehen villasukat jalkaan. Helpottaa ikävää ja lämmittääkin mukavasti. Sitä ei taas tuo tämän päiväinen keitto kyllä tehnyt 😉 Kylmä keitto tällaisella ilmalla juoksulenkin jälkeen ei ollut ihan nappivalinta. Mutta hyvää tuo oli, sitä en kiellä. Tosin sen detox-vaikutus katosi, kun jouduin keittämään jälkkäriksi kahvikupillisen pitääkseni itseni lämpimänä. Muuten kyllä ihanan samettinen ja oikeasti kokeilemisenarvoinen keitto. Ehkä enemmän tosin kesään sopiva…

Palataan vielä hetkeksi ikävän karkoittamiseen. Muistan joskus silloin ammoisina aikoina, kun mies reissasi paljon valtameren toiselle puolelle, niin karkoitin ikävää soittamalla hänen vastaajaansa. Just silloin, kun tiesin puhelimen olevan suljettuna. Vain kuullakseen tutun äänen, joka vastaajaviestissä jutteli. En toki jättänyt mitään viestiä. Halusin vain kuulla tutun äänen. Desperate housewife, eh? 😀 Yleensä mulla on tapana myös kietoutua toisen vanhaan harmaaseen Bauerin collegepaitaan, josta on jo hihansuutkin ihan rispaantuneet… Tiedän, olen toivoton!

Nyt toivottomuudesta kohti valoa ja siivouspuuhiin. Ei siinä muu auta! Sit kun on siivoukset tehty niin kaivamaan vähän jouluvaloja esiin. Illalla sitten vielä (toivottavasti viimeisen kerran) sairaalaan. Taidetaan ottaa Uno-kortit mukaan ja pitää pikku turnaus. Kyllä se tästä 🙂

ILOISTA PERJANTAITA ja
ALKAVAA VIIKONLOPPUA!

PS. tuli muuten eilen vähän kallis sairaalareissu; parkkipaikathan tuolla ovat ihan kiven alla, joten päätettiin laittaa muiden autojen tavoin erään tien sivuun (ei siis tiellä vaan ojan penkassa). Mitään pysähtymisenkieltomerkkiä en huomannut. Niin vain autolle kävellessämme huomasimme, että koko autorivistö oli saanut  postia parkkipirkolta. Huh.