MOIKKAMOI!
Huisia, miten paljon virtaa sitä saa, kun tuo valoilmiö möllöttää tuolla taivaalla. Tai möllötti, nythän se on jo menossa mailleen. Meikäläinen on täällä ihan fiiliksissä! Niin auringosta kuin keittiössä hääräilystäkin. Ex tempore -salaatti onnistui niin hyvin, että oli pakko tulla jakamaan se teidän kanssanne. Mä olen vähän funtsinut näitä ruokajuttuja. Raakaruoka on hyvä juttu, mutta se yhdistettynä ihan peruskotiruokaan taitaa olla se mun juttu. Esimerkiksi eilen illalla täysjyväspagetti ja jaukkarikastike maistui taivaalliselle parin päivän raakaruokailujen jälkeen. Suomen kylmässä ihminen (tai ainakin minä) tarvitsee myös lämmintä ruokaa.
Olen lueskellut netistä raakaruokajuttuja ja ihastellut mm. tämän raakaruokasivuston kuvia ja reseptejä. Myös täällä olen vieraillut usein. Joten jos teitä kiinnostaa raakaruokajutut, niin suosittelen klikkailemaan noihin sivustoihin. Jälkimmäisessä linkissä on New to raw-osio, missä on selitetty enemmän näitä raakaruokajuttuja ja ainakin mun silmät ovat auenneet ja paljon uutta tietoa olen saanut. Mutta silti en ole netistä löytänyt tietoa, että onko nuo purkissa myytävät valmiit, höyrytetyt, kikherneet raakaruokaa vai ei. Kuinka lämpimässä ne on höyrytetty varmasti ratkaisee asian. Sen takia tuo raw -sana on suluissa otsikossa 🙂 Oli miten oli, kikherneet on ihan mun suosikkeja tällä hetkellä. Ollakin, että vatsa pömppää mukavasti noiden syömisen jälkeen. Mutta hei, pitävät nälkää ihan huisin pitkään!
Niin, palatakseni siihen ex-tempore lounassalaattiin, joka kuvissa näkyy:
SUPERSALAATTI
1 prk Bonduelle kikherneitä (säilykepurkki)
3 isoa porkkanaa
10 kirsikkatomaattia
1 avokado
KASTIKE
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl dijon-sinappia
0,5 dl oliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
mustapippuria
– huuhdo ja valuta kikherneet siivilässä
– kuori porkkanat ja veistä niistä kuorimaveitsellä suikaleita
– halkaise tomaatit
– sekoita em aineet keskenään ja lisää kastike
– anna tekeytyä vähän aikaa jääkaapissa
– kuori avokado ja pienistele se salaatin sekaan
– nauti!
Tuosta salaatista riittää reilustikin kahdelle nälkäiselle lounaaksi. Sivusalaattina se menee neljälle. Ja paranee vain jääkaapissa. Helppoa, hyvää ja terveellistä! Olen muuten huomannut, että kun tekee jääkaappiin valmiiksi porkkanatikkuja (ja välillä myös kurkkutikkuja), niin ne katoaa sieltä nopsaa parempiin suihin. Mitä helpommin terveellistä ruokaa ja välipalaa on saatavilla, niin sitä vähemmän sortumisia tulee. Bruukkaan keittää kananmuniakin useamman kerralla; säilyvät jääkaapissa ainakin sen muutaman päivän, joten välillä korvaan välipalan kylmällä kananmunalla. Iuuu, kuulostaa kamalalta, mutta on niin hyvää!
Nyt kun päästiin taas ruokajuttuihin, niin mitäs teillä muuten syödään Itsenäisyyspäivänä? Me taidetaan taas tehdä raclettea, ellei toisin todisteta. Joten jos teillä on vinkata jotain muuta kivaa ja ehkä vähän erilaistakin syötävää, niin innolla otan vinkkejä vastaan 🙂 Niin, eikä sen tarvitse todellakaan olla edes terveellistä. Lauantai on herkuttelupäivä!
Ruokapöydän tuolit lähti kohti Itä-Suomea, kiitos kaupoista H! 🙂 Huomiseksi värväsin veljen pakettiautolla mun mukaan Vepsäläiselle. Saadaan sitten viikonlopuksi tuolit ruokapöydän ääreen. Iiks. Mä tässä pohdin, että tohtiiko tuota ruokatilan seinää sutaista samalla harmaalla kuin takkahuoneen seinän…ettei mene liian tummaksi. Mä jatkan täällä tuumailuja. Palataanhan asiaan ihanat!
TORSTAITERKKUSIN,



































