MOIKKAMOI SUNNUNTAIHIN!
Voihan jestaspoijjaat, millaisen punakaali-pastramikombohimon itselleni aiheutin taannoin Elle M&T:n tekemäni grillattujen voileipien jälkeen. Tämä himotus ei suinkaan jää vain punakaaliin ja pastramiin, vaan siihen liittyy olennaisena osana myös majoneesin ja dijonin sinapin yhdistelmä.
Pohjana tein kreikkalaisen pannukakku -pohjan, mutta spelttijauholla. Olinkin muuten unohtanut spelttijauhot. Joskus niitä tuli käytettyä leivonnassa enemmänkin. Mutta nyt on pussi spelttijauhoja kuivamuonakaapissa, joten tullee käyttöön 🙂
Punakaali-pastramipannukakku uunissa
Pohja
4 dl maitoa
2 munaa
3 dl spelttijauhoja
suolaa
1 rkl juoksevaa margariinia
Täyte
5 pastramisiivua
2 rkl raastettua cheddaria
2 rkl majoneesia
2 rkl dijonin sinappia
100 – 150 g punakaalia
oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
herneenversoa
1. Sekoita pohjan aineet keskenään ja kaada voideltuun uunivuokaan tai uuninkestävään paistinpannuun
2. Raasta päälle cheddarjuustoa ja asettele pastramit taikinan päälle
3. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 30 minuuttia
4. Ota pannukakku uunista ja lisää lusikalla tipotellen sinne tänne pannukakun päälle keskenään sekoitettu dijonin sinappi ja majoneesi sekä ohueksi siivutettu punakaali
5. Jatka paistamista uunissa 10 minuutin ajan, lorauta päälle vähän oliiviöljyä ja pari kierrosta mustapippurimyllystä, tarjoile herneenversoin koristeltuna
Tämän pannukakun kanssa jäähtyminen olisi suotavaa pannukakun rakenteen takia. Mutta toisaalta lämpimänä tämä maistuu niin paljon mehukkaammalta, joten suosittelen syömään lämpimänä 🙂
Nyt kohti suloisen sunnuntain puuhia. Eli kohti päivää, jolle ei ole mitään suunnitelmia. Muuta kuin käydä kaupassa ostamassa lapsille cookie-aineita. Luvassa pikkuisen siis leivontaa ja kenties ulkoiluakin.
SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,
Punakaali on niin herkullista, ja sopii varmasti tähänkin ruokaan. Välillä paistan punakaalia ihan vaan pannulla ja lisään siirappia.
Kivaa alkanutta viikkoa ☺️
Huomenta Anna
ja hei namskis, kiitti vinkistä – kuulostaa erittäin hyvältä punakaali tuollain valmistettuna 😍
Kiitos samoin sinne, ihanaa viikkoa ❤️