keskiviikko 01. tammikuun 2020

Sokerikierre poikki ja energiaa alkuvuoteen

HIPHEI IHANAT

ja mitä upeinta uutta vuotta ja mitä upeinta vuoden ensimmäistä iltaa! ♥ Me tultiin kotiin pohjoisesta pari tuntia sitten ja nyt on auto ja laukut purettu. Tontut, olkipukit sun muut joulujutut korjattu säilöön ensi vuotta varten ja nuupahtaneet amaryllikset heitetty pois. Pesukone surraa toista koneellista ja tuo kotoisaa taustamelua vuoden ekaan iltaan. Vielä jos tälle illalle saisi tuon joulukuusen riisuttua. Tulee muuten yhtäkkisesti vähän haikea olo, kun kodista tulee varsin askeettinen. Pitää huomenna työpäivän jälkeen koukata kukkakaupan kautta kotiin!

Joulussa ihanaa on ollut herkuttelu, mutta silti odotin jo tietyllä tapaa arkeen paluuta senkin osalta. Perinteisesti luvassa on sokeriton alkuvuosi. Se toimii itselläni parhaiten. Vaikka lempeyden kannalla olenkin niin silti sokerin kanssa itselläni toimii kerrasta poikki ja pinoon -metodi. Ainakin näin joulun jälkeen. Toiselle voi toimia asteittainen vähentäminen, mutta mulle toimii tuo että kerrasta jää karkit ja herkut pois. Ei siinä ole kuin itsekurista ja päättämisestä kiinni tuo juttu.

Herkuttelu joulun aikana ei tosin tänäkään vuonna ole tarkoittanut sitä, että housut alkaisivat puristamaan vyötäröstä, vaan päinvastoin; tuntuu että tuo hiihto kuluttaa niin mahdottoman paljon, että housut löystyvät väkisinkin. Vaikken kaloreita juuri tarkastelekaan, niin poikkeuksetta hiihtotuntia kohden kului 800-900 kaloria. Riippuen vähän olosuhteista. Tuo on noin 200-300 enemmän kuin mitä mulla kuluu vastaavan ajan juoksulenkillä.

Vaikkei se varsinainen syy sokerikierteen katkaisemiseen olekaan joulusta turvonnut olo tai vaa’an lukemat, vaan energisyyden lisääminen, niin kyllä mun täytyy totuuden nimissä sanoa, että joka vuosi sokerikierteen katkaisemisen positiivisena sivuvaikutuksena on ollut turhan hötön poissulaminen. Varsinkin tuosta vatsan seudulta.

Mä en henkilökohtaisesti koe tarvitsevani valkoista sokeria. Karkkia ja pullia. Sen takia niistä aina näin joulun jälkeen luovun. Ne saavat mun energiatasot heittelemään tosi paljon. Se, mitä on nyt luvassa lähipäivinä on tiedossa. Alkuun jäätävää väsymystä ja päänsärkyä. Noin kuudentena päivänä iskee tajuton energia. Se, mikä saa mut katkaisemaan sokerikierteen kertalaakista aina uudelleen ja uudelleen.

Sokerittoman tammikuun huikeista vaikutuksista vain 20 päivässä kirjoitin taannoin täällä. Yleensä tuo mun sokeriton ei ole kyllä loppunut täysin tammikuun jälkeenkään, vaan se kestää aina kesälomaan asti. Sillain, että ainakin arkena karsin turhat sokerit ruokavaliosta pois. Se, mikä mua tänä jouluna hämmästytti oli, että minä, joka en yleensä ole pullista tykännyt, olin kovin mielissäni, kun mies toi kaupasta Omar-munkkeja. Enkä mä vastaan pistänyt rinneravintolan sokerimunkeillekaan 😀

Sokeriton elämäntapa ei tarkoita herkuista kieltäytymistä. Vaikka valkoisen sokerin jätän pois (en syynää liian tarkasti kuitenkaan tuoteselosteita, vaan menen maalaisjärjellä), niin kyllä mä käytän hunajaa tai taateleita makeutukseen. Eli en karsi kaikkia sokereita pois. Jos kaipaatte inspiraatiota valkosokerittomiin herkkuihin, niin tsekatkaahan 10 x sokerittoman herkun resepti!

Yleensä olen saanut monta kohtalotoveria sieltä sokerittomalle kanssani…löytyykö teitä sokerit heivanneita tänä vuonna? 🙂 Nyt näpyttelemään ruokakauppakassitilausta. Sielu ja kroppa huutaa vihersmoothieita, tuorepuristettuja mehuja ja isoja salaattikulhoja. Ah, ihanaa aikaa tämä vuodenvaihde

MAHTAVAA ALKANUTTA VUOTTA TOIVOTELLEN,


2 Responses to “Sokerikierre poikki ja energiaa alkuvuoteen”

  1. Maaruska sanoo:

    Täällä ilmoittautuu myös yksi, joka aikoo aloittaa sokerittoman tammikuun huomenna! (tänään sai vielä herkutella 😂)
    Itselläni housut kyllä puristaa ja olo on ollut vetämätön pidemmän aikaa. Jotenkin sitä on koko ajan ajatellut, että sitten kun alkaa uusi vuosi.. Ja nyt se alkoi. Pakko laittaa itsensä kuntoon. Ei jaksa tätä oloa enää.

    Tsemppiä meille!

    • Maria sanoo:

      Heippa

      ja ihanaa alkanutta vuotta ❤️

      Jes, toivottavasti sielläkin on sokeriton alkanut hyvin. Meillä on heti koetinkivi tuossa puolen tunnin päästä, kun appivanhemmat tulee kylään ja tuo pullat mukanansa 😀
      Tuo vetämätön olo on itsellänikin se sokerinsyönnin nurja puoli. Toivottavasti sullakin energiat lähtee nousuun, kun sokerit jää 🙂

      Tsemppiä sinnekin ❤️

Kommentoi