torstai 03. helmikuun 2022

Hurmaava massaman lohi & aurinkoterapiaa

HEISSULI TORSTAIHIN!

Jo vain näyttää helmikuu parastaan. Näitä tällaisia talvia saa tulla jatkossakin, tykkään mä. Ollakin, että si-nivel hiukan vihottelee lumitöistä, mutta se on pieni paha siihen nähden, että on talvinen talvi. Nyt hiihtolomalla tulee kaksi vuotta täyteen siitä, kun olemme viimeksi olleet Thaimaan auringon alla. Kuten viime postauksessa tai sitä edellisessä taisin mainitakin, niin jotenkin sitä kaipaa Andamaanien meren aaltoihin Aasian auringon alle. Mutta yhtä kaikki, Thaimaasta kaipaan myös ruokaakin.

Onneksi thairuoan tekeminen kotioloissakin onnistuu. Tosin ihan sama juttu se ei ole syödä thairuokaa kotona kuin paikan päällä siinä lemppari muovituoliravintolassa. Same same, but diff’t. Se on se elämys, joka koostuu hikisessä illassa muovituoliin kiinni liimaantuneista reisistä, hikinorosta selkäpiissä hellemekon alla, pikkuisen tulisuudellaan potkaisevasta ruoasta, hikoilevasta juomasta ja lomamoodista ;) Mutta hei, ikuinen optimismi minussa uskoo, että enää ei tarvitse kauaa odotella. Monethan Thaimaahan matkustavat jo nyt, mutta itselläni se on ajankohtaista vasta silloin, kun paikan päällä otettavista testeistä luovutaan.

Yksi mun all time lemppari thairuoista on massaman curry. Vegeversiona tai kanalla. Kunnes tajustin, että senhän voi tehdä myös lohesta. Täytyy sanoa, että oli aikas toimiva kombo tuo lohi ja thaimaustettu ruoka. Oikeastaan inkiväärin, kookosmaidon, kalakastikkeen, currytahnan, kookossokerin ja limen kanssahan toimisi ihan mikä vain.

Hurmaava massaman lohi

4-6 palaa lohta
2-3 rkl massaman currytahnaa
2 cm pala inkivääriä raastettuna
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
8-10 kirsikkatomaattia
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
1 limen mehu
kalakastiketta
kookossokeria

Tarjoiluun: riisiä, chiliä, korianteria

1. Paista lohen palat pannulla öljyssä
2. Nosta lohet sivuun ja lisää pannulle oliiviöljy, massaman currytahna, kaneli, kardemumma ja inkivääri. Paista hieman.
3. Lisää puolitetut kirsikkatomaatit ja kookosmaito, anna porista noin 10 minuuttia.
4. Mausta kalastikkeella, limenmehulla ja kookossokerilla.
5. Lisää lohen palat (nahka poistettu).
6. Tarjoile basmatiriisin, chilin ja korianterin kanssa

Toivottavasti siellä elämä makaa mukavasti :) Täällä ollaan nautittu pitenevistä päivistä ja talvisista keleistä, työelämän monipuolisuudesta ja tavallisen arjen ihanuudesta. Hurjan nopsaahan tämä alkuvuosi on taas vierähtänyt, ei siitä pääse mihinkään. Kesää kohden mennään

TORSTAITERKUIN,


2 Responses to “Hurmaava massaman lohi & aurinkoterapiaa”

  1. Mari sanoo:

    Heissan!

    Hirvee matkakuume on täälläkin nyt talviloman lähestyessä. Mutta loma mikä thaimaahan oli varattu niin peruttiin! Samoilla linjoilla ollaan, että kun testaukset siellä loppuu niin sit mentiin! Nyt ootellaan että makuaisti palautuu sairastetun K:n 🤒.. ja tehään sitten tuota massanman lohta.. tai ehkä kanaa🤷‍♀️.. niin upeita kuvia.. että maku maistui jo suussa🤗

    T. Mari

    • Maria sanoo:

      Moikka Mari!

      No hitsivie, just tänä aamuna puhuttiin Thaimaan lomasta. Se olis ihanaa. Mutta ehkä ensi vuonna taas :)

      Oi että, toivotaan että makuaisti on palautunut – yllättävän monella olen kuullut sen menneen tämän omicroninkin kanssa. Vaikka jostain taas luin, ettei ole enää niin vallitseva oire.

      Kiitos kaunis ja ihania helmikuun päiviä ❤️

Kommentoi