perjantai 30. huhtikuun 2021

Vappuruokavinkkejä tarjolla

MOIKKAMOI

ja hei mitä aurinkoisinta vappuaattoaamua! Mulle vappu ei ole ollut koskaan mikään the juhla. Sellainen juhlien juhla, jota olisin innolla odottanut. Opiskeluaikana se toki sitä oli, kun nautittiin piknikeistä Tammerkosken rannassa, mutta sen jälkeen vaput ovat olleet yksi päivä muiden joukossa. Lasten ollessa pieniä tuli käytyä vapputorila ja koristeltua kotia. Tänä vuonna kotia ei koristella ja juuri aamulla aloin miettimään, että mitäs jos jättäisi munkkienkin paistamisen väliin. Simaa meillä kyllä on eli ei sitä vappua ihan täysin tänä vuonna ohiteta 😉

Jokos teillä on illan / huomisen ruokapläänit valmiina? Meillä syödään tänään mökillä (!) Reuben sandwicheja. Ulkoistettiin vappuruokailut ja tilattiin Brocco Cateringista vappukassi. Huomenna laitetaan Ooni ekaa kertaa tänä vuonna tulille ja paistetaan pizzat. Nekin Slicemongerin valmiskitistä. Eli tänä vappuna mennään ruokailujen suhteen aika iisisti ja toisaalta se tuntuu just nyt hyvältä.

IG:n puolella kerroinkin, että meillä oli eilen ekaa kertaa vieraita kylässä sitten viimekesäisten rippijuhlien. Meillä on neljän hengen naisporukka,  joka on jo lyhyessä ajassa muodostunut ihan tosi tärkeäksi. Kaikki lähti siitä, kun yksi ihana blogiani pitkään seurannut laittoi mulle viime kesän kynnyksellä viestiä, että nähtäiskös ja juteltais positiivisesta psykasta. Nähtiin pari kertaa kaksistaan ja sitten mietittiin, että olisi kiva saada ryhmään myös enemmän naisia. Sellainen sparrausporukka. Nyt meitä on neljä, kaikki coacheja (itse valmistun tosin vasta kk päästä). Nähdään kerran kuussa ja aina saadaan kulumaan viitisen tuntia niin, että juttu jää liki kesken.

Eilen nähtiin taas ja tällä kertaa meillä. Kuinka ihana olikaan laittaa ruokaa tarjolle, kattaa pöytää ja odottaa ovikellon soivan (joka ei muuten sitten soinutkaan, kun ei toimi ;)). Koirakin oli vähäsen ihmeissään, että mitä hommaa – kun ei meillä oikeasti ole käynyt ketään kuin Cittarin ruokia tuova mies. Ja hänkin vain oven takana.

Tarjolla oli mulle osin tuttuja juttuja, mutta muutama yllätyskin eksyi listalle. Olen pastasalaatin á la Gina ja nuo pikkuleipäset täällä aiemminkin esitellyt, mutta ei ole huono esitellä uudelleen, sillä ovat niin hyviä.

Nämä kaikki reseptit ovat taas sieltä samasta keittokirjasta, jota porkkanakakun yhteydessä hehkutin eli Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla -kirjasta, jonka on kirjoittanut Anna Bergenström.

Pastasalaatti à la Gina

250 g pennepastaa
12 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
1 dl mustia oliiveja (laitoin oliivit sivuun tarjolle)
timjamia
merisuolaa
mustapippuria
200 gr mozzarellaa
150 gr jamòn serranoa
1 runsas nippu rucolaa
ja kastike, katso alla

KASTIKE: Pane kuppiin 2 veitsen lappeella murskattua valkosipulinkynttä, vajaa teelusikallinen suolaa, 3 rkl viinietikkaa ja 1 tl juoksevaa hunajaa. Anna seistä noin 30 minuuttia. Ota tämän jälkeen pois valkosipuli ja sekoita joukkoon 6-7 rkl oliiviöljyä.

SALAATTI: Keitä pasta napakaksi miedosti suolatussa vedessä ja huuhtele se nopeasti lävikössä kylmällä vedellä. Valuta hyvin. Pane pasta salaattikulhoon ja kaada päälle kastike. Lisää suikaloidut aurinkokuivatut tomaatit, oliivit ja timjami. Hienonna päälle hiutalesuola ja mustapippuria.
(tässä vaiheessa laitoin salaattikulhon jääkaappiin….)
Juuri ennen tarjoilua sekoita joukkoon mozzarellajuusto revittynä, kinkku ja rucola.

Ohuet mausteiset leivät

12 gr hiivaa (eli nirhaus kulmasta)
1 tl hunajaa
1/2 tl suolaa
2 dl haaleaa vettä
3 rkl maitoa
3 rkl oliiviöljyä
5 dl vehnäjauhoa

Sekoita kuivahiiva ja muut kuivat aineet. Lämmitä maito, hunaja ja vesi kädenlämpöiseksi. Sekoita kuiviin aineisiin puuhaarukalla. Lisää oliiviöljy ja vaivaa. Anna kohota vähintään 40 minuuttia. Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa kevyesti Jaa taikina neljään osaan ja leikkaa jokainen vielä 4 palaan. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Päällystä kaksi peltiä leivinpaperilla. Pyöritä taikinapalat palloiksi ja kaulitse pitkiksi ”kieliksi”. Pane palat pellille. Alkuperäisessä ohjeessa päälle lisättiin kesäkurpitsa- ja tomaattiviipaleita, mutta mä voitelin leivät ensin oliiviöljyllä, ripottelin niille merisuolaa ja tuoretta timjamia. Paistoin uunin keskitasolla noin 8-9 minuuttia.

Lisäksi tein ko.kirjan ohjeita mukaellen pari lisuketta leiville eli fetatahnaa, johon lisäsin alkuperäiseen ohjeeseen hunajaa sekä toisena lisukkeena aavistuksen valkosipulista tomaattisalaattia.

Fetajuustohunajatahna

300 g fetajuustoa
4 rkl hienonnettua tuoretta timjamia
1-1,5 dl oliiviöljyä
4 rkl hienonnettua lehtipersiljaa
1 rkl hunajaa
mustapippuria

Hienonna fetajuustohaarukalla ja lisää muut aineet. Anna maustua jääkaapissa vähintään 30 minuuttia.

Todella hyvä tomaattisalaatti

1 kuorittu valkosipulin kynsi
6 tomaattia
2 tl sokeria
1 tl sormisuolaa
mustapippuria
1 tl punaviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
15 basilikanlehteä

Aloita hieromalla tarjoiluastian sisäpinta halkaistulla valkosipulin kynnellä. Se antaa juuri sopivan valkosipulin maun. Huuhtele tomaatit ja leikkaa ne paloiksi. Pane tomaatit tarjoiluastiaan ja ripottele päälle muut ainekset. Sekoita. Halutessasi voit lisätä juuri ennen tarjoilua salaattiin esim. krutonkeja.

Niin ja jälkkäriksi oli tuota takuuvarmaa porkkanakakkua, jota on tullut tehtyä nyt niin paljon, että pitäisi keksiä ensi viikolle miehen synttäreille jotain uutta tarjottavaa 🙂

AURINKOISTA VAPPUA 🎈 &
IHANAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA TOIVOTELLEN,


2 Responses to “Vappuruokavinkkejä tarjolla”

  1. Suvi sanoo:

    Heippa! Onko leipäsiin tuleva hiiva (12g) kuivahiivaa vai tuorehiivaa? 😊

Kommentoi