tiistai 02. kesäkuun 2020

Kesäsuunnitelmia v. 2020

HIPSHEI IHANAT

ja hei vitsit; siinä missä voisi kuvitella, että kesäsuunnitelmiin kuuluu lomaa blogista, niin mun kohdalla sellaisia suunnitelmia ei ole. Ihan sen takia, että te (ja tämä blogi) annatte mulle niin paljon Ollaan käyty muutamien kanssa varsin hedelmällistä viestinvaihtoa IG directissä eilisistä luonteenvahvuuksista. Ihana huomata, että saan teidätkin innostumaan hyvinvoinnin sellaisista osa-alueista, jotka eivät ihan heti tule mieleen hyvinvoinnista puhuttaessa.

Mitäs kesäsuunnitelmia tänä hieman erilaisena kesänä voisi olla? Meillä on sinänsä vähän erilainen kesä tulossa, että luvattiin esikoiselle, että kun täyttää 15 vuotta, niin saa aina silloin tällöin jäädä kaupunkiin meidän muiden mökkeillessä. Ihan erossa esikoisesta en suostu olemaan koko kesää, joten voipi olla, että tänä kesänä meidän mökkeilyt tulee olemaan lyhyempiä pyrähdyksiä ja kotonakin tulee vietettyä aikaa. Sen lisäksi haaveilen muutamista jutuista kesän varalle.

Yhteistä kesälomaa meillä on miehen kanssa vasta heinäkuun puolesta välistä alkaen, mutta jotenkin sitä ajattelee, että ei haaveiden tarvitse olla niin suuria, että niihin varsinaista lomaa tarvitsisi. Iltapäivä tai päivä silloin tällöin esimerkiksi viikonloppuna riittää.

Mun kesälomahaaveet lähtivät lentoon ajatellessani, että mitkä olisivat sellaisia asioita/paikkoja, joita en ole ikinä/pitkään aikaan tehnyt tai joissa en ole ikinä/pitkään aikaan käynyt.

Kesäinen Porvoo
Olen käynyt Porvoossa tasan kerran ja senkin eräänä marraskuisen pimeänä loskapäivänä. Uskon, että kesäisellä Porvoolla on paljon annettavaa. Samaan syssyyn voitaisiin käydä sukuloimassa miehen sukulaisilla.

Vanha Rauma
Mä en ole ikinä käynyt Raumalla. Kesäisen Rauman puutalot houkuttelevat ihan hirmuisesti. Eihän meiltä nyt ajakaan Raumalle kuin reilun tunnin. Sekä Rauma että Porvoo houkuttelevat jo ihan kameran linssinkin läpi 😉

Hanko näin aikuisiällä
Kun olin pikkutyttö vietimme parina kesänä aikaa Hangossa vanhempieni ja kummitätini kanssa. Muistaakseni majoittauduimme johonkin isoon keltaiseen majataloon. Muuten Hangosta ei ole mitään mielikuvaa. Päiväreissuna aika pitkä, niin kuin tuo Porvookin, joten tytöt voisivat jäädä koiravahdeiksi kotiin.

Terassikierros ystävien kanssa
Tästä ollaan jo alustavasti sovittukin (terkkuja K ♥). En muista koska olen viimeksi käynyt terasseilla pitkän kaavan mukaan. Eihän tähän tarvita kuin yksi helteinen heinäkuun päivä ja se rakas ystäväpariskunta saman pöydän ääreen.

Picnic Koskipuistossa
Siitä on reilu parikymmentä vuotta, kun olen viimeksi ollut picnicillä Koskipuistossa. Tai ylipäätään picnicillä kaupungilla. Silloin eväänä tosin taisi olla vain opiskelukaverin kanssa jaettu kyykkyviinipullo. Nyt voisi ottaa jotain ruokaakin mukaan. Ja ystäviä!

Puistojooga
Tahmelan rannalla kuulemma järjestetään. Tästä pitää itse asiassa ottaa heti selvää, sillä mikäs sen ihanampaa kuin luonnon ja joogan yhdistäminen!

Puolimaraton
Seitsemisen vuotta sitten tuli juostua ja paljon. Piiitkiä lenkkejä. Jossain vaiheessa juoksu vähän jäi ja nyt olen koukuttunut siihen taas uudelleen. Mihinkään julkiseen puolimaratoniin en ajatellut osallistua (järjestetäänköhän niitä edes näinä aikoina?), mutta elokuulle kalenteriin olen lyönyt puolimaratonin tsemppaamaan tässä juoksuharrastuksessa. Silloin 6-7 vuotta sitten kellotin sen aikaan 1.51, mutta nyt en juokse aikaa vastaan. Pääasia, että jaksan juosta tuon matkan ja nautin joka askeleella.

Makuuhuoneen tapetointi
Mä olen äiskän kanssa aikoinaan tapetoinut jonkun verran ja muistan sen olleen ihanaa puuhaa. Makuuhuone on kaivannut vähän kodikkuuden lisäämistä ja aina silloin tällöin olen ollut aikeissa ryhtyä maalauspuuhiin. Mutta tänä kesänä (kenties jo ensi viikolla, kun mulla on eka lomapätkä) ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tapiseerata seinät. Haastetta tuossa riittää vinon katon ansiosta ja haaveilemani kohdistettavan tapetin ansiosta, mutta hei, mitä olisi kesä ilman haasteita 😉

Helvetinjärven kansallispuisto
Ollaan kierretty aika paljon mökin lähellä olevan Seitsemisen maastoissa, joten nyt voisi vaihtaa vähän maisemaa. Samalla suunnalla on Helvetinjärven kansallispuisto, johon on suunnitelmissa päiväpatikoinnit ja makkaranpaistot laavulla.

Suppailu
Mä en ole ikinä mennyt sup-laudalla. Tytöt ovat sellaista mökille kinunneet ja kyllä mulle sopii. Peilityyni järvi ja suppailu auringonlaskiessa kuulostaa ihanalle.

Viikinsaari
Siitä on vuosia aikaa, kun ollaan oltu viimeksi Viikinsaaressa. Tänä kesänä pitää ottaa reissu uudelleen. Ostaa Laukontorilta mansikoita ja herneitä evääksi ja nauttia kesäisestä ilmasta laivan kyydissä. Käydä Ravintola Viikinsaaressa lounaalla ja palata kotiin.

Ai niin ja kesäsuunnitelmiin kuuluu toki yksien rippijuhlien järjestäminen, yhden laiturin korjaaminen ja yhden terassin rakentaminen. Voiskohan tähän kesään anoa jostain lisää päiviä? ♥

Millaisia kesäsuunnitelmia siellä on? 🙂

AURINKOISIN TIISTAITERKUIN,


23 Responses to “Kesäsuunnitelmia v. 2020”

  1. Rita sanoo:

    Ihania suunnitelmia 🙂 Ja kaikki kuitenkin ”helppoja”toteuttaa.
    Porvoo on ihana kaupunki, suosittelen lämpimästi siellä käymistä kesäaikaan. Porvoon paahtimolla kannattaa käydä nauttimassa virkistävät juomat ennenkuin suuntaa Vanhaan kaupunkiin ja sen ihaniin liikkeisiin.

    Raumalla olen itse käynyt kerran ja Hangossa en sitäkään kertaa… ehkäpä joku kesä pitäisi käydä.

    Itse meinaan kesällä käydä Lapissa, kun sekin on kesäaikaan jäänyt kokematta. Muu loma meneekin Saimaan äärellä, jossa tarkoituksena tutustua mm. uusiin kävelyreitteihin.

    Lisäksi haluaisin nauttia piknikistä kauniissa säässä ja niin, meilläkin on rippijuhlat 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Rita

      ja kiitos, just tuollaisia helposti toteutettavia suunnitelmia sitä tänä kesänä kaipaa 🙂 Ns. matalankynnyksen tekemistä.

      Oi kiitos vinkeistä Porvooseen, ne on kirjattu ylös! Hei kesäinen Lappi kuulostaa ihanalle. Mä olen kerran ollut ja se oli ihanaa. Saimaan äärellä kesän vietto kuulostaa täydelliseltä!

      Hei muistetaanhan myös lepäillä, vaikka rippijuhlat vähän teettävätkin työtä. Mutta jotenkin mä olen ajatellut, että ei turhaa ressiä niistäkään 😀

      Aurinkoista keskiviikkoa ♥️

  2. Anna sanoo:

    Kesällä ainakin levätään, uidaan, ollaan auringossa ja nauretaan. Niin ja Punkaharjulla mennään käymään.

    • Maria sanoo:

      Moikka Anna

      ja kuulostaa täydelliseltä 🙂

      Hei nyt kun mainitsit Punkaharjun, niin pitäisiköhän se lisätä listaan. Eikös siellä ole taide vahvasti läsnä? Joskus pikkutyttönä muistan vanhempien kanssa käyneen siellä taidenäyttelyssä. Kaunista aluetta!

      Aurinkoisia keskiviikkoterkkuja ♥️

  3. Nimetön sanoo:

    Mukavia suunnitelmia sinulla. Lapsille tärkeimmät asiat kesälomalistalla olivat uiminen ja jäätelö. Miten osaavatkin nauttia yksinkertaisista asioista. Minä jatkan pyöräilyä, johon tykästyin kevään aikana. Pihaa koetetaan laittaa yhdeltä kantilta ojennukseen. Jätekatos saatiin jo talkoilla pystyyn ja maalattua. Äidin luona käydään. Puolison loman alkaessa sunnataan mökille ja nautitaan, kun lapset vielä viihtyy siellä. Mökki oli puolison listan ykkönen. Kolonvedellä haaveilen, että käytäisiin. Polttopuita, marjastusta, kalastusta, yö ulkona. Ja kirjojen lukemista. Mökille tahtoisin myös kajakin.

    • Maria sanoo:

      Heippa ja kiitos – elämän pienet haaveet ja suunnitelmat ovat niitä parhaita haaveita.
      Sinun suunnitelmasi kuulostavat myös täydelliseltä 🙂

      Meillä lapsilla suurimmat haaveet ovat ihan samat; uiminen ja jäätelö. Itselläni myös tuo jälkimmäinen on haaveissa!

      Aurinkoista kesäpäivää ♥️

  4. Maikku sanoo:

    Moikka Maria,
    Tulin kiittämään sinua – blogisi antaa todella paljon. Positiivinen asenteesi, pienien onnenhetkien löytäminen arjesta…

    Hetki sitten loppui ajanjakso jossa oma elämä hymyili niin kovin, että edes maailmantilanne ei onnellisuuskuplassa tuntunut niin raskaalta. Mutta kun kupla rikkoontui ja tuntuu, että tulevaisuudelta katosi suuntan, palaan blogiisi useammin lukemaan kirjoituksia ja pyrin pääsemään takaisin kiinni arkeen.

    Olet kaunis ihminen niin siltä kuin ulkoa. Kiitos siis kirjoituksistasi!

    • Maria sanoo:

      Voi Maikku kiitos ♥️

      Sait minut pyyhkimään silmäkulmaa. Valtavan suuri kiitos kommentistasi.

      Voi miten kurja kuulla, että sinua on kohdannut valtava elämänmuutos. Voimia ja paljon haleja ♥️ Elämä kyllä vielä asettuu raiteilleen, kunhan muistaa elää myös hetkessä ja antaa tilaa surulle/pettymykselle yms. epämiellyttävillekin tunteille. Sitten kun on ne käsitellyt huomaakin yhtäkkiä voimaantuvansa muutoksesta ♥️

      Kiitos sinulle ja tuhannesti virtuaalihaleja täältä ♥️♥️♥️

  5. Marja sanoo:

    Ihanan kuuloisia suunnitelmia.. mulla monta samaa. Just nimittäin totesin, että VIHDOIN tänä kesänä haluan Hankoon – en ole siellä kenties ikinä käynyt.. ei ainakaan mitään muistikuvaa. Voi miksi sinne on täältä meidän kulmilta sen verran pidempi matka ettei päiväreissu oikein houkuttele. Varsinkaan ajomatka illalla takaisin.

    Ja suppailu on ihanaa! Me ostettiin tytöille yllätyksenä viime juhannukseksi sup-lauta ja hetken harkinnan jälkeen mäkin uskaltauduin moisen päälle. Sillä on ihana lipua ilta-auringon valossa tyynellä järvellä. Toinen tyttäristä kävikin jo eilen suppaamassa tässä meidän ”omalla” järvellä. Ja taidan seurata tänä iltana esimerkkiä… kun kerran omaan pihaan ei paista ilta-aurinko niin lähden etsimään sitä tuolta vastarannalta 😀

    Yksi hyvä lisä tuli sun listalle vielä mieleen – Saimaan kylpylä tai Holiday Club Saimaa lienee oikea nimi. Ihana lomakylä ja vieressä golfkenttä – ja Imatralla toinen kenttä. Mies viihtyy meillä tuolla 😀

    • Maria sanoo:

      Heippa gardenista-idolini! ♥️

      Pitäisköhän meidän kuule ajella sinne Hankoon kaksin, ettei jää suunnittelun asteelle? 😀 Toinen ajaa toiseen suuntaan ja toinen toiseen…

      Oi, pakko käydä sup-lauta ostoksilla, kuulostaa nimittäin täydelliseltä 🙂

      Hei ja kiitos vinkistä – mikä paikka tahansa, missä on golfkenttä vieressä saa heti vihreetä valoa Mr. Nurmelta 😀

      Aurinkoista keskiviikkoa ja terkkuja ♥️

  6. Tiina sanoo:

    Suosittelen myös ”harjukierrosta” Kangasalla. Haralanharjun näkötorni (siellä kioskikahvila), Vehoniemenharjun automuseo (ilmainen), Kirkkoharjun näkötorni (sinnekin rakenteilla kahvila), Keisarinharjun kupeessa Mobilia lounaineen. Erittäin kivoja maisemakohteita 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Tiina

      ja hei kiitos muistutuksesta! 🙂

      Tuolla seudulla on tullut vietettyä aikoinaan paljon aikaa, kun vanhemmilla oli mökki Kangasalla (nyt veljen perheellä). Mobiliassa käytiin paljonkin lasten ollessa pieniä. Ja hei nyt muistin Kaivannonkin ihanat maisemat. Ehdottomasti otetaan Kangasala listalle. Rakkaat ystävätkin siellä nykyään asuvat 🙂

      Aurinkoista keskiviikkoa ♥️

  7. Sanna sanoo:

    No mökkeilyä saaristossa:D,haahuilua terassilla/puutarhassa ilman kiirettä,pieniä kesälomareissuja sinne minne nokka näyttää,hangossa käydään joka kesä(on tässä lähellä),Hangonportissa brunssilla,aivan mieletön näköala merelle ja ruoka,hangossa paljon hyviä ravintoloita ja ah ne rannat!
    Helsinkiin kaupunkiristeilylle ja kauppatorille,ehkä suomenlinnaan.
    Samalla moikataan vanhempiani,olen sieltä kotoisin.
    Ollaan mietitty länsirannikko reissua…rauma,pori,yyteri,vaasa.
    Ajellaan vähän moottoripyörällä:)ja tietenkin hyvää ruokaa.
    Ei tehdä ikinä tarkkoja suunnitelmia,vaan lähdetään aamulla(jos jaksetaan)sinne miltä hyvältä tuntuu.

    • Maria sanoo:

      Moi Sanna

      ja hei kuulostaa niiiiin täydelliseltä ♥️ Just se, että aamulla katsotaan, mikä on tilanne. Mitä huvittaa tehdä – se kesässä on parasta 🙂

      Nyt mä teleporttaisin itseni tuonne Hankoon meren ja hyvän ruoan äärelle. Sait mut just ylipuhuttua nostamaan Hangon listalla ykköseksi 😀

      Helsingin päiväreissua tytöt toivovat myös, joten ehkä mekin käydään siellä suunnalla. En olekaan koskaan käynyt Suomenlinnassa (muistaakseni), joten sinne pitää päästä!

      Aurinkoista keskiviikkoiltaa ♥️

      • Sanna sanoo:

        Kannattaa mennä Hangonporttiin syömään.Rannasta parin minuutin lauttamatka saarelle,jossa ravintola sijaitsee kallioiden päällä.Siellä mm.ihanat wibox bagerin leivät.Wibox on tammisaaressa ja haetaan usein tuoreita leivonnaisia sieltä mökkimatkalla :)Terassilta huikeat näkymät merelle!

  8. H sanoo:

    Meillä myös Vanha Rauma listalla. Nuoruudessa kun asuin Treella, no 25 vuotta sitten, kävin viimeksi. Oltiin kavereiden kanssa saatu ajokortit ja lähdettiin iskän autolla ekoille kesäretkille kotikaupunkia kauemmaksi…
    Nuoruudessa tuli vietettyä kesäiltoina paljon kaveriporukalla aikaa myös juuri ylempänä mainituissa Kangasalan maisemissa. Ne muistot 🙂 Kaivannossa nuotiolla Roineen rannalla, melomassa porukalla, telttailua, pyöräretkiä, vesihiihtoa kesäyössä jne.
    Hankoon mennessä kannattaa ehdottomasti poiketa Tammisaaressa. Itse tykkään siitä enemmän kuin Hangosta. Hangossa on susiruma keskusta 😉 Tammisaaressa taas tosi nätti vanha kaupunki. Hangossa toki rannat ovat hienot, mutta täältä Pohjanmaalta päin nekin tuntuivat valitettavan sameavetisiltä ja kansoitetuilta. Täällä on tilaa mahtavilla hiekkarannoilla ja kirkkaat vedet. Löytyy tuntemattomampia luonnontilaisia hienohiekkaisia pitkiä biitsejä, joita ei ole pilattu Yyterin ja Kalajoen tapaan neuvostotyylin hotellilla 🙂 🙂
    Toki Hanko kannattaa käydä, ei siinä mitään. Kotimaanmatkailu kunniaan. Käytiin usein Hangon suunnalla retkillä pääkaupungissa asuessa nuorena perheenä. Viime kesänä poikettiin pitkästä aikaa taas. Ruukinkylät matkan varrella ovat suloisia. Vuokrattiin mökki Bromarvista ja tie sinne on yksi upeimpia, mitä olen ajanut. Mäkiä, mutkia, meri molemmin puolin ja notkelmissa tammilehtoja. Tien päästä löytyi Padva beach. Ihan mahtava hiekkaranta, jossa olimme vain me.
    Kyllä sulta suppailu sujuu. Siinä on jotain samaa kuin laskettelussa, kehon painopiste ja painonsiirto samaan tyyliin…Ostettiin pari kesää sitten mökille. Isäni 73vee, vanha laskettelija, harrastaa myös suppailua ja oppi heti homman 🙂

    • Maria sanoo:

      Heippa H!

      Oi, ihanalta kuulosta teidän nuoruuden kesäretket ja muistot ♥️

      Hei kiitti vinkistä, olin unohtanut koko Tammisaaren! Mä en ole muuten ikinä käynyt edes Kalajoella…täytyy ottaa jonkin sortin Suomi-turnee työn alle!

      Ja hei toi tie Bromarviin kuulostaa siltä, että kamera kaulaan ja menoksi 😀

      Mä kuule just yks päivä mietin tuota, että onkohan laskettelusta apua suppailuun. Kiitos siis asian vahvistamisesta 🙂

      Aurinkoista torstaita ♥️

    • Sanna sanoo:

      Tammisaari on kaunis,mutta kyllä Hankokin!Hangon pitsihuvilat ja kasino ihania,sekä rannan ravintolamakasiini.
      Rannat on upeat hiekkarantoineen ja kallioineen.
      Hanko on kesäkaupunki,joten usein paljon ihmisiä.Toki esim.regatta aikaa kannattaa välttää.Ainakin minä vältän:)

      • Maria sanoo:

        Pitsihuvilat kuulostaa niin ihanalle, kuten myös kaikki muutkin! Nyt aloin haaveilemaan sellaisesta Suomi-turneesta tosissani…harmi vaan, ettei toi koiruus tykkää autoilusta 😀

  9. mirvaannamarian sanoo:

    Me asustellaan Hangossa hyvin pitkälti tää kesä joten KERRO AJOISSA kun suunnittelet reissua! 😉 <3 Olisi ihana nähdä!

    • Maria sanoo:

      No hei kyllä!!! ❤️

      Mä laitan viestiä heti, jos/kun ollaan tulossa 🙂

      Vois laittaa eteenpäin meidän M&M Coaching -konseptia 😉

      Ihania kesäpäiviä, nauttikaa 😘

  10. […] kuin arjessa. Usein kuulee ihmisten lataavan lomalle hirmuisesti suunnitelmia. Itsehän tein myös kesälistan tälle kesälle, joka koostuu kaikesta mukavasta kesätekemisestä. Mutta tuossa listassa on […]

Kommentoi