sunnuntai 19. tammikuun 2020

Lisää hehkua

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA IHANAT!

Onko ollut rentouttava viikonloppu? Toivottavasti 🙂 Täällä viikonloppuun on mahtunut paljon palautumista. Sehän se viikonlopun perimmäinen tarkoitus taitaa kuulkaas ollakin. Että palautuu taas tulevaa työviikkoa varten. Eilen illalla keittiön kaappia (kyllä, taas!) siivotessani mietin, että mikään mahti maailmassa ei olisi saanut minua mieluummin viihteelle. Se ei vaan ole enää mun juttuni. Sain viihdettä tarpeeksi taannoin ennen perhettä. Nyt mulle parasta viihdettä on kotilauantai-illat. Ja ne ihanan virkeät sunnuntaiaamut, ilman minkäänmoista kolotusta pääkopassa. Hyvinvointi kun on se kantava teema ollut viime aikoina, niin jatketaan samaan malliin.

En itse ollut sitä huomannut ennen kuin sain IG:n kautta viestejä, että miten mä nykyään hehkun. Toki olin jo itse peilistä huomannut, että ehkä jotain on tapahtunut, mutta asiaa tarkemmin pohtiessani ja elintapojani tutkaillessani olen tullut tulokseen, että mun hehkuni taustalla vaikuttaa roppakaupalla asioita. Niin sisäisiä kuin ulkoisiakin. Alla niistä listattuna ne minulle tärkeimmät ja ne, mihin itse voimme eniten vaikuttaa.

Tyytyväisyys itseeni ja elämääni

Hehku lähtee sisältäpäin. Kun on tyytyväinen elämäänsä ja tykkää itsestään, niin sitä hehkuu jo luonnostaan. Hehku ei ulotu ainoastaan ihoon, vaan myös silmät hehkuu. Helposti stressaavissa elämänvaiheissa koko paletti ruokailuineen ja unineen heittää häränpyllyä. Tämä näkyy samantien olemuksessa ja ainakin itselläni ihon kunnossa. Tällä hetkellä elämäni on varsin stabiilia ja ihanaa, se saa koko olemuksen hykertelemään ja sitä myötä hehkumaan.

Valkoisen sokerin pois jättäminen

Tämä nyt ehkä on ollut oman hehkuni takana se radikaalein viime aikoina. Vasta vajaa kolme viikkoa sokeritonta elämää takana ja iho on nyt jo ihan sata kertaa paremmassa kunnossa kuin joulun aikaan. Pienet näpyt ovat kadonneet ja juonteet madaltuneet. Ihon väri on samean sijaan kuulas.

Vesi vanhin voitehista

Tiedän, että tuo on niin nähty fraasi, mutta kun se pitää paikkansa. Mä juon päivisin noin pari litraa vettä. Työpöydällä mulla on 0,4 litran muki, jota täytän. Kyllähän sitä saa veskissä rampata aika usein, mutta en koe tuota hankalaksi toimenpiteeksi 😉

Itseruskettavan käyttö

Mä olen alkuvuoden aikana laittanut parina iltana itseruskettavaa kasvoille ja decoltee-alueelle. Kyllähän se kieltämättä tekee hyvää pimeän aikaan saada vähän auringonhehkua kasvoille. Käytän nyt kolmatta vuotta Eco by Sonya Face tan water -tuotetta, joka on siitä ihana, että ainakaan minun ihoni ei siitä oranssistu liikaa ja toiseksi tuo ei haise inhalle niin kuin useat muut itseruskettavat.

Siemenien syönti

Olen allerginen melkein kaikille pähkinöille, mutta siemeniä olen lisännyt ruokavaliooni vuodenvaihteen jälkeen. Joka päivä syön noin 1 ruokalusikallisen siemeniä aamupuuron/jugurtin päällä. Mulla on käytössä pellavan- ja kurpitsansiemenet, jotka molemmat sisältävät iholle tärkeitä vitamiineja ja mm. alfalinoleenihappoa eli Omega 3-rasvahappoa. Kurpitsansiemenet sisältävät lisäksi mangaania, joka osallistuu kollageenin tuotantoon.

Poskipunan käyttö

Käytin pitkään pelkkää aurinkopuuteria, mutta nyt se on jäänyt liki kokonaan ja tilalle on tullut poskipuna. Tuollainen ehkä 10 vuotta sitten ostettu Lumenen poskipuna kauniin vaaleanpunaisessa sävyssä. Olematta liian helmiäinen (tässä iässä helmiäistuotteet eivät oikein sovi). Katsoin purkin pohjasta sävylle jotain koodia ja hei jos värikoodin nimi on ”onnellisuus” niin hehku on taattu 🙂

BareMineralsin Complexion Rescue

Tätä käytin aiemmin vain kesäisin, mutta nyt sitä on tullut käytettyä ympäri vuoden. Jos haluan peittävämpää lopputulosta sekoitan mukaan hieman meikkivoidetta, mutta muuten tämä sävyttävä ihon pelastava päivävoide riittää. Se saa ihon hehkumaan yksistäänkin koko päiväksi.

Söin parin vuoden ajan kollageenivalmistetta, mutta nyt en ole sitä enää syönyt syksyn jälkeen. En vain ole saanut aikaiseksi ostaa uutta purkkia. Ostoslistalla se kuitenkin on ja suosittelen kyllä lämpimästi kaikille kollageenilisää. Muistanette varmaan, mitä kävi 40-vuotiaana? Se kollageenin tuotanto loppui kokonaan, joten ainakin mä koen, että purkista otettuna se sai ihon vielä hehkumaan lisää, sillä se teki ihosta kimmoisamman.

Tulevan viikon pari ekaa päivää tulee olemaan superkiireisiä työtöissä, joten voi olla että blogi viettää hiljaiseloa. Palataan asiaan kuitenkin viimeistään viikon puolen välin paikkeilla…josko täältä kuitenkaan edes sitä ennen pystyn olemaan poissa 🙂

LEPPOISAA SUNNUNTAI-ILTAA & IHANAA ALKAVAA VIIKKOA,

 


Kommentoi