maanantai 08. heinäkuun 2019

Villa Sissi ♥

*KUVATULVAVAROITUS*

MOIKSIS!

Sain niin paljon kyselyitä lomamme aikana tuosta meidän majoituksesta, että päätin omistaa koko postauksen kauniille Villa Sissille. Talvella, kun istuimme reissuporukan kanssa alas huomasimme, että vuokrattavia taloja oli hurjan paljon tarjolla. Aivan liikaa, nimittäin menimme aivan sekaisin. Aluerajauksiakaan emme Toscanan sisällä osanneet tehdä, sillä meille kaikille tämä reissu Toscanaan oli ihka ensimmäinen.

Joten kyllä, sen jälkeen kun olimme päättäneet, että ilmastoidut makuuhuoneet on must (monen monta ihanaa huvilaa jäi tämän kriteerin ulkopuolelle) teimme päätöksen pääosin fiiliksen perusteella. Mikä villa näytti kivoimmalta ja missä villassa oli iso keittiön pöytä. Myös uima-altaan koko ratkaisi. Aika monessa villassa oli olevinaan uima-allas, mutta tarkasteltuamme lähemmin, uima-altaan virkaa toimitti pieni palju.

Kävimme läpi Booking.comit, Villadat ja AirBnb:t, kunnes Emma Villasin sivuilta löytyi täydellinen talo, joka oli vielä vapaana meidän matkustuspäiviemme ajan. Hintaluokka oli aavistuksen korkeampi kuin mitä olimme budjetoineet, mutta kuvissa villa ja sen ympäristö näyttivät niin ihanalle, että löysäsimme lompakon nyörejä hieman. Päätyen hintaan, jonka olisimme maksaneet viikon lomailusta hyvätasoisessa hotellissa.

Vähän ennen puolta yötä perille saavuttuamme sanoin miehelle, että nyt on navi ohjannut meidät harhaan; ei villassa mitään rautaporttia vissiin kuulunut olla. Mutta niin vain oli. Villa oli suojattu aidalla ja kauko-ohjattavalla rautaportilla. Silloin saavuttuamme pimeässäkin sen näki, että villa oli livenä vielä suurempi kuin kuvissa.

Astuimme sisään kodikkaaseen ja suureen toscanalaiskeittiöön, jota hallitsi pitkä ruokapöytä. Keittiöstä löytyi aamiaiskaappi ja kaikki nykyajan mukavuudet. Keittiön vieressä oli eräänlainen loungetila, jossa oli sohvaryhmän ja takan lisäksi pieni wc. Alakerrassa seuraavana lähti komeat kiviportaat ylös, mutta ei vielä mennä sinne suuntaan, vaan jatketaan kohti ruokasalia, jossa söimme kerran lounasta. Muuten söimme keittiön pöydän tai ulkopöydän äärellä.

Ruokatilasta laskeudumme parit portaat ihanaan välihuoneeseen, jossa oli rottinkisohvaryhmä. Ja näkymät Toscanan kukkuloille. Vielä kun mennään parit portaan alaspäin tulee tv-huone. Jonka ikkunoista oli myös taulumaiset näkyvmät. Kertaakaan emme viikon aikana noillakaan sohvilla istuneet. Aloin jo haaveilemaan syksyisestä Toscanasta ja fiilistelystä kynttilänvalossa tuolla villassa…

Meitä oli seitsemän lähtijää, mutta Villa Sissi kertoo majoittavansa 10+2. Yläkerrassa oli neljä makuuhuonetta, joista kolmessa oli parivuode ja yhdessä kaksi yksittäistä sänkyä. Lisäksi erillisellä sisäänkäynnillä olisi ollut vielä lisähuone/huoneita, mutta emme pyytäneet villan omistajaa avaamaan meille tuota puolta. Makuuhuoneiden lisäksi yläkerrassa oli kolme kylpyhuonetta. Yläkerran makkareita en kuvannut tähän postaukseen, mutta yhdestä löytyy video tuolta IG:n kohokohdistani (Toscana).

Ensimmäisenä aamuna herättyämme ja ikkunaluukut avattuamme haukoimme henkeä. Tiedättekö, että kun sitä kuvittelee paikan olevan ihana ja sitten se onkin ihana x miljoona? Tuolla kukkuloiden välissä tuntui välillä kuin olisi jossain sellaisessa 3D-maisemassa, sadussa jossa koko ajan löytää uusia ulottuvuuksia.

Villan pihassa oli katoksella katettu ruokaryhmä sekä muutamia korituoleja, myös hiiligrilli oli käytettävissämme. Pientä sorapolkua pitkin pääsimme uima-altaalle, joka oli ihan luksusta. Allas oli niin iso, että siinä olisi pystynyt hyvin uimaan jopa matkaakin. Näkymät altaalta olivat yhtä silmää hivelevät kuin villasta muutenkin.

Sijaintihan oli meille ennalta täysi arvoitus. Toivoimme kauniita maisemia ja sitä, että nähtävyyksiä olisi lyhyen ajomatkan päässä. Vajaa 40 kilometriä Firenzestä kohti Luccaa oli loppujen lopuksi ihanteellinen sijainti. Villa sijaitsi viiden minuutin ajomatkan päästä Montecatini Termen kaupungista, joka oli leppoisa ja lämminhenkinen kohtaamispaikka monelle. Niin lomailijalle kuin paikallisellekin.

Villa Sissi sai aikaan sen, että ensi kesänä ja seuraavina, kun lähdemme rakkaalla ystäväporukalla (toivottavasti laajennetulla sellaisella tulevina vuosina :)) reissuun on vaatimustaso ehkä korkeampi kuin mitä sen pitäisi olla. Villa ja koko loma olivat 10/10. Ensi vuosien reissuja varten, onko antaa vinkkiä minne päin Eurooppaa lähteä? Kroatia, Kreikka, Espanja vai kenties Ranska? Meidän äidillä oli suurena haaveena päästä Provenceen ja sehän oliskin aika hyvää jatkumoa Toscanalle 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

 


13 Responses to “Villa Sissi ♥”

  1. Riina sanoo:

    Upeita maisemia ja mahtava majapaikka! On niin kaunista, kun luonto ja rakennus sulautuvat yhteen <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Riina

      ja hei eikös olekin ihanan näköistä? ♥

      Rakastuin noihin maisemiin niin paljon, että selaan blogikuviani tämän tästä 😀 Onneksi on paikka, jonne tallentaa kuvamuistot!

      Kivaa tiistaita ♥

  2. Päivi sanoo:

    Tosi upea villa teillä ollut ja kuvauksen mukaan myös mahtava reissu.
    Meidän perhe palasi juuri viime viikolla Kroatian Istian alueelta, jota voin ehdottomasti suositella. Istriaahan sanotaan Kroatian Toscanaksi ja voin kyllä yhtyä siihen kommenttiin. Maisemat upeita ja kylät suloisia. Istria on myös siitä hyvä, että alue on pieni ja tunnin ajomatkan päässä ovat kaikki mielenkiintoiset paikat. Jos matkasuunnitelmia teillä tuonne niin en voi muuta kuin suositella.
    Samaan reissuun yhdistimme viisi päivää Sloveniassa ja myös se maa vei sydämmeni 🙂

    • Maria sanoo:

      Heippa Päivi

      ja kyllä, tuo oli kokonaisuudessaan onnistunut reissu ♥

      Kiitos tuhannesti vinkeistä, eilen illalla jo Kroatian villoja katselimme ”sillä silmällä” 🙂 Slovenia kuulostaa myös oikein hyvältä!

      Kivaa tiistaita! ♥

  3. Jenni sanoo:

    Ihanan näköistä <3 Me olimme muutama vuosi sitten vuokrahuvilalla Amalfin rannikolla lähellä Napolia ja se seutu oli ihana, mutta uskoakseni aika samantyyppinen kuin Toscana pikkukylineen! Ja Caprin saari, ah niin ihana! Parhaillaan olemme pohjois-Italiassa, eilen käväisimme Venetsiassa ja nyt yövymme Dolomiiteilla. Tästä jatkamme Saksan joten tällä erää ei valitettavasti Italiassa voida enempää viipyä. Venetsia kannattaa käydä edes kerran elämässä kokemassa, tykkäisit varmasti! Istria Kroatiassa on kyllä ihan kiva myös, sieltä ei kokemusta kuin parin päivän Rovinj visiitistä. Mutta eteläisempi Kroatia kyllä kiinnostaisi, samalla voisi piipahtaa Montenegrossa. Voi, kyllä täällä Euroopassakin on aivan liikaa kivoja paikkoja 😀

    • Maria sanoo:

      Moi Jenni!

      Tuolla kyllä silmä lepäsi ♥

      Oih, te olette reissun päällä – kuulostaa ihanalle! 🙂 Venetsia on ollut bucket listalla niin kauan kuin muistan. Ehkä joku päivä vielä!
      Sanos muuta, ei tarvitse pitkää lentoa päästäkseen paratiisiin.

      Ihanaa reissun jatkoa teille ja kiitos vinkeistä ♥

  4. Rita sanoo:

    Ihania kuvia, niiden sekä instan perusteella teillä on ollut ihana loma 🙂
    Itse en ole Toscanassa käynyt, mutta Kroatiassa useammin sekä Montenegrossa. Lämpimästi suosittelisin Kroatiaa, itse tykkään enemmän Splitin alueesta kuin Dubrovnikista tai Montenegrosta, vaikka kaunistajat siellä on kaikkialla.

    • Maria sanoo:

      Heissun Rita

      ja kyllä, reissu oli yksi parhaista ♥

      Hei kiitos sinullekin vinkeistä – Kroatia taitaa olla seuraava valintamme 🙂 En malta odottaa ensi kesää ja Kroatiaa. Tosin sitä ennen tässä on hyvä elää vähän arkea ja säästää rahaa 😀

      Ihanaa tiistaita! ♥

  5. Sanna sanoo:

    Vaikea kuvitella kauniimpaa huvilaa/maisemia.Tuosta on vaikea paremmaksi vetää!:)

    • Maria sanoo:

      Moi Sanna

      ja hei sepäs juuri onkin ”haasteellista”; mistä löytää yhtä ihana huvila yhtä ihanilla maisemilla seuraavaa reissua varten? 😀
      Onneksi maailma on täynnä taloja ja pitää asennoitua, että jokainen niistä on omalla tavallaan ihana.

      Oikein iloista tiistaita sinne ♥

  6. Unelmavillani on edelleen Umbriassa, siinä Toscanan vieressä erään keskiaikaisen kylän helmassa, vaikka tänä kesänä asustimme kesäkuussa Campanian maakunnassa kahdessa airbnb-villassa: sekä etenamökissä että palatsissa.

    Seuraavalla kerralla palaan Umbriaan. Tänä vuonna villamme oli varattu jo tammikuussa koko kesäkuun ajaksi, joten pitää olla aikaisin liikkeellä.

    • Maria sanoo:

      Hei kiitos Umbria -vinkistä, kävin katsomassa Googlen kuvahausta ja voi jösses, kuinka kaunista sielläkin oli 🙂

      Huomattiin muuten sama, kun tammikuulla varattiin talo; parhaat olivat jo menneet. Täytyy olla aikaisin liikkeellä!

  7. […] saava lounas olisi tietty nautittuna siellä paikan päällä. Vaikka meidän viime vuotisen villamme patiolla, silmän levätessä Toscanan kukkuloilla. Koska tein tätä lounaaksi arkipäivänä, […]

Kommentoi